torstai 27. syyskuuta 2012

Latva-artisokka ja syksyisiä juttuja

Minulla on kaksi latva-artisokkakasvia kasvimaalla. Esikasvatin ne ja istutin hyvin lannoitettuun kohtaan. Kasvit ovat kasvaneet ehkä noin puolimetriä korkeiksi ja tuuheiksi, mutta kylmä kesä ei ole saanut niitä tekemään nuppuja. Paitsi toiseen nämä kaksi. Minun oli ihan pakko keittää isompi nuppu ja maistaa. Ja se maistui aivan taivaalliselta! Onnistukoon tai ei, mutta aion jatkossakin yrittää tämän kasvatusta. Nämähän saattaisivat mennä myös talven yli. Mutta sen näkee vasta keväällä.

On tämä kukkamykerö muuten aika kaunis myös!


Minulla oli aikomus tehdä sellainen postaus, missä kerron kuinka iso kasvimaani on neliöissä ja paljonko olen saanut satoa kiloissa ja litroissa. Mutta mutta... Arvatkaa riittäkö aika ihan oikeasti mittailla. Aika eikä jaksaminen ei meinaa oikein aina riittää edes täällä kirjoitteluunkaan. Tai yleensä edes joka pävä tietokoneen avaamiseenkaan. Ja oikeastaan mahtaisikohan ketään oikeastaan edes kiinnostaa.

Toissapäivänä tyhjensin kasvin huoneen. Toin chiliruukut eteiseen, sekä viherkasvit. Chileissä on jo monta kypsääkin. Ahvenanmaan reissun aikana isäntä oli tuonut ulkoa viherkasvit sisälle.
Keräsin kaikki tomaatit pois myös kasvihuoneesta ja toin sisälle kypsymään. Sato on tosi pieni. Jotain meni pahasti vikaan. Mutta ensi vuonna uudelleen.

Kurpitsat keräsin eilen ja tässä näitä on takapihan pöydällä. Ihan kohtuu sato. Tuo iso painoi aika mukavasti. Pitää siirtää kellariin odottamaan valmistusta. En nyt oikein tiedä mitähän tekisi. Etikkasäilykettä en ainakaan. Pitäsi keksiä jokin keino saada upotettua ruokaan niin, ettei ukkelit huomaa syövänsä kurpitsaa.

Viimeiset kesäkurpitsat keräsin myös eilen. Niitä oli vielä puoli sangollista. Osa ihan pieniä avomaankurkun kokoisia. Laitoin niitä eilen sämpylätaikinaan raasteena. Tänään paistoin voissa sipulin kanssa ja olen syöttänyt vauvalle kaurapuuron seassa. Ja vielä niitä muutama jäi.

Perunan olemme myös kuokkineet. Paljon oli ruton mädättämiä ja vihreitä, kun sade oli piiskannut mullat päältä. Perunoita tuli kottikärryllinen kellariin ja lasten kottikärryllinen "napuloita" (pieniä siis), jotka keitin pässeille. Perunakauppaan joutuu siis varmasti keväämmällä menemään.

Sipulit nostin myös jo aiemmin. Niissäkin melko huono sato, mutta luulen pääseväni kevääseen niillä. Purjot on vielä maassa. Aion taas kuivata ne ja käyttää esim. keitoissa ja sitten jos/kun tavalliset sipulit loppuvat.


Kriikunoita oli pari litraa puissa. Viime vuonna tekivät ensimmäisen sadon ja silloin oli paljon enemmän.
Ovat kuin miniluumuja. Nämä kun kypsyvät aina melkein samaan aikaan ja säilyvät aika huonosti, ne pitää käyttää ja syödä heti. Tein vähän niistä kiisseliä. Keitin kriikunat melko vähässä vedessä, siivilöin suuri reikäisellä siivilällä kivet pois, lisäsin sokeria ja suurustin perunajauholla. Oli vauvan herkkua!


Ilta-atreriani: Kaikki omasta pihasta voita, pippuria, suolaa ja laakerinlehteä lukuunottamatta.
Jospa aina olisi näin!


Isäntä ja keskimmäinen keräsivät omat omenat tänään puusta kellariin. Yksi ainoa puu teki satoa, mutta eipä hullummin kuitenkaan. Ahvenanmaan tulaisina toimme 12 kiloa omenia ja sain jätesäkillisen omenia eläimille, joten omena-asiat kunnossa!

Tällainen satopäivitys. Jatkoa seurannee. Jos jaksan innostua.

