maanantai 10. lokakuuta 2016

Syksyinen lintupaisti

Meillä oli kaksi vanhaa viiriäistä, jotka vielä tänä kesänä munivat. Olivat jo useamman talven yli eläneet ja luulen, että ne eivät enää olisi olleet kovin pitkäikäisiä. Niinpä minusta tuntui, että pääsen helpommalla kun en enää tuo niitä sisälle pannuhuoneeseen talveksi. Näiden kaverithan ovat kuolleet jo aiemmin. Ensin ajattelin, että teurastan ne kissoille kun niissä on niin tavattoman vähän syömistä, mutta meillä oli eilen myös tapaturmaisesti vammautunut kananpoika, jonka jouduin hätäteurastamaan ja siinähän ne samalla tuli käsiteltyä viiriäisetkin. Kananpoikakin oli vielä vähän pieni niin nyt sain pataan vähän enemmän täytettä. 

Ruuan ohje:

Kuori 2 porkkanaa, 1 keltajuuri (keltainen punajuuri siis), yksi sipuli ja kaksi valkosipulin kynttä. Pilko ne ja laita pataan kahden viiriäisen ja yhden kananpojan kanssa. Lisäksi pilkoin joukkoon yhden nahistuneen tomaatin ja kolme nahistunutta omenaa. Lisäksi maustepippuria, suolaa ja loraus oliiviöljyä sekä chunky salsa purkin jämät huuhdeltuna vedellä. Vielä vettä hiukan. Paistoin aluksi 200 asteessa ja sitten vähän vähensin lämpöä. Olisiko olleet noin pari-kolme tuntia uunissa. 



Kuva puhukoon puolestaan oliko hyvää.


Kananpoika oli muuten puoliksi silkkikana ja sillä oli sininen nahka. Se näytti aika epämiellyttävältä ja epäilin jopa voikohan sen syödä. Laitoin ystävälle viestin ja hän vakuutti itse joskus syöneensä ja olevansa hengissä. Google ei osannut vastata kysymykseeni silkkikanan syötävyydestä :-D 
Pääsin kuitenkin asian yli ja ihan maittavaahan tuosta ruuasta tuli.

2 kommenttia:

  1. Hieno resepti, vaikka ehkä ainesten hankkiminen voi tuottaa hankaluuksia useimmille... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meinaatko, että ihmisten lähikaupoista ei löydy ikäloppuja viiriäisiä ja sininahkaisia kananpoikia :-D kannattaa kysäistä silti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...