maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ihan outoo



Mun ukot on pitäneet katiskaa. Ei niin suuria ahvensaaliita kuin viime keväänä, mutta olemme vähän syöneet, vähän pakastanee ja vähän annoimme mummolle. Ja tosi pienet kalat ja perkeet keitin kanoille. Keitin aika pitkään (unohdin ulos hellalle...) niin olivat tosi pehmeitä.

Ankoista puheen ollen. Yksi viidestä kuoli. Ihan yllättäin, sillä aikaa kun olin permakulttuurikurssilla naapurikylässä. Ennen lähtöä aamulla kävin ruokkimassa ja silloin huomasin, että kyseinen yksilö oli jotenkin "jalaton". Annoin veteen vitamiinia, mutta kun tulin kotiin oli se hengetön :( Kaveri yritti sitä kai lämmittää ja kyhjötti sen kyljessä. (En oikeasti tiedä kykeneekö ankka moiseen myötätuntoon...) Muut ovat oikein reippaita ja opettelevat vaakkumista. Suurin vaalea on jo muuttumassa keltaisesta valkoiseksi. Mua niin harmittaa se kuollut ankka. Pistää miettimään, että mitä mä tein väärin? Mua näköjään ottaa tosi koville, jos eläinvauva kuolee. Eikö minusta olekaan eläinten hoitajaksi? Ehkä siinä oli joku vika, koska muut ovat ihan teveitä samoissa olosuhteissa. Seuraavana yönä en nukkunut vaan kävin ainakin kerran keskellä yötä tarkistamassa ankat.

Ensi yön luultavasti valvon kahden kanatipun kanssa. Ne ovat tänään kuoriutuneita. En laita niistä kuvia, jos ne vaikka heittävät veivinsä. Viime keväänä ihan ensimmäsistä kanatipukonehaudonnoista kaikki selvisivät hengissä ja kasvoivat aikuisiksi. Kukoille sitten tuli syksyllä noutaja. Myönnän se oli ihan minun vika se. Mutta se onkin ihan eri asia se.

 Se ainoa henkiin jäänyt viiriäinen alkaa on jo ihan aikuisen näköinen, pienempi vain vielä. Enää se ei tarvitse lamppuakaan lämmittämään. Päivisin se asuu taimikammarissa, lasihuoneessa, mutta yöksi nostan ihan oikeasti talon sisäpuolelle.

Pikkupässit voivat erinomaisen hyvin. Leikkivät ja kirmaavat onnellisen oloisena pihalla. Niitä on mukava katsella ja pienen karitsan rapsuttelu on varsinaista hermolepoa.

Kasvimaata on jo hiukan aloitettu. Laitoin jo vähän jotain aikaisia lajikkeita kasvamaan. Aikaista perunaa, härkäpapua, palsternakkaa, porkkanaa. Nyt on kyllä niin aikaista, että hyvinkin voi tulla vielä koviakin pakkasia. Mutta toisaalta on niin aikaista, että hyvinkin ehtii vielä kylvää uudelleen, jos kaikki menee. Taimia olen koulinut ja melkein kaikki taimet alkaa olla laitettuina, paitsi avomaankurkut, kurpitsat ja ruusupavut ehtii hyvin kylvää vielä toukokuussa. Parempi, etteivät venyisi liian isoiksi sisällä. Ja tilakin loppuu...

Viime päivinä on ollut kaikkea ihan kivaa ja kivoja tapahtumia. Olen tavannut vanhoja ja uusia tuttuja, mukavia ihmisiä. Hämmästelen välillä ihmisten ystävällisyyttä ja ihmeellisiä hienoja kohtaamisia. Mutta sitten toisaalta... ihmettelen, miten tavattoman vaikeaa on olla ihmisten kanssa ja miten tavattoman kömpelö olen toisinaan sosiaalisissa tilanteissa. Tulee outoja tilanteita, joissa mietin, miten outoja ihmiset on. Vai olenko sittenkin minä se outo? 

