lauantai 31. elokuuta 2013

Hirveen ihana ja kaunis päivä, joka meni ihan pilalle


Tässä kuva sinapista, josta eilen kerroin ja jonka kuva ei suostunut näkymään. Tänään oli ihan loistava sää ja olimme koko perheenä melkein koko päivän pihalla. Pojat teki isänsä kanssa polttopuita. Isäntä osti toissa päivänä sellaisen sähköllä toimivan hydraulisen puunhalkaisukoneen. Kymmenisen vuotta kirveellä töitä taisi riittää. Kaikenlaisia kapineita sitä ihmiselle kertyy, mutta kyllä tuo on näppärä täytyy tunnustaa. Koko iso kasa puita tehty kahdessa päivässä, ennen kirveellä olisi mennyt varmaan viikko. Ja Artisokkakin osaa sitä isän valvonnassa käyttää. Selleri teki miehen työn ja pinosi siistiin pinoon ihan valtavan määrän klapeja. Meillä on tosi ahkeria pieniä miehiä. Ne tekee sitä toisaalta vähän leikin varjolla. Molemmat haaveilevat, että heistä tulee metsätyömiehiä isona ja polttopuuhomma on heille metsäleikkiä. Mutta niinhän lapset oppii. Leikin varjolla.

Sipulin kanssa kärräilimme sekalaista kamaa kottilärryissä ympäri pihaa. Omenoita, ämpäreitä, heinää, roskia. Tyttö tykkää istua kottareissa. Välillä se istui tavaroiden välissä, välillä päällä. Poimimme myös herneitä, omenia ja kriikunoita ja siivosimme kanien häkit. Tänään sujui yllättävän hyvin hommat lasten kanssa. Joskus kaikki menee vain hermoiluksi. Ehkä se vaikutti, ettei mitään ollut pakko tehdä tai saada valmiiksi. Oli aikaa odottaa, että lapsi ehtii mukaan.

Mulla on kivasta päivästä huolimatta ihan tosi paha mieli. Olen sellainen mielensä pahoittaja. Ylireagoin ja olen hankala. Minun pitäisi mennä itseeni ja katsoa peiliin. Minulla on monen monta ihmistä, joiden kanssa pitäisi tehdä sovinto. Mutta kun se on niin hankalaa. Minä olen pahoittanut mieleni. Ja tämä on aina tämä sama päättymätön aihe. Minusta tuntuu, että minua pidetään huonompana. Minä ja elämäni on niin pieni ja mitätön, eikä sillä ole mitään arvoa. Jonkun muun elämä ja tavoitteet aina jyrää ohi. Olen ihan todella rasittava läheinen, koska kukaan ei millään saa minua ikinä vakuuttuneeksi siitä, että olen tärkeä. Olin juuri ja juuri päässyt nousemaan edellisestä suosta, kun tänään tapahtui jotain. Tuntuu, että minut on henkisesti kampattu naamalleen kuralätäkköön ja kävelty yli. Ylidramaattista, eikä ehkä ulkopuolisesti arviotuna ihan tottakaan. Yritän puhua siitä, mutta kun vaan itkettää ja muut hermostuu, kun ei ne jaksa kuunnella. Taidan olla terapian tarpeessa...

Hassua olen lukenut blogeja joiden nimessä on jotain pieneen elämään viittaavaa. Minä olen niin kypsä koko pieneen elämääni. Minä haluan isomman elämän. Niin ison, että sillä olisi jotain väliä. Että sillä olisi merkitystä. Minä haluaisin tehdä jotain tärkeää. Sellaista, ettei se olisi muiden silmissä vain säälittävää turhanpäiväistä näpertelyä. Minä haluaisin olla joku. Tai, että olisin tärkeä ihan vain siksi, että minä olen. Olen luullut että pitää olla kiltti, nöyrä, vaatimaton, väritön, huomaamaton, itsestään ääntä pitämätön. Mutta kun en ole. Olen rönsyilevä, kovaääninen, innokas, ideoita pursuava, värikäs. Niin ja hankalakin. Sellainen minä olen. En minä jaksa aina olla elämän seinäruusu. Katsella sivusta kun muut on isoja, hienoja ja tärkeitä. Minä olen tällainen vaan varjossa kasvanut. Mutta minäpä olenkin metsämansikka. Kesällä huomasin, että varjossa kasvaa kaikkein suurimmat, punaisimmat, mehevimmät ja maukkaimmat mansikat. Sellainen minä olen. Metsämansikka.

Voi hitsin vitsi. Tämän blgin piti olla sellainen hyvänmielen blogi, jossa esittelen kaikenlaisia maanläheisiä tee-se-itse-projekteja. Mutta kun mulle pukkasi nyt tämä kolmen kympin kriisi. Kai sekin sitten jokin projekti on, joka pitää käsitellä. Tai sitten mulla on joku uhmaikä, joka ei ole ikinä loppunutkaan.

