keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Risteilyllä

Viime lauantaina ja sunnuntaina olimme reissussa. Kävimme S-etukorttiristeilyllä Baltic Princessillä. Siitä on vuosia kun olemme olleet kukaan laivalla, emmekä ole ikinä vielä perheenä olleetkaan. Matkassa helppoa oli se, että bussi kuljetti omalta paikkakunnalta satamaan ja takaisin. Laivalla oli kivaa ohjelmaa kaiken ikäisille. Pojista oli mukavaa nähdä laiva, meri ja maisemia, olla pallomeressä ja katsoa lavan lastenohjelmaa. Ja isä kävi illalla kuuntelemassa Anna Abreuta. Me muut olimme jo nukkumassa. Sunnuntaina olisi voinut mennä muutamaksi tunniksi Tallinnaan ja olisi ollut mahdollisuus ilmaiseen bussikyytiin johonkin isoon Prismaan, mutta se ei kyllä oikein innostanut. Emme poistuneet laivasta ollenkaan, pääsimme lasten kanssa niin helpommalla ja minä en kyllä enää mahani kanssa viitsi ihan hirveästi juosta kaupoissa tai kaupungilla. Laivassa oli ohjelmaa päivälläkin ja kunhan vain katselimme ympärille. Lapsille ie loppujen lopuksi tarvitse olla kovin kummoista ohjelmaa, olipahan ainakin erilaista kuin kotona.

Sitä en tiennyt, että tuollaiseen S-etukorttiristeilyyn kuuluu "messut", joissa eri firmat on esillä ja jakaa tavaranäytteitä. Laivaan tullessa sekä aikuiset, että lapset saivat "passit", joihin sai eri firmojen pöydistä leiman ja jokaisesta jotain tavaraa. Passilla ilmeisesti kontrolloidaan, ettei yksi ihminen hae tavaraa enempää kuin yhden kerran. Passin voi myös palauttaa omilla yhteystiedoilla ja niillä oli mahdollisuus voitaa arpajaisissa hienoja palkintoja. Meillä ei kyllä arpaonni ollut suosiollinen. Olipas kivaa tulla tällaisen tuliaismäärän kanssa kotiin ja kun ne eivät edes maksaneet mitään. Tosin vanha sanontahan on, että: "There is no such thing as a free lunch." Eli jokuhan nämä on maksanut. Luultavasti minä itse :D Ja sitten tässä on kyllä paljon sinänsä hyödyllisiä tuotteita, mutta joita en kuitenkaan itse ostaisi. En ostaisi soijaruokakermaa, vaan oikeaa kermaa. En ostaisi Rainbow- tai Dove- shamppoota vaan esim. Urtekramia. En ostaisi nenäliinoja joissa on jotain tuoksukosteuvoidetta. En ostaisi Kulta Katriinaa tai Juhla Mokkaa, vaan reilun kaupan kahvia. Itselle tarpeettomia juttuja annoin tutuille ja koska emme tarvitse esim. kuutta turva liiviä, enkä käytä jotain termosmukia, annoin niitä lähetystyölle arpavoitoiksi.

Vaikka nyt S-ryhmä kovasti jätti myönteisen kuvan itsestään, niin minua tympäisee koko bonussysteemi. Eihän siinä oikeasti mitään ostaessaan tienaa. Minun ymmärrykseni mukaan ilman näitä erilaisia bonusjuttuja itse tuotteet voisivat olla halvempia. Ja kauppojen omat merkit vääristävät kilpailua. Ja tämä kyseinen yhtiö näyttää valtaavan jättiläiskaupoilla ja-asemilla kaikki paikat pienten yrittäjien kustannuksella.

Mutta risteilyllä oli ihan mukavaa, vaihtelua arkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...