keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Voikukkamuffinit


2 munaa
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl sitruunamehua
1dl ruokaöjlyä
4 dl voikukan terälehtiä (vain kukan keltaiset osat)

200 astetta 15 min.

1. Mene ulos ja kerää voikukat. Nypi pelkät keltaiset osat.

2. Vaahdota munat ja sokeri.

3. Sekoita jauhot ja jauheet.

4. Sekoita jauhot muna-sokerivaahtoon vuorotellen sitruunamehun ja öljyn kanssa.

5. Sekoita voikukan terälehdet joukkoon viimeiseksi.

6. Jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa 15 minuuttia.


perjantai 20. toukokuuta 2016

Omavaraisuuden ja omaperäisyyden rajalla



Olen viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana yhä enemmän ja enemmän uppoutunut omavaraistelun ihmeelliseen maailmaan. Kaikki alkoi oikeastaan jo lapsuudessani 4H-kasvimaasta. Ja vähän eläimistäkin. Mutta kasvit on ne juttu, joista olen aina ollut kiinnostunut. Etenkin sellaiset joita voi syödä tai muuten hyödyntää. Vaikka maalla asuinkin, ei tällaiset harrastukset silti olleet ihan valtavirtaisia maalaislastenkaan keskuudessa. Muistan joskus teininä kun joku kaveri kysyi yhdeltä opettajalta minua osoittaen, että "Voitko kuvitella, että tuo kasvattaa jotain porkkanoita." Minulla ehkä oli jokin punkkarihenkinen vaihe meneillään. Opettaja vastasi jotain sen tyylistä, että "Itse asiassa voin hyvinkin kuvitella." Lukiossa muistan olleeni retkeilykurssilla (se kyllä jäi kesken, en sitten malttanut enää kevätlukukaudella lähteäkään retkeilemään). Olimme yötä jossain laavulla syksyisessä metsässä ja meillä piti olla siellä omia eväitä. Muistan jostain syystä edelleen, että minulla oli mm. kyssäkaalia ja mesiangervoteetä, koska kurkku oli kipeä. Evääni aiheuttivat hiukan kummastusta.

Ja eväät on oikeastaan se asia, joka edelleen erottaa minut muista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana omavaraisuusaste on kasvanut ja sillä aikavälillä olen ollut kolmessa eri työpaikassa, joissa olen syönyt omia eväitä. Melko pian joka työpaikassa on alettu jännityksellä odottaa, mitä minun rasiastani löytyy ruokatunnilla. Itselleni ruuissani ei tietenkään ole mitään erikoista, mutta työkaverit toisinaan vitsailevat ja hymähtelevät. Mitä rasiassa sitten saattaa olla? Paistettua haukea ja viiriäisen munia. Salaattia, jossa on joukossa vuohenputkea, voikukkaa, ruohosipulia ja etikkaliemeen säilöttyjä voikukannuppuja. Perunaa, kanin koipi ja violetteja porkkanoita. Metallinen teesiiviläpallo, jossa on kukkia flunssan hoitoon ja kaiken lisäksi tee oli väriltään aivan fairyn vihreää (sitä itsekin vähän hämmästelin). Mutta toisaalta, vaikka ruoka on minulle tärkeää, se on kuitenkin vain polttoainetta, jota on pakko tankata, että jaksaa. Siksi minulla on töissä useimmiten hätävarajemma, jossa on jotain säilyvää. Entisellä työpaikalla minulla oli aina joko kauraryynipaketti tai riisimuroja. Nykyään minulla on välipalapatukoita, pussikeittoa tai pilttiä. Ja hassua kyllä, nämä eväät herättävät lähes yhtä paljon hilpeyttä. Olen tosi nuuka ja menen ihan todella harvoin lounaspaikkaan syömään. Jos lounas maksaa vaille 7€, voin samalla summalla ruokkia koko perheen. Tunnen huonoa omaatuntoa, jos törsään niin paljon pelkästään omaan syömiseeni.

Ihmisille on alkanut tulla selväksi, että teen paljon juttuja kotona ja ilmeisesti moni luulee että suhtaudun ruokaan hirveän tiukkapipoisesti. Mikä ei kylläkään ole ihan totta. Joku aika sitten tapasin yhden tutun äidin kaupan kassalla. Hän katsoi ostoksiani ja huokasi, että " Ai syödäänkö teilläkin eineshampurilaisia?" No syödään. En minä mikään pyhimys ole. En tiedä romuttuiko hänen käsityksensä minusta vai oliko se hänelle itselleen lohduksi. Joskus arki vaan iskee vasten kasvoja ja on ihan pakko saada lapsille äkkiä jotain, mikä varmasti maistuu kaikille.