Ja ettei tämä päivä nyt sitten olisi ihan näin kevyesti mennyt niin vielä jotain illalla tapahtui. Pesin Artisokan hiuksia ja hänen korvan takanaan oli TOSI ISO punkki. Varmaankin lähemmäs sentin pituinen. Eli aika kauan on siellä verta imenyt. Sain ihan hirveän sätkyn. Koko perhe meni ihan hysteeriseksi. Soitin keksussairaalan ensiapuun ja sain hoito-ohjeet. Nyt seurataan, ettei tule ihoon reaktioita tai flunssan kaltaisia oireita. Vähän pelottaa...

perjantai 30. elokuuta 2013

Kukkia rinteessä



Rinteessä, jossa kaivettiin putkia keväällä, on nyt kukkia. Vielä heinäkuussa rinne oli ihan kauhean näköinen. Ei onneksi enää. Kylvin siihen kaikenlaista.

Muunmuassa versotukseen tarkoitettuja vihanneskrassin siemeniä. Tiesitkö, että siitä tulee tämän näköinen? Minä en tiennyt. On kuin minikokoinen taskuruoho, joka on yleinen rikkaruoho. Jos nämä siemenet ehtivät kypsyä (epäilen), aoin kerätä ne ja yrittää omavaraiseksi krassin suhteen. Ei ehkä taloudellisesti kovin merkittävää, mutta noin niikuin ajatuksena.
 Sinappia kylvin tähän viereen ja kuvankin liitin, mutta se ei suostu näkymään. Sinappi oli ihan kuolemassa, kun joku kaalin tuholainen söi ne. Nyt loppukesäksi sinappi kuitenkin heräsi henkiin ja kukkii kauniin keltaisesti, mutta epäilen, ettei ehdi tehdä siemeniä, mutta mistäpä sitä koskaan tietää. Kaaleille kävi samoin. Nekin heräsivät kuolleista ötököiden jäljiltä ja iloitsen pienestä vaatimattomasta sadosta, jota en osannut odottaa ötököiden jälkeen.

Rinteessä on myös kuitupellavaa. Jos jaksan ja muistan voisin kuivata ne koristeeksi tai ottaa siemenet. Minua kiinnostaisi opetella pellavan käsittely langaksi. Äitini ja mummoni ovat osanneet sen ja minulla on molempien tekemiä pellavapyyhkeitä tallessa. Uskomaton ajatus, että tällaisesta kasvista voi itse osata tehdä kangasta ja siitä vaatteen tai tarve-esineen!

Kylvin kaikki ylivuotiset kehäkukan siemenet rinteeseen. Kerään niitä joka vuosi ja keväällä sitten totean, että ne ovatkin itse kylväytynee kasvimaalle. Eli minulla oli monen vuoden siemenet jemmassa. Ja kaikki iti rinteessä. Nyt on niin kaunista, että!
Nuo valkeat kukat ovat tattaria. Sitä on myös vähän kasvimaan reunassa. Kerään siemenet talteen. Ensi kesäksi ja linnuille. Ihan vain mielenkiinnosta ja harrastuksen vuoksi.
Rinteessä on myös sekalainen sakki muita yksivuotisia kukkia sekä perennoja. Katsotaan millainen viidakko siihen kehkeytyy vai valtaako vuohenputki koko rinteen.

Ja lopuksi runo Maaria Leinoselta. Ostin 4 hänen kirjaansa kirjaston poistomyynnistä ja ihastuin. Olen joskus aiemminkin lukenut hänen runojaan. Yhtenä päivänä luin ja itkin. Mistä se ties, mitä mä mietin?


Kun joku katsoo
kulkemaani tietä
kunpa askeleeni
eivät vain arpia
maaäidin kämmenissä
sanani viiltoja
tyhjyyteen

Jos edes yksi kukka
vaikka kuinka pieni
väritön tuoksutonkin
mutta elävä

Maaria Leinonen 


torstai 29. elokuuta 2013

Erilainen, pystypäin, mielessä rauha








Olla erilainen.
        Toinen.
Kuulua Muihin.
Kuin kataja hongikossa
leppäpensas koivujen
keskellä.

Kuulua Muihin
       sivullisena
       vierottuna.
Mutta kun aika on:
lähteä omaa tietään
taakseen katsomatta
pystypäin
mielessä rauha.

Maaria Leinonen



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Monsteriporkkanat ja muuta sellaista

Tänään mä taas lusmuilin tai ahkeroin, kummin sen nyt sitten ottaa. Lapset olivat hoidossa, koska olin kuun alussa kai ajatellut pitäväni työpäivän. Mutta olin maanantain ja tiistain töissä ja siellä oli tosi hiljaista. Koska kotona oli enemmän tehtävää ja töissä ei juuri mitään tärkeää, tulinkin kotiin. Sääkin oli ihan loistavan kesäinen. Paljon sitten sainkin aikaiseksi. Ja näitä hommia en olisi saanut edes tehtyä, jos penskat olisivat pyörineet kotona. Minun on pitänyt laittaa muurahaishappoa mehiläispesääni jo kauan. Mutta homma on tyssännyt siihen, etten ole saanut aikaiseksi hakea veljeltäni happoa. Kai sitä jostain apteekistakin olisi saanut, mutta kun aiv-happo on paljon halvempaa ja veljellä on sitä isoissa kanistereissa. Äiti sitten oli muistanut tuoda sitä. Tänään siis läträsin sen hapon kanssa, enkä edes syövyttänyt itseäni. Pelkään tuollaisia aineita tosi paljon. Toivottavasti ei mennyt punkkimyrkytykset liian myöhäisiksi... Olen niin aloitteleva tunari tässä hommassa. On suuren luokan ihme, jos pörriäiset ovat hengissä ensi keväänä.

