sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kevättä


Mä en ole mikään sisustaja, enemmänkin sellainen romustaja. Kaikki on vähän sieltä tännepäin, risaa, reuhkaa ja toisten vanhaa. Mikään ei käy yhteen minkään kanssa. Eikä minulla ole silmää sisustaa niinkuin monella on, eikä usein aikaakaan, kun se menee ihan kaikkeen muuhun väsäilyyn. Usein meillä paras tapa sisustaa on siivous, joka sekin on välillä vähän hunnigolla. Ei niin, että olisi välttämättä kovin likaista. En vain ole tarpeeksi järjestelmällinen laittaakseni tavaroita paikoilleen. Olen myös huono esimerkki lapsille kun en osaa pitää tavaroistani huolta, eivät hekään sitten niin tee. Nyt on sitten pakko elvistellä, että kyllä meillä joskus. Paitsi, että ette voi tietää mitä on heti tuossa kulman takana mikä jäi kameran linssin ulkopuolelle :D Ei vaan yläkerta on melkein siisti. Alakerta taas... no se on vähän työn alla. Minulla on nyt hyvä syy, hyviä syitä... ei pyhinä voi tehdä töitä, kuten siivota, on paljon tärkeämpää seurata noita kuoriutuneita tipuja (niistä joskus toiste lisää), pihalla on niin hyvä ilma, pitää tehdä risuaskarteluja ulkona... Jep jep. Taimia pitäisi koulia lisää myös, mutta miellän sen työksi ja haluan laiskotella nyt pyhät. Tai ainakin tehdä jotain epäolennaista näpertelyä.Tomaatit on koulittu suurimmaksi osaksi ja munakoisot. Koulimatta on vielä paprikat, chilit ja joitain kukkia. Tomaatit on jo suuria, mutta chilien kanssa taisin olla vähän myöhässä.


Meillä oli pitkään luminen ikkunaverho makkarissa. Tänään se rumahti alas. Muutamana yönä tuo "koriste" oli tosi kaunis, kun pitkät jääpuikot hohtivat sinertavinä kuun valossa. Ajattelin unissani, että tulisipa hyvä kuva, mutta aina väsytti liikaa, enkä jaksanut hakea kameraa.

Lumesta huolimatta bongasimme tänään yhden autiotalon pihassa sulan muurahaispesän, jossa kuhisi elämää. Hiukan verkalleen vielä, mutta kuhisi kumminkin.

Varmoja kevään merkkejä ilmassa. Tekee mieli siivota, lumet sulaa, uutta elämää pukkaa hangen alta, aurinko paistaa ja lämmittää...

Sieltä se kevät tulee :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hyvää Pääsiäistä!


Hyvää Pääsiäistä kaikille tutuille ja tuntemattomille lukijoille!


Vaikka vasta on pitkäperjantain ilta, meillä on ilmassa jonkinlaista pääsiäisaamun elämän riemua,
sillä hautomakoneessa piipittää!
Jännittää kovasti, sillä nämä hautomahommat on vielä niin uutta tässä taloudessa. Pitäkää peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki sujuu hyvin :)

Eilen meillä taas kaadettiin suuri pihakoivu. Isot puut on hienoja ja niitä kannattaisi kyllä vaalia, mutta pienellä pihalla, niistä voi olla melkoisesti vaivaa. Enkä nyt puhu mistään lehtien haravoinnista. Se on ihan turhaa hommaa joka tapauksessa. Tämä puu oli kaikkein suurin, kaunis riippakoivu. Mutta se kasvoi aivan likakaivojen vieressä. (Ehkä se siksi oli niin suuri. Sai paljon lannoitetta.) Ja voi olla, että se on syyllinen siihen, miksi meidän viemärit reistaa. Epäilemme, että sen juuret rikkoivat viemäriputket. No niin tai näin, ensi kesänä putket on kaivettava esille ja koivu olisi ollut vain tiellä. Ja kaivuri olisi rikkonut sen juuria, mikä olisi mahdollisesti vahingoittanut puuta niin, että sen olisi kuitenkin pitänyt kaataa. Ja koska ainoa kohta mihin puun pystyi kaatamaan on minun kasvimaani, homma oli pakko tehdä nyt eikä keväämmällä tai kesällä.

Kävin vähän askartelemassa pihalla koivun kanssa. Tein muutaman kranssin, sydämen ja tällaisen "linnunpesän". Pyhinä voisin jatkaa askartelua. Hauskaa puuhaa. Silmät ja nenä ei kyllä tykkää. Allergiaa pukkaa pelkästä koivun koskettelusta, vaikka olen siedätyksessä talven käynytkin. Höyhenet on viime kesän kukoilta pudonneita, viiriäisen munat omia ja kananmunat tomaatintaimilla vaihdettuja.









torstai 28. maaliskuuta 2013

Lainattuja ja löydettyjä


Mä en vaan voi vastustaa kirjoja. Harvoin minä mitään uutuusromaaneja luen tai niitä, mitkä on listalla palkintoehdokkaiksi. Lukemani romaanit ovat yleensä siitä kärrystä kirjastossa, mihin on laitettu viimeksi palautetut tai ne mitkä on laitettu esille. Joo, eli taitaa ne useimmiten aika pinnalla olevia kirjoja olla. Mutta en ole jaksanut romaaneja lukea pitkiin aikoihin. Mä luen tietokirjoja. Tai kirjoja, joissa on tietoa. Ei silläkään nyt niin väliä, mitä tietoa, kunhan on tietoa. Oikeita asioita. Tykkään myös historiallisista romaaneista, elämänkerroista ja matkakirjoista, kun niistäkin oppii kaikenlaista. Usein melko turhaa, joka katoaa kovalevyltä heti kohta, mutta joskus putkahtelee sellaisia kuningasajatuksia, että hei!- mä oon lukenut tästä!

No nyt mä jaarittelen...

Toissa päivänä ihan nopeasti pistäydyin mun vakkarikirpparilla esikoisen kanssa. Joka on myös ihan kirppisfani! Sieltä löysin nuo kuvan ylärivin kirjat. Ensiksi on kirja Vermlannin metsäsuomalaisista. Suomenkielen opiskelija Lauri Kettusen kuvaus matkoistaa suomalaismetsiin vuosina 1907-1937. Hirmuisen mielenkiintoista. Oikeasti! Sitten on Otavan värikasvio vuodelta 1956, kuudes painos. Minulla on uusin versio kirjasta, mutta tämä vanha on ihanampi. Ja kirjan välistä löytyi vanhoja lappusia, joihin voi merkata kasvien tietoja. Olisivatko liittyneet ennen vanhaan oppilaiden kasvien keräystehtävään.

Ja sitten tämä itse päälöytö, jonka huomasin ihan ensin ja rakastuin! Anna Henriksson: Kankaankudonnan oppikirja 1947, kuudes painos. Suurin osa kirjasta käsittelee kudontaa, mutta kirja alkaa kuiduista, kuitujen muokkaamisesta langaksi, langoista, vanhoista työkaluista jne. Kirjassa on selostus mm. pellavan käsittelystä. Etenkin se minua kiinnostaa kovasti, sillä mummoni on kasvattanut pellavaa ja äitini myös osaa kaikki työvaiheet, mitä pellavaan liittyy; siemenestä valmiiksi kankaaksi. Meillä on ollut joskus puhetta aiheesta. Mutta kuten niin usein, on vaikea löytää aikaa tällaisten asioiden toteuttamiseen käytännössä. Minulla on tallessa sekä äidin, että mummon tekemiä pellavaisia keittiöpyyhkeitä/leivinliinoja. Minä en henno käyttää niitä. Haaveita, haaveita vain. Mutta, jos esiäidit osasivat, minäkin voin oppia. Tieni vain on kivisempi, sillä minä en ole lapsesta saakka ollut opettelemassa. Tämä on yksi asia listaan Sitten kun....