Nyt nukkumaan. Mutta ensin yritän lukea vielä hieman nimipäivälahjaksi saatua kirjaa, joka on yllätys yllätys Kun kyyhkyset katosivat. En kyllä oikein ole kärryillä. Olen illalla niin väsynyt, etten oikeastaan tajua siitä mitään... Ehkä aloitan sen uudelleen sitten talvemmalla...

lauantai 22. syyskuuta 2012

Reissussa



Minusta on mukavaa olla kotona ja tehdä omia hommia, mutta välillä on kiva päästä myös vähän pois arkirutiineista. Jos aion lähteä reissuun tarkoittaa se yleensä sitä, että lapste tulevat mukaan. On vähän hankalaa lähteä yksin. Ja tytteli on kyllä niin pienikin vielä. Tällä viikolla kävimme Ahvenanmaalla. Se oli sellainen bussilla tehtävä seuramatka ja lähes kaikki muut matkalaiset taisivat olla eläkeläisiä. Olen ollut lasten kanssa vastaavilla matkoilla aiemminkin ja näissä on se hyvä puoli, että kaikki on valmiiksi suunniteltu ja järjestetty, eikä kukaan pääse lähtemään omille teilleen. Yksin liikuessa menisin kyllä mielellään omia polkuja, mutta lasten kanssa tämä toimii hyvin. Meillä oli mummo mukana, mutta isukin piti jäädä kotiin hoitamaan kotia ja käymään töissä. Menimme Ahvenanmaalle Kustavin ja Brändön kautta. Matkalla oli losseja ja lauttoja. Pois tulimme laivalla Maarianhaminasta Turkuun. Olimme matkalla kaksi yötä, ensimmäisen Brändössä ja toisen Maarianhaminassa. Tämä kuva on Kastelholman linnasta, jossa tytteli nukkui kantoliinassa melkein koko opastetun kierroksen ajan. Lopussa heräsi. Pojista linna oli elämys ja hienosti he selvisivät jyrkissä rappusissa. Pienempi piti oman mummon kädestä ja isompi "lainamummon" kädestä. Saaristo ja Ahvenanmaa kyllä tekivät vaikutuksen koko ikänsä etelä-savon metsiin tottuneeseen mieleeni. Tuliaisksi ostimme eräältä omenatilalta 12 kg omenia ja 5 litraa omenatuoremehua sekä Ahvenanmaan mustaa leipää. Matkasta olisi monta mukavaa juttua, mutta jätetään ne kuitenkin ihan vaan lähipiirille.

Matka oli kyllä omalla tavallaan ihan rankkaakin noitten mukuloitten kanssa, mutta tänään huomasin miten mukava on taas puuhailla kotona. Kasvimaata vähän tyhjentelin. Herneet ja pavut keräsin pois. Ne viimeiset. Ei niitä tänä vuonna ollut kovin paljon. Herneitä oli vielä yhden aterian lisukkeeksi ja papuja yhdelle aterialle ja kaksi pussia pakkaseen. Muhkeimmat palot eri lajikkeista jätin siemeniksi ensi kevättä varten. Herneen varret joissa vielä oli vihreitä lehtiä, vein pässeille. Ruusupapu jäi vielä kauniisti kukkimaan. Perunaa kaivoimme pois tänään myös. Oli ihan uusi maa ja huono vuosi. Ei mikään hyvä sato. Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan. Kasvimaalla on vielä vähän lisää, pitää huomenna katsoa mitä sieltä löytyy. Kurpitsat pitäsi käydä hakemassa pois. Juurekset ja kaalit saavat vielä olla. Juurekset joutuvat odottamaan kellarin jäähtymistä.

torstai 13. syyskuuta 2012

Tanskis-DVD

Tämä on minun lempisarja telkkarissa. Ja yksi harvoja sarjoja, joita katsomme miehen kanssa yhdessä. Meillä on tallennettu digiboxille tosi tosi monta jaksoa Tanskalaista maajussia, mutta ne eivät oikein ole missään järjestyksessä ja välistä puuttu jaksoja ja osa on ehkä moneenkin kertaan. Jaksoja kun on nauhoitettu sekä kakkoselta että femmalta. Loppukesästä kaikki jaksot tulivat ilmeisesti järjestyksessä arki-iltapäivisin, mutta kuka jaksaa tai ehtii katsoa telkkaria kesällä, kun on muutakin puuhaa. Jos olisin tajunnut olisin nauhoittanut kaikki jaksot vhs:lle, kun digiboxi alkaa olla aika täynnä. Pitäisi kai yrittää lukea boxin käyttöohjetta, jos ne saisi vaikka tikulle tallennuta, enpä tiedä. Pienellä hakemisella löysin kuitenkin DVD:llä kolme ensimmäistä kautta Tanskiksesta. Tilasin tämän CDON.COM:sta. Yksi pikku "vika" tässä on, jaksot on vain taskaksi tai tekstitettynä tanskaksi. Onneksi jaksot on moneenkertaan nähty, eli aika hyvin on kärryille siitä mitä tapahtuu. Sieltä täältä ymmärtää jonkun sanan.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Villaa ylle


