torstai 24. elokuuta 2017

Mun outo elämä

Tänä vuonna on iskenyt ihan hirveä kriisi ja olen varma, että se liittyy lähestyvään uuteen vuosikymmeneen. Kymmenen vuotta sitten oli jotain samantapaista, mutta kuitenkin hiukan erilaista. Olen kyseenalaistanut lähes kaiken elämässäni. Mutta ne vahvimmat arvot ja asiat kestää kriittisen tarkastelun. Ne, mitkä eivät kestä, saavat muuttua tai poistua elämästä.

En tiedä, miten tämän blogin käy. Asiat, joista olen kirjoittanut ovat mielenkiinnon kohteita edelleen, mutta en tiedä onko minulla niihin aikaa. Arjessa on muuttunut ja muuttumassa paljon. En ota blogista paineita. Kirjoitan, jos kirjoitan.

Olen kirjoittanut anonyymisti, tosin ihan oikeasti en osaa sanoa kuinka moni tuttu tai puolituttu tätä lukee, koska olen monelle tästä kertonutkin. En ole kirjoittanut saadakseni julkisuutta, kunhan vaan jakaakseni ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa. Olen löytänyt uusia tuttujakin tätä kautta.

Olen jotenkin hävennyt ja nolostellut näitä kirjoituksia ja vielä enemmän videoita. Minun on kuitenkin pitänyt tarkastella ihan uudestaan tätä esillä oloa. Teen kolmea osa-aikatyötä ja yhdessä niistä pidän joskus puheita, kirjoitan lehtijuttuja ja tänä keväänä sain tehdä kaksi jaksoa erääseen päivittäin ylen radiokanavalla olevaan ohjelmaan. Ohjelmia on tulossa minulta ensi vuonna ainakin neljä lisää.

Keväällä oli myös vaalit, joihin jotenkin kummasti sotkeuduin mukaan. Epäilin mahdanko edes tulla valituksi. Sain neljänneksi eniten ääniä. En päässyt ainoastaan isoon saliin vaan myös siihen pienempään joka kokoontuu isoa useammin.

Elämäni on todella hämmentävän vauhdikasta tällä hetkellä. Mietin muutanko blogin ihan julkiseksi omalla nimellä kirjoitetuksi, poistanko joitakin vamhoja juttuja, muutanko sen salasanan taakse vai mitä ihmettä. Aika näyttää. Antaa elämän kuljettaa. Luottamus siihen, että elämässä voi käydä myös hyvin, on kasvanut. Entisestä pessimististä ja inhorealistista on tullut positiivinen ja iloinen, vaikka tietyt vaikeudet eivät ole hävinneet mihinkään.

Ihanaa syksyä sinulle!

Tämän kesän kasvimaa:


4 kommenttia:

  1. Näinhän se menee, ihminen muuttuu elämän virran mukana - eri asiat kiinnostaa eri vuosikymmenillä, ja perheen kasvaessa mielenkiinnon kohteet muuttuvat. On hienoa että osaa kyseenalaistaa elämäänsä, sehän on itsensä kuuntelemista, kuulostelemista että mihin suuntaan nyt jatketaan. Ajanpuute sinulla kuin myös minullakin määrää paljon, ja tuo turhaa syyllisyydentuntoa. Mukava lukea ajatuksiasi, jotain samantapaista minäkin pohdiskelen. Tuli tuossa mieleen että voisitko alkaa pitämään kahta blogia, tätä ja sitten ihan julkista.
    Mukava kasvimaakierros, paljon on sinulla siellä kasvatuksia mutta tämä kesä oli nyt kertakaikkiaan vaan niin huono säiden suhteen. Täällä lavakaulukset välillä melkein lainehtivat vedestä. Olisipa vaan ensi kesä vähän parempi.
    Jatka vaan tämän blogin kirjoittamista, ja postauksia silloin kun siltä tuntuu.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksistasi. Toinen blogi voisi olla hyvä ajatus. Jos vaan olisi aikaa ja jotain järkevää sanottavaa. Tämä kesä oli kyllä säiden suhteen kurja, mutta ne on otettava sellaisena kuin ne annetaan. Ensi vuonna taas uusi kesä ja uudet säät :-) Mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  2. Olisi ihanaa lukea jatkossakin kirjoituksiasi. Ymmärrän toki, ettei aika kaikkeen aina riitä <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos <3 Katsotaan. Jos keksin jotain tosi uutta ja innostavaa, voi olla että kirjoittelenkin

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...