lauantai 4. toukokuuta 2013

Löytö lehtihyllystä ja puukirja


Minun pitäisi olla nukkumassa jo, mutta en millään malta olla jakamatta tätä. Pyörähdimme tänään automarketissa ja lehtihyllystä löytyi Ekoelo- niminen uusi lehti. Nyt vain 1,90. Menkää ystävät ostamaan. Minä ainakin tykkäsin! Enpä kerrokaan sisällöstä enempää, lukekaa itse. Tai kerronpa sen, että lehdessä on juttu Maria Dorffin ja Lasse Nordlundin omavaraisesta perheestä. He ovat siis ihan oikeasti omavaraisia, eivätkä vaan vähän kokeile sitä ja tätä niinkuin meikäläinen. Ei minulla rahkeet riittäisi tuohon. Liian mukavuuden haluinen olen. Pitäiskö tilata tää... Lopettaa vaikka Meidän perhe-lehti...

Ja isäntä osti Lars Myttingin kirjan Täyttä puuta-kirjan. Polttopuusta ja lämmittämisestä kertoo. Eipä isännällä monta kirjaa olekaan. Lintu- luonto- ja sääkirjoja. Ja pari jonkun bändin kirjaa.


________________________

Me olimme tänään enoni hautajaisissa. Omalla tavallaan raskas päivä oli. Emme aivan läheisimpiä olleet, mutta toisaalta meillä on äitin puolelta niin tiivis suku, että kaikki ollaan hyvin läheisiä kuitenkin. Meillä on ollut paljon hautajaisia viime vuosina. Meillä on suuri suku. Tätejä, setiä, enoja ja serkkuja on paljon. Tuntuu oudolta, että kun sukupolvien ketju vierii eteenpäin ihmisiä onkin aika vähän. Vähän haikeaa. Perheet ovat nykyisin niin pieniä.

________________________

Veli toi ison kasan polttopuita illalla. Riittää ukolla sahaamista ja pilkkomista. Ja perheellä riittää lämpöä.

________________________

Kello on yli yksitoista ja Sipuliini on hereillä. Tämä päivä oli vähän erilainen rytmiltään ja nyt sillä on rytmi ihan sekaisin. Jospa menisi sen viereen, kyllä se siitä.

________________________

Tänään olisi ollut viimeinen mehiläiskurssipäivä. En päässyt. Olisivat olleet mehiläistarhalla. Harmi. Pitää tunkea itsensä jonkun tarhalle oppiin.

________________________

Ei mulla muuta. Öitä :)

6 kommenttia:

  1. meidän "tarhalle" saa ainakin tunkea :D en tosin tiedä onko siitä mitään iloa, koska oon varmasti surkea opettaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille mä uskaltaisin tullakin. Olen vähän arka menemään vieraiden ihmisten luo, mutta sä et tunnu pelottavalta :D

      Poista
    2. no hyvä :D mie aina pelkään että pelotan ihmisiä liialla innokkuudella :D mutta oikeasti, tervetuloa meille :)

      Poista
    3. Täytyypä ottaa yhteyttä ja sopia ajankohdasta :)

      Poista
  2. Olipas ihan mielenkiintoisen näköinen lehti, täytyy ehdottomasti kurkata kun seuraavan kerran käyn isommassa kaupassa. Sinulle olisi muuten tunnustus blogissani http://vihreampiakkuna.blogspot.fi/2013/05/sai-hiljattain-no-okei-on-siita-jo.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...