sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä :)

Tänään taisi olla ensimmäinen äitienpäivä kun en saanut aamupalaa vuoteeseen. Pojat olivat mummolla yötä. Kuopus kyllä piti sitten huolta, ettei äitikkä nukkunut kuutta pitempään.
Isäntä käytti minua aamusta puutarhamyymälässä ja sain äitienpäivälahjaksi kaksi säleikkövilliviiniä, humalan ja siperian kärhön. Villiviini tulee huussikanalan seinää vasten. Siihen on naulattu talosta remontissa tarpeettomaksi jäänyt säleikkö. Humala minulla jo on, mutta se on poikahumala, joka ei tee käpyjä. Muutaman vuoden olen ihmetellyt kävyttömyyttä, kunnes luin kasvikirjasta, että se on hedeyksilö! Niitä ei aiemmin edes viljelty ja minulla nyt sellainen sitten oli... Nyt pitäisi tulla "käpyjäkin". Mutta katsotaan kuinka käy... Kaikki näyttää olevan mahdollista. Kärhö oli ihan melkein heräteostos. En ole kukka- tai perennatyyppi. Paitsi, jos niitä voi syödä tai muuten käyttää hyödyksi. Istutin kärhön pari vuotta sitten kuolleen omenapuun juurees, jos lähtisi sitä pitkin kiipeämään. Uskoisin, että saan kärhön kuolemaan, niin yleensä erikoisuuksilleni käy. Motivaationi vaalia jotain "hyödytöntä" on usein heikko :D

Puutarhan jälkeen kävimme siinä suuressa huoltoasemaketjun ravintolassa syömässä. Mummo oli mukana. Olemme niin paljon kotona yhdessä, että juhlatilanteissa päivästä tekee erilaisen jo se, että käy vähän jossain muualla. "Oikeaan ravintolaan" emme raaskineet mennä ja ollaan kyllä liian juntteja käyttäytymään kunnolla ihmistenilmoilla :D Apsilla oli niin paljon erilaista porukkaa, että sinne kyllä sulautuu tällainenkin perhe.

Kotona sain sitten lapsilta yllärit. Pienemmät olivat maalanneet hoidossa kiviä. Artisokan maalaamassa kivessä oli sormenjälkimehiläisiä, kun äiti tykkää mehiläisistä :D Sipuli oli painanut harmaan kämmenen jäljen kiveen ja hoitotäti oli piirtänyt siitä norsun. Ihana sekin. Selleri oli tehnyt koulussa lämpömittarin ja kortin. Sekä iltapäiväkerhossa rekankuvan. Rekassa oli sydämiä ja se oli täynnä rakkautta <3 Artisokka oli tehnyt kerhossa auringonkukkakortin ja kukan keskustassa oli hänen naamastaa valokuva <3

Sellerin kortissa luki:
"Äi-tion kiva jaautaa Äi-ti sii-vo-aa Äi-ti te-kee ruokaa Äiti te-kee kas-vimaata Äi-ti sii-voaa kaloja"

Iltapäivällä isäntä kävi istuttamassa kuusen taimia metsäpalstalle. Minä istutin tomaatintaimet kasvihuoneeseen. Otin riskin. Ovat niin isoja, että oli pakko tehdä niille jotain. Toivotaan, ettei mitään yöpakkasia tule. Voihan tullakin. Pitää sitten laittaa kynttilöitä, lämpöpatteri tai lämpölamppu huoneeseen. Männessä näkköö. Kasvihuone hommat olivat ihan tuskaa. Hermo meni. Huusin kuin hyeena. Sipuli söi multaa, kaiveli kaikkea likaa, käveli ja kaatuili, kitisi kärryissä. Pojat eivät oikein innostuneet viihdyttämään prinsessaa. Kunnes tajusin lopettaa hermoilun ja huutamisen. Näköjään pääsee parempaan lopputulokseen kun puhuu ja esittää asian ihan nätisti :D Nehän jopa kuunteli ja totteli. Vähän ehkä lopuksi lahjoin lupaamalla sodastreamia, jota saavat yleensä vain lauantaina saunan jälkeen. Ja tulihan ne tomaatit istutettua. Kuin myöskin villiviinit, humala ja kärhökin. Ihan suotta tuskailen. Mutta olen äärettömän lyhyt pinnainen. Uskokaa tai älkää. Lähipiiri kyllä uskoo...

Lopuksi ilmainen tarjous :) Jos tarvitset maa-artisokan mukuloita tai seuraavia siemeniä: viinisuolaheinä, mansikkapinaatti, palsternakka, erilaisia kurpitsoita...(näitä ainakin muistaakseni), laita postia sivupalkissa näkyvään osoitteeseen tai pyydä muuta kautta, jos tunnetaan oikeasti :)

3 kommenttia:

  1. Noi lasten tekemät askartelut ja kortit on kyllä niin ihania =) Minä en saanut tänä vuonna mitään sellaisia kun olen ollut laiska enkä ole vienyt lapsia moneen viikkoon kerhoon... On ollut niin paljon tekemistä kotona ettei ole ehtinyt =D Ja olen koittanut tyynnyttää omaatuntoani sillä että lapsilla on kyllä seuraa täällä kotonakin toisistaan...

    Meidänkin pitäisi viedä tomaatteja jo kasvihuoneeseen kun ovat niin isoja mutta yöpakkasia pelkään minäkin...

    Voi, minä haluaisin maa-artisokan mukuloita, olisikohan niitä kallis lähettää? Kumpa asuttaisiin lähempänä! Nyt täytyy alkaa siivoamaan vähän, valitettavasti sitäkin täytyy keväälläkin tehdä välillä.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, turha niistä kerhoista on mitään stressiä ottaa. Käy jos hyvältä tuntuuja ehtii :) Ehkäpä muutaman mukulan lähettäminen ei olisi ihan mahdotonta. Itse sain aikoinaan ehka 7 mukulaa ja nyt niitä on ihan liikaa :D Niin kai sitä pitää siivota keväällä ja kesälläkin. Mulla meinaa vähän repsahtaa kun on niin kiva olla vaan ulkona ja sitten sitä hiekkaa jotenkin salakavalasti kulkeutuu sisälle, kun ei ole oikein siivoillut... Ulkona unohtuu nämä sisähommat.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...