maanantai 20. elokuuta 2012

Pihlajanmarjoja

Meillä on monta pihapihlajaa, mutta vain yhdestä ylettyy keräämään marjoja. Tänä vuonna marjoja on paljon ja ne ovat parempia kuin moneen vuoteen. Usein tertuissa on huonoja marjoja enemmän kuin hyviä, nyt lähes kaikki marjat ovat käyttökelpoisia. Osa marjoista on alkanut jo varista maahan. Ihme kyllä linnut eivät ole vielä tehneet joukkoryntäystä pihlajiin. Ilmeiseti niille on jotain makoisampia marjoja tarjolla. Ehkä nämä olisivat voineet olla vielä hieman kypsempiä, mutta nyt kun kerran oli aikaa ja inspiratita keräsin.

Puhdistettuna marjoja oli 600g. Keitin niistä hilloa. Ihan tosi perushilloa ilman mausteita tai lisukkeita. Enkä edes siivilöinyt kuoria pois. Silloin tästä olisi tullut vähän hienompaa hyytelöä.
Tein näin:
Keitin marjoja noin klmessa desissä vettä niin kauan, että pehmenivät. Aikaa en katsonut, mutta ihan hyvän tovin saivat kiehua. Lisäsin joukkoon vähitellen sekoittaen 400g taloussokeria. Keitiin hiljalleen puolisen tuntia.

Kaksi tölkkiä kellariin ja vajaa tölkki heti käytettäväksi jääkaappiin. Söin aamupalaksi paahtoleivän päällä. Paahdettu leipä, voita ja hilloa. Oli hyvää ja kirpeää.
Olen tehnyt tätä aiemminkin ja käyttänyt samoin kuin käyttäisin puolukkahilloa tai -sosetta.

Tein siis hillon eilen. Tänä aamuna keräsin vielä puolisen litraa marjoja, jotka pakastin. Aion tehdä niistä chutney'a, kunhan ( tai jos) omat chilit kypsyvät. Monelta sivulta löysin aprikoosi-pihlajanmarjachutneyn ohjeen. Ehkä teen sitä. Katsotaan. Raparperichutneyt alkaa olla syöty joten pihlajanmarjaversiota tilalle.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ideasta! Meilläkin on muutama pihlaja pihassa, tosin aika nuoria vielä etteivät ihan hirveästi tee marjoja. Mutta voisihan sitä ihan pienen koepurkillisen tehdä...

    VastaaPoista
  2. Kannattaa hakea eri ohjeita netistä. Monissa joukkoon tulee muitakin aineita ja ehkä mäkua. Minä kuitenikin tykkään tästä pelkistetystä hillosta. Pihlajanmarja saa maistua pihlajanmarjalta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...