lauantai 31. elokuuta 2013

Hirveen ihana ja kaunis päivä, joka meni ihan pilalle


Tässä kuva sinapista, josta eilen kerroin ja jonka kuva ei suostunut näkymään. Tänään oli ihan loistava sää ja olimme koko perheenä melkein koko päivän pihalla. Pojat teki isänsä kanssa polttopuita. Isäntä osti toissa päivänä sellaisen sähköllä toimivan hydraulisen puunhalkaisukoneen. Kymmenisen vuotta kirveellä töitä taisi riittää. Kaikenlaisia kapineita sitä ihmiselle kertyy, mutta kyllä tuo on näppärä täytyy tunnustaa. Koko iso kasa puita tehty kahdessa päivässä, ennen kirveellä olisi mennyt varmaan viikko. Ja Artisokkakin osaa sitä isän valvonnassa käyttää. Selleri teki miehen työn ja pinosi siistiin pinoon ihan valtavan määrän klapeja. Meillä on tosi ahkeria pieniä miehiä. Ne tekee sitä toisaalta vähän leikin varjolla. Molemmat haaveilevat, että heistä tulee metsätyömiehiä isona ja polttopuuhomma on heille metsäleikkiä. Mutta niinhän lapset oppii. Leikin varjolla.

Sipulin kanssa kärräilimme sekalaista kamaa kottilärryissä ympäri pihaa. Omenoita, ämpäreitä, heinää, roskia. Tyttö tykkää istua kottareissa. Välillä se istui tavaroiden välissä, välillä päällä. Poimimme myös herneitä, omenia ja kriikunoita ja siivosimme kanien häkit. Tänään sujui yllättävän hyvin hommat lasten kanssa. Joskus kaikki menee vain hermoiluksi. Ehkä se vaikutti, ettei mitään ollut pakko tehdä tai saada valmiiksi. Oli aikaa odottaa, että lapsi ehtii mukaan.

Mulla on kivasta päivästä huolimatta ihan tosi paha mieli. Olen sellainen mielensä pahoittaja. Ylireagoin ja olen hankala. Minun pitäisi mennä itseeni ja katsoa peiliin. Minulla on monen monta ihmistä, joiden kanssa pitäisi tehdä sovinto. Mutta kun se on niin hankalaa. Minä olen pahoittanut mieleni. Ja tämä on aina tämä sama päättymätön aihe. Minusta tuntuu, että minua pidetään huonompana. Minä ja elämäni on niin pieni ja mitätön, eikä sillä ole mitään arvoa. Jonkun muun elämä ja tavoitteet aina jyrää ohi. Olen ihan todella rasittava läheinen, koska kukaan ei millään saa minua ikinä vakuuttuneeksi siitä, että olen tärkeä. Olin juuri ja juuri päässyt nousemaan edellisestä suosta, kun tänään tapahtui jotain. Tuntuu, että minut on henkisesti kampattu naamalleen kuralätäkköön ja kävelty yli. Ylidramaattista, eikä ehkä ulkopuolisesti arviotuna ihan tottakaan. Yritän puhua siitä, mutta kun vaan itkettää ja muut hermostuu, kun ei ne jaksa kuunnella. Taidan olla terapian tarpeessa...

Hassua olen lukenut blogeja joiden nimessä on jotain pieneen elämään viittaavaa. Minä olen niin kypsä koko pieneen elämääni. Minä haluan isomman elämän. Niin ison, että sillä olisi jotain väliä. Että sillä olisi merkitystä. Minä haluaisin tehdä jotain tärkeää. Sellaista, ettei se olisi muiden silmissä vain säälittävää turhanpäiväistä näpertelyä. Minä haluaisin olla joku. Tai, että olisin tärkeä ihan vain siksi, että minä olen. Olen luullut että pitää olla kiltti, nöyrä, vaatimaton, väritön, huomaamaton, itsestään ääntä pitämätön. Mutta kun en ole. Olen rönsyilevä, kovaääninen, innokas, ideoita pursuava, värikäs. Niin ja hankalakin. Sellainen minä olen. En minä jaksa aina olla elämän seinäruusu. Katsella sivusta kun muut on isoja, hienoja ja tärkeitä. Minä olen tällainen vaan varjossa kasvanut. Mutta minäpä olenkin metsämansikka. Kesällä huomasin, että varjossa kasvaa kaikkein suurimmat, punaisimmat, mehevimmät ja maukkaimmat mansikat. Sellainen minä olen. Metsämansikka.

Voi hitsin vitsi. Tämän blgin piti olla sellainen hyvänmielen blogi, jossa esittelen kaikenlaisia maanläheisiä tee-se-itse-projekteja. Mutta kun mulle pukkasi nyt tämä kolmen kympin kriisi. Kai sekin sitten jokin projekti on, joka pitää käsitellä. Tai sitten mulla on joku uhmaikä, joka ei ole ikinä loppunutkaan.

