lauantai 5. lokakuuta 2013

Syksyisiä puuhia


Minulla kasvoi takapihalla kaivurin keväällä mylläämässä rinteessä kaikenlaista sekalaista. Kylvin siihen vähän mitä sattui. Ihan vaan siksi, että edes jotain kasvaisi, ettei tulisi pelkkää rikkaruohoa. Tänään keräsin rinteestä nipun pellavaa. Kuivaan ne, ehkä niistä tulee kivoja "kuivakukkia" koristeeksi. Minusta olisi kiva joskus kasvattaa pellavaa kuidun takia ja opetella pellavan käsittelyä langaksi ja kankaaksi asti. Nyt sellaiset haaveet eivät kyllä ole realistisia kun lapset ovat pieniä, mutta ehkä joskus. Sen täytyy olla mahdollista, koska jos äitini ja mummoni ovat osanneet, on taito varmasti minunkin opeteltavissa. Toinen mitä rinteestä keräsin on sinappi. Jokin kaalikasvien tuholainen söi sinappini melkein kokonaan keskikesällä. Loppukesästä sinappihalme kuitenkin elpyi, mutta kypsältä nämä eivät vaikuta vielä. Ajattelin kuitenkin korjata talteen ennen talven tuloa, kun nyt kerran oli aikaa ja innostusta. Kokeilen kypsyvätkö siemenet, jos kuivatan kasvit varsineen kaikkineen tyynyliinan sisällä. Tyynyliinan sisällä siksi, etteivät siemenet pksahtele ympäriinsä vaan jäävät talteen pussin pohjalle. Muistin tänään myös, että kaktukseni ovat vielä kasvihuoneessa ja hain ne pois.
 Tässä uusimmat höpsähdykseni. Kaksi ankkaa, jotka sain. Nämä päätyvät paistiksi kun ilmat muuttuvat liian kylmiksi ulkoilla. Päivät nämä vaakkuvat pihalla aitauksessa ja yön nukkuvat pienessä kopissa, jossa aiemmin asusteli kaksi kania. Nämä on kyllä sellaisia veiktikoita ja etanan tappajia, että aion luultavasti hankkia näitä ensi kesäksi. Tai no ehkä se myös vaikuttaa, miltä maistuvat ja onko kyniminen työlästä.
 Latva-artisokat. Koko tämän vuoden sato. Kannattaako vaiva? KYLLÄ! Maku on taivaallinen! Ja sitäpaitsi olen kehittynyt näiden viljelyssä. Ensimmäisenä kesänä, toissa vuonna, kun ensimmäistä kertaa laitoin kasvamaan, en saanut satoa lainkaan. Viime kesänä sain yhden mykerön syödäkseni ja toinen pienempi ei ehtinyt kasvaa isoksi. Nyt sain nämä kaksi syötävää ja kaksi jää keskenkasvuisiksi. Ehkä sato ensi vuonna taas kaksinkertaistuu ;) Toivossa on hyvä elää.
Laitoin tänään kuivumaan kehäkukan terälehtiä ja maurinmalvan kukkia. Idea lähti siitä kun olin eilen ja tänään saippuakurssilla. Tänään vein kurssille mukanani toissakesäisen kesäpossun rasvan, jota olin pakkasessa säästänyt. Lisäksi vein kuivattua nokkosta, kuivattuja kamomillan ja maurinmalvan kukkia sekä omia eteerisiä öljyjä. Olin aikeissa viedä kehäkukan terälehtiä, mutten löytänyt niitä. Ehkä en kuivannut niitä viime vuonna tai sitten olen käyttänyt ne kaikki johonkin. Nyt laitoin siis uusia kuivumaan vastaisen varalle. Täytyy myöhemmin postata uudestaan siitä saippuakurssista. Tosi mukavaa puuhaa. Eikä niin  vaikeaa ja vaarallista kuin luulin ja pelkäsin. 

Omenasato. Ehkä saman verran syöty. Nämä on talvilajikkeita. Hieman raakoja vielä nuo pienemmät ainakin.

Kellari. Olen jo parina syksynä aikonut laittaa tänne blogiin satomme kilomäärät. Mutta oikeasti, ei minulla ole aikaa eikä intoa alkaa kaikkea punnitsemaan. Ihan mielenkiintoista olisi tietysti tietää itsekin paljonko ruokaa saamme tästä pieneltä pihalta, mutta kaikkea ei vaan ehdi tekemään. Mehuja, hilloja ja säilykkeitä on ainakin koko vuodeksi, vaikka kuvassa näyttää jotenkin vähältä. Ylähylly puuttuu kuvasta. Perunoita ei ole kovin paljon. Kaksi melassipyttyä ja kaksi tavallista sankoa. Porkkanoita on ehkä enemmän. Ne ainakin riittävät ensi kesään. Niitä on tuo pyykkikorillinen ja melassipytty. Lanttuja on ovenpielessä pahvilaatikossa. Niitä kasvatin nyt ensimmäistä kertaa. Yleensä olen ostanut pussillisen. Nämä kyllä riittävät meille. Tosin näistä lantuista ei tullut pyöreitä vaan kummallisia pitkulaisia. Punajuuria on ollut kahtena kesänä tosi paljon. Nyt niitä tuli ehkä kilo. Eivät oikein edes itäneet ja uusinta kylvökset eivät oikein kasvaneet. Purjosato myös jäi pinemmäksi kuin viime kesänä. Parikymmentä pinetä rimppanaa. Täytyy huomenna pakastaa ne. Kuivattua purjoa minulla on vielä viime vuodesta. Aika hyvin on vielä aromitkin tallella.
Kaalit minulla on vielä maassa ja maa-artisokat sekä palsternakat. Tomaattejakin on vielä tulossa kasvihuoneessa. Jos ei tule kunnon pakkaset. Pieni halla ei huoneeseen mene.

Tällaista tänään.

4 kommenttia:

  1. Säilötkö perunat ja porkkanat noissa astioissa vai laitatko esim. turpeeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan astioissa säilytän. Perunat säilyy hyvin. Porkkanoille voisi olla etua, jos säilöisi turpeessa tai hiekassa. Kerran ainakin päällimmäiset ovat jäätyneet ja joskus nahistuneet kun onkin ollut liian lämmintä. Ei vaan olla saatu aikaiseksi tehdä mitään laareja tai edes tuotua sitä hiekkaa tai turvetta. Ollan kyllä vähän opittu säätelemään nyt tuota lämpötilaa kellarissa. Vahingoista viisastuu. Kyllä perunatkin varmasti hyötyisivät ainakin silloin, jos taas pakkanen menisi kellariin. Nehän on myös pilalla, jos paleltuvat.

      Poista
  2. Hienoa satoa! Erityisesti tuo latva-artisokka, onnea siitä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...