maanantai 6. maaliskuuta 2023

Nälkä pois!?

 Olin tänä vuonna tammikuussa päättänyt pitää sellaisen älä osta mitään- tammikuun. Ajatuksena oli käyttää niitä ruokia, mitä kellariin, pakastimiin ja kaappeihin on eri muodoissa pitkin vuotta säilötty ja ostettu. Kotivararuokien kierrätyksen ohella oli myös tavoitteena säästää rahaa, että voisin olla hoitovapaalla kotona vähän pitempään. Sitä varten olin jo säästänyt rahaa siitä asti kun tiesin odottavani kuopusta. Sitten kävi niin, että vähän ennen joulua autosta hajosi automaattivaihdelaatikko ja auto oli korjaamolla vuoden vaihteen. Koko remontin hinnaksi tuli lopulta 3170 euroa ja sehän vei kaikki säästöt ja osan tammikuun ruokarahoistakin. No, jos jotain hyvää niin se, että oli niitä säästöjä ja, että oltiin aiottu pitää se älä osta mitään- tammikuu. Koko tammikuun ruokaostoksiin meni lopulta 156,86 euroa eli ihan kokonaan ei pystytty olemaan ostamatta. Mielestäni kuitenkin aika hyvin, sillä meitä asuu tässä vähän viikosta ja päivästä riippuen kolmesta kuuteen henkeä samassa taloudessa. Instagramiin postasin asiasta tammikuussa joka päivä. Minut löytää sieltä nimellä mammmukka. 

Tuon tammikuun perusteella sanoisin, että oman pihaviljelyn, kalastuksen ja keräilyn vaikutus perheemme ruokaturvaan on merkittävä. Lisäksi olemme keränneet kohtuu ison kotivaran kaupan elintarvikkeitakin. Sellainen 72 tuntia ei meillä tunnu yhtään missään. Tuo kuukausikin oltaisiin pärjätty varmasti käymättä kaupassa, mutta se oli tarkoittanut lähinnä tuoreiden hedelmien ja maitotuotteiden puuttumista ruokavaliosta. Tammikuussa kellarissa oli vielä tuoreita porkkanoita, purjoa ja perunaa sekä sipulia löytyi. Pakkasessa marjoja, lihaa, kasviksia... kuivattuna sieniä, yrttejä, keittojuureksia ja säilykkeitä erilaisia mehuista ja hilloista säilykekalaan. Eikä me vieläkään olla koko viime kesän satoa syöty ja jotain esim. kuivattuja sieniä on toissasyksyltä. 

Viime kesänä säilöinkin ehkä poikkeuksellisen paljon. Yksi syy oli se, että arvelin maailmantilanteen johtavan joidenkin ruoka-aineiden pulaan tai vähintäänkin hintojen suureen nousuun. Eikä se väärä arvio ollutkaan. Toinen syy oli se, että olin lomalla ja äitiyslomalla huhtikuusta saakka ja minulla oli aikaa. Siihen liittyen, minulla taisi ilmetä jonkinlaista pesänrakennusviettiä tuollaisessa maanisessa säilömisvimmassa! Tänä keväänä minulla on aikalailla samanlainen epäilys, että myös tulevalla kasvukaudella kannattaa kasvattaa, kerätä ja säilöä mahdollisimman paljon. Ei voi tietää, mitä tapahtuu. Olen jo laittanut chilit, paprikat ja tomaatit kasvamaan. Niin ja uutena, minulla on kasvamassa muutama tomatillon taimi. Joka vuosi haluan kokeilla jotain uutta ja tänä vuonna se on tuo. 

Luulen, että moni muukin on alkanut ajattelemaan omia viljelyksiä. Kävin viikolla Prismassa siemenostoksilla kun paikallinen osuuskauppa antoi mobiilisovelluksessa -20%:n alennuksen siementen kertaostoksesta. Huomasin, että melkein kaikki tomaatin siemenet oli myyty. Muutamia pusseja oli jäljellä joistain pienistä kirsikkatomaattilajikkeista. Itse ostin aikalailla sellaisia peruskasvimaan kasveja, vaikka olin ostanut niitä jo viime syksynä joistain alennusmyynneistä. Siementen osalta olen selvästi myös ostellut vähän pahanpäivän varalle. Sikäli mielestäni järkevästi, että olen ostanut niitä siemeniä, mitä tiedän pystyväni kasvattaa. Enää en hurahda kaikkiin mahdollisiin erikoisuuksiin. 

Ostin myös joitain vähän kylmää sietäviä salaattikasveja, lähinnä aasialaisia ja retiisiä. Tarkoitus on laittaa niitä pian kasvihuoneeseen. Olen muutamana vuonna laittanut jo maaliskuussa niitä kasvihuoneeseen. Ne alkavat kasvaa kun aurinko lämmittää jo päivisin. Olen peittänyt ne muutamalla harso- tai muovikerroksella aluksi. Myös herne ja persilja toimii tämmöisenä aloituskasvina. Toissakeväänä rakennettiin myös kuumeneva kompostikasa kasvihuoneeseen ja sehän tuotti kivasti lämpöä ja sen päällä pystyi kasvattamaan esim. tomaattia ruukuissa paljon ennen kuin niitä olisi voinut oikeasti viedä kasvihuoneeseen. Toivottavasti tänä keväänä olisi aikaa tehdä samanlainen systeemi. Se oli vain sellainen verkkokompostikehikko tai verkkorullan pätkä kehikkona kasvihuoneen nurkassa, mihin kasattiin puolikypsää ja tuoretta kompostitavaraa mm. kanalasta.