Ja ettei tämä päivä nyt sitten olisi ihan näin kevyesti mennyt niin vielä jotain illalla tapahtui. Pesin Artisokan hiuksia ja hänen korvan takanaan oli TOSI ISO punkki. Varmaankin lähemmäs sentin pituinen. Eli aika kauan on siellä verta imenyt. Sain ihan hirveän sätkyn. Koko perhe meni ihan hysteeriseksi. Soitin keksussairaalan ensiapuun ja sain hoito-ohjeet. Nyt seurataan, ettei tule ihoon reaktioita tai flunssan kaltaisia oireita. Vähän pelottaa...

8 kommenttia:

  1. Teillä on ollut ihana päivä pihalla!! Harmi, että tuli ikävyyksiä, ymmärrän sinua, koska olen varsinkin nuorempana ollut sellanen mielensä pahoittaja.Oli huono itsetunto ja tunne, että muut on parempia ja tärkeämpiä kuin minä..osansa oli varmaan myös masennustaipumuksella, joka puhkesi kunnolla vasta joskus myöhemmin. Ikä ja usko on parantaneet tunteita ja osansa lienee myös masennuslääkkeellä :)Tsemppiä sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse <3 Mä olen ihan vakuuttunut siitä, että olen masentunut. Niinä hetkinä kun saan ajatukset kasaan, näen, että elämässäni kaikki on hyvin ja itsekin pärjään arjessani mainiosti. Mutta joku hirveä ahdistus romuttaa todellisuuden. Eikä huonommuuden tunnetta yhtään helpota sen tajuaminen, että syyllistän, ahdistan ja rasitan kaikkia läheisiäni näillä omilla aivoituksilla. Ne yrittää kai auttaa, mutta ne on liian lähellä voidakseen tehdä sen. On varmasti raskasta, ettei kukaan voi ennakkoon aavistaa, mikä saa päiväni pilalle ja mieleni murtumaan. Kun raskasta se on mullekin. Minä sain lääkkeitä kyllä. Ajatukset ovat hieman selkeämmät ja musta hengityksen lamaava möykky rinnan alta on hävinnyt, mutta huonommuuden tunne ei ole hävinnyt. Pitäisi sitä terapiaa varata, mutta kun ei muka ole aikaa. Häpeä mua estää. Ihana, että sinulla on usko. Minullakin on, mutta tuntuu, että sekin on jonkinsortin kriisissä...

      Poista
  2. Kovasti tsemppiä ja muista, että olet tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet:)! Minkälainen on suuri ja arvokas elämä? Veikkaanpa, että avaimet siihen löytyy itsensä hyväksymisellä ja sisäisen rauhan löytämisellä vaikka tiedän, että se on tosi vaikeaa!

    Valoisaa sunnuntaita ja toivotaan, että A:n punkinpurema parantuu nopeasti!

    T:Anne

    Ps. Miekin olin eilen "puuhommissa", raivasin kolmisen tuntia metsässä. Varsinainen mindfullness-kokemus;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 Tänään jo vähän parempi päivä. Punkin puremakaan ei ole onneksi ärtynyt tai tehnyt muita oireita. Vielä.
      Wau, varsinainen urakka ollut sulla :)

      Poista
  3. Hei kuule, ei me oikeesti olla huonompia tai parempia. Opin just viime viikolla, että meitä ei ole samanlaisia ja erilaisia, on vaan monenlaisia. Sinäkin olet omanlaisesi, ole vain, älä vertaa muihin, ole vain sinä. Meihin kaikkiin vaikuttaa eri asiat, ainahan me voidaan yrittää muuttaa suhtautumistamme, joskus se onnistuu, joskus ei, niillä kuitenkin mennään. Tsempppiä sulle, omanlaisesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Monenlaisia, totta! Ja hyvä, että ollaan erilaisia. Täydennämme toinen toisiamme ja elämä on paljon rikkaampaa näin :)

      Poista
  4. Mä uskon vakaasti, että olet matkalla tyytyväisempään omaan itseesi. Epäterveempää se olisi, jos et osaisi peilata itseäsi muihin vaan liihottaisit menemään, en usko sellaisen kasvattavan mihinkään. Ja joillain se kasvun tie on vähän kipeämpi. Kolmekymmentä on vähän sellainen hankala ikä , ei sitä turhaa sanota, että nainen on parhaimmillaan vasta 40+ ikäisenä. Uskon vakaasti siihen (vanhalla kokemuksella :)).

    Minä olen saanut paljon sinulta inspiraatiota ja hyviä ideoita, olen aivan samaa mieltä, että olet metsämansikka kaikissa sen positiivisissa merkityksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi :) Jospa nä olisivat vain kasvukipuja matkalla seesteistä "vanhuutta" :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...