Sitten on nuo kirjastosta lainatut löydöt. Helena Telkänranta: Kanojen maailma. Opaskirja pienkanalan tekemiseen ja opastusta kanojen hoitoon. Hirveän mielenkiintoista! Minun kokemukseni kanoihin rajoittuu kahteen patakukkoon viime kesältä. Nyt minulla on tuo hautomakone ollut käynnissä ja toivottavasti pääsiäispyhinä kuoriutuisi uutta elämää.

Toinen kirja on Hanna Tuurin Tuulen maa. Jos puutarhakirjallisuus kiinnostaa, suosittelen. Toinen kirjailija, jonka kirjoja suosittelen on Mari Mörö. Nämä kirjat eivät ole mitään tieto- tai opaskirjoja sinänsä vaan ihan oma kirjallisuuden lajinsa, käsittääkseni käytetään sellaista termiä kuin garden writing. Ihania ihania kirjoja varsinkin talvella puutarhaikävissään luettavaksi.

Kirjastossa käydessä tilasin sinne taas naapurikunnan kirjastosta Riikka Kaihovaaran kirja Riippumaton puutarha. Mietin sen ostoa. Päätin taas lainata ja katsoa ostaisinko. Uutena hinta on sen verran suuri budjettiini, etten ole varma... Mutta jotain sellaista kirjassa on, että tekisi mieli omistaa.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kasvukäyriä


Tänään oli neuvolapäivä Sipuli-neidin yksivuotistarkastus. Kaksi piikkiä pistivät; ämpeeärrän ja hippirokotteen. Tuleeko tytöstä nyt sitten hippi? Voi olla, voi olla. Pneumokokkia ei laitettu. Nytkään.

Mietin tässä, että on se metkaa kun samoista vanhemmista tulee ihan erilaisia lapsia. Luonteeltaan tietysti, mutta kasvultaankin. Se joka oli vastasyntyneenä pienin on nyt hirmuisen hontelo ja pitkäraajainen. Luokkansa pisin. Ja vastasyntyneenä suurin onkin kaikkein pienin ketterin. Ja tämä tytön tyllerö. Eikö tytöt ole pieniä? Luulin. Tämä on suuri ja hirmuisen hurmaava.

Kun vertaan itseeni lapsena. Minua neuvolatäti aina moitti. Olin liian iso. Lihava lapsi. Onneksi meidän neuvolatäti on fiksu. Sanoo, että meillä on normaalisti kasvavia lapsia. Yläkäyrillä, mutta se on ihan ok. Kukin kasvaa tyylillään.

Ihan vertailun vuoksi teillekin:

Mammukka: syntyessä: 3090g/49cm  3kk: 6370g/62,5cm  6kk: 8420g/67cm 
1v: 12,6kg/77,5
Selleri: syntyessä: 4760g/53cm  3kk: 7780g/65cm  6kk: 9600g/69,6cm 
1v: 11,2kg/77,5cm
Artisokka: syntyessä: 5410g/54cm  3kk: 7490g/64,7  6kk: 9,2g/67,7cm 
1v: 10,6kg/75,2cm
Sipuli: syntyessä: 5200g/52cm  3kk: 8650g/65,2cm  6kk: 10,8kg/72,5cm 
1v: 12,9kg/81cm


Kyllä niistä varmasti ihan hyviä ihmisiä kasvaa :) olkoon juuri oikeanlaisia sellaisina kuin ovat.



(: Minulla vähän hyppii laidasta laitaan nämä bloggaamisen aiheet. Mutta tärkeä aihe tämäkin. Minulle. Ja tiedän, että tätä blogia lukee mm. jotkut lasten kummit, joten olkoon tämä nyt samalla informaationa heille :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Vuohenkello; perenna, juures, rikkaruoho vai kaikkia niitä?

