sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kanin nahkoja


Tässä viime kesän kanin kasvatuksen tulosta. Tiedän, että tämä on aihe, joka ei ihan kaikkia miellytä, mutta meillä kani nähdään enemmän ruokana kuin lemmikkinä nykyään. Emokani ja isikani on lemmikkejä viroistaan huolimatta. Niitä emme popsi. Ja kahdelle viime kesän poikaselle kävi niin, että jotenkin kiinnyin niihin... eli lemmikkej on nyt neljä. Nämä hyödynnetyt kanit ovat risteytyksiä. Emo on angora ja isä pieni sekaroituinen taviskani. Ja nahkojen koosta voi päätellä, että kovin erikokoisia oli tämä jälkikasvu. Suurimmilla oli angoramainen karva, joka ei oikein näköjään kestä muokkausta. Niihin on tullut karvattomia laikkuja. Villiväriset nahkat ovat ehkä karvaltaan parhaita, mutta kooltaan pienimpiä. Kaikki nämä ovat aivan erilaisia ja uniikkeja.
En tiedä mitä näistä tekisin. Olen vähän ajatellut somistaa mahdollisesti neuleita ja ulkovaatteita näillä. Kenties tehdä sellaisen vanhanaikaisen muhvin. Ihan oikealla käsityöläisellä voisi teetättää jotain. Kun vaan tietäisi jonkun tässä kohtuullisen lähellä. Nämä ovat lähituotantoa. Kasvaneet takapihalla ja käyneet muokattavana noin 50 km päässä. Viety muokkaamoon ja haettu sieltä samalla reissulla kun on hoidettu joitain muita asioita siellä päin. Ekologista väittäisin... Taljat on muokkautettu nahkajalostamolla Mikkelissä. Minusta siellä on hyvä palvelu ja työn jälki erinomainen. Kesäpässien taljoja teetimme siellä myös ja nyt siellä on valmistumassa yksi hiehon nahka, jonka pelastin viime keväänä teurasjätekasasta.
Aiemmin kokeilin muokata paria kanin nahkaa kotona, mutta totesin sen olevan tässä elämän vaiheessa liian aikaa ja hermoja vievää, joten ihan mielelläni maksan kunnon työstä niille, jotka tietävät mitä tehdä.
Äsken vähän haeskelin tietoa, mitä teksi nahkoista, mutta ei oikein hyviä linkkejä löytynyt. Paitsi kanssabloggaaja Kikkailijan blogista. Jos jollakulla on tiedossa vaikka jotain linkkejä turkiskäsityöohjeisiin, mielelläni niitä ottaisin vastaan. Tai jos tiedät jotain muuta aiheeseen liittyen, kerro ihmeessä :)

24 kommenttia:

  1. Nämä on hienoja! Ja juuri sellaista turkistuotantoa josta tykkään. :)

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu tuo sinun kaninkasvatuksesi. Turkisten ompelu tarvitsee ymmärtääkseni kuitenkin ihan omanlaisen ompelukoneen, jollaisen hinnasta ja hankkimisesta voisit varmaan kysellä jostain lähiseudun ammattioppilaitoksesta vaatetuslinjan opettajilta. Kaninnahasta voisi tulla aika hienoja sisustustyynyjä tai pienempinä suikaleina koristeraitoja tyynyyn. Ihan pienistä suikaleista vaikka koruja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo koru idea on hyvä! Niitä varmasti osaisin ihan itse tehdäkin. Ja kommentistasi tuli heti mieleen yksi tuttu opettaja, jonka juttusilla taidankin käydä :)

      Poista
    2. Niin, ja varmaan lemmikkieläinkaupat ottaisivat myyntiin kaniturkiksesta tehtyjä kissanleluja? Pikkuhiiriä tai jotain? Niihin ja koruihin saisi hukattua kaikki pienet karvasuikaleet.

      Poista
  3. Ai että kun tää on mielenkiintoisista! Erityisesti toi nahan itse muokkaaminen, en ollutkaan ennen lukenut sitä. Sää teet kaikkee jota mää vaan päässäni haaveilen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kai mä sitten teen... välillä tuntuu, etten saa aikaseks mitään :D

      Poista
  4. Kaniini on niin hyvää, ja itse kasvatettuna saa varmasti vielä parempaa! Me ollaan kanssa haaveiltu kanilasta, mutta taitaisi olla liian stressaavaa tryffelikoirille että kaneille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla... kun haeskelin noita kaninnahkan käyttövinkkejä niin tuli lähinnä vaan jotain dummy-juttuja... liittyy kai jotenkin koriin?

