torstai 19. kesäkuuta 2014

Nuukailujuttuja


"Nothing should be wasted on the self-sufficient holding. The dustman should never have to call."

Sanoo John Seymorin kirja The new complete book of self-sufficiency. Sama kirja jota Tanskalainen maajussi on usein hehkuttanut. Tuo kirjan takakannen lause: "Mitään ei saa joutua hukkaan omavaraistaloudessa. Roskakuskia ei pitäisi tarvita soittaa ikinä." on luvusta, jossa kerrotaan possujen hoidosta. Sitä yhtenä päivänä lueskelin ja tajusin tehneeni ihan tietämättäni John Seymorin ohjeiden mukaan. Pidän sankoa tiskialtaassa. Huuhtelen astiat ennen tiskiin joutumista sankoon ja vien sitten herkkuliemet possuille. Tyhjät maito- ja piimäpurkit sekä taikinakulhot yms. huuhdellaan sankkoon myös. Ja kaadetaan keitinvedet. Keitinvedet päätyvät talvella usein lammas/vuohikuppiin. Muiden eläinten saamat ruuantähteet on kyllä paljon vähentyneet nyt sikojen saavuttua. Mutta linnut löytävät ulkoa itsekin paljon öttiäisiä ruokavalionsa lisukkeeksi, joten antaa tähteiden mennä sioille. 


Tein tänään leipää. Olisi ollut fiksumpaa tehdä sitä vaikkapa toissapäivänä kun oli paljon kylmempää, mutta oli kait jotain tärkempää silloin. Tai sitten ei vaan tullut mieleen laittaa taikinaa happanemaan ajoissa. Ajattelin tästä nuukailusta kirjoittaa kun aihe näkyy olevan yksi kiinnostavimmista blogissani. Kesällä uuni lämpiää harvoin ja yritän käyttää silloin sen lämmön hyvin hyödyksi. Leivän jälkeen laoitoin uuniin uunipuuron päivälliseksi ja huomiseksi ruuaksi on kuvassa näkyvä oma sovellukseni. Padassa alimmaisena on pienittyä pässin lihaa, taitaa olla ulkofilettä, sitten kerros pekonia ja pekonin päälle isoja perunoita, jotka on valeltu oliiviöljyllä. Alimmaisten lihojen mausteena on suolaa, mausteista marinadia, valkosipulia ja sipulia. Huomisen lounas siis. Äsken maistoin vähän ja vaikutti herkulliselta. Paistoaikana muutama tunti. 
Padan jälkeen laitoin vielä uuniin kaksi kattilallista perunoita kypsymään sioille. Saavat olla yön yli uunissa. Lisäksi lykkäsin uuniin vielä lautasellisen kananmunankuoria kuivumaan. Murskaan ne viiriäisille munintakalkiksi. Kanoille on kaupan kalkkia, jota joskus tuli hankittua iso säkki. Ja se vaan riittää ja riittää... 


Hyvää Juhannusta kaikille nuukailijoille ja kaikille muillekin lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Tällainen nuukailu kuulostaa just hyvältä, tuo ruokapuoli suorastaan vähän ylelliseltä. Hyvää keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
  3. Nuo nuukailujutut ovat tosiaankin kiinnostavia - laita vaan kaikki vinkit jakoon.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...