Lukeminen kannattaa aina ja varsinkin puutarhakirjojen lukeminen. Minulla on niitä iltalukemistona ympäri vuoden, mutta etenkin kyseisten kirjojen pino sängyn vieressä alkaa kasvaa kevättalvella. Aina oppii jotakin uutta. Tämä on jo kolmas kerta kun laitan tämän saman kuvan, mutta tämä kirja Kotipuutarhuri oli oikeasti löytö! Löysin sieltä juuresten luvusta uuden kasvin! Jota kasvaa pihallamme! Ja jota voi syödä!

Kirja kertoo kasvin käytöstä näin:
"Nuorten kasvien lehtiä voidaan poimia salaatteihin. Juuret ovat valmiita korjattaviksi lokakuun loppuun mennessä. Niitä otetaan maasta tarpeen mukaan ja syödään keitettyinä tai käytetään raakoina salaateissa."

Paras kasvupaikka olisi:
"Hyvässä mullassa varjoisassa paikassa."


Kasvi on nimeltään vuohenkello. Linkissä kerrotaan tarkemmin kasvista. Lue itse, mitäpä minä enemmän kertomaan kun tuolla on jo kaikki oleellinen kerrottu.

Vanha kasvikirjani: Kukat, Luonto tutuksi! kertoo näin:
"Vanha koristekasvi, joka kasvaa viljelykarkulaisena puistoissa, puutarhoissa, tienvarsilla, pellonreunoilla, metsänlaiteilla ja joutomailla, myös tulokkaana satamissa. Aikoinaan viljelty lehtien ja valkeiksi mukuloiksi turpoavan juurakkonsa takia. Ryöstäytyy toisinaan hankalaksi rikkaruohoksi, joten menettänyt suosiotaan koristekasvina."

Joo, huomattu ollaan, että saattaa levitä ja olla aika sitkeä kasvi. Kasvaa meillä tosi kuivalla ja karulla rinteelläkin, johon on kukkapenkistä levinnyt. Ensi kesänä kukkapenkki täytyy kaivaa kokonaan ylös, koska putki- sekä seinäremppaa varten täytyy kaivaa juuri siltä kohtaa. Minulla on oikeastaan tuo yksi ainoa kukkapenkki ja siinä kasvaa nämä sitkeistä sitkeimmät vuohenkello ja rohtosuopayrtti. Aion molemmat siirtää johon hyvään, mutta tarkkaan harkittuun kohtaan. Kumpikin kasvi näyttää olevan hyötykasveja, mutta kovia leviämään. Ehkäpä teen omat penkit kummallekin.

Tässä vuohenkellossa minua alkoi kiehtoa se, että perenna ja vihannes samassa kasvissa kuulostaa hyvältä. Kasvi, jota ei tarvitse esikasvattaa tai kylvää saadakseen satoa. Helppohoitoisuus. Joitakin samankaltaisia olen jo vähän keräillyt maalleni; hyvänheikinsavikka, maa-artisokka, monivuotiset yrtit, piparjuuri (josta en kyllä ole onnistunut kasvattamaan kunnon juurta... vielä). No ainakin nämä nyt tuli mieleen. Voi olla muitakin, ei vaan nyt tule mieleen.

Vähän jo sormet syyhyäisi päästä pihahommiin. Meillä näyttää olevan aika mainio pikku piha, joka on yllätyksiä täynnä.

