keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Valokirja joululahjaksi

Nykyään tulee otettua pelkkiä digikuvia. Niin kai useimmat tekevät. Meillä ei ole moneen vuoteen teetetty paperisia kuvia ollenkaan. Ainoat paperikuvat ovat lasten kerho- ja luokkakuvia. Suunnittelen aina, että vuoden lopulla teetän jossain nettifirmassa kuvakirjan kuluneen vuoden parhaista räpsyistä. No, eipä ole tullut tehtyä. Joskus vuosia sitten tein jonkun kirjan matkakuvista ja muistiini jäi se, että kuvien lataaminen kesti tuntikausia. Ei minun kärsivällisyys sellaiseen riitä. Toisinaan näen painajaisia siitä, että kaikki kuvatiedostomme häviävät jonnekin bittiavaruuteen vieden kaikki lapsuusmuistot ja hauskat hetket. Nyt sain sähköpostiin tarjouksen Buzzadorilta, että voisi tarjoushinnalla kokeeksi teettää kuvakirjan PhotoBoxilla. Kirjan tekeminen ja kuvien lataaminen ei kestänytkään tuntikaupalla ja oli aika helppoa. Tosi helppoa, koska jopa minä selviydyin helposti. Ja kirja tuli tosi nopeasti postitse omaan postilaatikkoon. 



Paketoin kirjan koko perheen yhteiseksi joululahjaksi ja se on ollut tosi mieleinen kaikille. Kuvissa on meille kaikkein rakkaimpia asioita: koti, piha, eläimet, ihmiset, pikku puuhat ja hasuttelua. Kuopus nimittää kirjaa valokirjaksi. Olen ihan samaa mieltä. Valokirja se on. Syksyni on ollut aika ankea. Elämäni on pimeää, synkkää, rumaa ja sekavaa. En aina tiedä onko oikeasti vai kuvittelenko. Kirja todisti minulle, että elämäni asiat eivät ole rumia ja synkkiä vaan iloisia, kauniita, valoisia ja värikkäitä. Asiat eivät ole lainkaan niin sekavia kuin ne ajatuksissani ovat. Taidan selata kirjaa usein ja varsinkin pahoina päivinä. 

Joskus maksetut mainokset poikivat jotain tosi hyvää.


torstai 24. joulukuuta 2015

lauantai 12. joulukuuta 2015

Jonkinlaisia jouluvalmisteluja; makkaraa

Jotenkin on väsyttänyt koko syksyn, eikä ole oikein jaksanut kirjoittaa tänne mitään. Hyvin satunnaisesti olen lukenut muiden blogeja. Joulufiiliskin on vähän hukassa. En oikein saa aloitettua mistään. Lahjoja olen jonkin verran kyllä hankkinut omille ja kummilapsille. 


Tänään kävin kuopuksen kanssa poimimassa muutaman suppilovahveron. Aika ihmeellistä, että niitä on vielä tähän aikaa. Tein tänään myös vähän makkaraa ja ohjeessa luki; tuoreita yrttejä. Niitäkin löytyi vielä takapihalta. Persiljaa, oreganoa ja maahumalaa. Viikolla keitin kasvimaan maa-artisokasta, palsternakasta  ja mukulapähkämöstä sosekeittoa. Ihme talvi tämäkin. Toisaalta on kivaa kun ei ole lunta ja pakkasta. Esim. aamuisin lähteminen ja autoilu on helpompaa, mutta silti. Ei tämä nyt ihan hyvä merkki voi olla. Mieluummin olisi oikeita pakkasia ja lunta. Tämä ainainen pimeys myöskin saa mieleni tosi synkäksi. 



Tein makkarat melkein samoin kuin muutama vuosi sitten. Tässä linkki ohjeeseen.

Nyt suolet eivät loppuneet kesken, koska suoli oli tällä kertaa paksumpaa sian(?)suolta. Voisin tehdä lopuista jotain muuta makkaraa, jos jaksan. Olen joskus ostanut keittokirjan, jossa on pelkkiä makkarareseptejä. 


Tervetuloa uusi lukijani Tuulikki :) Minun toinen nimi on muuten Tuulikki.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Syksyn kuulumiset


En ole pitkään aikaa saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Täällä ollaan kuitenkin. Elämä on sellaista tavallista. Töissä käymistä ja arkea. Sadonkorjuuta on tullut harrastettua pitkin syksyä. Siitä huolimatta, että alku kesä ei oikein lupaillut satoa. Mehuja keitin 7 mehumaijallista marjapuskista ja 2 puolukoista. Härkäpapuja tuli yllättäin silvittynä pari litraa, joista osan pakastin ja tein jääkappiin yhden purkillisen valkosipuli-öljypapuja, jotka on tosi hyviä. Niitä voisi tehdä sitten niistä pakastetuistakin. 



Kahdet synttärit on taas tänäkin syksynä vietetty.



Ja yhdet hautajaiset. 
Kesällä ostimme esikoiselle kaksi gerbiiliä, joista toinen kuoli. Tänään kävimme ostamassa jäljelle jääneelle uuden ystävän. 


Perunoista ja porkkanoista tuli ennätyssato. Mehujen lisäksi hyllyiltä löytyy mm. paaaaaljon mansikkahilloa, sillä eräs ihana pariskunta lahjoitti meille kakkoslaadun mansikkaa. Myös mustikka- ja kuningatarhilloa tein. Muut säilykkeet on enimmäkseen ylivuotisia. Tänään illan suussa säilöin yhden purkin punajuuria ja purkillisen chiliä. 

Pakkasessa on marjojen lisäksi muutama kani ja kolme kukkoa. Lampaan lihaa on vielä tulossa. 

Ihan hyvältä näyttää :)

maanantai 12. lokakuuta 2015

Sain haasteen


Sain tällaisen haasteen Kylätiellä- blogista. 

En nyt millään jaksa keksiä itse kysymyksiä ja haastaa ketään, mutta vastaan silti kysymyksiin :)

1. Valo vai hämäryys?

Valo ehdottomasti. Olen sen verran hämärä tyyppi ja pimeydestä masentuva, että kaipaan valoa elämääni.