Toinen homma, jonka tein on se, että nyt ei tällä mäellä toistaiseksi kuulu kukon kiekumista lainkaan. Kukot ovat pakkasessa, 6,4 kg lähilihaa takapihalta. No on siinä luutakin, mutta kuitenkin. Rupesivat tappelemaan ja söivät vaan turhaan. Tuskin ainakaan isommat olisivat enää kasvaneet. Kolmelle kanalle aion hommata uuden kukon myöhemmin. Nämä kukot olisivatkin olleet kahden kanan veljiä, joten ei ne oikein olisi käyneetkään. Olen aikonut hautoa taas tipuja ensi keväänä. Jos hyvin käy taas ensi syksynä on kukkoja pakkasessa. Olisin ehkä yhden paistanut jo heti, mutta meidän sähköuuni on rikki, enkä jotenkin nyt halunnut lämmittää leivin uunia kun oli kuuma ja paljon muuta hommaa.

Kasvimaalta kävin tänään porkkanoita. Ja niistä on tullut ihan tajuttomia jättiläisiä! En ole koskaan kasvattanut moisia. Meidän porkkanat ovat aina olleet enmmänkin pieniä kuin isoja, vaikka ne ovat riittäneetkin aika kauan kevääseen. Nyt taitaa tulla huippusato kilomäärissä. Näissä on se hyvä puoli, että eivät nahistu niin herkästi kellarissa kuin pienemmät ja on enemmän syömistä. Mutta se huono puoli, että kun koko suurenee makeus ja maku vähenee. Ja meillä syödään porkkanaa eniten raakana, raasteena tai paloina. Ja oletettavasti nämä vielä paisuvat, koska en pysty nostamaan satoa ennenkuin kellari viilenee tarpeeksi, eikä se viilene näillä säillä. Ja nämä on kasvatettu ihan vaan kompostilla ja p****lla. Ei mitään keinotekoista. 

Kaalimaalla oli iloinen yllätys. Pari nyrkin kokoista persakaalia, jotka odotti jo poimijaa. Kaalimaa tuhoutui melkein täysin keskikesällä kun ötökät iski. Eikä niihin oikein mäntysuopa purrut, vaikka useamman kerran ruiskutin. Ötökät kuitenkin hävisivät sitten itsestään ja nämä upeat loppukesän säät pelastivat osan kaalistani. Pieniä keriä on tulossa muutama sekä muutama pieni kyssäkaali. Rehukaalia hieman myös, pitää vähän miettiä miten sitä käyttäisi, voiko antaa eläimille vai onko liian raskasta mahalle. Pakkasen puraisemia kaalin lehtiä olen antanut kaneille pieninä annoksina. Joskus hangen alta vielä. Avomaan kurkut, tomaatit ja ananaskoisot ovat myös tuottaneet näinä lämpiminä päivinä uutta kypsää kerättävää. Kurpitsat ovat kasvaneet myös mukavasti. Kalebassi kauniista kukinnastaa huolimatta ei ole tehnyt satoa. Hedelmän alut ovat kuihtuneet pois ja lehtiin iski kirvaarmeija.

Eilen meinasi iskeä kanikatastrofi. Kun aamulla katsoin ulos, takapiha vilisi kaneja. Käyn yleensä illalla lasten mentyä nukkumaan noin 9:n aikaan vielä tekemässä kierroksen pihalla. Olin antanut kaneille ruokaa, mutta sulkenut häkin oven huonosti. Emokani sekä koko lauma pentuja oli karannut. Sain ennen töihin lähtöä 5 poikasta kiinni. Loput sain onneksi illalla häkkiin. Paisti yhden, joka karkasi jo viime viikolla. Kun siivotessa olin avannut häkin katon, yksi poikanen livahti ulos. Sitä en ole saanut kiinni. Nyt se on jo vieroittautunut muusta pesueesta niin, ettei se enää edes hengaile oman häkkinsä läheisyydessä vaan lampaiden ja vuohen luona syömässä niiden heinää. Yhdellä tutulla olisi minkkiloukku, ehkä lainaan sitä... Sillä saa siis kanin vahingoittumattomana kiinni. Pelkään, että se syö kasvimaani, mutta ainakaan vielä se ei ole tehnyt niin. On enemmän kiinnostunut heinästä ja omenista.

Hassuja juttuja on tapahtunut muutenkin. Olin sunnuntaina kirkossa kahden kanan ja kahden kanin kanssa :D Paikkakuntani kirkko täytti vuosia ja juhlallisuuksiin liittyen paikalla oli myös pieni kotieläinpiha, jossa oli minun eläinten lisäksi myös kääpiökanoja ja suomenhevonen. Oi mukava jutustella ihmisten kanssa. Ihmiset tykkäävät puhua eläimistä. Tehdä kysymyksiä ja kertoa omista eläimistään ja eläinmuistoista. Yksi rouva jäi erityisesti mieleeni. Hän seisoi vain ehkä noin 20 minuuttia ja vain tuijotti kanojen touhuja. Tunnistin itseni tuosta. Saatan joskus juuttua pitkiksi ajoiksi tuijottamaan kanoja. Se on hyvin rentouttavaa ja meditatiivista puuhaa!  

maanantai 26. elokuuta 2013

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kunhan höpisen...

Mun tekee nyt mieli kirjoittaa blogia, vaikken mä edes keksi mitään asiaa, enkä osannut laittaa mitään otsikkoa tälle. Katsotaan mitä tästä tulee. Antaa vaan ajatuksen juosta, jos on juostakseen.

Olen pikkuhiljaa aloittanut säilöntäjuttuja, vaikka mä taisin tänään ystävälle sanoa, etten ole mitään säilönyt. En tiedä, miksi puhun välillä ihan höpöjä. Kai se nyt johtui siitä, että musta tuntuu niin kuin en saisi mitään aikaa tai tekisi mitään järkevää, vaikka puuhailen koko ajan jotain.

Pinaattia vähän pakastin. Tavallista pinaattia minulla ei oikeastaan ole, mutta mansikkapinaatista näyttää tulevan rikkaruho hyvin helposti. Toisaalta syötävät rikkaruohot ei välttämättä ole pahajuttu. Lehtikaalia ja persiljaa pakatin aiemmin viikolla ja tänään lisää. Ne vaan innostuu kasvamaan kun välillä kerää satoa ja ne myös näyttää tykkäävän kun vähän viilenee. Niitä voi kerätä vielä ihan ennen lumia tai vielä lumen altakin. Herneitä ja härkäpapuja vähän keitin lisäkkeeksi ja on ne vaan hyviä! Kesäkurpitsasato taitaa jäädä vaatimattomaksi, mutta muissa kurpitsoissa on jo vähän isompiakin mollukoita. Yrttejä olen hieman kuivannut. En ole jaksanut viritellä sähköllä toimivaa kuivuria. Se sijaan viritin kattoon narun, johon olen ripustanut. Mintut pitäisi sieltä jo ottaa alas. Palsternakan siemeniä laitoin tänään kuivumaan. Siemeniä olen kerännyt myös mansikkakoisosta ja kaurajuuresta. Kaurajuuren ja palsternakan siemeniä voisin antaa muillekin, jos joku tarvitsee. Jännityksellä odotan saanko omia porkkanan ja punajuuren siemeniä.


Tässä on päivän munasaalis. Viiriäisen muna ja kaksi kananmunaa. Toinen punertavan ruskea, toinen sinertävän ruskea. Yhtenä päivänä paistoin munia ja parissa munassa oli kaksi keltuaista. Lieneekö yleistä, että aloitteleva munija tekee sellaisia. Pitää kysyä joltakin. Muistan Afrikan työharjoittelussa, että paistoin lastenkodin lapsille munia 20 munan kennosta ja jokaisessa munassa oli kaksi keltuaista. Tulla tupsahti  sellainen muisto reilun kymmenen vuoden takaa :)

Isäntä sai tänään eläinsuojamme melkein valmiiksi. Meillä on siis saunanpäätyliiteriä eristetty lampaille ja vuohelle. Siellä on villaa ja styroksia eristeenä ja levyä päällä. Alareunaan piti ostaa harkkkoja ja laastia. Villaa oli vähän ostettava myös, mutta muuten remontti on tehty ihan kierrätys ja jämä tavarasta. Minusta se on hieno. Isäntä oli kyllä sitä mieltä, että tänne ei saa laittaa kuvaa siitä. Koppero näyttää kyllä sisältä ihan joltain slummirakennelmalta, koska levyseinä on kuin tilkkutäkki. Mutta pääasia lienee, että tila toimii ja pitää kylmän ulkona. Ukkokulta on ihan kypsä remontointiin. En taida osata edes tarpeeksi arvostaa sitä, että on raatanut koko kesän minun unelmieni eteen. Tosin ei se varmaan tekisi noita juttuja, jos ei myös itse olisi vähän innostunut. Me oltais vähän loman tarpeessa. Hermot kiristää aika paljon kaikilla. Jospa tämä talvella sitten vähän helpottaa. Pitäisi varmaankin ottaa joku irtiotto arjesta,kun keksisi mitä se voisi olla. Kaikilla pitäisi olla kivaa.

Kävin tänään pop up- ravintolassa ja tapasin ystävän. Oli tosi mukava jutella. Muitakin tuttuja näkyi. 
Naapuri soitti iltapäivällä, että hänellä olisi pussillinen omenoita meidän eläimille.
Pojat olivat mummolla viime yön. Naapurin lapset toivat esikoiselle pienen pussillisen vaatteita. Eilen minulle soitti kolme eri sukulaista, lähinnä kuulumisasioita, ei mitään ihmeempää. Huomenna menen töihin ja tiedän tapaavani mukavia ihmisiä. Huomenna pidän kasvimaakerhoa taas. Ensi viikolla on muitakin mukavia työpäiviä ja aion hakea omenoita eläimille yhdeltä tutulta, joka niitä tarjosi.

