maanantai 22. syyskuuta 2014

Sadonkorjuu


Toissapäivänä keräsin avomaalta 5 kiloa vihreitä tomaatteja. Kasvihuoneessa on vielä lisää. Chutneyn ohje on jo etsittynä valmiiksi. Osa näistä kyllä kyspyykin vielä.


Eilen kaivoin Artisokan ja Sipulin kanssa perunan. Possun perunat nököttävät perunamaalla.
(Nyt ne on keitettynä padassa.)


Ihmisten perunat odottavat pääsyä kellariin. Sade yllätti, joten piti viedä äkkiä suojaan kasvihuoneeseen.


Tunne sanoi: "Voi miten pieni kurpitsa sato" Järki vastasi: " Tässä on enemmän kuin jaksat syödä."


Voi Lerppa! Huono aika sulkasadolle. Huomenna sataa räntää!


Kuvasin pihalla ihan vaan sen haikeuden tähden, että kaikki on ohi. Eilen oli tosi lämmin ja paitasillaan istuin ja ihmettelin kaiken kauneutta. Melkein itkin kesän loppumista. Kaikki on ohi. Ja tosiaan. Tänään pihalla tosiaan tuntui, että ohi on. Eilen olin onnellinen ja tänään kaikki on ollut hirveän ikävää ja ankeaa. Minulle elämä alkaa keväällä ja syksy on pieni kuolema. Talvi on joku kummallinen välitila, josta pitää vaan yrittää selviytyä. Että saisi elää taas.

8 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin elän juuri noin kevään ja kesän ja syksyn tultua kaipaan uutta kevättä ja kesää. En tahdo nähdä mitään odottamisen tai iloitsemisen aihetta syksyssä enkä talvessa...

    VastaaPoista
  2. Keräsin myös vihreät tomaatit hilloketta varten, mutta sitten luin, että niissäkin on samaa myrkkyä, mitä vihreissä perunoissa. Pitäiskö silti tehdä ja syödä, mitä mieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niinhän niissä on. Siksi minäkin olen aiemmin arastellut niitä käyttää. Mutta nyt noita on noin paljon ja tulin siihen tulokseen, että jos kerran nuo vihreistä tomaateista tehtyjen säilykkeiden ohjeet pyörii vuodesta toiseen eri läheteissä kukaan tuskin on siihen myrkkyyn kuollut. Luulen, että kohtuudella voi käyttää. Ja jos tulee jotain epämiellyttäviä oireita, kannattaa sitten heittää säilykkeet pois. Aion ainakin kokeilla.

      Poista
  3. Onpa paljon tomaatteja teillä! Minä taasen oikein odotan talvea, tosin en kyllä viime talven kaltaista kaipaa, mutta kovasti odotan että pääsee kelkkailemaan ja pulkkailemaan ja muuta mukavaa talvipuuha tekemään :)

    VastaaPoista
  4. Hei Mammukka,

    Miekin ajattelen samoin kuin sinä, tuntuu, että puit kirjoituksessasi sanoiksi omat ajatukseni. Tänään tuntui vielä karseammalta kuin eilen, haikeana laskeskelin mielessäni kuukausia ensi kevääseen...Mutta ei auta muu kuin yrittää löytää positiivisia puolia tästä tulevasta vuodenajasta:).

    Voimia, ja tästä ympäröivästä harmaudesta huolimatta, kovasti valoa viikkoosi:)!

    T:Anne

    VastaaPoista
  5. Eikä mikä määrä tomaatteja! Vahingossa tupsahdin blogiisi kun kaipasin pikaisesti apua sipulipussin teossa ja ihanan pussin oletkin neulonut. Tein sadolleni samanmoisen... :)
    Yleensä olen ollut ihan iloinen talvestakin, kun syksyn loskasta päästään. Tällä kertaa yllätyin kun tuntuu ihan samalta kuin sinusta, kaikki surkastuu pois! Olemme asuneet kohta ensimmäisen vuoden omakotitalossa, ja olin aivan haltioissani kaikkien kasvien ja viljelmien kanssa! Ihanaa puuhaa!!
    Toivottavasti tulee vielä muutama aurinkoinen syyspäivä joista nauttia vielä ennen pimeää ja kylmää.
    Luulen että kevät on ihanimmillaan juuri talven jälkeen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tupsahdit ja vielä kivempi, että jätit kommentin :) Tiedän tuon tunteen; kasveista ja vieljelystä haltioitumisen! Ihanaa :) Täällä ainakin tänään hiukan lämpeni. Ei nyt paljon, mutta riittävästi vähän kohentamaan mielialaa :) Hyvää syksyä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...