2. Pakkanen vai helle?

Tää on aika vaikea... Helle ehkä. Kesä on kiva, kaikki on silloin jotenkin helpompaa.

3. Kevät, kesä, syksy vai talvi?

Kevät. Se on syksyn vastakohta. Syksy on minulle aina pieni kuolema.

4. Maaseutu vai kaupunki?

Maaseutu. 

5. Uusi vai käytetty?

Käytetty. 

6. Korkkarit vai kumpparit?

Kumpparit. Just tässä mietin, että onkohan mulla ollenkaan korkkareita. Kumppareita löytyy 3 paria.

7. Kotimainen vai ulkomainen elintarvike?

Kotimainen. Lähialueen. Oman kunnan. Mieluiten oman pihan.

8. Kasvikset vai liha?

Sekä että.

9. Oma auto vai joukkoliikenne?

Kyllä mä eniten omalla autolla kuljen.

10. Perinteinen vai äänikirja?

Perinteinen.

11. Sähköposti, tekstiviesti vai perinteinen, käsinkirjoitettu kirje?

Sähköposti ja tekstiviesti.


tiistai 8. syyskuuta 2015

Ei tämä huono kesä ollutkaan


Heinäkuun loppuun saakka ajattelin, että ihan katovuosi kasvamaan kanssa tänä vuonna. Mutta eipä sentään. Porkkanat on kasvaneet hämmästyttävän suuriksi. Meillä ei ikinä ole ollut näin suuria porkkanoita. Tykkään kyllä pienemmistä, koska ne on usein makeampia ja isommat muuttuvat helposti aika mauttomiksi. Mutta totta kai on kiva, että nyt saadaan kellariin paljon täytettä. Vielä ei ole porkkanoiden noston aika, mutta syödään niitä maalta kyllä. Minulla on tänä vuonna vähän keltaisia ja violettejakin porkanoita.


Perunaa kasvaa meillä tänä vuonna enemmän kuin ennen ja ne ovat kasvaneet tosi hyvin ilamn rupia tai ruttoa tai muuta sellaista. Ja osa on ihan jättisuuria! Perunatkin saavat vielä hetken olla maassa.


Kurpitsat eivät sen sijaan menestyneet, mutta vähän maistiaisia ollaan saatu. Tomaatit alkaa nyt kypsyä. En suko, että niistä riittää säilömiseen, mutta ne ovatkin parhaimmillaan sellaisenaan tuoreena. 


Karviaisia keräsin noin litran. Meidän vanhat karviaispensaat on vähän kuoleman kielissä. Keskimmäinen lapsi kasvatti viime kesänä kuukausimansikan taimia ja ne on tehneet mansikoita naposteltavaksi pari kuukautta jo. Marjatuomipihlajan marjoja on vähän. Linnut aina ehtivät ensin. Ja nyt ensimmäistä kertaa karhunvatukoita on enemmän. Ei niistäkään kyllä säilöntään riitä. Tulee syötyä sellaisenaan. Mutta oletettavasti ne puskat leviää tulevaisuudessa. 




Joskus joku on kysynyt, mikä motivoi minua pitämään kasvimaata, jopa niin, että koko piha on nykyään enemmän tai vähemmän kasvimaata. Olen vastannut, että se, etten luota yhteiskuntaan. Jopa itse olen miettinyt, että olenkohan ihan viisas. Tänään ajattelin, että en minä ehkä olekkaan ihan hullu. Ei tähän yhteiskuntaan voi luottaa. Kannattaa tehdä itsekin jotain, jos vaan pystyy ja tuo kasvimaa on se mikä kasvattaa mun luottamusta pärjäämiseen.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Lemmikkitarvikkeita Zooplussalta

Jokunen aika sitten huomasin yhden kaverin tilanneen lemmikkiruokaa nettikaupasta nimeltä Zooplus. Nyt kun meillä oli kissan pentuja, esikoiselle hankittiin kaksi gerbiiliä, akaattikotilot muuttivat meille ja noita muitakin eläimiä on siunaantunut, päätin testata kaupan. Tilasin pentukissanruoka paketin, gerbiilin ruokaa, kotiloille seepiansuomuja ja pieniä siemeniä viiriäisille talveksi. Ne kun alkavat haista pannuhuoneessa kananrehua syödessään. Viime vuonnakin tilasin jostain siemensekoituksen, joka oli tarkoitettu kanoille, fasaaneille, viiriäisille jne. Hyvinhän tuo kauppa toimi. Taidanpa tilata jatkossakin, jos on tarvetta suuremmille määrille. Meillä päin kun ei ole eläinkauppaa. Tai kaupungeissa on, mutta kummassakin käymme tosi harvoin, vaikkei niihin ole kuin "vain" 50 km.




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Sekomehuja

Mehua on nyt sitten keitetty 6 maijallista. Vähän on marjoja vielä parissa puskassakin. Tänä vuonna on kuulemma tooodella huono viinimarjavuosi kun ei ollut pölyttäjiä. Meillä oli. Kiitos mehiläisten. Ei minusta taida olla meiläistarhaajaksi, mutta jos niitä osaisi sen verran hoitaa, että olisi pölyttäjiä. Toisessa kuvassa on myös kuismauutetta. Joitain uutteita olen tehnyt myös. Viime kesän lääkeyrttikurssin opeilla. Ja lopuksi aiheeseen sopiva biisi. Kauden tunnari!




sunnuntai 16. elokuuta 2015

Monivuotiset vihannekset- peli


Mainostan taas, mutta tää on ehkä paras mainos pitkään aikaan. Ja itse maksettu sellainen :)
Olen jo muutaman vuoden keräillyt pihalleni monivuotisia syötäviä kasveja ja törmäsin yhdessa fb-ryhmässä tällaisiin kortteihin, jotka oli heti pakko tilata. (tilausosoite löytyy linkistä)

Korttipakassa on kuvat 60:stä eri syötävästä kasvista. Osa oli minulle uusia, osasta olin hämmästynyt, että niitä voi syödä. Lajittelin kuvaan ne kasvit, jotka meillä jo pihassa kasvaa. Niitä on 20, eli aika monta olisi vielä hankkimatta. Täytyy selvittää kasvaako ne kaikki edes meidän leveyksillä. Muutama kasvi tuolla oli semmoinen, joita olen yrittänyt laittaa pihaan, mutta ne ovat kuolleet pois.