Olen lukenut erään bloggaajan sivuilta erityisherkkyydestä. En nyt linkitä kun en tiedä haluaako tämä henkilö, että linkitän tässä yhteydessä. Luin myös jokin aika sitten Kaarina Davisin postauksen Outolintu? Ja minusta on alkanut tuntua hiukan siltä, että olenkohan minä erityisherkkä... Lainasin kirjastosta Juhani Mattilan kirjan: Herkkyys ja sosiaaliset pelot. Ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olen erityisherkkä. Ja kun katselen perhettäni... tässä sinisessä talossa asuu ainakin 4 erityisherkkää. Jos tunnet perheemme, siinäpä nyt mietit siellä, että kuka meistä kenties ei ole :D 
Jos jaksaisin voisin ehkä joskus kirjoittaa tästä enemmän joku päivä. Tai sitten en. Tuossa Kaarinan postauksessa puhuttiin väri-ihmisistä. Tuli jotenkin mieleen, meillä asuu kaksi ihmistä, jotka näkevät numerot väreinä ja toinen heistä näkee tuoksut väreinä. Kävelimme viime viikolla kotitietä pitkin ja yhtäkkiä esikoinen sanoi: "Äiti, täällä tuoksuu violetti." En haistanut mitään, mutta muutaman metrin päässä kukki näsiä. Joten kyllä, ihan varmasti saattoi tuoksua violetti. Tämä ei kenties liity mitenkään yliherkkyyteen, tai sitten se liittyy kovinkin paljon. En tiedä, en ole vielä tarpeeksi perehtynyt.

Minulla on toisinaan tosi vaikeaa pääni kanssa. Olen ihan varmasti ollut vuosia enemmän tai vähemmän masentunut. Olen pelännyt mennä tarkempiin tutkimuksiin. Pelkään saavani jonkin kauhean diagnoosin ja kasan lääkkeitä. Minulla oli mielialalääkkeet reilut puoli vuotta. Nyt kun resepti olisi pitänyt uusia. Jätin uusimatta. Pienensin pikkuhiljaa itsekseni annostusta. Huom. älä tee näin! Kannattaa jutella lääkärin kanssa. Paitsi, jos on tällainen itsepäinen jäätäpää, joka tekee miten tekee. Kolmisen viikkoa lääkkeen loppumisesta kärsin puistatuksista, nykimisestä (vaikea selittää, mutta jotenkin vaan oli nykivä olo) ja oudoista oloista. Sitten helpotti. Olo on normaali. Tosin olen se lyhyt pinnainen oma itseni, niin kuin olen koko elämäni ollut. Suuremmin ei ahdista. Kuolema ei pelota. Unettomuutta on. Mutta tajusin jokin aika sitten, että olin ajoittain uneton jo lapsena. Alakoululaisena. Ehkä aiemminkin. Uni ei vaan tullut pelotti ja ahdisti. Samanlaista se on ollut aina. Toisinaan nukuttaa toisinaan ei sitten millään. Sosiaaliset tilanteet on myös ahdistaneet aina. On jännittänyt. Olen aina ylitulkinnut muita. Pahastunut ja loukkaantunut. Liian pienistä asioista. Äänenpainoista, katseista. Sanoista tai sanomatta jättämisistä. Ainahan tämä elämä on ollut samanlaista. Outoa ja ahdistavaa. Pelottavaa. Mutta hyvinä päivinä ylitsevuotavan onnellista ja ihanaa. Niin valoisaa ja kaunista. Runollista. Elämä on niin outoa. Haluaisin oppia ja sopeutua tähän maailmaan ja näihin ihmisten välisiin kuviohin. Mutta kun minä en aina niitä ymmärrä.

