Paluu arkeen

Joulu on nyt juhlittu ja surusta huolimatta on pakko palata arki rutiineihin. Voisiko olla arkisempaa kuin kaalilaatikko uunissa ja puolukkapuuro hellalla jälkkäriksi. (Tai siis miehen lounaaksi, kun kaalilaatikko on niin etovaa...) Eskarilainen palasi kouluunsa maanantaina ja pikkuveli kerhoonsa tänään. Isukki iltavuorossa, mutta mammukka saa olla "vaan" kotona. Mutta kyllä minä olen niin tyytyväinen, ettei tarvitse ajaa melkein sataa kilometriä päivässä ja kuskailla lapsia eri paikkoihin. Lämmitellä ja raappailla autoa ja ajella liukkaita pikku teitä. Minulla on selkeä kutsumus omaan työhöni, mutta juuri nyt minun paikkani ei olisi siellä. Ei ehkä, vaikken olisikaan jäämässä äitiyslomalle. Enkä oikein tiedä palaanko enää töihin samaan paikkaan. Jotenkin on vahva tunne, etten palaa. Ei ole kyllä aavistuskaan mitä tulevaisuus tuo, mutta tarvitseeko ollakaan. Jos jotain olen oppinut niin sen, että elämää ei voi suunnitella. Enkä jotenkin usko myöskään sellaiseen käsitteeseen kuin elämän hallinta. Tietysti jokaisella on tietty vastuu omasta ja perheensä elämästä. Mutta elämässä tulee yllättäviä tekijöitä, iloisia ja surullisia, positiivisia ja negatiivisia. Eikä ole minun kädessäni niiden hallinta.  

Vähän turhan kaalinen ateria, mutta salaatiksi kaali-porkkanasalaattia. Kastikkeena: n. 1dl maustamatonta luomujugurttia, 1dl majoneesia, 1 rkl sinappia, pienen sitruunan mehu, suolaa, sokeria, mustapippuria ja salaattimaustesekoitusta.

Mutta ostin kotimaista kaalia tarjouksesta ja pitänee syödä ne ennenkuin ihan nahistuvat. Ja omat porkkanat pitää syödä nyt ihan urakalla, koska meidän kellari ei ole kovin hyvä juureskellari ja porkkanat alkavat itää, nahistua tai mädätä. Kellari oli liian lämmin, liian pitkään tänä vuonna. Perunat säilyvät paremmin kuin porkkanat. Mehut, hillot ja etikka säilykkeet kyllä säilyvät hyvin.

Tänään oli postipäivä. Hain kaksi isoa pakettia postista. Olen vähän hyödyntänyt nettialennusmyyntejä. Hobbyhallista tilasin turvaistuimen ja Ekolosta biohajoavia vaippoja puoleenhintaan. Meidän lapset ovat käyttäneet kestovaippoja, mutta olen siitä huolimatta käyttänyt öisin kertakäyttöisiä, mutta biohajoavia vaippoja. En jotenkin löytänyt sopivaa yökestoratkaisua. Katsotaan löytyykö tälle tulevalle. No ompahan ainakin kolmea erikokoa yövaippoja tässä varuilta. Alakerrassa on odottamassa 3 kassillista kestovaippoja, niitä on jotenkin kummasti kertynyt, vaikken ole niitä nyt tälle tulokkaalle kovin ostanutkaan. Edellisen vauvan kanssa opettelimme myös (tai lähinnä kai minä opettelin) vessahätä viestintää. Alle 3 kuukauden ikäisenä pojalla meni monia päiviä, ettei yhtä ainoaa vaippaa kastunut, vaan pissatin häntä vessan lavuaariin. Pissatus loppui lähinnä siihen, että itse uuvuin. En niinkään siihen pissatukseen vaan kyseessä oli kai enemmänkin synnytyksen jäkeinen masennus. Nyt voisin ajatella kokeilevani vessahätäviestintää ja jonkinlaista vaipattomuutta, mutta mistään en ota paineita, sillä vauva tarvitsee ensisijaisesti selväjärkisen äidin. Jos vaan jotenkin voisin varjella itseäni masentumasta. Vaikka toisaalta kyllä ymmärrän, että hormonitoiminta ja joku aivokemia vaikuttaa, enkä pysty välttämättä niihin vaikuttamaan. Mutta jos onnistuisin karsimaan turhat paineet pois ja olemaan väsyttämättä itseäni. Kestovaipoista en silti kyllä luovu. En halua mitään haisevia ja ihottumaa aiheuttavia kertakäyttövaippoja meille pyörimään. Ja minusta se on ollut parasta kestovaipoissa, että pojat oppivat 1v ja 10kk:n ja 1v 9kk:n ikäisinä kuiviksi. Nuorempi jätti samalla kertaa sekä päivä, että yövaipan pois. Jossain vauvalehdessä joskus väitettiin, ettei alle kaksi vuotiaalla olisi valmiuksia tunnistaa vessahätäänsä, mutta minusta ihan täyttä puppua. Tai sitten meillä on ollut kaksi vessaneroa :D

Ohhoh, tulipas samaan postaukseen nyt aika monenlaista juttua... Mutta juu, arkea. Ihanaa, turvallista arkea!