Viikko sitten syntyi kolmas lapsemme, "pieni" tyttö. Hän siis syntyi suunnitellulla sektiolla, koska lääkäri arvioi lapsen olevan suurikokoinen (sillä on ihan lääketieteellinen nimi; makrosomia). Edellinen vauvamme painoi 5,4 kiloa, eikä tämäkään paljoa pienemmäksi jäänyt. Neitokaisemme painoi syntyessään 5,2 kiloa ja oli 52 cm pitkä. En tiedä miksi vauvamme kasvavat näin isoiksi. Ei kyllä osaa sanoa lääkärit tai kätilötkään. Se voi olla geneettistä. Olen helpottunut, että minun ei tarvinnut yrittää synnyttää, vaikka tietynlaista haikeutta siitä tunnen, etten saanut synnyttää, enkä enää koskaan saa. Koska nyt on takana jo kaksi sektiota, seuraavat mahdolliset raskaudet ovat automaattisesti sektioita, koska kohtu ei välttämättä kestä synnytystä haavan kohdalta. Esikoisen olen synnytttänyt ja olen kiitollinen siitä kokemuksesta, vaikka se olikin jotain ihan hirveää, koska esikoinenkin oli kookas, vaikkakin pienin lapsistamme "vain" 4,7 kiloinen.
Sairaalassa olimme tytön kanssa vain neljä yötä ja sitten pääsimme kotiin. Onneksi haava on parantumassa hyvin, enkä ole kovin älyttömän kipeä. Nyt täytyy vain muistaa olla tässä kotona aika hissukseen, että voisin toipua hyvin. En ole uskaltanut mennä ulos ollenkaan, koska siellä on niin liukasta ja pelkään kaatuvani ja repäiseväni haavan auki. Sairaalassa olo oli tällä kertaa aika mukavaa, koska osastolla oli vähän väkeä ja hoitajilla ja kätilöillä oli aikaa. Yhden yön saimme olla ihan yksin neljän hengen huoneessa, eikä se ollut täynnä missään vaiheessa. Muuten nuo neljän hengen huoneet on minusta tosi ahdistavia. Minusta tulee siellä osastolla tosi epäsosiaalinen. En muista koskaan oikein jutelleeni kenenkään huonekaverin kanssa juuri mitään. Voi olla, että olen antanut itsestäni aika nuivan ja oudon kuvan, mutta minusta siellä on yksityisyys aika vähissä ja siellä käsitellään niin intiimejä ja henkilökohtaisia asioita, että minä en halua jakaa niitä kenenkään kanssa. Minulle riittää juttelu henkilökunnan kanssa. Tunnen monia, jotka ovat solmineet hyviä ja syviä ystävyyssuhteita sairaalassa synnytysreissulla, mutta minä en siihen kykene. Menen siellä sosiaalisesti ihan lukkoon. Minulle siellä on tärkeintä oma toipuminen ja keskittyminen omaan vauvaan.
Mutta nyt olemme onnellisesti kotona ja huomenna odotellaan terveydenhoitajaa kotikäynnille poistamaan hakasia haavasta ja katsomaan vauvaa.
Hellan lettas on ihana!!! Näkee että on iso! Esikoiseni oli ihan ruttuinen ukkeli ja isommat olleet pyöräkämpiä.
VastaaPoistaOn kyllä mahtavan kokoisia lapsia :D, mutta on niitä kivempi hoitaa kuin sellaista ruttuista apinaa kuin oma esikoiseni. :D Pelotti kylvettää :)
Mutta pieni se on tämäkin nkun tulee sisarukset viereen ;)
Mukavaa vauva aikaa!!
Kiitos :) Kyllä se meistä niin pieneltä tuntuu. Mutta täytyy myöntää, että on se aika helppo käsitellä tuollainen köllikkä :D
VastaaPoistaOnnea suloisesta neidistä! ♥
VastaaPoistaMeillä on molemmat pojat painaneet vähän päälle 4kiloa syntyessään, ja tosiaan helpompihan on isompaa vauvelia hoitaa ja pidellä. :) Saas nährä minkä kokoinen nyt on tulossa, massu ei ole valtavaksi kasvanut, mutta eipä tuo vielä mittään kerro. ;D
Toipumisia siulle ja ihanaa vauva-arkea! ♥
Sylintäydeltä onnea! Ihana tyttö, ja niin tutun kokoinen :)
VastaaPoistaps. blogissani on tunnustus sinulle
Kiitos Onnitteluista ja tunnustuksesta!
VastaaPoistaPeikkotyttö Hanna: Niinpä, ei se masun koko kerro välttämättä, minäkin luulin, että tämä on paaaljon pienenmpi :D
Paljon onnea. Hyvän kokoinen on uusinkin tulokkaanne. Mulla on 5 lasta ja kaikki olleet siinnä päälle neljän kilon.
VastaaPoistaoho! meillä onkin enemmän yhteistä ku ajattelinkaan! mullakin kaksi sektiota siis takana, peppi oli syntyessään 4,5kg ja otso 5,3kg. hyvä että sait sektion :)
VastaaPoistaMä olin kirjottanut tohon tekstiin silloin reilu vuosi sitten, että Sipuliini olis painanut 4,2kg. Nyt vasta huomasin korjata, että sehän painoi siis oikeasti 5,2kg.
Poista