tiistai 23. elokuuta 2011

Löysin kukkakaalin

Löysin äsken kasvimaalta kukkakaalin :) Nyt ei jotenkin tule haahuiltua kasvimaalla päivittäin ja kun pitkästä aikaa käy tutkimassa, että mitähän siellä villiintyneessä viidakossa kasvaa, voi tehdä löytöjä. Isojen suojalehtien sisälle oli kasvanut ihan syötävän hyvä kukkakaali. Eikä ole edes kellastunut, eikä ötököiden syömä. Myös muutaman pienen pienen parsakaalin sain. Ne ei oikein ole menestyneet tänä kesänä. Huomiseksi keitin nämä kuvan kaalikset, sekä tein pienestä keräkaalista joka oli haljennut, kaalisalaattia. Raastoin porkkanaa hienonnetun kaalin joukkoon ja lisäsin majoneesia, Meiran salaatti maustetta sekä raakoja herneitä. Tein myös hyrskytyskurkkuja. Huomiset salaatit on valmiina, pitää vaan jotain lämmintä ruokaa miettiä, mitähän tekisi. Niin ja viiriäisen munia keitin ja pilkoin raakoja porkkanoita naposteltavaksi. Taidanpa saada huomiseksi noista eväät töihin.

Vähän harmittaa, kun en jotenkin ole loppukesällä enää ollenkaan nauttinut koko kasvimaasta tai puutarhasta tai oikein mistään muustakaan. Koko arki tuntuu väkisin puurtamiselta ja ainaiselta raatamiselta. Ennen nämä kotihommat ja puuhastelut ovat olleet osittain niitä harrastuksia, joista saan voimaa ja nautin. Eikä minulla oikein muita harrastuksia olekaan. Ehkä tämä väsähtäminen johtuu siitä, että on joutunut aika rankkojen elämän tosiasioiden kanssa tekemisiin. On oikeasti joutunut miettimään sekä elämän, että kuoleman kysymyksiä.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...