Huomaan, että minulla on paljon ihmisiä, joista saan olla kiitollinen. En ehkä olekaan niin outo ja yksinäinen kuin olen itselleni uskotellut. Huomaan kelpaavani ihmisille tällaisena kuin olen. Itselleni en taida kelvata. Enkä tiedä miksi. Minun on ihan hirveän vaikea uskoa sitä, että kyllä minusta pidetään. Minä olen kamalan vihainen, katkera, ilkeä, kateellinen, kiukkuinen ja vaikka mitä. Enkä minä tiedä edes, että näkeekö muut minua siten. Lähipiiri tietysti näkee. Mutta sisältä minä olen sellainen. Minä olen sellainen kiroileva siili. Paitsi, että minä en kiroile, vaikka muuten rumasti sanonkin.

Tällasta tänään :)

perjantai 16. elokuuta 2013

Mainoskatko

Aina mä mainostan tätä samaa puljua, mutta kun se on ainoita nettikauppoja, joista tilaan säännöllisesti jotain. Ja seuraan niitten tarjouskoria. Eli Hyvinvoinnin tavaratalossa voi nyt liittyä kanta-asiakkaaksi ja saada boonusta jopa 10%. Ja minähän tietysti liityin euron kuvat silmissä viuhuen :D Tilasin tänään mm. tarjouksesta kukkaravinnetta :)

P.s. Mulla on nyt sitten ihan varmasti 2 munivaa kanaa!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Pihalla

 Otin tänään vähän kuvia pihalla. Että sain mahtumaan kuvaan isomman maiseman seisoin naapurin pellon puolella kuvatessani. Tällasta tämä on, kuvani on surkeita ja teksti täynnä virheitä. Kirjamia puuttuu tai ne on väärässä järjestyksessä ja ainakin yhdyssanat on ihan takuulla väärin. Elämänikin on sellaista, ei niin laadukasta kuvamaailmaltaan, kaikki on vinksinvonksin ja heikunkeikun :)
Kasvimaa kasvaa hyvin. Juurekset näyttää onnistuvan, punajuurta lukuunottamatta. Kurpitsat on ihan viidakkoa ja luulen, että ehtivät tehdä myös kohtuullisen sadonkin. kasvu on kaikinpuolin hyvin rehevää. Hyvä kesä :)
Omenapuutarhassa puut notkuvat omenista. Tosin saan jokapäivä kerätä muumiotautisia pois... Mutta vielä näyttää olevan hyviäkin, kun vaan linnut eivät nokkisi kolhuja joihin muumiopöpö iskee. Perunamaa on tässä kuvassa. Niistä piti niittää varret pois. Toivon, että maanalla olisi kohtuullisesti mukuloita. Jos vaikka tammikuulle pääsisi. On meillä perunaa kyllä vähäsen muuallakin, joissa varsikin on vielä kunnossa. Maa-artisokka on perunan vieressä ja se on minua korkeampaa.

Talon ja autotallin välissä on kaalimaa, joka epäonnistui. Tuskin tulee mitään. Koko alkukesän kaalit kituivat ötököiden kanssa ja alkoivat kasvaa vasta nyt. Keltaoranssit kukat on kääpiösamettikukkaa, joissa on hyvänmakuiset kukat. Avomaakurkut tuossa seinustalla eivät nyt kovin mnestyneet. En jaksanut kastella riittävästi. Reunassa on vähän perunaa. Ne istutin, mitä oli kellariin jäänyt itämään.


Viime viikolla löysin uuden rikkaruohon, joka näytti hyvin mielenkiintoiselta. Melkein kuin mini peruna. Aloin katsella kasvikirjoistani, kasvaako Suomessa koisokasveja luonnossa. Ja kyllä, mustakoiso voi kasvaa rikkaruohona. Hassua sikäli, että myös Lezzie oli löytänyt saman kasvin puutarhastaan ja kirjoittanut samasta aiheesta tänään! Lukekaa sieltä enemmän aiheesta. Pitää käydä huomenna kitkemässä pois, ettei lapset syö noita marjoja, ovat myrkyllisiä. Yhdessä kirjassani sanottiin, että joissain maissa lehtiä syödään pinaatin tavoin, mutta en kyllä menisi myrkkykasvia kokeilemaan. Älä sinäkään!


 Ja lopuksi. Minulla on 12 kania. Tänään yksi tuttu sanoi, että varo vaan ettei kohta 100 :D

Eipä nyt sitten muuta. Öitä! Tai huomenta! Milloin nyt satut lukemaan tätä ;)

lauantai 10. elokuuta 2013

Satokuulumisia

 Tomaatteja kypsyy monissa eriväreissä, muodoissa ja kokoloissa. (Miten sana koko taipuu, osaan taivuttaa vain savoksi...) Jämämarjoja keräilin marjapensaista Sipulin päikkäreiden aikaan. Basilikaa pakastin tuoreena, minusta maku säilyy siten paremmin kuin kuivattaessa. Yhtenä päivänä pakastin persiljaa ja lehtikaalia samoin. Niitä voi sitten pussista murentaa ruokaan jäisenä ja laittaa pussin takaisn pakkaseen.
Meillä on pihassa pari katajaa. Yhtä pensasta piti siirtää akivurilla keväisen putkiremontin takia. Hyvin näytti kataja siirron kestäneen. piti sitä kyllä välillä kastella. Keräsin katajasta kypsät marjat. Paljon jäi vihreitä marjoja ensi kesänä kerättäväksi. Tämä on minulle ihan uusi tuttavuus. Mausteeksi ajattelin. Jännä kokeilla minkälainen on. Täältä luin tietoa enemmän. Näkyi lukeneen, että vasta syyskuussa olisi pitänyt kerätä, mutta nämä oli kyllä ihan irti ravisteltavissa jo nyt. Nämä on muuten oikeasti käpyjä eikä marjoja ja kypsyminen kestää 2,5 vuotta! Mutta lukekaa itse enemmän tuolta linkistä.
Samana iltana löysin ihan hassun pienen kummallisen muotoisen munan. Eli epäilen, että minulla on jo 2 munivaa kanaa :)