Se, että ihmiset tietävät minun harrastavan näitä juttuja on johtanut myös siihen, että saan toisinaan puheluita ja muita viesteä, joissa kysytään kysymyksiä liittyen eläimiin (missä en toden totta ole asiantuntija...), pyydetään tunnistamaan jokin sieni tai kasvi, kysytään mikä yrtti voisi auttaa johonkin vaivaan, tai sitten jotain ohjetta mitä kummallisempiin asioihin. Kiva, että luotetaan ja oppiihan sitä itsekin, kun ottaa selvää mitä  kysymykseen vastata.

Ihmiset kysyvät myös kysymyksiä, kuten eilen, että teetkö itse sipsejä. Ööö, no en. Paitsi lehtikaali-, nokkos-, magnoldi- ja salviasipsejä olen tehnyt. Tai en minä tiedä onko ne olleet sipsejä, mutta sellaiseksi niitä sanoin. Tai kerran eräs lapsen kaveri ihmetteli, että "Teetkö sä tosiaan KETSUPINKIN itse!" No silloin satuin tekemään. Yleensä en. Toisella kertaa tarjosin samalle lapselle itse tehtyä ruisleipää ja silloinkin hän oli aika hämmästynyt.

Itse alan olla niin tottunut tähän elämään, etten pidä sitä mitenkään erikoisena, mutta taas tänään kuulin ihmettelyä siitä miten ole jotenkin boheemi. Ennen tällainen oli ihan vaan elämää. Nykyään se on jännittävää ja boheemia. Moni tuntuu ihailevan. En kyllä ymmärrä miksi. Kuka vaan voi alkaa harrastella ihan samoja juttuja. Ja nyt keväällä on mainio aika aloittaa!

Muualla samasta aiheesta:
Korpikiven tupa
Farmer to bee
Korkeala
Epämoderni perhe

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kuumetta

Hautomakuumetta nimittäin! Meillä on ollut kolme vuotta kanoja, mutta nyt ensimmäistä kertaa kana hautoo. Toissailtana yksi kana oli kadonnut. Luulin jo, että joku peto iski. Tänä aamuna kuitenkin keksin kurkistaa pikkukopperoon, jossa ankat aiemmin majailivat yönsä ja siellähän se nökötti. Olen tapuvainen uskomaan, että kaikella on tarkoituksrnsa ja varmaan tämän takia meillä ei nyt ole ankkoja vaikka toivoin. Toisekseen ankat olisivat syöneet sammakon nuijapäät ojastamme. Toivottavasti kana jaksaa hautoa loppuun asti.

Viikonloppuna hommasin taas uusia mehiläisiä. Jos nyt kolmannen kerran tämä epäonnistuu, annan koko touhun olla. Pakkoko sitä on kaikkea oppia.

Tänään söin kevään ensimmäiset horsman versot. Aika on juuri nyt. Kohta versot on jo liian isoja minun makuun.


Paistoin pannulla voissa rapeaksi. Mausteeksi sitruunamehua, suolaa ja pippuria hiukan. Voita ja sitruunamehua se vaatii ollakseen herkkua. Herkkuahan se.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Jo vihertää!


Harson alla härkäpapuja.


Tulevien kurpitsojen paikkoja.


Lipstikka, ilmasipuli, saksankirveli ja ruohosipuli. Parsaa ei vielä näy. Yleensä sen sato alkaakin meillä vasta kesäkuulla. 


Nokkonen on kasvanut ihan huimasti parissa päivässä. Huomenna näistä paistetaan lettuja pihalla.


Raparperini taitaa olla jokin kääpiö? Tai sitten se vähän suttui viime vuotisesta siirrosta.


Rohtovirmajuuri. Jospa se tänä kesänä kukkii.


Kasvihuoneessa ei paljon mitään vielä. Tein eilen ja tänään tiilireunukset lahonneiden lautareunojen tilalle. En muurannut, ladoin vain tiilit päällekkäin. Salaatit on kasvaneet kuukauden. Pitäisi kai syödä niitä. Eläinten ruukkuslaatteja pistin muutaman katsoakseni paleltuuko ne. Ei paleltuneet. Olisin kai voinut kasvatta jo vaikka mitä kasvihuoneessa,


Inkivääri. Kaupan mukulasta nopea viherkasvi.


Avokado. Kasvaa hirmuista vauhtia. En ole aiemmin saanut itämään.


Kiinanruusu kukkii.


Vuohenputkimunakas.


Monta iltaa on mennyt ahvenia siivotessa. Osa on syöty samantien, osa pakastettu. Eilen löysimme paljon korvasieniä. Tänään oli hirveä homma ryöpätä niitä. Oli vähän työlästä, mutta nyt niitäkin on pakkasessa. On ne kyllä herkkua!



perjantai 6. toukokuuta 2016

Kevät! Vai kesäkö tuli jo?