Meillä kasvaa: saksankirveli, mukulapähkämö, liperi, ruokaparsa, vuohenputki, mustajuuri, maa-artisokka, vuohenkello, voikukka, sikuri (vasta tänä vuonna kylvetty) , nokkonen, punahierakka (eli viinisuolaheinä), tarharaparperi, rohtosalkoruusu (luulisin?), piparjuuri, ilmasipuli, hyvänheikinsavikka, humala, pillisipuli, isomaksaruoho (ei käyttökokemusta), 

Olen yrittänyt, muttei kasvaneet: merikaali ja köynnöspinaatti

Monivuotisia, joita ei ollut korteissa:
mansikkapinaati eli marjasavikka (kylväytyy itse, leviää kyllä helposti ihan minne vain), kaurajuuri, 
väinönputki, joka ei kasva epätoivoisista yrityksistäni huolimatta, osmankäämi (ei käyttökokemusta, mutta siirretty pihalle)

Kasveja, joita aion hankkia seuraavaksi: 
siperianhernepensas, ukonpalko, karhunlaukka (siemeniä olisi jemmassa), rusopäivänlilja

Tämä aihe on minusta niin innostava! Ja liittyy permakulttuuriviljelyyn ja -elämäntapaan. Haluaisin perehtyä aiheeseen vielä enemmän. 

torstai 13. elokuuta 2015

Kasvimaalla kasvaa sittenkin jotain


Luulin, ettei herneitä tule ollenkaan. Ei näitä säilöttäväksi asti tulekaan, mutta edes jonkinmoiset maistiaiset sentään. Violettia ja taustalla tavallisia. Takana härkäpapuja, joissa myös palkoja.


Ruusupapu on tosi kaunis ihan vaan kukkanakin.


Samoin parsaherne. Näissä on myös muutama palko jo. 


 Viinimarjoja tulee mukavasti. Omiksi tarpeiksi. Vuoden mehut saadaan ja vähän ylikin. Tänään ensimmäisen maijallisen keitin.


 Salkoruusu kukkii. Tämä on ihan äärettömän kaunis. Pitäisi kerätä tätä rohdoksi. 


Mies on kerännyt mustikoita noin 30 litraa ja minä vattuja vajaan kymmenen. Olemme pakastaneet ja osasta on tehty hilloa. Jos vaan jaksaisi ja saisi aikaiseksi molempia olisi vielä lisääkin tuolla metsiköissä.

Mä tein uuden videon kasvimaasta, jos jotakuta kiinnostaa :)

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Testailtu Compeed- rakkolaastaria


Minähän olen ammatiltani sihteeri, mutten suinkaan tuollainen korkkarityyppi kuten nuo kuvan tätykät. Minulla ei toimistolla kengät hierrä, koska työkavereiden sekä "asiakkaiden" ihastukseksi ja vihastukseksi käytän siellä ruskeita Reinoja. 

Minulla on myös toinen työpaikka ja siellä teen sellaista turvakumisaapashommaa, jossa kengät melko usein hiostaa ja hiertää. Siellä oli oivallista kokeilla näitä Compeedin rakkolaastareita, jotka sain Buzzadorin kautta kokeiltavaksi. Kyllä ne vaan hyvin toimivat. Ei tullut pottuvarpaan kylkeen vesikelloa. 

Olen jo joskus aiemmin käyttänyt näitä laastareita joidenkin uusien kenkien kanssa ja aiempi kokemus oli muuten hyvä, mutta niistä laastareista irtosi silloin sellaista tahmaavaa liimaa, joka sai sukat liimautumaan laastarin avulla kenkään. Nyt en kyseistä ominaisuutta huomannut. Liekö tuotteelle tehty tuotekehittelyä siltä osin. Liima oli edelleen hyvin pysyvää, sillä laastari oli paikoillaan pari päivää irtoamatta. Sitten otin sen pois, kun ei ollut tarvetta turvakenkien käytölle. 

Kyseisestä tuotemerkistä on kokemusta myös huuliherpeslaastareista. Ne toimii hyvin kun vaan ehtii laittaa ajoissa ennen rakkulavaiheen alkua. Ja se on siistimpi ja huomaamattomampi hoito kuin ne voiteet. 

Yksi asia minua kuitenkin suuresti häiritsee näissä Compeed-laastareissa. Eikö niitä voisi pakata jotenkin muuten kuin sellaiseen kovaan muovirasiaa. Pahvinen välttäisi minusta ihan hyvin. Tai ehkä tarkoituksena on, että rasian pitää kestää käsilaukun pohjalla pyöriminen. No, mutta silti ehdottaisin lämpimästi pahvipakkaukseen vaihtamista. Enkä tietenkään vähiten siksi, että metsäteollisuus on perhettämme ruokkiva käsi :D No vitsi vitsi... Ylenpalttinen pakkausmuovin määrä on ahdistavaa. Ja täällä maalla sille ei ole mitään keräilyäkään. Jonkun tällaisen rasian olen säästänyt ja säilytän niissä jotain askartelunippeleitä, mutta ei ihminen tarvitse loputtomasti nippelirasioitakaan. 

torstai 6. elokuuta 2015

Melkein ensimmäisiä kasvimaan herkkuja


Perunoita, salaattivihanneksia ja mansikoita olemme jo syöneet pihalta tänä vuonna. Kaikki kasvu on ollut tosi hidasta ja huonoa. Tänään raaskin ottaa ensimmäisen kesäkurpitsan. Toinen melkein samankokoinen jäi vielä. Sitten on tulossa keltaisia seuraavaksi. Yhdessä talvikurpitsassa on tosi paljon kukkia, joista kolme hehkeintä poimin mukaan. Pillisipulia otin, perunaa, salaattia ja valkosipulien päistä neljä "pollikkaa", koska muistin nähneeni tämän postauksen Barbajovikselta. Vaikka en minä sitten kokkaillessa tullut tarkistaneeksi, että mitenkä ne valkosipulinnuput oli valmistettu. Tein sitten muistinvaraisesti ihan omia sotkuja :D Mutta lopputulos oli herkullinen silti! Mustikoita poimittiin yhdessä kuopuksen kanssa ja nekin on lähestulkoon pihasta, niin lähellä niitä oli. Ja muutama kuukausimansikka löytyi keskimmäisen omalta mansikkamaalta jälkkäriksi.