Menipä oudon vakavaksi nämä mietteet. Liian henkilökohtaisiksi. Mutta menköön. En jaksa sensuroida. Elän siinä uskossa, että olen blogissani anonyymi. Pahoin pelkään, etten ehkä ole. Voisin kertoa vain noista kivoista pikku projekteistani vain. Mutta sitten jäisi se elämä pois. Elämäni on kuitenkin enemmän kuin pelkkiä projekteja ja puuhastelua.

Outoja juttu vielä... Kotitiestämme on tullut tänä keväänä "suosittu ulkoilureitti". Tiemme ei oikeastaan johda mihinkään vaan loppujen lopuksi päättyy metsään. Tuossa pihassa meitä on jututtanut muutama "naapuri", jotka ovat lenkkeilleet. Siis voihan se olla, että ihan oikeasti vaan lenkkeilevät, mutta jotenkin tuntuu, että ihan vaan uteliaisuuttaan pällistelevät ja kyselevät kaikenlaista. Me ollaan sentään jo 10-vuotta asuttu, nyt ne on sitten rohjenneet tulla katsomaan tätä ehkä hiukan oudohkoa pihapiiriä, jossa on näitä "projekteja".

Ihmisten kanssa on kyllä tosi outoja kohtaamisia. Yksi mieltäni kovasti puhuttanut asia on se, miksi joku ei sano päivää vaikka säännöllisesti tapaamme? Olen ottanut itseeni. Mikä minussa on vikana, kun ei sanota päivää? Kyllä minä niin mieleni pahoitin taas tänään. Ehkä olen antanut itsestäni oudon ensivaikutelman aikoinaan? Tai ehkä vika ei ole minussa vaan sillä toisella on joku ongelma. Outoa, perin outoa. Olen päättänyt, että alan säännöllisesti hymyillä ja olla tosi ystävällinen näille kaikille päivääsanomattomille. Aion myös itse reipastua. Pitää sanoa päivää kaikille, jotka tuntuvat olevan tuttuja, vaikken nimeä muistaisikaan. Ja se ei varmaan haittaa, jos tulee sanottua päivää jollekin tuikituntemattomalle. Luultavasti siitä tulee hyvä mieli sille toiselle. Tai jos ei, se on sitten sen ongelma. 

Nyt sanon kuitenkin Hyvää Yötä! Toivon kovasti Nukku-Matin tänään tulevan ajoissa :) 

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kuvia keväästä :)


Pikkupässit päivälevolla. Isännän kanssa ruuvasimme heinäkehikon seinään. Isäntä sai joltain kaveriltaan tuollaisia rautaisia "aitoja". Ilmeisesti jostain navetasta purettu. Sisätiloissa on samanlainen ollut koko talven ja toimii tosi hyvin.


Pikku ankat läträä. Läträys astia on suurentunut olympiajuustopurkista jo piparipurkkiin. Kohta pitää etsiä vati. Häkissä on kanin nippapullo, mutta mustien poikasten en ole kertaakaan nähnyt käyttävän sitä, keltaisten kyllä. Vaikuttaako väri juomapullokäyttäytymiseen :D Ehkä asiasta pitää tehdä tutkimus... Voisikohan siihen hakea apurahaa...


Olen antanut läträtä vain valvotusti, ettei satu vahinkoja. Olenkohan ylisuojeleva emo? Nyt on ollut niin lämmintä, että lämpölamppu on ollut vain öisin päällä. Ankat ovat muuttaneet kanikonttoriin ja osa kaneista pihalle kesämökkiinsä.



