sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kasvimaa saatettu aluilleen

Nyt ei tule kuvia. Ihan vaan ajattelin lyhyesti kirjoittaa viime päivien puuhailuja. Kivoja kuvia olisi saanut mm. vaahteran kukista, rupikonnasta, rentukoista pihaojassa, kasvaneista tipuista ja vaikka mistä, mutta kun ei vaan tule pidettyä kameraa mukana, eikä ehdi kuvailla. Mikä siinä muuten on, että kaikkea pitää nykyään ylenpalttisesti kuvata. Jos siitä ei ole kuvaa, sitä ei ole olemassa? Eikö pelkkä muistikuva riitä?

Huomaan taas, että toukokuu on jotenkin sekava. Olisi paljon kaikkea tekemistä, mutta on myös paljon "ylimääräisiä" menoja. Siis sellaisia, joita ei muina kuukausina ole. Erilaisia kevätjuhlia, retkiä, kursseja ja tapahtumia. Ja sitten siinä välissä pitäisi tehdä pihalla puutarhatöitä, kasvattaa, istuttaa, kitkeä, kääntää ja siistiä. Ja eläimillä on vauvoja. Taimia pitäisi koulia ja muistaa kastella. Mies miettii polttopuita ja taimen istutusta. Tai ei ainoastaan mieti vaan myös tekee niitä juttuja. Joka kevät ajattelen, että tänä vuonna en ehdi tehdä kasvimaata. En ainakaan kunnolla. Mutta syksyllä huomaan, että ehdinpä kuitenkin jotakin kun kellari ja pakastin alkaa täyttyä.

Toissapäivänä sain aloitettua kasvimaan. Nyt siellä on porkkanaa, sipulia, härkäpapua, palsternakkaa (olisi voinut laittaa paljon aiemmin, että ehtii isoksi...), retiisiä, ja joitain lehtivihanneksia. Jatkan kylvötöitä kunhan ehdin ja maa lämpenee. Kaikkea ei voikaan vielä laittaa, maa ei ole tarpeeksi lämmin, eikä ilmatkaan.

Monivuotisiakin kasveja on istutettu. Aina tuntuu, että piha on liian pieni, mutta silti löysimme taas uutta hyödyntämätöntä tilaa ja istutimme esikoisen toiveesta 4 pensasmustikkaa ja muuten vaan 12 puutarhavattua. Meillä on autotallin (mikä vitsi, sinne ei mahdu auto :D )vieressä ryteikköinen kohta, jossa kasvaa villivattua, joka ei ikinä tee satoa. Siihen istutimme nyt ne puutarhavatut. Minusta ne ei oikein ole kummoisia pakastettuna, mutta tuoreeltaan ovat ihan herkkua. Vaikka ei ne villejä versioitaan voita.

Perunaa emme ole vielä tehneet. Olemme pitäneet merkkinä tuomen kukintaa. Sitten vasta. Aikaista perunaa emme harrasta. Villi kasvimaamme tuottaa ne joka vuosi ihan itsestään. Sitä olen ihmetellyt, että ne "villit" perunat eivät ole koskaan olleet rupisia tai tautien vaivaamia. Aina kaikkialla muistutetaan, että perunan paikkaa pitää ehdottomasti vaihtaa, ettei tauteja tule.

Eläinasioissa on sen verran uutta, että hautomakoneessa on muutama ankan muna, mutta niistä on liian aikaista sanoa juuta taikka jaata. Kaksi pupua läksi naapuriin kesää viettämään. Muuten kaikki on ennallaan. Tai on meillä keittiössä pöydällä miniakvaario, jossa uiskentelee muutama millin tai kahden mittainen triopsivauva. Ovat noin kahden päivän vanhoja. Olen kaksi kertaa aiemmin yrittänyt kasvattaa niitä, mutta eivät ole kuoriutuneet. Nyt onnisti. Jos et tiedä, mikä on triopsi, kannattaa kuukkeloida. Ne ovat esihistoriallisia, kolmisilmäisiä, vedessä eläviä otuksia. Ne eivät liity mitenkään omavaraisuuteen. Seurataan vaan lasten kanssa niiden kasvua ja elämää.

Hyvää alkavaa viikkoa itse kullekin lukijalle!

1 kommentti:

  1. No enpä olekaan moisesta triopsista kuullutkaan! Täytyypä vilaista!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...