Mies toi minulle hatullisen sieniä tulaisiksi. Jos tiedät hyvän kantarellipaikan, mene poimimaan niitä nyt! Nyt löytyy ainakin meillä päin hyvin! Pakkaseenkin olen kolme nyssäkkää saanut. Käsittelen ne siten että puhdistan ja laitan kuivalle rasvattomalle paistin pannulle. Haihdutan veden pois. Annan jäähtyä ja pakastan. Voi tai paistorasva kannattaa laittaa vasta sitten kun kuumentaa sienet syödäkseen. Pakkasessa rasva vaan turhaan eltaantuu. Kerran muuten yksi sieni kauppias neuvoi, että kun paistaa kantarelleja kannattaa lisätä ihan pieni ripaus soodaa, ettei sienet sitkisty ja ole kumimaisia. Olen joskus kokeillut. En osaa sanoa totta vai tarua. Kokeile itse, jos huvittaa.

Olen meinannut ottaa pihalta ja kasvimaalta kuvia, mutten saa aikaiseksi. Ehkä joku päivä postaan niitä. Iso ehkä.

Mieli on muuten parempi. Pääni sisällä on melkoinen vuoristorata toisinaan. Hävettää, kun tulee pupatettua. Hävettää kun ei osaa olla ihan hillitysti, kun on sellainen tuulella käypä. Toinen nimeni on muuten Tuulikki. Että osasivatkin minut hyvin nimetä :D Olen ollut nimeni veroinen. Etunimeni on sellainen, että syntymä vuonnani kaimojani kastettiin reippaasti alle 20. Mä aina vähän eksyn aiheesta...tsori...

torstai 8. elokuuta 2013

Ulkopuolisena

Joku facebookissa oli jakanut kolumnin, jossa kerrotaan siitä, miten lapseen vaikuttaa se, että ikätoverit jättävät ulkopuolelle ryhmästä ja leikeistä. Jotain sen kaltaista tapahtui minulle kuudennella luokalla. En tiedä miksi, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, että olin ehkä jotenkin ärsyttävä ja ehkä oikeastaan ansaitsin sen. Sama tapahtui uudelleen rippikoulun jälkeen. En tiedä oikeastaan mitä lapsuudessani ja nuoruudessani on todella tapahtunut tai johtuuko se oikeasti edes siitä, mutta minulla on aina ollut hyvin vahvasti ollut ulkopuolinen olo, vahva tunne erilaisuudesta. Minulla on parantumaton tunne siitä, että olen huonompi kuin muut. Siihen vaikuttaa hyvin moni asia ja tulkitsen hyvin herkästi ihmisten viestit niin, että minusta ei pidetä. Tiedän ylitulkitsevani ja tiedostan olevani usein väärässä, mutta tunnetasolla tunne on niin vahva, että se jyrää järjen äänen.

Olin pienenä hyvin päättäväinen ja itsepäinen lapsi. Sellainen jääräpää, jotka ennenvanhaan varmasti saivat selkäänsä. Minulla on nyt itselläni sellaisia lapsia ja tiedän, että sellainen luonne on ärsyttävä ja meillä kolisee ja rytisee tahdot vastakkain. Hyvin usein. Miten ihmeessä onnistun kasvattamaan lapsiani niin, etten nujerra heitä henkisesti. Itse en ole taipunut muotteihin ja odotuksiin, mutta tunne siitä, että olen vääränlainen on hyvin vahva. Olen aina ollut vääränlainen, en ole oppinut kasvattamaan itseäni ja kehittämään luonnettani. Kunnon ihminen kuulemma oppii sen. Olisin tahtoni voimalla voinut päästä mihin vain, jos olisin vain saanut kunnon itsetunnon. Ehkä.

Alakouluajasta en muista kovin paljon enää. Paitsi sen, että yläluokilla jäin yksin. Ja luulen, että olin ärsyttävä. Toivon, etten kiusannut ketään. Mutta minulle jäi tunne, että minut suljettiin ryhmästä. En olisi halunnut mennä kouluun kuudennella ollenkaan. Kerran muistan opettajan kysyneen, että kiusataanko minua. Vastasin, ettei kiusattu. En osannut sanoittaa sitä, mitä oli tapahtunut. En tiedä.

