keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Rotkossa


Kävimme viime viikonloppuna Orinoron rotkossa Leppävirralla. Meillä on ollut jo useampana kesänä aikomus mennä käymään siellä, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Kuvissa paikka on näyttänyt tosi hienolta, mutta oikeasti se on vielä paljon hienompi. Kuvissa tai videoissa ei pysty kertomaan paikan vaikuttavuutta. Päivä jolloin kävimme oli hiukan sateinen, mutta emme oikestaan kastuneet. Sateinen päivä oli hieno valinta, koska paikka oli yhtä vesiputousta. Satumaisen lumoavaa!


Paikoin näimme lakkoja ja kämmeköitä.


Pitkospuut olivat hiukan liukkaat, mutta tekipähän retkestä jännittävämmän.


Lähde, joka oli nyt myös vesiputous.


Nuorimmaisella retkeilijällä kastui sukka. Kumisaapas jäi liejuun ja seuraavalla askeleella tietysti jalassa oli pelkkä sukka. Mutta nuotiolla se kuivui hyvin. Rotkon lähellä on hyvä nuotiopaikka, jossa on puut valmiina odottamassa laavulla. Vieraskirjakaapissa oli myös tulitikkuja. Mutta kaiken varalta suosittelen ottamaan mukaan tulitikut, sytykkeitä ja vessapaperia.

Lisää tietoa täältä.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...