Maatiaiset

Yksi tämän kerran yhteispostausten mahdollisista aiheista oli maatiaiskasvit ja eläimet. Minusta aihe on kiehtova ja olen aiemmin ollut Maatiainen ry:n jäsen mm. lehden takia. Nyt valitettavasti olen joutunut karsimaan yhdistysten jäsenyyksiä, koska rahaa on ollut vähemmän käytettävissä. Vaikka aihe on kiinnostava, en sinänsä ole käytännössä mikään maatiaisten viljelijä ja kasvattaja. Kanalauma on ihan täysin sekarotuinen. Ensimmäiset tiput haudoin munista, jotka olivat yhdeltä kaverilta ja taisivat olla sekarotuisia nekin. Sen jälkeen melkein joka vuosi kanaparveen on tullut yksittäisiä tai muutamia kanoja eri paikoista eri syistä. Jotkut ovat tulleet ensin talvihoitoon, mutta muutaman talven jälkeen jäivätkin. Joku on luopunut kanapidosta kokonaan ja jostakin kanaparvesta on jäänyt yksi tai kaksi jäljelle kun muille on käynyt jokin tapaturma. Näistä sitten on lisääntynyt hyvinkin sekalainen joukko. Minua ei haittaa, että ovat kirjavaa sekalaista joukkoa. Hyvin terveitä ainakin ovat olleet.  En myy tai anna kanoja tai kukkoja yleensä kenellekään, joten sekarotuisuudesta tuskin kannattaa kenenkään olla erityisen huolissaan. Tiedän, että se voi olla vähän tunteita herättävä aihe eläinten kohdalla. 

Se on muuten jännä juttu, että jotkut ihmiset kuvittelevat, että maatiainen on sama kuin sekarotuinen, Ainakin se käy ilmi kun puhutaan maatiaiskissoista. Toivottavasti suomalainen maatiaiskissa säilyisi. Jos minulla olisi aikaa ja hiukan enemmän intohimoa näihin maatiaisiin, alkaisin kasvattaa suomalaisia maatiaiskissoja. Mutta tiedän, että ei olisi minun juttu sitten käytännössä ollenkaan. 

Kasveissa, perennoissa lähinnä, meillä on varmasti pihassa maatiaislajikkeita, mutta nyt talvella lumen peittäessä puutarhaa, en muista mitä.

Mutta kevättä kohti onneksi mennään, siitä varmana merkkinä siis jo tuo aloitettu taimikasvatus!

Miksi pidän blogia?

En oikein enää muista, miksi aloitin. Ehkä halusin jakaa omia arkisia asioita vertaistuen takia. 

Osa syy on varmaankin se, että olen jollakin tasolla tiedostanut, että osaan sellaisia käytännön taitoja, joissa voin antaa vinkkejä ja jakaa oppeja, miten jotakin voi tehdä. Olen jo ihan pienenä ollut kasvimaalla mukana ja alakoululaisesta asti alkanut tunnistaa luonnonkasveja. Minua on aina erityisesti kiinnostanut kaikki sellaiset kasvit, joita voi syödä tai muuten käyttää. Samoin kaikenlainen itse tekeminen on mielenkiintoista. Nyt on tullut vähän sellainen olo, että olen koko elämäni valmistautunut tällaisia aikoja varten. Tuntuu mukavalta kun voi ehkä olla avuksi. Viime aikoina olen jakanut juttuja enemmän siellä Instagramin ja Facebookin puolella. Ja näköjään edelleenkin siellä on ne kuvat, en saa aikaiseksi latailla niitä tänne. 

Tätä blogia pitäisi kyllä päivittää tämän ulkoasun osalta. Luulisin. Tämä on ollut ehkä 10 vuotta ihan samanlainen. 

Kirjoitukset #suuntanaomavaraisuus -teemalla löydät tältä listalta, eri puolilta Suomea. Postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi)

Tämän kertaisessa yhteispostauksessa mukana:

Kasvuvyöhyke 1

Maijalassa https://www.maijalassa.com/haaveita-ruokaturvasta-ja-kestavammasta-maataloudesta/

Kakskulma https://kakskulma.com/miksi-kirjoitan-blogia/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2023/

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/pienviljelyn-vaikutus-omaan-kulutukseen–suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2023

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/03/suuntana-omavaraisuus-15-nalka-pois.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-3/

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/03/pienviljelijan-ruokaturva.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/miksi-kirjoittaa-blogia

Caramellia https://caramellia.fi/maalis2023/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/03/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-3-miksi.html

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17186

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2023/03/suuntana-omavaraisempi-elama.html

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/03/nalka-pois.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-23-bloggarin-oma-tarina/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/03/unelmana-omavaraisempi-elama-siemenet.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/03/06/maaliskuu-23-miksi-blogi/

2 kommenttia:

  1. No voi kurjuuksien kurjuus, miten huono tuuri teillä kävi, mutta miten helpottavaa, että taustalla oli turvaa, jolla pääsitte tilanteesta yli. Tuossa kuukauden ruokalaskussa näkyy viitseliäisyys. Nostan hattua ja toivon, että maaliskuu olisi teille lempeä :)

    VastaaPoista
  2. Huh, tuollaisiin kauppalaskuihin pääseminen on kyllä vaatinut ison työn siellä taustalla. Tuntuu että vaikka miten on karsinut kauppakassiaan, meidän viisihenkisessä lapsiperheessä menee lähemmäs pari sataa euroa enemmän kuukaudessa ruokakauppaan kuin aiemmin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...