perjantai 15. heinäkuuta 2016

Sienistä

Olen innostunut sienistä. Olen aina poiminut niitä ja tykkään niitä syödä. Joskus vuosia sitten ostin herkkusienen kasvatuslaatikon ja tänä keväänä kasvatin sieniä kahvinporoissa. Sienten viljely olisi tosi mielenkiintoista ja perehtymisen arvoista.

Jokin aika sitten luin tällaisen blogitekstin ja siinä on minusta loistavati kerrottu, miksi sienet ovat tärkeitä! Hetkiä Hertalla on muutenkin tosi ihana permakulttuurista kertova puutarhablogi.

Sieni-innostuksesta ja mielenkiinnosta kävin tänään myös Juvan tryffelikeskuksen avoimissa ovissa. Niitä on joka perjantai touko-elokuussa klo 12-13. Kannattaa vierailla! Ensi keväänä kuulemma tulee myyntiin myös tammen taimia, joissa on tryffeliymppi. Kovasti houkuttelee ostamaan sellaisen tai pari. Ne vaativat hoitoa ja maan kunnostamista sopivaksi ph:ltaan. Hapan maa ei käy. Eli pihaan ne meillä pitäisi hankkia, ei metsään. Jännittävää, että tryffelit kasvaa myös Suomessa. Jopa villinä!

Pihaan ja metsään voisi ajatella jonkinlaisia sieniviljelmiä. Pitää perehtyä aiheeseen lisää.


PS. Eilen keräsimme ensimmäiset kantarellit. 

5 kommenttia:

  1. Kiva postaus, kiitos tästä. Tuolla Juvalla täytyy kyllä käydä, kuulostaa niin mielenkiintoiselta paikalta. Minäkin olen sienien ystävä. Kävimme viime viikolla katsomassa onko jo kanttarelleja. Muutama löytyi, mutta ovat hyvin pieniä vielä. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.

      Poista
  2. Hankkijalla näkyivät jo tänä keväänä mainostavan "sienipuuta", siis tammea missä oli se tryffeli ympättynä. Minun on pitänyt jo monena vuonna perehtyä sienten syöntiin, mutta krooninen aikapula on vähän rajoittanut metsässä käyntiä, ehkäpä jo tänä vuonna?

    VastaaPoista
  3. Niin se tryffelikeskuksen ihminen sanoi, että Hankkijalla on ollut erä tryffelitammia. Piti hintaa suolaisena.

    VastaaPoista
  4. Niin se tryffelikeskuksen ihminen sanoi, että Hankkijalla on ollut erä tryffelitammia. Piti hintaa suolaisena.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...