keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Satoraportti

Tänä vuonna en ole pitänyt tarkkaa kirjaa siitä, miten paljon mitäkin satoa on tullut. Mustikoita ja puolukoita oli metsisä paljon. Puutarhamarjapensaat tuottivat mukavasti. Paitsi, että sasktoonit ja marja-aroniat menivät taivaan lintujen nokkaan. Aroniaa sain yhdeltä tutulta kuitenkin. Metsävadelmia keräsimme myös, mutta metsämansikoita ei lupaavasta alusta huolimatta juuri tullut. Karhunvatukoita keräsin pitkin syksyä, mutta ne tuli syötyä sitä mukaa. Se kasvusto ei ole vielä kovin suuri. Tyrniä ja omenaa sain tuttavilta ja oma talviomenapuu tuotti kokoonsa nähden jättisadon. Kesäkurpitsoita söin monta viikkoa ja talvikurpitsoita on omaksi tarpeeksi kellarissa. Porkkanoita tuli riittävästi, perunoita ei ihan. Punajuuret eivät kasvaneet ja kaalit menivät ötököille jo heti alkuunsa, lukuunottamatta lehtikaaleja. Sipulit eivät kasvaneet tarpeeksi, mutta ostin niitä koko talven satsin rekosta. Maissi oli iloinen yllättäjä vaikka kaikki tähkät eivät ehtineet täysikasvuisiksi, minimaissit olivat makoisia nekin. Härkäpapuja on pakkasessa monta pussia ja ei niin priimaa on kuivattuna eläimille. Ne pitää ehkä rouhia jotenkin. Peltoherneet tekivät paljon palkoja ja niitä söimme sellaisenaan. Muut herneet ja pavut eivät oikein menestyneet. Kurkut ja tomaatit eivät tehneet mitään jättisatoa, mutta jotain kuitenkin. Sieniä pakastin jonkin verran ja kuivasin hiukan enemmän. Myös omenia innostuin kuivaamaaan monta purkkia. Yrttejä ehdin vain hiukan kuivata. Mutta jotakin kuitenkin. Hunajaa sain muutaman purkin, vaikka olin vasta keväällä ostanut pesän ja se parveili ja jouduin sitä jakamaan. Kanoilla oli hautomaintoa ja kahdesta isohkosta poikueesta johtuen myös lihaa on vielä tulossa. Kaneja ei tänä vuonna ollut, koska kaikki kanimme ovat uroksia, vaikka olin yhden naaraan muka hankkinut... Yksi pässi on myös tulossa pakkaseen. Kesä oli rehevä ja runsas ja satoinenkin. Ja ihmeellisesti saimme satoa vaikka ehdin tehdä pihan ja kasvimaan eteen todella vähän töiden takia. Heinäkuussahan tein neljää eri osa-aikahommaa... mikä oli kyllä hiukan hullua ja kuluttavaa. Sain toki pitkästä aikaa "normaalia" palkkaa, mutta se tuntui menevän siihen, että kaikenlaista kallista hajosi ja jouduimme ostamaan ja korjaamaan niitä.

Tässä satoaiheinen video:


3 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...