Kesäkurpitsan ja pillisipulin paistoin voissa ja maustoin Urtekramin uuniperunamausteella. Kurpitsan kukat ja valkosipulin nuput uitin ensin kananmunassa ja sitten kierittelin spelttitäysjyväjauhoissa ja paistoin voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Viimeiseksi ripottelin päälle suolaa. En poistanut mitään noista valkosipulinnupuista. Eivät oleet puisevia vaan pehmeitä ja maukkaita. Keskimmäinen uskalsi niitä maistaa, mutta lapset söivät lähinnä keitettyä perunaa ja paistettuja munia. Ne on aika epäileväisiä näitten mun kasvisten suhteen. Mutta onneksi syövät paljon marjoja sentään.



Semperin gluteenittomia uutuuksia testissä


Sain testattavaksi kuvassa näkyvät Semperin tuotteet. Oikeastaan paketissa oli tuplat kaikista näistä tuotteista. Toiset annoin ystävälle, joka oikeasti käyttää vain gluteenittomia tuotteita. Meillä perheessä kenenkään terveys ei vaadi käyttämään pelkästään gluteenitonta vaan syömme kaikenlaisia viljoja. Noissa pastoissa on kivaa se, että ne ovat luomua.

Minttusuklaakeksit maistuivat hyviltä ja jos niitä olisi kahvipöydässä, ne menisivät minulle ainakin läpi aivan tavallisina kekseinä. Lapset ei tykänneet. Taisi suklaa olla liian tummaa heidän makuunsa tai sitten eivät vaan tykkää mintusta. Mutta ei haitannut, sainpahan syödä kaikki itse :D

Linguine täysjyväpastassa lapsia hiukan alkuun epäilytti ulkonakö, kun ovat tottuneet tavalliseen pyöreään spagettiin. Mutta kyllä se syötyä tuli ja hyvääkin oli. Ystäväni sanoi, että piti pastoissa suutuntumasta. Ne saattoi jättää sopivasti al denteksi, eikä nämä menneet mössöksi. Ilmeisesti jotkut gluteenittomat pastat tekevät niin(?). 

Ihan kelpo tuotteita. 

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kuulumisia hyvin pikaisesti

Jostain syystä mua on viime aikoina väsyttänyt ihan hirveästi. Mieluiten vaan ehkä ottaisin nokkaunia sohvalla. Mietin jo, että pitäisikö tilata aika verikokeeseen. Tai ehkä tauti on vanhalta nimeltään ihan vaan laiskuus. Mene ja tiedä. Koska olin viime vuoden poissa töistä, ei minulle valitettavasti kertynyt oikein kesälomaakaan, joten ei voi torkkua ihan niin paljon kuin haluaisi.

Facebookin paikallinen kirppis-ryhmä on hiukan kohtalokas. Pari viikkoa sitten sen kautta meille muutti kaksi gerbiiliä. Ihan niinkuin meillä ei olisi noita eläjiä jo ihan tarpeeksi :D Mutta toisaalta ne ovat esikoisen omat lemmikit ja hän on tosi hyvin ottanut vastuuta niistä. Hän on hiukan haluton harrastamaan mitään niin harrastakoon nyt sitten gerbiilien hoitoa. Hän on pari vuotta toivonut itselleen hamsteria, mutta olen vakuuttunut, että nämä ovat helpompia hoitaa. Gerbiileissä minua hämmästyttää niiden kyky silputa ohutta pahvia mm. vessapaperirullia ja sellaista. Ne on kuin koneita siinä! Aavikkoeläiminä gerbiilit eivät paljon juo, eivätkä tietysti sitten paljon pissaakaan. Siksi ne on aikalailla hajuttomia.

Kissan pennut sen sijaan eivät ole kovin hajuttomia. Ne on nyt parin kuun ikäisiä ja asuvat sisätiloissa. Niillä on kaksi hiekkalaatikkoa, joita siivotaan päivittäin, mutta silti tuntuu, että aina haisee kissanpa*ka. Muuten ovat kyllä tosi vekkuleita otuksia. Miehellä meni kyllä hermot kun ne kipuaa joka paikkaa. Hän rakensi yhteen oveen mahtavan salpasysteemin, joten pennuilla on käytössään talossa vain yksi huone. Mutta valitettavasti nyt kulku on estynyt keskimmäisen huoneeseen ja keskimmäinen joutuu asumaan veljen huoneessa. Hirveät järjestelyt yksien kissojen takia. Nyt kyllä leikkautamme emon. Emme ehkä tarvitse kissanpentuja ihan lähivuosina, vaikka miten söpöjä ja mukavia ovatkin.

Muu eläinväki elelee aikalailla ilman sen kummempia kuulumisia.

Ihmisväki on tehnyt pieniä retkiä Lintsille, sirkukseen ja lähialueen kesätapahtumiin. Mustikassakin ollaan käyty. Isäntä eniten. On melkein joka päivä töiden jälkeen käynyt keräämässä pienen sankollisen ja niitä taitaa olla nyt parikymmentä litraa kerättynä. Kantarelleja on löytynyt syötäväksi. Ei olla säillötty niitä ainakaan vielä. Metsämansikoita ollaan pihalta syöty ja vähän pakastettukin. Isoja mansikoita ostin kylältä. Osan pakastin ja osasta tein hilloa mustikoiden kanssa. Olemme kovia syömään hilloa. Ei ehkä maailman terveellisintä, mutta hyvää.