Jotenkin hämärästi muistan sen, että minua ei haluttu mukaan, koska haisin lehmältä. Silloin 90-luvun alussa ei ollut kovin hohdokasta olla maalta ja maanviljelijän lapsi. Se oli häpeä. Ainakin minä häpesin. Ja huvittavaa tässä on se, että varmaan puolet kyläkoulumme oppilaista oli maatiloilta ja KAIKKI olivat maalaiskylän lapsia. Maatalouteen ei uskottu, se haluttiin ajaa alas. Maaseutu oli saatu uskomaan alasajoon. Häpeämään juuriaan. Meidän perhe oli ehkä erilainen. Erilaisuus haisee.

Yläasteella kapinoin. Kun kerran tunsin olevani erilainen niin myös näytin ihan toisenlaiselta kuin muut. Kapinoin myös vanhempia ja heidän arvojaan vastaan. Kun en kerran sopinut muottiin johon minut oli yritetty tunkea, päätin olla sitten sopimatta ihan reilusti. Ja mitä kovemmin päätin, että en sovi kuviohin, sitä enemmän tunsin itseni ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. Vaikka pohjimmiltaan minullahan olisi ollut vain tarve tulla hyväksytyksi ja kuulua joukkoon. Mutta itse kai sitten lopulta aiheutin sen, että olinkin erilainen enkä sopinut niihin muotteihin. Vaikeaa.

Onko tämä nyt sitten yhtään helpompaa aikuisena. No eipä ole. Tunne kelpaamattomuudesta ja erilaisuudesta on niin syvälle juurtunut, että taistelen edelleen sen kanssa. Syyllistyn hyvin helposti, jos mokaan. Virallisissa asioissa, työasioissa, en soisi pieninpiäkään virheitä itselleni. Pelkään, että muut huomaavat sen kuinka huono ja osaamaton oikeasti olenkin. En taida olla sen enempää huono kuin osaamatonkaan, mutta kovasti pelkään olevani. Jännitän usein liikaa tilanteita tästä syystä. Syyllistyn myös siitä, jos onnistunkin, jos olenkin liian iloinen, jos olenkin puhunut liikaa. Luuleeko ihmiset, että kuvittelen olevani joku. Olinhan varmasti tarpeeksi nöyrä ja vaatimaton. Itsestään ei saa tehdä numeroa. Vaatimattomuus kaunistaa ja nöyryys on hyve. Sitten mennäänkin jo nöyristelyn puolelle ja se on noloa.

Erilaisuuden tunnetta aiheuttaa tämä oman perheen elämän tapa. Kyllä, olemme sen tietoisesti valinneet, mutta silti. On sitten kuitenkin henkisesti raskasta uida vastavirtaan. Hyvänä päivänä saatan itse vitsailla, että olemme tällainen vähän outo hippiekoluomupeikkoperhe. Mutta kuitenkin samaan aikaan pelkään, että meitä pidetään ihan kylähulluina ja outoina. Ettei meitä hyväksytäkään.

Suurta itkua ja hammasten kiristelyä minulle on aiheuttanut myös se, että luulen olevani huonompi, koska olen tyttölapsi. Ja sellaisena esikoisena pettymys. Mutta tiedän järjellä, ettei se ole totta. Mutta pikkupiru nimeltä sisarkateus minulle niin usein korvaan kuiskuttaa. Luulen, olevani huonompi, koska olen perheen tyttö. Miksikö sitten luulen olevani huonompi, koska olen tytöksi syntynyt. Se oikeastaan johtuu siiä, että nyt vasta aikuisena olen ymmärtänyt sen, että minä olen maaihminen. Minun kutsumukseni ja elämäni olisi viljellä ja varjella maata. Meistä kahdesta sisaruksesta, poikaa kasvatettiin vauvasta asti viljelijäksi. Minua ohjattiin toiseen suuntaan. Ajatuksena ilmeisesti se, että minä fiksuna ja älykkäänä tyttönä saisin käydä rauhassa koulua ja saisin helpomman elämän vailla ruumiillista raatamista. Ajatus hyvä, mutta kun en muotteihin taipunut. Tiedän, että nyt minua pidetään haihattelijana. Pilvilinnojen rakentajana, itsensä etsijänä, joka elättelee toivetta idyllistä, jota ei ole. Mutta kun minä olen kutsumuksestani aivan varma. Minä haluan maata, multaa. Maasta minä olen tullut ja kerran sinne palaan. Siinä välissä leipäni tulee maasta. Mutta kun minä olen tyttö, ainoa keino saada maata on ostaa sitä kovalla rahalla tai hankkia maallinen mies. Sain maattoman miehen, jolla on sama unelma. Ei viljelystä, mutta metsämaasta kyllä. Kovaa rahaa puuttuu, mutta riskillä velkarahalla voimme yrittää maata etsiä. Tässä maa-asiassa se, mistä olen katkera, on se, että suvussa on ollut sitä maata myynnissä ja jaossa. Mutta kukaan koskaan ei ole ajatellutkaan minun olevan osallinen mihinkään vain siksi, että minä olen tyttö. Tytöt eivät ole sukua. Tytöt ovat erinimisiä ja vain nimelliset on sukua. On hirveän raskasta jäädä ulkopuolelle. En usko, että kukaan on tehnyt mitään ilkeyttään. Mutta näin vanhan ajan maalaissuvut toimii. Yhä edelleen 2000-luvulla. En taipunut muottiin, enkä pitänyt suutani kiinni. Olen edelleen se hankala lapsi. Vääränlainen.

