perjantai 29. kesäkuuta 2012

Tuntematon kukkanen ja muutama tunnettu

Osaako kukaan kertoa mikä tämä kasvi on? Oranssi kukka, osa kukinnon kukista vielä nupussa, karvainen varsi... En ole kylvänyt mitään tähän kohtaan. Kasvi kasvaa nurmikossa kukkapenkin vieressä. Tuo kohta on ollut ajamatta koko kesän koska siinä oli yksi iso ruusuruukku ja tämä oli ilmestynyt siihen viereen. Huomasin sen kun sain vihdoin istutettua ruusun maahan. Ehkä simen on ollut maassa kauan tai sitten kasvi on ollut aina tuossa, mutta tullut leikattua nurmen mukana aiemmin pois. Tai sitten sen simen on ollut esim. jossain kanin simensekoituksessa. Voisiko olla, en tiedä? Ei aavistustakaan onko yksi- vai monivuotinen.

Piha rinteen niitty alkaa kukkia. Niitty on jäänyt vähän hoitamatta pari kesää (lähinnä siis niittämättä) ja sitä uhkaa pahasti vuoden putki. Nyt olen sitä elukoille leikannut sirpillä. Vikatteella ei oikein voi kun menisi alla oleva metsämansikka sato samalla.

Keskellä niittyä kasvaa vuohenhernettä. Muuttaessamme, emme tienneet mikä kasvi on kyseessä, mutta kun sitten onnistuin tunnistamaan sen, löysin netistä mielenkiintoista tietoa kasvista. Sillä on ominaisuuksia, joita voitaisiin hyödyntää saastuneen maan puhdistuksessa. Kasvit on tosi mielenkiintoisia! Pitäisiköhän vaihtaa alaa ja alkaa opiskella kasvijuttuja?

Porkkana penkkiä kitkiessä viime viikolla löysin sieltä marjasavikkaa eli mansikkapinaattia. Sitä oli siellä viimekesänä kasvamassa ja näköjään se jatkaa toista vuotta. Harmittelin vähän kun en muistanut ottaa sen siemeniä talteen viime kesänä, mutta eipä tuo näköjään haitannutkaan. Jospa nyt onnistuisin ottamaan.

Kesäkurpitsat kukkii! Talvikurpitsoissa on nuppuja myös :)

Yrttipenkin monivuotisia; hyvänheikinsavikka, jonka olen saanut ystävältä monta kesää sitten. Aika vähälle käytölle jäänyt, harmi. Mutta opetellaan käyttöjä. Vasemmalla näkyy salvia, jonka poika toi eskarista äitienpäivälahjaksi! Ihana lahja sillä monta talvea säilynyt salviani kuoli toissa talvena, eikä minulla viime kesänäkään ollut sitä ollenkaan. Jospa tämä jatkaisi taas eloaan talven yli.

Kasvimani on tänä vuonna ehkä tavallistakin holtittomampi kun en ehdi siellä kuopsutella riittävästi. Mutta toisaalta eipä näköjään haittaa, vaikka tämäkin puolen metrin kasitale jäi kitkemättä. Siinä kasvaa kuitenkin itsestään kylväytyneet kurkkuyrtti ja kehäkukka. Toisessa vastaavassa kohdassa on "villiä perunaa". Kasvimaan "rikkaruohot" alkavat olla syötävää sorttia. Vaikka kevät kylvö jonakin vuonna jäisi kokonaan tekemättä, maalta todennäköisesti saisi kesällä ja syksyllä syötävää siitä huolimatta.

Kasvihuoneen vuoden erikoinen; viidakkokurkku. Siinä on vajaan sentin mittainen kurkun alku. Taustalla näkyy isäntä ihmettelemässä kanakoppia ja sen asukkaita. Teimme kahdelle kanaselle huussiin kodin ja ulkotarhan. Talveksi täytyy toki keksiä niille jotain muuta :)

Miesväki kävi mansikassa tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Omalta pihalta ja "lähimetsästä".

2 kommenttia:

  1. Kasvit on ihania. Minäkin olen innostunut niiden monista käyttömahdollisuus: ravinnoksi, lääkkeeksi, lankojen värjäykseen jne. Teillä on jo metsämansikat kypsiä, täällä ei vieläkään vaikka viime vuonna niitä napsittiin jo ennen Juhannusta.

    VastaaPoista
  2. Kasvillekin löytyi nimi: oranssikeltano. Puutarha.net sanoo näin: Tyyppi: perennat

    monivuotinen
    Lähilajit ja lajikkeet:
    rusokeltano Pilosella x fusca, korvakeltano Pilosella lactucella, huopakeltano Pilosella officinarum



    Kuvaus:
    Pitkä, lehdetön varsi, lehdet maantasalla ruusukkeena. Varressa maitomaista nestettä. 5-35 kirkkaanoranssia kukintoa. Suurehkot kukat. Kukkii toisena kasvukautena. Leviää rönsyillä tehokkaasti.
    Englnimi: Orange Hawkweed

    Tuskin on kanin siemenistä tullut pihalle. Ehkä se on aiempien asukkaiden perenna, joka on uinunut, jossain piilossa. Tai sitten tämä on ollut niittykasvi siemenseoksessa, jota yhtenä vuonna kylvin meidän "niitylle".

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...