Pinaatti-, yrtti- ja maustekasveja on olen vähän säilönyt. Ja olen myös kerännyt siemeniä hyvänheikinsavikasta ja kaurajuuresta. Jos on tarvetta sellaisille niin minulta saisi.

Tällä viikolla olemme syöneet ensimmäisiä omia perunoita. Peruna on kasvattanut massiiviset varret ja ne kukkivat, mutta mukulat on tosi pieniä vielä. Kesäkurpitsoita näyttää olevan tulossa, eikä mene edes kovin kauaa kun saadaan jo syödä. Samoin herneissä näkyy olevan palkoja. Kaikki on ihan hirveän myöhässä tänä kesänä. Onneksi ei olla oman maan varassa. Kyllä olisi nälkä tullut jo monta kertaa.

Nyt pitää mennä nukkumaan kun huomenna on työpäivä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vihasta

Kun olin lapsi ja nuori, äitini ei antanut sanoa: "Minä vihaan sinua." tai "Minä vihaan sitä henkilöä." Minusta se oli jotenkin pikkumaista, että piti tarttua toisen sanomisiin. Mitäpä tuosta, yksi lause. Onko se nyt niin vakavaa? Nyt ymmärrän, että äitini on hyvin viisas ihminen. Hän ei myöskään suvainnut pilkkaamista, ivaamista tai kiusaamista. Hän edelleen sanoa napauttaa vakiolauseensa ihmisille, jotka pilkkaavat jotakin henkilöä rotunsa, vammansa tai minkä tahansa ominaisuutensa perusteella. Hänen kommenttinsa sellaiseen on aina sama: "Ihmisiä ne on nekkii." tai "Ihminen se on sekkii." Tuon tokaisun lisäksi hänen ei yleensä tarvitse sanoa mitään selittelyjä tai perusteluja. Se riittää. Ihmisyys. Ihminen on arvokas siksi, että on ihminen. Pulinat pois. Kukaan ei ole toista ylempi, eikä alempi. Asia on hänelle iskostettu selkäytimeen omassa lapsuudenkodissaan. Ymmärtääkseni heillä oli aina ovet auki sukulaisille, naapureille ja satunnaisille kulkijoille. Heillä oli myös tuttu romaniperhe, joka siihen aikaan vielä eli liikkuvaa elämää. Perhe tuli aina tietyin väliajoin yöpymään ja luultavasti saivat jotain matkaevästäkin mukaansa ja hevoselle heiniä. Kaikki talot eivät liikkuvia romaneja hyväksyneet. Myös minun kotini oli avoinna erilaisille ihmisille. Meillä kävi tosi paljon vieraita ja kodissamme asui erilaisia pätkiä myös muita kuin ydinperheemme jäseniä. Kukaan ei päässyt ilman kahvia tai ruokaa pois, jos sattui taloon tulemaan. Muistan, että vanhempani tutustuivat esimerkiksi yhteen vanhaan jehovantodistaja mieheen, jolle aina keitettiin kahvit ja rupateltiin niitä näitä, vaikka kotini oli tunnustava luterilainen koti.

Olen ollut kovin surullinen huomatessani, että rakkaassa kotimaassani on niin kovin paljon vihaa. Surullinen siitä, että kaikki ihmiset eivät halua pitää kaikkia ihmisiä vertaisinaan ihmisinä. Enkä ole ainoastaan surullinen. Ehkä jopa pelkään.

Jostain syystä teininä luin kaikki mahdolliset kirjastomme juutalaisvainoja käsittelevät omaelämänkerrat. Se alkoi kaiketi Anne Frankin päiväkirjasta. Erityisesti minua puhutteli ne ihmiset, jotka piilottivat juutalaisia, vaikka tiesivät olevansa myös itse vaarassa toimintansa takia. Päätin silloin, että minä olisin sellainen ihminen. Pahaa pitää vastustaa ja täytyy olla ihmisyyden puolella. Siksi kirjoitan tätä. Siksi olen valinnut sen uran minkä olen valinnut. Siksi teen vapaaehtoistyötä. Pitää olla ihmisen puolella. Lähimmäisen. Ihminen on lähimmäiseni.

Olen saanut mahdollisuuden käydä useassa museossa Johannesburgissa ja Kapkaupungissa, joissa on käsitelty apartheidin aikaa. En voinut käsittää, miten sellainen on voinut olla mahdollista. Miten minun elinaikanani maailmassa on ollut sellaista. En ollut erityisen ylpeä valkoisuudestani. Myös Jerusalemin Yad Vashem on todella pysäyttävä paikka. Sieltä ei voi selviytyä itkemättä pois. Eikä voi käsittää, miten ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle mitään sellaista. Mutta niin kauan kuin ihminen vihaa toista ihmistä, niin kauan kuin ihminen kuvittelee olevansa toista perempi, sellainen voi olla mahdollista. Ei anneta vihalle mahdollisutta, eihän?