File:Campanula rapunculoides.jpg
Kuva: Wikipedia

Kuva lainattu Wikipedista, kun sattuneesta syystä noita omia perennoja on juuri nyt hieman hankala kuvata :D

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntain pakinoita


Mä unohdin kylvää rairuohot ja hakea onnenpensaan oksia maljakkoon kukkimaan. Vieläköhän ne ehtisivät pääsiäiseksi...? Palmusunnuntaiksi eivät ehtineet. Mutta versoja meillä pukkaa. Kylvin tuollaiseen muoviseen lootaan, joka on 3:n paprikan pakkaus, vihanneskrassia ja sinappia. Olin joskus ostanut sinapinsiemeniä tuollaisen ison laatikollisen ja käyttänyt niitä säilykkeiden mausteena. Vasta viime viikolla tajusin, että nehän on samanlaisessa paketissa kuin krassin simenet, eivätkä ilmeisesti mausteeksi tarkoitettuja vaan idätykseen :D No eipä se mitään, samoja siemeniähän ne ovat molempiin tarkoituksiin. Koskaan ennen en ole tehnyt sinapista versoja. Tosi vahvan makuisia! Minusta maistuvat samalta kuin se yksi rikkaruoho, olisiko lutukka nimeltään. Jostain syystä lapsena söin niitä... Hassu makumuisto.

Aiemmin kerroin näistä kirjoista jotain:

Elävän ravinnon kirjassa kerrotaan sinapin idätyksestä ja Kotipuutarhassa muistutetaan, että kesällä kannattaa kylvää krassin siemeniä ja antaa niiden kasvaa ja tehdä siemeniä seuraavaan kevään versoja varten. Enpä ole tullut ikinä ajatelleeksi. Tulla krassin siemissä omavaraiseksi. Samanhan voi tehdä sinapin kanssa. Saisi maustesinapitkin omasta maasta. Ainakin teoriassa. Täytyypä kokeilla käytännössä. Tuo Kotipuutarha kirja on ihan loistava. Löysin siitä itselle kaksi uutta vihannesta ja toista kasvaa meidän pihassa! En vihannekseksi tiennytkään. Ei varmasti moni muukaan. Postaan siitä myöhemmin erikseen. Jännä kasvilöytö! Ansaitsee oman otsikon.

Tässä oli tekstiä, jossa kerroin jotakin omasta elämästäni. Ja tässä oli Tiinan kanssa hyvä keskustelu aiheesta. Kiitos Tiina siitä :) Tulin nyt kuitenkin siihen tulokseen, että tietyt asiat elämästäni rajaan kuitenkin blogin ulkopuolelle. On asioita, joita en sitten kuitenkaan voi täällä oikeasti avata syvällisesti ja elämässäni on mielipiteitä ja arvoja, joita en sitten ehkä olekaan valmis jakamaan ja perustelemaan. En tarkoita, ettenkö ole asioideni takana tai varma niistä. Olen erittäin varma, mutta tämä on foorumina ihan väärä niiden aiheiden käsittelyyn. Huomasin, että itse ylitin tietyn rajan. Kerroin itsestäni liikaa. Haluan kuitenkin tietynlaista pinnallisuutta ja nimettömyyttä blogissani. Pysyttelen täällä edellen näiden valitsemieni aiheiden parissa ja avaan siviiliminääni ihan kehyesti vain :)


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Muikkupaisti

Tästä ei ruuan valmistus enää paljon helpommaksi voi mennä, mutta mikään kaunokainen tämä ruoka ei kyllä totisesti ole. Meidän suunnalla Saimaan rannoilla tehdään muikkupaistia. Tosin minä en ole minkään sortin rannoilta kotoisin, enkä kovin sinut kalojenkaan kanssa. Mikä lienee näillä seuduin perin outoa. Eli ihan oikeasti en tiedä, miten tämä ruoka oikeasti tehdään. Minä tein sen nyt näin:

Ostin kaupasta puoli kiloa pieneiä muikkuja.

Perasin muikut.

Laitoin kuumalle valurauta pannulle n. 300 g saksilla pätkittyä amerikan pekonia.

Laitoin sekaan muikut ja pari-kolme ruokalusikallista voita. (ja ripauksen suolaa. Voi jättää poiskin, voissa ja pekonissa on suolaa. Myös sipulia voisi lisätä. Minä en lisännyt.)

Paistoin kypsäksi.