Nyt taitaa tulla kuvaton päivitys. Olen välillä kuvaillut jotain ja ajatellut tekeväni päivityksiä, mutta aika vaan menee johonkin, enkä saa aikaiseksi. Tai jaksa. Tai ehdi. Ihan miten vaan.

Kelataanpa taaksepäin kevättä. Mitähän sitä on tullut puuhailtua.

Tänään: Aamulla vähän rästissä olleita kotitöitä. Eläinten ruokkiminen. Kourallinen vuohenputkia pihalta. Lounaaksi eilen katiskasta saatuja ahvenia pannulla paistettuna sekä vuohenputkimunakas. Sitten tajusin, että esikoisella olisi ollut hammaslääkäri puolituntia sitten. Vähän unohtui... Kävin ensimmäistä kertaa uudessa sivutyössäni henkilökohtaisena-avustajana. Ruokaostoksia. Päivälliseksi ahvenia, perunoita ja korvasienimuhennosta. Illallä löysimme vielä korvasieniä puoli muovikassillista.

Eilen: Löysäilyä vapaapäivän kunniaksi. Pyykkiä ja tiskiä. Eläinten ruokkimista. Ulkoilua. Kasvihuoneen korjailua ja kohentelua. Kompostikasan tekemistä kurpitsoille. Härkäpapujen kylväminen. Peitin harsolla, ettei kanat varasta papuja. Katiskalla tulleiden kalojen siivousta. Keitin kanoille perkeet ja pari haukea.

Alkuviikosta: Varsinaisella työpaikalla työntekoa, suunnittelua, ihmisiä ja sen sellaista. Kalojen siivousta. Tein retiisipenkin ja kylvin vähän lehtivihanneksia. Laitoin kaalin ja kurkun siemenet multaaa. Vein viiriäiset ulos. Niitä on enää kaksi eläkeläistä, munii ne joskus.

Sitä ennen pitkin kevättä: Tomaatin, paprikoiden, kurpitsan, maissin, munakoison, yms. kasvien taimien kasvatusta. Haudoin ankan munia. Mitään ei tullut, paitsi yksi kanatipu. Orpoparka, mutta kaunis. Asuu edelleen olohuoneessa, Ojassa on sammakonkutua, joten ihan hyvä, ettei tullut ankkoja. Epäilen, että naaraskanini onkin uros. Männessä näkköö... Kaksi yllätys karitsaa pääsiäisaamuna! Jossain välissä pe-su mehiläiskurssi. Pisanka-munakurssi ennen pääsiäistä. (Tulossa: kesällä permakulttuurikurssi ja syksyllä Tube haltuun-kurssi...) Tykkään kursseista. Viikonlopputyöni salaattien ihmeellisessä maailmassa päättyi. Aloin harjoitella uutta viikonlopputyötä sijaisena ihan toisella alalla. Turvakumisaappaat vaihtuvat kenties mustiin nahkakenkiin. Jos hyvin käy saatan ehkä olla pian tilanteessa, että minulla on kolme eri esimiestä (-naista), muttei silti täyttä työaikaa. Repaleista elämä. Omavaraistelua ei kai lasketa. Ei kai tämä työtä. Harrastus. Haihatus? Poikain kanssa käytiin Helsingissä hiihtolomalla. Vähän sen jälkeen yksin, puutarhamessuilla. Sen tiesitkin? Työmatkallakin kävin mm. Malmin lentokentällä. Ostin käytettynä separaattorin ja myllyn. Lähetti äitiyspakkauksen laatikossa. Kannoin sitä kylällä ja mietin, että ei kai kukaan nää. Luulevat vielä... Pieni kylä, tiedäthän :D Nahkan paritsemista yritän. Lopputulos on vielä arvoitus. Muutama idea jo lopullisesta tuotteesta.

Päässä on ihan hirmuisen monta asiaa ja ideaa. Ajoittain kaikki on ihan selkeää ja saan aikaiseksi kaikenlaista. Luulen olevani ahkera, luova ja idearikas. Välillä en saa mitään aikaiseksi. Ajattelu on tuskastuttavaa. Tuntuu, että aivot on muovailuvahapallo. Kaikki eriväriset ajatukset on yhtenä likaisenkirjavana möykkynä, enkä saa mistään kiinni. Luulen, että vaivalle on nimi. Neuropsykiatrikin luulee. Kesällä menen perusteellisiin tutkimuksiin. Olen aina ajatellut, että olen ehkä vähän tyhmä, ajoittain laiska ja ehdottomasti ainakin sotkuinen. Saattaakin olla, että kaikelle on nimi. Tosi helpottavaa :)

Taidan tästä lähteä kokeilemaan saanko ylikierroksilla käyvän pääni nukahtamaan.

Ehkä viikonloppuna kuvaan pihalla :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...