torstai 23. heinäkuuta 2015

Etikkamunat


Olen jo pitkään halunnut kokeilla etikkamunien tekemistä viiriäisenmunista. Joskus se on tyssännyt huonoon munantuotantoon tai sitten siihen, etten löydä oikeanlaista etikkaa. Oikeaa etikkaa en löytänyt nytkään. Ohjeissa, joita löysin, kehotettiin käyttämään mallasviinietikkaa tai siiderietikkaa. Kumpaakaan en löytänyt oman kunnan, enkä lähikaupunginkaan ruokakaupoista. Jossain amerikkalaisohjeessa oli ihan laimennettu väkiviinaetikka, mutta se tuntui aika ankealta. Käytin hunajaviinietikkaa ja omenaviinietikkaa sekaisin tässä liemessä sekä perussäilöntämausteita. Näistä saattaa tulla ihan äärettömän hyviä tai sitten ihan järkyttävän pahoja. En ole vielä maistanut. Antaa tekeytyä. joku ohje kehotti odottamaan kuukauden. Jos nämä on hyviä kerron reseptin, mutta jos nämä on tosi pahoja, mitäpä sitä kertomaan kellekään. Munanetin keskustelupalstalta löysin vinkin, että jos haluaa välttää keitettyjen viiriäisten munien kuorimisen, joka on hiukka työläämpää kuin kananmunien, niin voi laittaa munat yöksi etikkaan. Sitten poistetaan vain kalvo. Pakko oli kokeilla. Etikan makuhan ei tässä kohtaa haittaa mitään kun munat joutuvat etikkakylpyyn jokatapauksessa. Huomasin, että munia ei tarvitse pitää edes yön yli väkiviinaetikassa kuoren sulatusta varten, muutama tunti riittää. Ja niiden katseleminen oli muuten varsin hauskaa puuhaa. Otin ihan videon siitä: 



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kasvimaakierros


Amatöörikuvaajan amatööripuutarha.

Viime kesänä olisi saanut kivemman videon, mutta nyt tuli tällainen. Ihan kaikkea ei ehdi tässä selittää, mutta jonkinlaisen käsityksen tässä saanee meidän kasvimaasta. 

Pari virhettä huomasin, väitän mm. yhtä kasvia ohraksi vaikka se on vehnä. Ja en aio säilöä kurkkuyrttiä vaikka sellaisen käsityksen voi saada. 

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Vertailun vuoksi


Viime vuonna.


Tänä vuonna.Rastaita on ihan hirveästi ja ne meinaa syödä viinimarjan raakileet. Koskaan aiemmin emme ole käyttäneet verkkoja. Nyt ostimme sellaisia. Tosin osaan pensaista rastaan on osanneet verkon allekin. Pitäisi laittaa ihan maahan asti aukottomasti ja siinä verkkoa laittaessa tuntuu jo osa raakileista karisevan kun tertut tarttuvat verkkoon. Hankalaa. Luonnon kasvien kasvu on ollut tosi runsasta, rehevää ja elin voimaista tänä vuonna, mutta kasvimaa ei niinkään. Perunaa näyttäisi tulevan, jos ei mikään tauti iske. Samoin porkkana näyttää ihan hyvältä, mutta ne pavut ja herneet ei vaan menesty nyt. Härkäpavunkin kasvu on huonompaa. Tuo mun kasvimaa näyttää ihan kamalan sekavalta ja sotkuiselta kun vertaa moniin ihaniin kasvimaakuviin, mitä blogeista löytyy. Perustelen itselleni, että tää on nyt sellainen permakulttuuripuutarha ja siksi tän kuuluukin näyttää tällaiselta. En tiedä kuuluuko oikeasti, mutta se kuulostaa paremmalta kuin sekasotku :D Ja kyllä mä tuolla paljon käyn hoitamassa vaikkei se ehkä ihan siltä näytä... Pitää ottaa lähikuvia kunhan kasveissa olisi edes jotain kuvattavaa. Ainoa, mitä olen kasvimaalta jo käyttänyt on salaatti- ja yrttikasveja. Ja metsämansikoita sekä pari puutarhamansikkaa ollaan maisteltu. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu. Muuttuhan?

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Jämiä

Välillä meillä syödään tosi huonosti, jos olen töissä tai ollaan paljon pihalla. Tai toisinaan ei vaan jaksa ajatella ruuanlaittoa. Silloin kun ruuanlaitto ei innosta meillä syödään lähinnä paistettuja munia, grillattua makkaraa tai mannapuuroa hillolla. Nyt ollaan yritetty syödä pakastimesta ruokaa pois, että kesän ja syksyn aikana voi taas säilöä uutta. Toisinaan myös se kaupassa käynti jää vähän retuperälle, joten sitten syödään mitä kaapeista ja pakkasesta löytyy. Menneellä viikolla parina sateisena päivänä tein ruokaa löytämistäni aineista. 



Lammaslihapullat

noin puoli kiloa omaa karitsan jauhelihaa pakkasesta
kaksi palaa tarjous paahtoleipää
yksi oman kanan muna
itse kuivattua purjoa sopivasti
valkosipulijauhetta (kaupan)
suolaa
Arlan lasitölkissä olevien fetajuustokuutioden mausteöljy
Ehkä noin desi omatekoista ketsuppia

Paistoajan voit tarkistaa jostain :)

Söimme ruskean kastikkeen, keitettyjen perunoiden ja työsuhdesalaatin kanssa.


Jääkaapin uumenista löytyi kuohukerma, jonka päiväys oli 5.6. Se oli ihan takana ja hiukan jäähileessä. Tein kermasta kakun. Ohje täällä.


Loput tarjous paahtoleivät laitoin uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja tuolla alakuvan kojeella jauhoin ne korppujauhoiksi. 


Kojeella tein aiemmin yrttisuolaa, josta kerroin edellisessä postauksessa. Jauhoin yhtenä päivänä myös viimeiset joulusuklaakonvehdit, joista tuli ihan sairaan hyviä muffineja!


Nyt alkaa tulla pihalta hiukan syötävääkin. Ei tarvitse pelkkiä jämiä syödä ;)

Kasvimaasta tekisi mieli kertoa, mutta eipä siinä kovin kertomista ole :( Katsotaan ilkeäisinkö ottaa siitä kuvia ensi viikolla. 