Vanhaviiriäinen. Nuoresta en ole muistanut ottaa kuvaa. Toissakesänä hankin 5 viiriäistä ja tämä on enää ainoana jäljellä. Sillä oli viime kesästä asti puoliso, jonka haudoin kaupan munista viime keväänä. Noin kuukausi sitten puolisolle tuli jokin paise päähän, luullakseni korvaan. Yritin sitä puhdistaa, mutta sekin oli hiukan hankalaa kun silmä on niin lähellä. Ukko oli parasta päästää päiviltä kärsimästä. Viiriäinen on laumaeläin, mutta ei tälle voi kaveria oikein laittaa. Olen yrittänyt joskus yhdistää eri-ikäisiä viirukanoja ja aina siinä käy jollekulle huonosti. Nokkivat silmät päästä joltakin. Kunhan se poikanen on tarpeeksi suuri, ajattelin jakaa kanihäkin verolla kahtia niin, että molemmilla on omat yksiöt, mutta ovat kuiten ikäänkuin samassa häkissä. Katsotaan kuinka siinä käy. Jos laittaisin poikasen tämän kanssa, poikanen tulisi nokituksi aivan varmasti.


Koska meillä ei oikein ole kukkapenkkejä, enkä oikein tuhlaile rahojani kevät/kesäkukkiin, niin rapun pielessä kukkivat onnenpensaan oksat saavissa koko pääsiäisen. Kohta takapihalla kukkii onnenpensas ihan oikeasti, siellä on jo pulleita nuppuja. 


Löysimme krookuksen naapurin pellon laidalta. Olisko ollut myyrän työtä tuo sipulien istutus niin pöljään paikkaan.


Nostin kaikki palsternakat, paitsi pari siemen yksilöä. Nyt tajusin jättää kaikkein suurimmat maahan. Pienimmät yksilöt ovat kaneille ja lampaille/vuohelle. Loput uppopaistoin ranskalaisiksi. Ei ehkä maailman terveellisintä, mutta sainpas ukon syömään niitä :D Lapset ei tykänneet. Sankossa maa-artisokkaa. Keitän soseeksi pakkaseen. Mukulat ei säily kauan edes viileässä. Kiireesti pitäisi nostaa loput ennenkuin alkavat versoa vihreää. Osa jää tietysti siemenmukuloiksi maahan.


Käänsimme tänään isännän kanssa kasvimaat. Vielä pitäisi levittää tuo sonta/kompostikasa kurpitsapenkiksi. Olemme kasanneet sen nurmikolle sillä ajatuksella, että tulevaisuudessa on vähemmän nurmea ja enemmän kasvimaata :)

Ihanaa kevättä <3

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Jotain pientä pitkäperjantaina


Mun mies sai tänään tällasen puukasan valmiiksi. Holz hausen taitaa olla nimeltään tällainen. Toivotaan, että se pysyy kasassa. Puunpinoamisestahan tuolla ukolla on vuosien kokemus, mutta ottaisi varmaan koville, jos tämä kaatuisi. Alla olisi hyvä olla lavoja, mutta kaikki lavat on nyt jemmassa silmällä pitäen tulevaa possuaitausta. Ja toisaalta, jos ne alimmaiset lahoaa, se ei ole niinkään vakavaa sillä puuta näyttäisi riittävän tässä huushollissa tulevaisuudessakin. Tosin se lava kasan alla ehkä auttaisi tuulettumista ja kuivumista. Kun kasa oli valmis mies tokaisi tyytyväisenä, että: " Hyvä kun keksin tehdä tällaisen." Niin no... enpä olekaan kuin muutaman kerran netistä näyttänyt kuvia... Mutta eikös se vanha vitsi menekin jotenkin silleen, että vaikka vaimo määrää niin se pitää tehdä siten, että ukko luulee sanoneensa kuitenkin viimeisen sanan. Mutta siis oikeesti, musta tää on hieno ja isäntä aikoo tehdä toisen tuohon taakse. Kun nuo puut ovat kaiken lisäksi naapurin puolella, niin lienee kohtuullista, että ne on edes kauniisti.


