maanantai 6. lokakuuta 2014

Mukulapähkämöitä, puolukoita, suppiksia ja kaikkee siltä väliltä


Minulla on yksi sellainen 70-luvulta peräisin oleva puutarhakirja, jossa on muutama vähän erikoisempi vihannes. Sieltä bongasin myös mukulapähkämön ja tänä keväänä löysin ja sain ostetuksi yhden ruukkutaimen kyseistä erikoisuutta. Se yksi taimi kasvi valtavalla voimalla vihreää puskaa, joka rönsyili sinne tänne. On muistaakseni mintun sukulainen ja se selittäisi leviävää elinvoimaa. Siitä yhdestä ruukusta kaivoin litran pieniä valkoisia toukan näköisiä mukuloita. Niitä oli noin neliön alalla maanalla ja epäilen, etten saanut niitä kaikkia edes kerätyksi. Hyvin elinvoimaista. Katsotaan montako pähkämöä minulla kasvaa siinä kohtaa ensi vuonna. Valloittako tämä koko kasvimaan... Mukulat oli aika työläitä pestä pienen kokonsa ja muotonsa tähden. Keitin koko satsin kerralla. Olin epäileväinen. Mutta mikä maku! Mieto ja hienostunut. Hiukan perunamainen. Hiukan porkkanamainen. Ei ollenkaan tunkkainen niin kuin minusta maa-artisokan maku on. Kyllä tämä saa jäädä meille. Muutaman mukulan olen jemmannut kellariin, jos ne siellä maassa eivät säilykään. Ja jos tämä leviää niin onhan tämä nyt paljon hyödyllisempi rikka kuin juolavehnä. Jep, tiedetään senkin juuria voisi hyödyntää, mutta oikeasti. Kuka jaksaa, jos ei ole suoranainen pakko. On ne sellaista multaista narusotkua.


Mies kävi puolukassa. Sillä on tuollanen puhdistusvehje, jonka saa liitettyä imuriin. (Älä kiinnitä huomiota tausta sotkuun.... elämä on...) 


Tein survosta kellariin. Maailman helpoin säilyke. Ei mitään lisäaineita. Pelkät puolukat rikki, niin ettei yksikään jää ehjäksi ja nehän säilyy. Osan keitin tänään mehuksi mustaviinimarjojen kanssa.


Ekat suppikset.


Kuivasin taas purjot saunassa. Ei tullut iso sato, mutta ei niitä tämän enempää kai kuluisikaan.


Muistatko nämä? Olivat hyviä, mutta osa pilaantui. Jokaikisen pavun pitäisi olla öljyn alla ja kun tein nämä oliiviöljyyn ja lykkäsin jääkaappiin, missä öljy hyytyi niin... no pilalle menivät. Harmittaa. Mutta sikoja ei haitannut paha haju. Söivät pois.


Entä muistatko nämä? Nehän vaan suurimmaksi osaksi muuttuvat punaisiksi ja nyt ollaan syöty joka päivä tomaattia. Muutamat sekä punastuvat, että mustuvat, mutta sekään ei haittaa sikoja. 

Osasta vihreistä tein chutneytä tällä ohjeella 
(ohje on samasta 70-luvun puutarhakirjasta, josta löysin pähkämön):

CHUTNEY VIHREISTÄ TOMAATEISTA: 
1 ja puoli kiloa vihreitä tomaatteja, 
250 g happamia omenoita, 
250g sipulia, 
250 rusinoita, 
120 g hillottua inkivääriä silputtuna (laiton kyllä ihan tuoretta)
5 dl säilöntäetikkaa eli 2dl etikkaa ja 3 dl vettä, 
250 g fariinisokeria, 
2 tl suolaa 

 Silppua kuritut tomaatit, omenat ja sipulit pataan. Lisää rusinat inkivääri ja puolet etikasta ja kiehauta. Vähennä lämpöä ja keitä ilman kantta miedolla lämmöllä kunnes saostuu. Sulata sokeri tällä välin etikkaan ja lisää pataan samoin suola. Keitä vielä kunnes on sakeaa. Kaada tölkkeihin.

Varo ettet polta pohjaan. Mulle ehkä hiukan kävi niin. Tämä chutney ei ehkä ole mitään herkkua, eikä varsinkaan lievästi palaneena. Mutta toivon, että sitä voisi käyttää vaikka marinadina... No aina ei voi onnistua :)







2 kommenttia:

  1. Enpä ole moisesta mukulapähkämöstä kuullutkaan. On varmasti maa-artisokan lailla työläs, mutta myös sen arvoinen (minä tykkään artisokastakin). Ja mitä! Puolukkaa. Meillä tuntuu kuivuneen kaikki. Byääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo sikälikin työläs, että nuo on tosi paljon pienempiäkin. Mulla on sellanen mies, joka löytäis varmaan Saharastakin jotain marjoja. Ei ole vielä sellaista vuotta ollut ettei se olis jotain löytänyt. Minä käyn marjastamassa hyvin harvoin pihan ulkopuolella.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...