keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vihasta

Kun olin lapsi ja nuori, äitini ei antanut sanoa: "Minä vihaan sinua." tai "Minä vihaan sitä henkilöä." Minusta se oli jotenkin pikkumaista, että piti tarttua toisen sanomisiin. Mitäpä tuosta, yksi lause. Onko se nyt niin vakavaa? Nyt ymmärrän, että äitini on hyvin viisas ihminen. Hän ei myöskään suvainnut pilkkaamista, ivaamista tai kiusaamista. Hän edelleen sanoa napauttaa vakiolauseensa ihmisille, jotka pilkkaavat jotakin henkilöä rotunsa, vammansa tai minkä tahansa ominaisuutensa perusteella. Hänen kommenttinsa sellaiseen on aina sama: "Ihmisiä ne on nekkii." tai "Ihminen se on sekkii." Tuon tokaisun lisäksi hänen ei yleensä tarvitse sanoa mitään selittelyjä tai perusteluja. Se riittää. Ihmisyys. Ihminen on arvokas siksi, että on ihminen. Pulinat pois. Kukaan ei ole toista ylempi, eikä alempi. Asia on hänelle iskostettu selkäytimeen omassa lapsuudenkodissaan. Ymmärtääkseni heillä oli aina ovet auki sukulaisille, naapureille ja satunnaisille kulkijoille. Heillä oli myös tuttu romaniperhe, joka siihen aikaan vielä eli liikkuvaa elämää. Perhe tuli aina tietyin väliajoin yöpymään ja luultavasti saivat jotain matkaevästäkin mukaansa ja hevoselle heiniä. Kaikki talot eivät liikkuvia romaneja hyväksyneet. Myös minun kotini oli avoinna erilaisille ihmisille. Meillä kävi tosi paljon vieraita ja kodissamme asui erilaisia pätkiä myös muita kuin ydinperheemme jäseniä. Kukaan ei päässyt ilman kahvia tai ruokaa pois, jos sattui taloon tulemaan. Muistan, että vanhempani tutustuivat esimerkiksi yhteen vanhaan jehovantodistaja mieheen, jolle aina keitettiin kahvit ja rupateltiin niitä näitä, vaikka kotini oli tunnustava luterilainen koti.

Olen ollut kovin surullinen huomatessani, että rakkaassa kotimaassani on niin kovin paljon vihaa. Surullinen siitä, että kaikki ihmiset eivät halua pitää kaikkia ihmisiä vertaisinaan ihmisinä. Enkä ole ainoastaan surullinen. Ehkä jopa pelkään.

Jostain syystä teininä luin kaikki mahdolliset kirjastomme juutalaisvainoja käsittelevät omaelämänkerrat. Se alkoi kaiketi Anne Frankin päiväkirjasta. Erityisesti minua puhutteli ne ihmiset, jotka piilottivat juutalaisia, vaikka tiesivät olevansa myös itse vaarassa toimintansa takia. Päätin silloin, että minä olisin sellainen ihminen. Pahaa pitää vastustaa ja täytyy olla ihmisyyden puolella. Siksi kirjoitan tätä. Siksi olen valinnut sen uran minkä olen valinnut. Siksi teen vapaaehtoistyötä. Pitää olla ihmisen puolella. Lähimmäisen. Ihminen on lähimmäiseni.

Olen saanut mahdollisuuden käydä useassa museossa Johannesburgissa ja Kapkaupungissa, joissa on käsitelty apartheidin aikaa. En voinut käsittää, miten sellainen on voinut olla mahdollista. Miten minun elinaikanani maailmassa on ollut sellaista. En ollut erityisen ylpeä valkoisuudestani. Myös Jerusalemin Yad Vashem on todella pysäyttävä paikka. Sieltä ei voi selviytyä itkemättä pois. Eikä voi käsittää, miten ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle mitään sellaista. Mutta niin kauan kuin ihminen vihaa toista ihmistä, niin kauan kuin ihminen kuvittelee olevansa toista perempi, sellainen voi olla mahdollista. Ei anneta vihalle mahdollisutta, eihän?

9 kommenttia:

  1. "Ihmisiä ne on nekkii."
    Hieno ja ytimekäs lause – ja niin totta!

    VastaaPoista
  2. Niin, miksi ihmisen pitää vihata erilaisuutta, kai se on jonkinlaista pelkoa outoutta ja vierautta kohtaan...eilen illalla katsoimme juuri ohjelman valkoisista ja värillisistä: Reggie Yates: Etelä-Afrikan nuoret. Valkoisten slummit. Entisen rotusyrjinnän seurauksena tilanne on osittain kääntynyt siellä päälaelleen, nyt osa valkoisista asuu slummeissa, kun eivät saa työtä, kun nyt mustat ovat etusijalla työllistettäessä...Ihminen on kuitenkin saman arvoinen oli väri mikä tahansa, miksi se ei mene meidän ihmisten jakeluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa tuo. Olen lukenut ja katsonut joitain juttuja tuohon liittyen. Olisi jotenkin hirveän helppo ajatella, että ihan oikein. Mutta ei kai se olisi yhtään kunniakkaampaa niinkään päin. Eikä oikein voi ajatella, että menköön ne valkoiset sinne, mistä ovat tulleetkin, koska ne ihmiset ovat olleet jo monta sukupolvea ja useamman vuosisadan siellä. Nää on tosi vaikeita kysymyksiä tällasissa postauksissa ja kommenteissa pohdittaviksi.

      Poista
  3. Mun mielestä viha on tunne siinä missä kaikki muutkin tunteet ja ihmisellä on oikeus tuntea vihaa. Mutta aikuisen täyspäisen ja sivistyneen ihmisen on kyettävä nousemaan vihansa yläpuolelle ja ymmärtää, ettei henk.koht. koettu tunne oikeuta vahingon aiheuttamiseen. Aikusen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei yksikään väestöryhmä, kansanosa tai mikään kuppikunta ole heterogeenin porukka ja yhtäläisyysmerkkiä ei voi vetää koko porukan ja sen mustimman lampaan välille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai se on oikea ja oikeutettukin tunne. Sitä vaan ei pidä sekoittaa vihastumiseen, jota kai äitini tarkoitti ja juuri tuota asioiden yläpuolelle asettumista. Minusta viha on hirveän vahva tunne, enkä ainakaan itse koe elämässäni kohdanneeni montaakaa tilannetta, jossa olen kokenut ihan aitoa puhdasta vihaa. Ja kyllä kai se viha voi olla myös eteenpäin vievä voima, jos vihan tunne kohdistuu vääryyksiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin. Mutta silti, tosi herkillä alueilla liikutaan. Juurikin noin minäkin ajattelen. Ihan joka porukkaan voi mahtua se musta lammas ja ääripää.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva, että kommentoit :) Olisi mukava nähdä.

      Poista
    2. en ole ollut kirjautuneena pitkään aikaan,..kiva kun jaksat kirjoittaa,.. kyllä, olisi kiva nähdä, sovitaan joku pvä

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...