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Omituisia otuksia


Kissanpentumme ovat jo yli kuukauden vanhoja. Viime viikolla niitä piti käydä näyttämässä lääkärille, kun niiden silmät rähmivät ja nenät vuotivat. Pakkasimme koko perheen kantokoppaan ja kävimme vastaanotolla. Kaikki oli muuten kunnossa ja silmätkin ovat nyt parantuneet hienosti silmätipoilla, jotka on ihan samoja, mitä olen meille ihmisillekin joskus taannoin tiputellut. Nenäoireetkin häipyivät. Samalla apteekkireisuulla ostimme myös matolääkityksen koko katraalle. Emokissa on ihan täydellinen äiti. Se puunaa ja pesee, imettää ja välillä vähän komentaakin. Ja sitten se on ihan uskomattoman siisti. Jos se huomaa, että pentu on pissannut lattialle jonnekin nurkkaan, se käy nuolemassa lattian puhtaaksi. Koko lapsuuteni ajan kodissamme oli aina kesällä kissanpentuja, mutta en muista yhdenkään emon olleen ikinä näin huolellinen siivooja. Pennut osaavat jo käyttää hiekkalaatikkoa, mutta vahinkoja sattuu niinkuin lapsille toisinaan. Tänään emo oli tuonut hiiren pennuilleen. Mieheni vei sen ulos, mutta tunnin päästä se sama hiiri oli tuotu takaisin. Toisella kertaa ukkokulta vei hiiren suosiolla hiukan parempaan piiloon.



Viime kuussa pidin kotonamme villiyrttikurssin. Ilmoitin facebookissa, että maksuksi kurssista voi tuoda jotain, jos arvelee minun jotain tarvitsevan, mutta voi olla ihan hyvin tuomattakin mitään. Yksi ystävä toi kolme akaattikotiloa. Sitähän minulta tästä vielä puuttuikin. Aika hauskoja otuksia. Hiljaisia tyyppejä. Ne elelee sellaisessa muovisessa "terraariossa". Wikipedia kertoo, että näitä syödään jossakin. Ei tee mieli maistaa. Ajatus on aika etova. Vaikka toisaalta, nämä on tosi isoja ja kuulemma lisääntyvät paljon. (Sitä kauhulla odottaen...pitää yrittää hävittää munat hyvissä ajoin.) Nämä ovat kuulemma monin paikoin trooppisissa maissa todella haitallinen vieraslaji . Toimisikohan siihen ongelmaan syömällä hävittäminen. 


Monenkokoista munaa on löytynyt viimeaikoina. Vasemmalta alkaen tavallinen kananmuna, kanantekemä minimuna, jättikokoinen viiriäisenmuna, tavallinen viiriäisenmuna ja viiriäisenmuna, josta on unohtunut pilkut. 


Jättiläisviirunmunassa oli kaksi keltuaista. Tällaisia kananmunia on joskus tullut, mutta tämä oli ensimmäinen tätä laatua. Herkullinen oli kyllä.

Näiden eläinjuttujen lisäksi ollaan tehty vähän tupposia eläimille talveksi ja puuhailtu sellaisia perusjuttuja pihalla. Sisähommat on jääneet vähän retuperälle. Eilen tein yrttisuolaa. Keräsin lipstikkaa, ruohosipulia, pari pillisipulin vartta, jotka katkaisin vahingossa, oreganoa ja ihan hiukan siankärsämöä. Silppusin ne pellille, laitoin karkeaa merisuolaa sekaan ja pistin uuniin 150 asteeseen joksikin aikaa. Tänään jauhoin ne blenderillä hienoksi ja pistin purkkiin. Päihittää lihaliemikuutiot ihan 6-0. Kun se blederi oli kerran esillä hurautin myös viimeiset joulusuklaat sillä hienoksi. Ne vihonviimeiset konvehtit, mitkä oli kaikkien mielestä pahoja. Laitoin konvehtijauheen muffineihin ja lastenkin mielestä ne parhaimpia muffineja ikinä. 

Tämmöstä täällä. Mitäs teille?

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Elämästä

Viikonloppuna olin hautajaisissa. Sunnuntai-iltana olin tosi poikki ja tuntui, että itkettää vaan ihan hirveästi. Kun hanat avaa, ne eivät meinaa millään sulkeutua. Olen surrut kaikenlaisia asioita. Tuntuu toisinaan, että olen syntynyt ihan värään aikaan. Tunnen oloni tosi vanhaksi. Sukupuussakin olen ihan väärällä oksalla. Minun olisi kuulunut syntyä 60-luvulla. Myöhästyin 20 vuotta. Elämän rajallisuus pysäyttää. Kohtako ei ole enää yhtään sukupolvea minun ennen? Omat vanhemmat ja heidän sisaruksensa vievät pois myös linkin omiin isovanhempiini ja heidän isovanhempiinsa. Esivanhempia ei muista kohta kukaan. Onneksi olen perillä juuristani. Jos en tietäisi, mistä tulen, en tietäisi minne olen menossa.

Kävin kuukausi sitten psykologilla. Itse, yksin, vaikka käynti oikeastaan liittyi lapsen oppimisvaikeuksiin. Psykologi kyseli elämästäni, perheestäni, suvustani. Millaisia olemme? Monet traumat, kokemukset, elämän kolhut kuulemma jättävät merkin geeniperimäämme. Se miksi, olen tällainen voi olla seurausta monien ihmisten kokemuksista. Psykologi sanoi, että asiat periytyy jopa kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Raamatullista, mutta silti tieteellistä.

Olen menettänyt tosi monta sukulaista viime vuosina. Nyt näiden hautajaisten aikoihin itkin taas jokaista. Itkin sukuni muistoja. Hyviä asioita, pahoja asioita. Asioita joita muistan ja asioita joita en ole kokenut, kuullut vain. Tuntenut ikävää, tuskaa ja kipua. Rakkauttakin. Geeneistä astiko se kaikki kumpuaa?

Oli tosi vahva kokemus saattaa rakasta sukulaista paikkakuntamme hautausmaalle. Hautausmaan pääkäytävää pitkin. Portista kiviaidan sisälle. Heti kohta oikealla on isovanhempieni hauta. Jonkin matkaa eteenpäin vasemmalla isäni ja pienen veljeni hauta. Siitä vähän matkaa jatkoimme, käännyimme, tätini hauta ja melkein siihen viereen laskettiin tämä rakas arkku. Melkein siskonsa haudan viereen.