Ylpeänä kirjoitan 200. postaukseni villasta.
Meillä on siis asustellut 4 pässiä "kesäpoikina". Tänään oli se jännittävä päivä, kun keritsimme ne. En ole koskaan ennen moista puuhaa tehnyt. Viime yön unet siinä vähän kärsi kun niin armottomasti jännitti. Mutta ei ikinä kannata menettää uniaan asian takia, joka on vasta edessäpäin. Ihan turhaan jännitin. Viisas ihana äitini lupautui tulemaan opettamaan ja toi tullessaan sähkökeritsimen, joka on ollut varastossa ehkä viitisentoista vuotta. Onneksi se on ollut varastoituna teroitettuna ja huollettuna. Kiitos edesmenneelle isälle, joka oli tarkka ja huolellinen mies.
Ensin haravoin aitauksen puhtaimman nurkan muutamista papanoista ja levitin siihen pressun. Vedimme jatkojohdon aitaukseen. Rasvasimme teräketjuöljyllä koneen terän. Äiti näytti miten lampaan saa hyvin ja rauhallisesti kiinni ja kyljelleen. Äiti ja mieheni olivat apuna pitämästä pässejä paikoillaan ja minä ajaa huristelin koneella villat pois. Äiti neuvoi järjestyksen. Niskasta häntää kohti selkä ensin ja siitä sitten kohti mahan alusta. Kun ensimmäinen kylki oli valmis, pässi toiselle kyljelle.
Aloitimme työn isoimmasta pässistä ja viimeisenä keritsimme pienen. Kaksi keskimmäistä ovat siisteimmän näköiset. Isoimpaan jäi pisin villa, kun en uskaltanut ottaa tarpeeksi läheltä ihoa, kun pelkäsin puhkaisevani nahkan. Keskimmäisiin olen jopa ihan tyytyväinen. Pienimmästä tuli myös vähän hapsikka, kun vauva huusi vaunuissa jo tuossa vaiheessa ja minä vähän jo kiirehdin, joten lopputulos ei ole kovin huoliteltu. Yhtään havaa ei tullut. Puuhaan meni noin tunti. Minä luulin isommaksikin operaatioksi.
Tämä oli ehdottomasti hyvä kokemus ja olen yllättynyt siitä, miten rauhallisina pässit pysyivät. Villoja tuli reilut 2 kiloa ja oi, se on niin pehmeää ja hyvän tuoksuista. Tosiaan, minusta se tuoksuu ihan vauvalta. Mielleyhtymä johtuu ehdottomasti siitä, että meillä on ollut kolme villahousuvaippavauvaa, jotka ovat haisseet lampaalta!
Minulla on uusi toiveammatti, minusta tulee isona lampaankasvattaja ;)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Lapsuusmuistoja


Kävin tänään äitin luona. Äiti oli käynyt kotipaikalla etsimässä minun ja veljeni vanhoja leluja. Hän oli pessyt niitä seuraavalle sukupolvelle. Yhdellä räsynukella oli päällä tämä ihana mekko, joka on ilmeisesti ollut minun vauva-ajan mekko. Niin äiti muisteli. Sitä ei muistanut keneltä olen saanut sen. Mekko on itse ommeltu. Siitä on jo nappeja irronnut ja pitsi on repeillyt. Kokeilin vaatetta tytöllemme ja se oli ihan sopiva. Tuskin mekko kuitenkaan käyttöön tulee. Vähän ehkä fiilistellään vaan. Pikku Aapista pyysin äitiä etsimään. Se on yksi harvoista kirjoista, joita muistan lapsuudesta. Hassua, sillä kirja on vain pehmeäkantinen vihkonen ja meillä oli melkein hyllymetreittäin muitakin lasten kirjoja. Kuuluimme johonkin kirjakerhoon. Ne kaikki kirjat on tallessa. Tähän kirjaan liittyy sikäli hauska tarina, että olen saanut sen tädiltäni, joka on dyykannut sen roskiksesta.