Saatiin lupa etsiä aarteita yhdestä purkutalosta. Pikku sälää käytiin sieltä irrottelemassa ja jotain esineitäkin löytyi. Lähinnä kuitenkin kaikki oli rikkinäistä ja suoranaista törkyä. Mutta talon tuvassa oli tällaiset "katsomon penkit", joissa lukee Martela, Finland pohjassa. Mistä lien moiset retro kammotukset tulleet vanhaan hirsitupaan. Mutta kaikessa kammotuksessaan nämä on ihan täydelliset puutarhatuolit meille. Tukevat, hyvät istua ja kaikki mahtuvat, muutama vieraskin jopa. Penkit olivat paksun lian peitossa. Liottelin ja harjasin ensin mäntysuopavedellä. Mutta pesin kuitenkin lopuksi kloriitilla, koska tupa, jossa nämä olivat oli aivan rotan jätöksiä täynnä. On kuitenkin kivempi syödä, kun on desinfioidut huonekalut. Varsinkin nuorimmainen lähmii käsillä kaikkea ja pistää sitten suuhunsa. Jyrsijät kuitenkin levittävät kaikkia inhoja pöpöjä. 


Illalla pidimme lettukestit. Ei tällä meidän meluavalla, riitaisalla, rähjäisellä perheellä saa mitään harrasta pääsiäistunnelmaa aikaan, mutta päivästä voi tehdä erilaisen ihan pienesti. Vaikka sitten syömällä pihalla lettuja. Parasta ja hauskinta tuntui olevan se kun tuuli nappasi milloin mitäkin; lippiksen, lautasen, lautasen lettuineen...


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Eläinvauvoja


Tässä parin päivän vanhoja ankkavauvoja. Nyt vauvelit ovat jo lähes pari viikkoisia. Söpöjä, mutta aikamoisia haisuleita vaikka joka päivä häkkiin vaihdankin alustan. Ensimmäistä kertaa haudoin ankkoja ja aika helposti sujui. Toisin kuin niiden viiriäisten kanssa, joista laitoin videon pätkän. Niistä jäljellä on enää yksi. Se on melkoinen tipu topakka jo. Oikeita höyheniä jo löytyy, lentopyrähdyksiä harjoittelee ja vipeltää ympäri laatikkoa. Kaverit kuukahtelivat pikkuhiljaa :( Eniten harmittaa se, että syynä oli varmaankin se, etten tajunnut ajoissa sitä, että niille pitäisi heti kuoriutumisen jälkeen antaa nestemäistä B-vitamiiniliosta juomaveteen. Nyt olen sille ainokaiselle sitä antanut. Ei meinannut paikallisista kaupoista sitä edes löytyä, vaan ostin liosta, jossa on myös E-vitamiinia. Luin, että siinä voi olla yliannostuksen vaara, mitä ilmeisesti B:ssä ei ole tai ainakaan niin helposti. Ensi kerralla (jos sellaista tulee...) olen sitten viisaampi. Vaikka mielestäni lueskelen paljon ja yritän ottaa selvää niin kaikki ei menekään ihan jakeluun. Kantapään kautta opittu kolahtaa aina hiukan ikävästi egoon :D


Viikko sitten sunnuntaina lampaamme sai kaksi pässipoikaa. Ensimmäiset omat karitsat ja oli aika jännittävää. Kaikki sujui kuitenkin ongelmitta ja emo on tosi hyvä äiti. Imetys, puhtaana pito ja lasten vahtiminen sujuu mallikkaasti. Valkoinen vuona on hiukan hömelömmän oloinen ja sen nimeksi tuli Urpo. Artisokka nimesi mustan Paavoksi. Se antaa kaikille otuksille nimeksi Paavo. Meillä on ollut monen monta koppakuoriaista, hämähäkkiä ja muuta öttimöntiäistä nimeltään Paavo. Tässä pojut ovat parinpäivän vanhoja ja ovat jo kovasti vankistuneet.




Mitäs täällä tapahtuu?


