lauantai 26. marraskuuta 2011

Kirppislöytöjä

Viime viikon sunnuntaina aamulla sanoin miehelle, että voi kun löytäisi pannun, jolla voisi keittää teetä/vettä aina silloin kun on puuhellassa tuli. Löysin pannun ihan parin tunnin päästä sattumalta! Olimme poikien kanssa seurakunnan lasten juhlassa, jossa oli myös kirppispöytä juhlan päätteeksi ja siellähän se pannu nökötti odottamassa. Samalla pöydällä oli myös tuo ruisleivän teossa tarvittava hierin, jolla sekoitetaan taikinaa. Hierin on aika pieni, mutta auttaanee asiassaan ainakin aluksi ja onpahan mallina, jos se isäntä innostuisi sellaisen veistelemään. Joskus toiveet toteutuu nopeammin kuin uskookaan :) Nyt kun vielä löytyisi iso tv-taso, sitä tässä on toivottu putkahtavaksi jostakin jo monta viikkoa. Saisi sen tv:n paikalleen tuolta eteisen lattialta. Joskus nämä asiat jää vähän roikkumaan...

Eilen kävin vakio kirpparillani ja löysin sieltä pari romaania ja tämän ompelukirjan. Olen keräillyt kaikenlaisia tee-se-itse-oppaita aiheesta jos toisesta. Samoin keräilen kasvi- yrtti- ja puutarhakirjoja. Harvoin ihan oikeilla hinnoilla tai uusina. Kirppiksiltä ja kirjaston poistomyynnistä lähinnä.
Viime aikoina on tullut vähemmän ommeltua ajan puutteen vuoksi, mutta joskus iskee innostus. Enemmän tuunaan tai korjaan kuin teen kaavoista uutta. En oikein osaa noudattaa kaavoja ja ohjeita. Tämä kirja opastaa siinä. Kirjan lopussa on kivoja lukuja: Tekstiilien uudelleen käyttö ja Ajansäästö ompelutyössä. Hyviä ohjeita mm.: "Aikuisten vaatteista saa helposti lasten vaatteita." "Yhdistämällä kaksi vanhaa vaatetta voit saada yhden käyttökelpoisen asun." "Säästät huomattavasti aikaa, jos ompelet vaikka kolme puseroa sarjatyönä." Kirja on vuodelta 1979.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...