torstai 6. syyskuuta 2012

Lisää paikkauksia


Virkkasin marimekon haalarin reikäisiin polviin ja toiseen varpaan kärkeen paikat. Niin kovasti innostuin edellisestä paikkuksesta. Joku ehkä miettii siellä, että miksi olen edes vaivautunut säästämään rikkinäisiä vauvan vaatteita. Niinpä. Joitain tavaroita ei vaan raaski heittää pois. Ja hei, eihän nämä enää ole rikki! Ja sitten kun nämä vaatteet ovat ihan totaalisen rikki, voin irrottaa nuo virkatut paikat ja laittaa ne nukkekodin matoiksi :D Niin, minulla tosiaan on oma nukkekoti ja sillä ei saa lapset leikkiä. Olen kerännyt siihen pikkuhiljaa tavaroita lähinnä kirppiksltä ja itse tehden ja tuunaten. Ehkä kerron siitä joskus. Nyt kyseinen harrastus on paljolti tauolla, kun minulla on muuta minielämää, jota pitää hoitaa.

Minusta tavaroita pitää korjata, jos vain suinkin. Tämä maailma ei voi kestää tätä nykyistä menoa. Eikä kestäkään. Uusimmassa Meidän perhe- lehdessä oli juttu lasten vaatteita hamstraavista äideistä. Toisaalta jotenkin luulen ymmärtäväni, että ovat koukussa lastensa pukemiseen. Voisin kuvitella koukuttuvani myös itse johonkin melko älyttömään.  Ehkä niin on jossain ihan muussa asiassa itselle käynytkin. Tunsin kuitenkin suurta helpotusta siitä juttua lukiessani, että minun ei tarvitse ostella lapsille hirveitä kasoja uusia vaatteita. Onneksi en tunne tarvetta määrittää itseäni ja perhettäni vaatteiden kautta. Ne jutun äidit eivät varmaan tajuaisi näitä meidän lasten ryysyjä. Surullisinta minusta kaikessa tässä ylenpalttisessa kulutushuumassa on se, että firmat keksivät näitä ihan mahtavia tuotteita, joita ihmisten on pakko saada. Ihmiset saadaan uskomaan tuotteen tuovan onnea ja autuutta ja kun sitä käyttää näyttää jotenkin varakkaalta ja fiksulta. Tai mitä ikinä. Eihän ostamisen pitäisi määrittää kenenkään olemassaoloa tai onnellisuutta. Eihän ne oikeastaan anna sille kuluttajalle mitään muuta kuin tyhjiä mielikuvia. Firma tuotteen takana pyörittää vaan bisnestä ja ne hykertelevät siellä karvaisia käsiään kun kassakoneet kilisee.

Joskus joidenkin vanhempien ihmisten luona käydessä on tullut sellainen olo, että voi kun kaikki olisivat eläneet näin niin maailma olisi paljon parempi paikka. Tiedätkö? Sellaiset ihmiset, joiden kodissa kaikista tavaroista näkee, että ne on hankittu vain tarpeeseen. Niitä on korjattu tai ne kulutetaan ihan loppuun. Kalusteet ja kodin tarvikkeet voivat olla vuosikymmeniä vanhoja. Usein sellaiselle elämäntyylille naureskellaan ja hymähdellään. Pidetään vanhoja vähän hassuina. Minusta siinä ei ole mitään hassua tai hupsua. Minusta se on ihailtavaa. Minulla olisi vielä paljon oppimista.

Asiasta kolmanteen. Pojan mielestä äitiäkin on paikattu. Epäili, että äidissä on reikiä. Minulla on nimittäin monta teippiä selässä ja vatsassa. Hieroja laittoi niitä kokeeksi, koska minulla on ollut selkäkipuja. Ne on niitä sellaisia teippejä kuin oli urheilijoilla olympialasissa. Tiedätkö? Minä en tiennyt. En katosnut koko kisoja. Minulta puuttuu kokonaan se aivolohko, joka käsittelee urheilua. Tai ehkä siinä osastossa minun päässäni käsitellään jotain hörhöaiheita ;) Taidan lähteä nyt lepuuttamaan molempia aivopuoliskoitani. Öitä!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

"Kesäpojat"

Näistä pienistä kanapojista tulikin sitten tooosi isoja kukkoja, jotka kiekuvat aamusisin komeasti. Onneksi aamulla on jo kohtuullisen pitkään pimeää, etteivät ihan neljän jälkeen kie'u, niinkuin ihan aluksi tekivät. Kukot saavat asustella huussissansa ja tarhassansa kunnes tulee liian kylmä. Vielä yötkin ovat olleet melko lämpimiä. Mikä on ollut helpotus kasvimaallekin. Kun ilmat käyvät liian kylmiksi kukot päätyvät paisteiksi. Jos olisivat olleet kanoja, olisin saanut niille talvipaikan, mutta nytpä sitä ei sitten tarvitakaan.

