sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Lintujuttuja

Neljä viikkoa sitten, pääsiäispyhinä, kuoriutunee tipuset. Yksi näistä, tuo joka tönöttää nurkassa on viikon muita nuorempi ja eri munista kuoriutunut. Hyvin on pärjännyt parvessa mukana. Näitä on kahdeksan ja, jos nyt yhtään osaan katsoa yli puolet on kukkoja. Oikeastaan yhdestä vain olen melko varma, että on kana. Kahta muuta epäilen kanaksi ja loppuja kukoiksi. En minä nyt tällä kokemuksella mitään tiedä, kunhan epäilen. Perhehän tarvitsisi niin monta kanaa kuin on perheen jäseniä, mutta jos minulla kaksikin kanaa tai kolmekin kanaa olisi, olisin näin alkuun hyvin iloinen. Ja kyllä kukkopaisti kuulostaa niin hyvältä, että ei minua harmita vaikka suurin osa kukkoja olisikin. Sitäpaitsi talvi menisi vähän helpommin, jos eläimiä olisi vähemmän. Siinä samassahan ne tietysti menisi, mutta mitä enemmän eläjiä, sitä enemmän menee ruokaa ja sitä enemmän tulee sontaa.

Viiriäisrouva kurkistaa, että missäs nyt ollaan. Kaksi rouvaa ja nuori kukko ovat olleet tähän asti eri häkeissä, mutta nyt siirsin ne samaan isompaan lukaaliin. Tein havuista molempiin päihin häkkiä piilopaikat, joissa linnut voivat lymyillä. Toivottavasti rouvat eivät höyhennä ukkoa ihan tyystin. Sitä ovat aiemmin yrittäneet, mutta isompi tila ja piilot näyttivät rauhoittavan tilannetta.

Viiriäiset pääsivät tänään pois pannuhuoneesta ja tiput oli pakko viedä ulos talosta kun haisivat niin vietävästi. Tilapäisesti ovat nyt kasvihuoneessa. Siellä on yksi seinä ja kahdesta seinästä osa betoni/harkkoseinää ja siellä on jo aika lämmin. Tänään päivällä yli 20 astetta, yöllä tietysti viilenee, joten lämpölamppu on vielä tarpeen. Kohta täytyy alkaa katsella tipuille isompaa tilaa, kun häkki alkaa käydä ahtaaksi.

5 kommenttia:

  1. Voi hitsi mä elän niin noissa sun tipuhommissa mukana :). Ihan kuin olisivat omalla pihallani tepastelemassa!

    Meillekin tulee nyt pieni valmisvarasto eristeineen ja ensi viikolla pitäisi kaivuria tilata tasaamaan vähän maata tulevan kanalan alta. Ihan intona :D!

    VastaaPoista
  2. Sama täällä! Nuo kaksiväriset tiput ovat erityisen suloisia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tuomikki ja Kirppu :) Tämä haudonta ja tipujen kasvatushomma on kyllä ollut tosi mukavaa ja opettavaista. Luulenpa jääväni koukkuun :D Meillä on noille tipusille kesäksi viime kesänä tuunailtu huussikanala, mutta se on vielä toistaiseksi liian hatara. Äsken kävin vielä kasvihuoneessa tarkistamassa, että lämpöä on ja laittelin häkkien päälle peitettä, ettei ihan lämmöt karkaa.

    Tänään vähän kuvailin meidän rakennussuunitelmakohteita, kirjoittelen niistä myöhemmin lisää.

    VastaaPoista
  4. Onpa mukava seurata tipuja, voi samalla kuvitella itselleenkin niitä. Nuo ihanukset olivat siis sekarotuisia, mutta onko roduista tarkempaa tietoa?

    VastaaPoista
  5. Niissä on Cream legbar-rotua, koska munat olivat "sinisiä", sitä en oikein tiedä mitä muuta niissä on. Pitää kysyä, jolta munat ostin, kun nähdään seuraavan kerran. Se ainokainen erilainen tuli ruskeasta munasta ja ymmärsin sen olevan jotain tehomunintakanalarotua. Ajattelin ensin hankkia puhtaita maatiaiskanan munia, mutta oikeastaan minulle se ei ole niinkään tärkeää. Kana kuin kana, pääasia ettei ole sukurutsainen. Tämä eläinjalostus ja maatiaissäilytyssysteemi ei ole ihan mun juttu. Olen liian suurpiirteinen mihinkään hifistelyyn liittyipä se mihin tahansa :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...