Mä oon sellanen

Tää menee nyt kyllä niin ohi mun blogin aiheen... Tai onko blogillani selkeästi aihetta, en tiedä. Tai on sehän kertoo mun elämästä, joten oikeastaan tämäkin postaus on sitten ihan asian ytimessä. Kertoo minusta. Jotenkin olen tuntenut itseni aina vähän ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. Olen pienestä asti saanut kuulla siitä, että suutun ja tulistun ihan liian helposti. Reagoin liian voimakkaasti ihan pikku juttuihin. Mieheni on luonnehtinut joskus, että jos muilla on hermoja kilometri, niin minulle niitä on suotu metri. Äitini on sanonut minulle monesti, että minun pitäisi "kasvattaa luonnettani". Tarkoittaa kai, että pitäisi olla enemmän itsehillintää. Ja minusta ajatus on ihan utopistinen. Oli tunne mikä hyvänsä, en pysty sitä pidättelemään tai panttaamaan. Jos teen sen paina käy jossain kohtaa sietämättömäksi ja räjähdän täysin hallitsemattomasti. Lapsena ja nuorena kaikki tyttökuviot oli minulla tosi vaikeita. Loukkaannuin älyttömän helposti. Muut ei ehkä edes aina tajunneet, miksi loukkannuin. Tytöillä ja naisilla oli minusta ihan käsittämättömät sosiaaliset kiemurat ja minä en vaan niitä ymmärrä. Varon ystävystymästä tai pitämästä liikaa yhteyttä kehenkään, koska pelkään ristiriitoja. Ylikuormitun ylenpalttisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Sukujuhlat ovat painajaisia. Istuisin mieluiten jossain sivussa. Niitä näitä puhuminen on jotenkin teennäistä. Puolison sukujuhlat ovat vielä suurempaa tuskaa. En kerta kaikkiaan osaa olla luonteva. Pelkään, että teen tai sanon jotain väärin. Pelkään, etten kelpaa. Näissä juhlajutuissa on yksi merkillinen pokkeus. Olen työni puolesta joutunut käymään hyvin monenlaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa. Niissä en jännitä, vaan on ihan kivaakin olla esillä. MUTTA siellä en ole "vain minä" vaan "minä-ammattilainen". Tosin viime vuonna huomasin, että työssäni oli huomaamatta niin paljon kaikenlaista muistamista ja hoitamista, että kävin koko ajan todella ylikierroksilla. Ajatukset oli pelkkää puuroa, hukkasin yöunet ja kaikki meni hyvin sekavaksi ja itkuiseksi. Olen nyt selaillut kaikenmaailman erityisherkkyydestä kertovia sivuja ja olen täysin varma, että olen sellainen. Olen hyvin helpottunut siitä, että kaikelle on syy. En ole hullu tai sairas. Enkä ole yksin. Löysin mm tällaisen vajaan 10 minuutin ohjelman pätkän: ohjelman pätkän ja mielestäni hyvän tiivistelmän aiheesta pähkinän kuoressa. Pari testiäkin tein ja tulos oli lähes 100%:n niissä. Olen jotenkin niin helpottuneen innoissani tästä. Ehkä jotenkin osaan paremmin elää itseni kanssa tästä eteenpäin. Tuossa ohjelmassa puhuttiin äänistä, valoista ja tuoksuista. Ne aiheuttavat minulle migreeniä. Puhuttiin säikähtämisestä. Olen ollut aina tosi säikky. Minusta on jotenkin merkillistä, että nämä liittyy myös tähän. En tiedä liittyykö ihon herkkyys myös. En siedä esim. karheita materiaaleja ja pesulaput niskassa saattavat olla hermostuttavan ärsyttäviä. Olen myös allergisen herkkä. Jostain luin, että myös nälän aistii herkästi. Tulen hyvin äkäiseksi, jos ateriaväli venyy liian pitkäksi. Jos olemme reissussa, minä alan kiukutella kuin laspet, jos en saa ruokaa ajallaan. Kiukuttelen myös kauppakeskuksissa kuin lapsi ja niinpä emme käy sellaisissa. Niissä vaan on liikaa ihmisiä ja ärsykkeitä. En kestä kauppoja ja kaupunkeja. Luinmyös, että erityisherkällä on vilkas mielikuvitus ja paljon ajatuksia. Lapsena uppouduin aivan omiin maailmoihini, joissa vilisi paljon mielikuvitusystäviä. Minulla on edelleen hyvin paljon lennoikkaita idoita ja ajatuksia päässäni. Välillä niin paljon, että tuntuu kuin aivot menisi ihan tukkoon ja kaikki muuttuu sekavaksi päässä, jos virikkeitä on ollut liikaa. Tulkitsen myös mielestäni hyvin muiden tunteita. Saatan ärsyyntyä muiden kiukusta ja ärtymyksestä vaikka asia ei koskisi minua. Saatan loukkaantua vain siitä, jos minua katsotaan "pahasti". Saatan kantaa muiden murheita ja suruja ja jäädä miettimään niitä pitkäksikin aikaa, kun jää niin paha mieli. Liikutun helposti ja tulee helposti tippa linssiin.
Tästäpä taisi tulla nyt varsin sekava kirjoitelma, mutta kun niin innostuin tästä omasta "diagnoosista". En osaa nähdä, että tämä olisi vika. Tässä vain on selitys sille, miksi olen tällainen. Ja anteeksi taas kirjoitusvirheet. Olen ihan liian laiska tarkistamaan niitä ikinä :) Öitä!