      Poista
  5. No mites ois ihan rukkaset? Tai karvalakki? Kyllä turkiksiakin voi ommella ihan tavan ompelukoneella (tai ainakin osalla), nahkaneulan tietty tarvitsee. Ainakin ohuempaa nahkaa. Tein joululahjaksi vanhemmalle pojalle ja miehelle kierrätys lampaantaljasta karvalakit, ja ihan kotikoneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaninnahka on tosi ohutta ja se saattais mennäkin mun koneella, täytyy kokeilla. Mutta epäilen, ettei taida tulla kovin kestävät rukkaset... lämpimät kyllä. Enempi hienosteluun ja fiilistelyyn. Olisko sulla jotain kaavoja noihin lakkeihin? Meillä on nimittäin aika monta lampaantaljaa.

      Poista
    2. Kaava mitä käytin oli marraskuun tai joulukuun Suuressa käsityö lehdessä, oli nimellä Nikita hattu, siis sellainen mitä itse kyllä tiedän paremmin nimellä lentäjänlakki. Siihen tuli vain se otsalippa ja korvaläpät karvasta, muuten tein kankaasta ja päälaen lämpövuorella. Siinä varmaan menis kyllä se kanikin, joska eivät ole se kuluvin osa. Ja rukkasiinhan voi laittaa karvan pelkästään vuoreksi tai vaikka vaan päälle esim. ranneosaan koristeeksi.

      Poista
    3. Kiitos :) Pitääpä käydä kirjastossa tai kysellä tutuilta, jos jollain ois se lehti.

      Poista
  6. Moikka Mammukka,

    Jälleen mielenkiintoinen postaus siulta! Ja Onneksi olkoon;)!
    T:Anne

    VastaaPoista
  7. En ole itse Facebookissa, mutta siellähän on se tuotantokanijengi. Kurkkasin kerran nimiä, siellä on tekijöitä! Jos muuten olet naamakirjassa, koita päästä mukaan tuohon porukkaan. Saat hyviä vinkkejä heiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki :) Mä kuulun siihen ryhmään. En löytänyt sieltä nopealla selaamisella näitä juttuja. Pitäis vaan kai kysyä. Mä oon vähän arka keskustelemaan ryhmissä. Ensin aikani seurailen millaista porukkaa missäkin on.

      Poista
  8. Kiitos arvontapalkinnosta! Pikkuisen kun alkaa olla tuota dementiaa, ihmettelin, mitä olin tilannut, mutta selvisihän se sitten!

    VastaaPoista
  9. jos rukkasen alapinta olisi lammasta ja selkämys kaunista kania? Ihanan näköisiä kaninnahkoja :)

    VastaaPoista
  10. Hienoa jotta hyödynnätte myös nahkat :) Samaa muokkaamoa mekin käytämme ja olemme olleet myös tyytyväisiä työn laatuun. Meilläkin on myös pientä kotitarve viljelyä/eläin kasvatusta ja kaikki pyritään hyödyntämään mahdollisimman tarkkaan. Ja sitä paitsi kun lihan on kasvattanut itse niin ainakin tietää mitä syö ja kuinka se on kasvatettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä :) ja kun itse kasvattaa tekee mieli käyttää tarkkaan ihan jo siksikin, että hukkaan heittäessä tekisi myös vähän niinkuin turhaa työtä.

      Poista
  11. Heippa! Tämä aihe kiinnostaa kovin, kasvatamme muun lihakarjan ohella broilerikaniineja ja googlettamalla kanin turkisten muokkausta löysin tänne. Perustin juuri facebookiin ryhmän "broilerikaniinit", tulkaahan mukaan kaikki kanien hyödyntämisestä kiinnostuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo jäsenenä tuotantokanijengissä, jossa lihakani yms. tuotantokani keskustelua. Ehkä olet myös siellä? En löytänyt fb:stä haulla tuon nimistä ryhmää?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...