perjantai 13. huhtikuuta 2012

Silkkaa uteliaisuutta

Katselin tuossa huvikseni tilastojani ja ihmettelin, että ketä on nämä ihmiset, jotka sivuillani käy. Jos sinusta siltä tuntuu niin kommentoi ihmeessä ja kerro miksi tänne eksyit. Vai eksyitkö, jos tulit vaikka ihan tarkoituksella. Muutamia lukijoita tunnen ihan oikeassa elämässä, mutta suurin osa ystävistä ja tuttavista, eikä edes läheisistä tiedä, että bloggaan. Jotenkin nolottaa. Hassua, että tuntee tarvetta kirjoittaa elämästään, muttei sitten oikeastaan halua, että ainakaan kukaan tuttu lukee. Monesti olen miettinyt, että josko paljastaisin tämän "synkän salaisuuden" :D

8 kommenttia:

  1. Minä ainakin eksyin tänne Karppaus ja perhe-blogin kautta. Samalla etsin omaan blogiin inspiraatiota.

    VastaaPoista
  2. Jostain tänne eksyin, jonkun blogin kautta.
    Minua kiehtoo kaikkien muitten kasvattamiset niin eläinten kuin kasvienkin. Elämä kerrostalossa kun ei ole aina niin toiveiden mukaista.

    VastaaPoista
  3. olen seurannut blogiasi muutaman kk:n. minäkin eksyin tänne karppaus ja perheen kautta. odotan itse kolmatta lasta ja tykkään seurata lapsiperheiden blogeja. asun itse myös melkein metsän keskellä omakotitalossa ja kasvattelen kaikkea pientä,vielä lähinnä kukkia kun piha on keskeneräinen. pidän maanläheisestä blogistasi!! :)

    VastaaPoista
  4. Hassua, mä en tiennyt, että mulla on seuraajia. Vaikea uskoa, että jotakuta voisi kiinnostaa nämä pikkupuuhastelut :D Kivä, kun olet käynyt ja tervetuloa toistekin! Maanläheinen on hyvä sana :)

    VastaaPoista
  5. Moi! Kananmunien haudonnasta kiinnostuneena löysin tänne (liekö enää päivittelet, toivottavasti!). Törmäsin tietoon että lihakanejakin olet harrastellut, mutta vaikka monen monta postausta olen läpi käynyt, en ole löytänyt muita postauksia sinulta. Aihe kiinnostaa itseä valtavasti, mutta on kyllä monelle kaupungistuneelle (lihansyöjälle!) kauhistus. Pitäisi päästä joskus kurssille, jos sellaisia järjestetään jossain. Hyvä blogi sulla!

    T. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen muutamana kesänä kasvattanut poikueen tai pari pataan meneviä kaneja. Silloin kun aloitin homma oli aika marginaalista puuhailua Suomessa. Tai oikeastaan unohduksissa. Aiempina vuosikymmeninä Suomessa on kasvateltu kaneja kohtuullisen yleisestikin. Just siksi en ole kirjoitellut kovin paljon lihakaneista tai varsinkaan teurastamisesta, koska aihe on monille kauhistus. Haluan pitää bloggauksen itselleni hyvänmielen harrastuksena, enkä kaipaa p*skamyrskyjä. Ehkä nyt aiheesta voisi alkaa jo kirjoittaakin. Kaniyhdistykset järjestää kursseja ainakin etelä ja länsi Suomessa. Itse olen opetellut lähinnä perimätiedon kautta. Kiitos kun kävit, tervetuloa toistekin blogiini!

      Poista
    2. Jep, olen muutamana kesänä kasvattanut poikueen tai pari pataan meneviä kaneja. Silloin kun aloitin homma oli aika marginaalista puuhailua Suomessa. Tai oikeastaan unohduksissa. Aiempina vuosikymmeninä Suomessa on kasvateltu kaneja kohtuullisen yleisestikin. Just siksi en ole kirjoitellut kovin paljon lihakaneista tai varsinkaan teurastamisesta, koska aihe on monille kauhistus. Haluan pitää bloggauksen itselleni hyvänmielen harrastuksena, enkä kaipaa p*skamyrskyjä. Ehkä nyt aiheesta voisi alkaa jo kirjoittaakin. Kaniyhdistykset järjestää kursseja ainakin etelä ja länsi Suomessa. Itse olen opetellut lähinnä perimätiedon kautta. Kiitos kun kävit, tervetuloa toistekin blogiini!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...