Ja tässä nämä suuremmat paistit. Neljä pässiämme. Pässit ovat alkaneet jo puskea toisiansa, joten niidenkin kohtaloa pitää alkaa kohta miettiä. Kaikkein ärhäkin puskija on kaikkein pienin pässi, joka on tuo vaalea. Ilmojen puolesta pässeillä ei kyllä ihan niin hätä ole. Ennen teurastusta pässit pitäisi vielä keritä. Äiti lupasi tulla auttamaan. Hänellä on vuosikymmenten lammaskokemus, joten eiköhän me selvitä. Hienoa villaa on tulossa, joten katsotaan mitä siitä sitten myöhemmin saadaan aikaan.

Vaikka näitä eläimiä on vain vähän ja ovat vähän niinkuin lemmikkejä myös, on ne ilmoitettu viranomaisille. Kotieläinten pitämiseen nykyisin on omat niksinsä ja sääntönsä, vaikka olisi vain harrastaja. Niitä pitää itsekunkin kysyä oman kunnan maataloustoimistosta. Enempää en nyt ala niitä tässä selvittää kun en ole mikään asiantuntija, enkä myöskään mikään varsinainen eläinbloggari. Olen vähän arastellen näistä eläinasioista kirjoitellut, koska koen olevani niin paljon opettelun puolella vielä. Hassua sinänsä, maatilalla kasvaneena...

tiistai 4. syyskuuta 2012

Parsitaan ja paikataan!


Yksi lempi puuhistani on parsiminen ja paikkaaminen. Siihen ei ole kovin usein aikaa, eikä se taida olla kovin muodikastakaan, mutta mukavaa se on! Jos löytää hyvän ja mieluisan vaatteen, se käytetään kyllä tässä huushollissa ihan loppuun. Nämä ihanaiset vauvan housut on keskimmäinen lapsi saanut ystävältäni lahjaksi. Ovat mainiot housut, koska mahtuvat pitkään, ovat ihanan väriset ja ihanaa materiaalia; joustofroteeta. Meidän pojan jälkeen ystävän lapsi käytti näitä ja nyt ovat palautuneet taas meille. Oikeastaan ystävä aikoi heittää nämä roskiin, koska housuissa on pienen pieni reikä polvessa. Minä parsin ja virkkasin ohuesta langasta pienellä koukulla isoäidin neliön (taisin tehdä sen väärin...) päälle peittämään parsitun kohdan. Ja taas mennään, ainakin kotioloissa, näillä pöksäreillä. Jolla on paikka paikan päällä, on markka markan päällä. Tai euro...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kesän väri

Tämän kesän väri ei ollut ruohon vihreä tai kukkasten keltainen. Kesän teemaväri oli tummanpuhuvan violetti. Ei mitenkään suunnitellusti. Jotenkin olin tullut hankkineeksi sellaisia siemeniä. On kiva kokeilla tavallisten vihannesten lisäksi aina jotain uuttakin.
Kuvassa vasemmalla ihan tuikitavallinen punajuuri. Kavereineen punajuurella punasipuli, blue congo- peruna, blauwschokker- herne, violettipapu (nimeä en muista) ja black cherry- tomaatti. Maalle jäi pulleutta kasvamaan muutama punakaali ja pari violettia kyssäkaalia. Violetit lehtikaalit kuolivat alkukesästä.


Blue congot maistuvat hyvältä. Tässä eilisen tähteeksi jääneet keitetyt perunat paistumassa punasipulin kanssa. Näinkin arkinen ja tylsä ruoka tuntuu ihan uudelta. Maku on tuttu ja turvallinen vaikka ulkonäkö onkin aika hurja. Perunat olivat kasvaneet ihan mukavasti, mutta tuntuu, että mukuloita on vähemmän kuin tavis lajikkeissa. Mutta katsotaan onko todella näin kunhan kaikki on kaivettu ylös sitten myöhemmin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...