Viime keväänä rakennetulla lasikuistilla on käyttöä. Taimia ja ankkoja kasvamassa. Onnenpensaan oksat kasvattavat kukkia saavissa. Puskia piti leikata ja otin oksat sisälle sillä ajatuksella, että nuorimmainen voi virpoa niillä kun askartelu ei oikein vielä suju, mutta kukat tuli niin ajoissa, etten tiedä mahtavatko pysyä huomenna enää kiinni varsissa. Otin kyllä uusia kasvamaan, mutta nepä eivät kerenneetkään kun kuisti on nyt viileämpi kuin alkuviikosta jolloin oli aurinkoisempaa. Pakkasöinä kuistilla on ollut patteri päällä ja linnuilla on lämpölamppu. Päivällä sammutan patterin ja joinain päivinä lampunkin kun on ollut oikein aurinkoista. Olen myös tarvittaessa peittanyt häkkiä, jos on tarvinnut varjoa, suojaa vedolta (jos on ollut ovi auki) tai pakkasöinä.


Alkuviikosta laitoin rappusten edustalle seinän viereen tiilikiveyksen. Siinä oli aiemmin luonnonkiviä, mutta se oli hankala pitää puhtaana. Aina keväisin kivet olisi melkein pitänyt ottaa ylös kun lehtiä ja muuta roskaa oli niin paljon. Tiilet olivat aiemmin siinä nykyisen lasikuistin kohdalla laatoituksena. Tämä on nyt helppo harja puhtaaksi. Tuossa ihan seinän vieressä näkyy styroksia, mikä näyttää oikeasti ikävältä :( Sitä ei kyllä poiskaan voi ottaa. Ajattelin kokeilla saisiko sen sammaloitumaan. Jos joku muistaa hyvän sammaloitumisohjeen, saa linkata. Siihen tulee kai sammalta, piimää yms. ja joihinkin ohjeisiin lehmän sontaa, mutta luulen, ettei sitä kannata laittaa kun isäntä on niin herkkä nenäinen :D


Isäntä teki yhtenä iltana pojille vanhoista kaksosten rattaista metsäkärryn polkutraktoriin. Kyllä sillä on nyt ajettukin. Joinakin iltoina melkein pimeän tuloon asti. Projektissa oli kivaa se, että ukot tekivät sen todella yhdessä ja kaikki saivat ideoida :)

Tällä viikolla ollaan saatu kaikenlaista aikaan ja ollut tosi puuhakasta. Se vaan harmittaa, että kun tekee pihaan liittyviä juttuja niin koti repsahtaa :( Kun tulee sisälle alkaa masentaa kun näkee kaiken sotkun ja keskeneräisyyden. Ja vaikka on tehnyt mitä, tulee tunne, ettei ole tehnyt yhtään mitään. Taidan hamstrata puuhaa? Vähempikin vissiin riittäisi... huoh...

Hyvää palmusunnuntaita :)


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Olenkos minä jo tämän linkin täällä jakanut?

Tällaisen Ylen elävän arkiston sivun löysin joku aika sitten, enkä nyt sitten kertakaikkiaan muista, olenko jakanut tämän täällä vai en... No oli miten oli tämä saattaa kiinnostaa joitakuita teistä lukijoitsa :)

Taisin löytää tuon linkin kun hain Kaarina Davisin kirjoja. Useampi seuraamani bloggaaja on joskus maininnut kirjoista. Kuukausi-pari sitten lainasin Davisin kaksi ensimmäistä kirjaa kirjastosta ja tykkäsin kovasti. Pitäisi etsiä vielä se uusin luettavaksi. Irti oravanpyörästä kirja kuulosti moninpaikoin jotenkin tosi tutulta. Siis ne ajatukset.

Meille on kuoriutunut 5 ankanpoikasta menneellä viikolla ja ajattelin tänä iltana laittaa kuvia ja kertoa niistä, mutta enpä nyt sitten saanutkaan aikaiseksi. Ehkä huomenna lintu asiaa. Jos jaksan :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...