torstai 2. kesäkuuta 2016

Video kasvimaalta - kompostiasiaa




Kauhealla tuskalla ja vaivalla sain ladattua tällaisen videon. En ole koskaan ikinä editoinut mitään, mutta kymppivuotiaan esikoisen avulla löytyi helppo ohjelma, jossa on varsin vitsikkäitä erikoistehosteita! Ei kovin laadukkaan näköistä, mutta juurikin niin omanlaistansa, että meille tämä sopii kuin nenä päähän. 

Videon ideana oli alunperin näyttää kuinka ravinteet kiertää tässä pikku tontilla. Ei ihan suljettukierto, mutta jotain sinnepäin. 

Meidän ihmisten ruoka tulee osittain tästä pihalta ja vessan kautta ravinteet menevät kompostiin ja ajan kanssa takaisin pihalle. Ruuantähteistä paljon päätyy eläimille, joiden 
kautta ravinteet taas palaavat kompostin kautta pihalle. 


Kesällä eläinten ruoka (heinä) tulee osin pihasta, osin tästä läheltä noin kilometrin säteeltä. Talvella joudumme hankkimaan myös kauempaa. Ja jätökset taas päätyy tähän pihaan kompostin kautta. 

Pitkään kypsytettyjä komposteja käytämme kasvimaille. Virtsaa, kanan ja kanin lantaa lannoitteena laimennettuna. Ja noihin kerroksittain kasattuihin kurpitsakasoihin päätyy myös vähän vähemmän palanutta tavaraa. Ei kuitenkaan vessan jätteitä.

Koska meille tulee ravinteita paljon oman tontin ulkopuolelta, meillä on alkanut kasvaa kaikki hyvin rehevästi. Villit kasvit vähän liiankin rehevästi, mutta ne niitetään ja leikataan sitten taas takaisin eläinten ruuaksi. 

Rehevyys näkyy myös muuna elämänä pihalla. Koska kaikenlaisia kasoja löytyy, sekä erilaisia kukkivia kasveja, pihalla on tosi paljon erilaisia hyönteisiä. Ja koska on hyönteisiä ja linnunpönttöjä, meillä on myös paljon lintuja ihan omassa pihassa.Ja hyönteisiä syövät myös omat kanat silloin kun saavat olla vapaana. Lähinnä loppukesällä, alkukesästä sotkevat vaan kasvimaat turhaan. Matoja ja mustaa multaa meillä on reilusti.

Vaikka aina välillä haluan muuttaa pois, en tiedä olisiko minusta myymään tätä pihaa kenellekään. Pahimmillaan pohan ostaisi joku erilaista puutarhaoppia noudattava, joka myrkyttäisi voikukat ja vuohenputket sekä kaikki hyönteiset, joukossa myös ne kivat ja kauniit kuten kultakuoriaiset. 

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvä video ja nuo erikoistehosteet kyllä saivat hymyn huulille. Jatkakaa samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun olet kokeillut videota. Hyvin se toimi. Erikoistehosteet olivat hauskoja. Mutta täyttä asiaa. - Blogissani on kolmen puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...