Pitääkö erilaisuuden taakkaa kantaa hautaan asti? Pitääkö aina olla ulkopuolinen? Tulenko koskaan kelvolliseksi?

Tänään pihalla mietin, että olenko onnellinen. Katsoin kaikkea sitä mitä minulla on. Kolme ihanaa, täydellistä lasta. Hyvä mies. Koti, jossa viihdymme. Oman näköinen elämä. Minulla on kaikki edellytykset onneen, mutta kateus ja katkeruus luovat niin ison varjon, että onni pimenee.

Kun luin tuon hesarin kolumnin ymmärsin jotain omasta katkeruudestani.

"Sosiaalipsykologiassa torjutuksi tulemista alettiin tutkia erityisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tutkimuksissa havaittiin, että sosiaalinen torjutuksi tuleminen vaikuttaa aivoissa samoihin alueisiin kuin fyysinen kipu. Tulos oli sama riippumatta siitä, olivatko torjujat tuttuja tai pitikö torjuttu heistä. Laumoissa elävät eläimet kuolevat, jos ne joutuvat ulos ryhmästä.
Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Kipling Williams kutsuu toistuvasti ulkopuoliseksi jätetyn ihmisen kokemusta sosiaaliseksi kuolemaksi. Williamsin mukaan joukkoon kuulumisen tunne on ihmisen perustarve, jonka puuttuminen uhkaa ainutlaatuisella tavalla kokemusta elämisen mielekkyydestä."

Olipa syy mikä hyvänsä. Oma vika, toisten tahallaan tai tahattomasti aiheuttama. Erilaisuus ja ulkopuolisuus koskee. Ja kun kipu kroonistuu, mieli mustuu ja katkeruus asettuu taloksi.

Minun olisi päästävä näistä asioista yli. Tai minulla on sitämättömän yksinäinen ja katkera loppu elämä.

Ja kun luet tämän, muistathan, että tämä ei ole totuus. Se on totta vain minun tunne- ja kokemusmaailmassani. On myös niiden muiden ihmisten totuus. Eikä sekään ole totuus. Totuus on jossain siellä välissä. Jos on.

perjantai 2. elokuuta 2013

Eka muna

Meillä on nyt sitten yksi muniva kana. Kolmesta nuorikosta yksi on käynyt munimaan. En tiedä kuka niistä, mutta minulla on epäilykseni kyllä. Ja viisi kukkoa on liikaa jo... Viileämpää päivää ja inspiraatiota odotellessa... Joku päivä sitten syömme kukkopaistia.
Tomaatit kypsyvät yhden tai kahden kappaleen päivävaudilla, mutta tänään katsoin, että useammassa varressa alkaa olla kypsyviä. Tigerellan ja Red pearin lisäksi Romat ja Black Cherryt alkavat kysyä myös. Häränsydämistä ajattelin, että ovat jotenkin pölyttömättömiä ja hedelmättömiä, koska ensimmäisistä kukista ei alkanut kehittyä mitään, mutta niihinkin on tullut herneen kokoisia alkuja. Mutta epäilen, etteivät enää ehdi. Myös kalebasseja epäilin, etteivät tee ollenkaan mitään, mutta kuin kukkivat, mutta nyt on ilmestunut pieniä hedelmän alkuja niihinkin.

Älkää luulko, että saamme valtavasti avomaankurkkuja. Luultavasti emme saa muuta kuin vähän tuoreeltaan syötäväksi. Nämä ovat kaupasta. Olivat reippaasti alle euron kilo ja kotimaisia ja siksi ostin kotiin säilöttäväksi. Oma resepti vaan on niin paljon parempi kuin yksikään kaupan säilyke. Näitä hienoja lasipurkkeja dyykkasin työpaikan roskakatoksesta. Ja tilliä sain ison kasan enon puutarhasta. Itse en onnistu kasvattamaan tilliä. En tiedä miksi. Tosin tänä vuonna en muistanut edes kylvää sitä.

Kolmea eriväristä mehua. Etualalla ei ole omenamehua, vaan valkoisista viinimarjoista keitettyä. Äiti oli kerännyt niitä minulle sangollisen. Ihan uusi tuttavuus minulle.

Ikinä ei saa lähteä iltakävelylle ilman pussia tai kippoa. Ainakaan syksymmällä. Löysin ensimmäiset mustatorvisienet ja keltahaperoita. Nuo haperot olisi ihania, mutta valitettavasti ne on niin usein matoisia :(

Eipä muuta. Kiva viikko ollut, olen nähnyt tuttuja ja sukulaisia, joita en ole tavannut aikoihin. Ensi viikolla taas töihin.

Lopuksi uutinen, jonka feisbuukkikaveri oli jakanut. Hyvä muistutus aloitteleville eläinharrastajille. Itsekin jotenkin stressaan noita omia lemmikkejä, että onko varmasti hyvä niillä. Joutuu paljon enemmän miettimään ja etsimään tietoa kun en ole ammattilainen, eikä ole varsinaisia tuotantoeläintiloja. Onneksi on perheessä ihan ammattilaisiakin, joilta voi kysyä neuvoa. Ja ostaa rehua, ettei tarvitse pelkkää nurmikkoa syöttää :D 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...