Jos perhettä ja sen sellaisia asioita ei lasketa, niin elämäni suuri rakkaus on Afrikka. Minun ei ole ollenkaan vaikea uskoa, että ihmiskunnan alkukoti olisi kyseisellä mantereella. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että opiskeluaikana oli mahdollisuus olla 3 kuukautta harjoittelussa Swazimaassa ja siinä samalla vierailla myös Etelä-Afrikassa ja pikareissulla Mosambikissa (se on ihan oma tarinansa, heh). Tuosta matkasta on jo kohta kymmenen vuotta, mutta Afrikka vaan kiinnostaa edelleen. Reilu vuosi sitten päätin, että annan itselleni 30-vuotislahjaksi matkan Ambomaalle. Miksi juuri Ambomaalle, noh, kukapa ei olisi jo pyhäkoulussa kuullut Ambomaasta, se vaan on jotenkin niin. En tiedä, niin vaan tulin luvanneeksi itselleni, että lähteä täytyy. Mutta. Viikko on liian lyhyt aika ja kaksi on niin pitkä, että en minä voi olla erossa pienistä pojistani niin kauan. Mutta kas kummaa kaikki järjestyi, ihanat ihmiset, joihin olen työn kautta tutustunut, auttoivat Ambomaan päässä monin tavoin, että matka järjestyi. Löysin vanhan ystävän, joka innolla oli mukana matkasuunnitelmissa ja lähti mukaan. Ja sain ottaa pikku riiviöt mukaan. Kaksi viikkoa vietin ystäväni ja poikien kanssa Namibiassa viime lokakuussa. Aika moni piti ihan hulluna suunnitelmaa, että varataan netistä lennot, suunnitellaan matka ilman matkatoimistoa ja otetaan juuri 2- ja 5-vuotta täyttäneet pikkupojat mukaan Afrikkaan. Mutta tämän tarinan opetus oli, että haaveista kannattaa tehdä totta, monesti se on kiinni vaan siitä, että uskaltaa. Ja, että Taivaan Isä pitää kyllä huolta. Kaikki meni tosi hyvin, emme sairastaneet edes kunnon turistiripulia. Reissusta riittäisi tarinoita vaikka kuinka paljon ja on niitä kerrottukin. Olen esim. käynyt koululaisille kertomassa kuvien ja esineiden kanssa siitä millaista Ambomaalla on. Tässä ihan vaan "maistiaisiksi" muutama kuva. Katsotaan, jos joskus vielä innostun kertomaan tästä aiheesta enemmän.
Ilta pimenee
Olukondan kirkko
Seeproja Etoshassa
Kuopus ihmettelee mangustia vähän turhan läheltä Namutonissa
Norsuja Etoshassa
Paluumatkalla Windhoekissa kävimme ravintolassa syömässä, mutta pikkumies missasi koko touhun, kun nukkui rinkassa. Eräs vanhempi rouva oli kovin huolissaan, että mahtaako lapsi hengittää. Rinkka oli tosi kätevä, joskin hieman painava. Ambomaan hiekassa ei rattailla mentäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti