Ihan vaan huvikseen vähän kuulumisia...

Olen ihan hirveän arka pyytämään keneltäkään mitään. Jännitän ihan tosi paljon tuntemattomia ihmisiä ja puolituttujakin. Aika erikoista sikäli, että teen työtä jossa joudun usein kohtaamaan tämän jännityksen. Toisaalta juuri siksi tykkään työstäni, mutta usein juurikin tästä syystä työni aiheuttaa suurta stressiä. Vähän taas eksyin aiheesta. En siis nyt kerro työstäni sen enempää, vaan tarina alkaa näin:

Eräästä syystä olen koko kevään ajnut erään talon ohi useamman kerran viikossa. Tämän erään talon pihassa, eräs mies on koko kevään puunaillut ja huoltanut mehiläispesiä. On tehnyt kovasti mieli kysyä, voisiko hän myydä minulle jaokkeen tai kaksi. En ole uskaltanut, koska olen kai pelännyt, että tuo mies jotenkin vähättelee minua, koska olen aloittelija, nainen ja minua usein luullaan paljon nuoremmaksi kuin oikeasti olen. Nyt rohkaisin mieleni ja arvatkaa. Se mies ei nauranut, ei vähätellyt, ei tytötellyt. Jutteli mehiläisistä vähän, kertoi odottavansa eviran tuloksia, että voi todistaa pesien olevan kunnollisia. Ei myy kuin hyviä pesiä. Vaihdoimme numeroita ja palaamme asiaan. Jes! Yksi haave ilmeisesti toteutuu tänä kesänä. Ja voitin jännitykseni. Hyvä päivä :)

Sain puhelun, että varaamani uudet karitsat saisi hakea. Jes! Tämäkin asia järjestyi. Myös uusien eläimien hankkimista aina jännitän. Joskus kun on pitänyt niiden tiimoilta soittaa ihan tuntemattomille ihmisille. Nyt oli sentään hieman tutumpi, jolta nämä on tulossa. Ei tarvinnut niin paljon jännittää. Isännällä taitaa kyllä kohta hermo mennä mammukan ja mammukan eläintarhan kanssa...

Ja kolmas Jes!: Nyt remontin myötä meillä hävisi kanin ulkohäkki. Mutta nyt taisin löytää sellaisen valmiiksi rakennetun, jota menemme lauantaina hakemaan. Miten voi olla, että kaikki asiat hoituvat melkein kuin itsestään?

Ja yksi ilon aihe lisää on se, että esikoisen koululla oli ihana kevätjuhla. Tosi mukavaa koko perheen tekemistä.

Oikaesti minulla on paljon aihetta kiitollisuuteen ja onneen. Näiden asioiden lisäksi on oma koti ja ihana perhe. Ja sitten mustana pilvenä taivaalla on kuitenkin oma pahan tuulisuus. Olen äksy ja väsynyt. Raskas taakka läheisilleni ajoittain. Minun pitäisi ymmärtää leppoistaa arkeamme, eikä haalia lisää kaikkia kivoja pikku projekteja... Mutta kun minä nyt olen tällainen. Täytän päiväni, aikani, arkeni, pääni kuitenkin jollakin. En minä osaa vain olla köllötellä päivästä toiseen. Mutta se minun pitäisi älytä, että minun projektini pitäisi pysyä vain minun projekteinani, eikä ne saa kuormittaa muita. Jos niiden toteuttaiseen osallistuu muut perheen jäsenet, heidän pitäisi olla asioista samaa mieltä. Joku aika sitten haaveilin pienestä maatilasta ja siihen isäntä pisti selkeän stopin. Ja ihan totta. Täytyy myöntää, viisas mies :D

Jep, siis ihan vaan huvikseni kirjoitan nyt vähän jotain, että saan tuon edellisen postauksen vähän alemmas. Että saan verenpaineet siitä vähän alemmas. Mun kannattas pysyä vaan näissä mun omissa aiheissa, eikä möyhiä minkään sortin murkkupesiä. Siis kirjoittaa mitään, mistä joku ärsyyntyy. Mä en halua ärsyttää, koska mä oon hirveen huono kestämään sitä, että joku ei ehkä tykkääkään mun mielipiteistä :D Mulla on elämässä monta sellasta ulottuvuutta, mikä tekee musta vähän oudon vallitsevien normien näkökulmasta. Mutta hei, kukapa ei olisi outo jonkun silmissä. Siinähän tämän elämän rikkaus piilee, että ollaan kaikki vähän erilaisia.

Tää lähtis nyt nukkumaan, että jaksaa taas huomenna äksyillä, eikun siis ahkeroida tietysti :D