Sinne minäkin tahtoisin aikanaan. Pääkäytävän varteen. Siellä kaikki muutkin sukulaiset tuntuvat olevan. Tavalliset ihmiset. Takapenkin ihmiset. Ei merkkihenkilöitä, mutta pääkäytävällä. Viimeiset tulevat ensimmäisiksi.

Siitäkö se johtuu, geeneistä? Että ostin rantatontin, mutta en ilkeä mennä sinne. Mitä ne naapuritkin ajattelevat. Köyhä ihminen meni ja osti. Varakkaampi oli sen itselleen ajatellut. Mitä minä oikein luulin. Torpparien jälkeläinen. Köyhien perillinen. Luulin, että tulen onnelliseksi kun omistan. En tullut. Häpeän omistan. Ylihintaisen häpeän.

Ja kaikesta nyt huomasin, että olen maassa kiinni. Tämän paikkakunnan maassa. Omistin tai en. Identiteettini on olla juuri täältä kotoisin. Joku pari viikkoa sitten kysyi, millaista siellä on asua. Oletteko tykänneet olla. Hämmennyin. Vastasin, että en osaa sanoa. Olen viidennen polven paikkakuntalainen. Lapseni kuudennen. Ollaan kai tykätty. Ei olla ymmärretty lähteä. Seuraan epäuskoisena keskustelua, että ihmiset pitäisi saada muuttamaan paikkakuntaa työpaikan perässä. Ei ihmistä pidä juuriltaan repiä, jos ei se itse halua.

Mutta juuriani en häpeä. En häpeä geenejäni. Minusta on tullut juuri tällainen. Olen oppinut ihmisenä olemisesta paljon. Sain elämää kokeneet geenit ja vanhan sielun. Sain paikan ja tehtävän tässä maassa. Maasta tullut ja aikanaan maaksi jälleen.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Lintumaisia juttuja


Tipuista kerroin joskus aiemmin keväällä. Seitsemän tipua silloin kuoriutui ja kolme niistä lähti maailmalle. Tai no ei kovin etäs, melkein naapuriin. Se oli hiukan ennen kanojen mykoplasmakohua. Nyt en uskaltaisi lintuja kaupatakaan kenellekään tai ostaa ennen kuin tauti laantuu. Yritän pitää tämän eläintenpidon muutenkin sellaisena, etten kovin myisi mitään. Kasvattaisin vain omiksi tarpeiksi. Joskus on toki tarpeen ostaa joitain munia tai yksilöitä, ettei mene ihan sukurutsaamiseksi. 
Neljä kananpoikaa on siis kotona. Nuo kolme valkoista ovat kukkoja. Ja kävi aivan kuten olin toivonutkin, nyt minulla on musta kana <3 Minulla oli tavoitteena lisätä kanojani yhdellä tänä vuonna ja se toteutuu. Kuvassa poikaset ulkoilee sen aikaa kun siivoan sisällä häkkiä. Kauniina päivinä ovat saaneet ulkoilla muutenkin. Mutta ihan vapaaksi en ole uskaltanut päästää.


Viirutkin ulkoilee. 


Meillä on monta linnunpönttöä pihassa. Tässä asuu kirjosieppoperhe.


Ja tässä leppälintuperhe.


Ja tässä... hm.. jonkilainen uusperhe kai. Sain ystävältä 6 ankan munaa, jotka laitoin hautomakoneeseen kananmunien kanssa. Kananmunia laitoin mukaan siksi, että olen huomannut, että hautomatulos on parempi täydellä koneella kuin vajaalla. Ilmeisesti siten siellä pysyy lämpö ja kosteus paremmin kohdillaan. Ankanmunista vain yksi oli hedelmöitynyt ja siitä ainoasta hedelmöityneestä munasta kuoriutui poikanen. Ja olipa hyvä, että oli näitä kuoriutuneita tipuja, jotka adoptoivat ankan perheeseensä. Näistä on todella tullut perhe. Kukaan ei tunnu välittävän siitä, että yksi on erilainen. Ankkaa ei ole nokittu tai kohdeltu pahasti. Jos ankka olisi ihan yksin, se olisi tosi orpo. Katsotaan millainen porukka tästä kehkeytyy. Mutta kaipa minun pitää etsiä jostain ankalle kaveri. Näistä kananpojista toivoisin ehkä vähän patakukkoja, koska kanaa en tarvitsisi ja nyt en uskalla mitään myydä. Tuolla yhdellä tipulla on harmaat harjan ja heltan alut. Minkähän väriset niistä tulee?



Kasvihommat ei näytä kovinkaan hyvältä tänä vuonna. Vain peruna näyttää kasvavan hyvin ja tämä yksi chili taitaa ehtiä tehdä satoa. Muutama tomaatti kukkii, mutta ei ne kovin hyviltä näytä. Pavut eivät ole itäneet ollenkaan. Ei mitkään pavut, lukuunottamatta härkäpapua. Hernekin oli pitkään itämättä, mutta nyt se on venähtänyt ihan tällä viikolla. Avomaankurkuista ensin istuttamani kuolivat kaikki. Nyt viikko sitten istutetut näyttävät olevan hengissä, mutta en tiedä ehtiikö ne tehdä yhtään kurkkua. Kaalit eivät onnistu tänä(kään) vuonna. Kurpitsat ovat elossa kompostikasassa, mutta ne eivät ole oikein kasvaneet. Porkkana saattaa menestyä. Punajuuri ei ole oikeastaan itänyt. 
Lämpöä, sitä tarvittaisiin.



"Traktori" ja heinäkuorma. (Älä kiinnitä huomiota vinksahtaneeseen huussiin taustalla :D )



Viime vuonna kasvatimme menestyksekkäästi perunaa pehkukatteen alla. Tänä vuonna saimme tosi vanhan pehkupaalin, jolla katamme perunamaata. Paalia ei vaan pysty mitenkään viemään tarpeeksi lähelle kasvimaata niin se pitää purkaa yläpihalla pikkukärryyn.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...