tiistai 2. helmikuuta 2016

Arvostelussa vuoden paras keittokirja Persiana



Sain Sabrina Ghayourin keittokirjan Persiana- Lähi-idän ruokaa joka makuun (Gummerus). 
Kirja on valittu Britanniassa vuoden keittokirjaksi. 




Lähi-idän ruokamaailman tähti Sabrina Ghayour on karismaattinen iranilaissyntyinen kokki ja ruokatoimittaja. Hän pyörittää Lontoossa säännöllisesti persialaisiin ja itämaisiin ruokiin erikoistuneita illalliskerhoja ja pop up -ravintoloita ja opettaa ruoanlaittoa kokkikouluissa, näytöksissä ja festivaaleilla ja on tehnyt yhteistyötä tunnettujen keittiömestareiden, kuten The Modern Pantry -ravintolan Anna Hansenin ja Grain Store -ravintolan Bruno Loubetin kanssa.
* * *

En ole pitkiin aikoihin edes selaillut uusia keittokirjoja. Jossain vaiheessa kannoin niitä myös kirjastosta. Ruuanlaittoni on kangistunut tuttuihin kaavoihin. Tästä kirjasta innostuin! Meillä syödään paljon lampaan lihaa ja sitä on pakastin pullollaan. Mutta perhe vähän valittaa, että aina sitä samaa. Persianassa on todella monta lammasreseptiä! Ensi viikonloppuna ajattelin jo testailla jotakin niistä. Viikolla en taida ehtiä kokoliharuokiin perehtymään. 

Toinen ilahduttava asia oli vihannesten monipuolinen käyttö. Suurimmalle osalle kasvimaani vihanneksista löytyy reseptejä. Minulla on monta pussia härkäpapuja pakastimessa odottamassa inspiraatiota tai sopivaa nälkää ja tiedänpä tekeväni niistä joku päivä "Härkäpapuja valkosipulin, tillin ja kananmunien kera" Ja kaikki löytyvät omasta takaa. Tai no. Tuoretta tilliä ei kuitenkaan ihan vielä. 

Kolmas ihan hirmuisen ihana asia oli se, että parissa reseptissä ainakin oli käytetty ruusun terälehtiä. Rakastan niitä. Olen myös kuivannut niitä talven varalle. 

Sitten kirjassa on vielä paljon sellaisia juttuja joista en ole ikinä kuullutkaan. Happomarjat muun muassa on ihan uusi tuttavuus ja jotkin mausteseokset. Myös merenelävistä kokkaaminen on minulle melko vierasta. Pääsen siis varsinaiselle tutkimusmatkalle kirjan parissa.

Ja vielä pakko mainita. Suuri rakkauteni: pistaasipähkinät. Olen tottunut rouskuttelemaan niitä sellaisenaan, mutta nyt tajusin, että niitähän voi käyttää vaikka mihin!

Luulenpa, että kuulette vielä seikkailuistani itämaisen ruuan äärellä.

Kirjassa on yli sata ohjetta herkullisine kuvineen. Ohjeissa on kaikenlaista alkuruuista jälkiruokiin. Ja myös leivontaohjeita. 

Suosittelen tutustumaan. 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. - Kiva kun pistäydyit blogissani ja liityit lukijaksi. - Samoin tein minäkin; kiva löytää uusia blogikavereita. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs oli nopea vastavierailu :) Kiva, että liityi lukijaksi. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Sain myös kyseisen kirjan ja kokkasin ja bloggasin muutaman ohjeen. Lapseni rakastaa Lähi-Idän makuja ja se oli pääsyyni tutustua kirjaan. Mutta mutta.... Jotenkin testaamani kirjan ohjeet sopivat äärimmäisen hyvin suomalaiseen makuun. Tein lihapullia ja muusia eli lammaskeftoja ja bataattipyrettä sekä tomaattikastiketta, salaatti oli tomaattia ja kurkkua sisältävä shirazi eli taas flirttailtiin suomimakujen kanssa :D
    Tällä hetkellä en hanki hyllyyni keittokirjoja kuin äärimmäisen painavasta syystä, mutta tämä kirja saa jäädä hyllyyni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vielä ole ehtinyt noita lammasohjeita testaamaan, mutta vaikuttaa kyllä hyvältä. Tämä kirja on tavallaan eksoottinen, mutta kuitenkin niin perusraaka-aineita, että maistuu missä vaan. Minulla ei ole kovin paljon keittokirjoja. Kokkausinto iskee kausittain. Useimmiten mennään niillä samoilla tutuilla perusruuilla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...