Tarjosin perheelle perunamuussin kanssa.

Viime keväänä kun saimme paljon ahvenia katiskalla, tein ahvenpaistia. Ahvenia täytyy vain perata hieman huolellisemmin, kun ruodot ovat kovempia ja piikkisempiä. Tai riippuu tietysti vähän kalan koosta.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Saippuapussi

Joskus tekee mieli neuloa jotain pientä. Sellaista joka on heti kohta valmis.

Oikeastaan tämä tarina alkaa siitä, että meidän pojille hiusten pesu on hirmuisen vastenmielistä shampoolla. Mutta nyt löytyi palashampoo, joka kuulemma tuntui pehmeltä päässä eikä valunut silmiin. Olen tilannut tämän Hyvinvoinnin tavaratalon tarjouksesta. Valitettavasti en heidän tuotteistaan enää tätä palaa löytänyt ja käärepaperi on hukkunut, joten en tiedä varmasti valmistajaa. Minä pesen edelleen kaikkien lasten hiukset, että saavat keskittyä vain pitämään silmiään kiinni. Palasaippuassa on vähän se huono puoli, että se on liukas näpeissä. Ja sen säilytys... se vaan lojuu jossakin kylppärissä. Minäpä neuloin saippualle tällaisen pussin. Ei ole liukas, pysyy hyvin näpeissä, toimii samalla pesimenä ja sen voi ripustaa naulaan kuivumaan. Ja se oli nopea tehdä.

Tarvitsin puuvillalankaa ja sukkapuikot.
Loin 22 (muistaakseni?)silmukkaa. Neuloin pari kerrosta oikeaa.
Sitten loput kerrokset näin:
Yksi oikein, langan kierto puikolla, 2 yhteen, yksi oikein, langankierto puikolla, 2 yhteen jne.
Kunnes neule oli tarpeeksi pitkä.
Sitten neuloin reunat umpee. Kahden reunan jälkeen pujotin saippuan sisälle.
Neuloin myös ripustuslenkin ja päättelin.

Minun on muuten pitänyt monta vuotta jo kokeilla saippuan tekoa, mutta jostain syystä se aina jää. Kerran kyllä jo aloitin, mutta lasipurkki kuumeni lipeästä niin paljon, että siitä putosi pohja. Minun innostukselta putosi pohja siinä samalla. Aloin pelätä lipeää niin paljon, että tarvitsisin jonkun joka opettaisi kädestä pitäen koko homman. Ehkä siinä purkissa oli joku jännite... Joskus pulloja ja purkkeja halkeaa ja räsähtelee hilloja tai mehuja keittäessäkin. Ehkä yksi syksyssään.

P.S. Odotan kevättä innolla. Meille tulee remontti :) Siitä myöhemmin.




sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Shoppailua

Mekin siis käymme joskus kaupungissa shoppailemassa. Harvakseltaan, mutta joskus on vaan asiaa sinne päin.

Asia tällä kertaa (eilen) oli se, että viikolla sain tekstiviestin, jossa sanottiin lampaantaljojemme olevan valmiina. Kauniita, pehmeitä, mustia nahkoja. Pojat kuulemma haluavat ne sänkyynsä lämmittämään. Katsotaan. Ovat siis omista kesäpässeistä ja hintaa tuli noin 35 €/kpl. Samalla veimme muokattavaksi vasikan nahan, jonka pelastin menemästä hukkaan.


Samalla reissulla poikkesimme yhdessä osto- ja myyntiliikkeessä. Oikeasti etsimme kierrätyskeskusta, mutta emme löytäneet. Jälkeen päin saimme tietää, missä se olisi ollut. Ei olla asioitu kyseisessä myymälässä näköjään pitkään aikaan. Toisen lähikaupungin kierrätysmyymälässä käymme useammin. Osto- ja myyntiliikkeestä löysin nämä kirjat. Tuo Kotipuutarhuri-kirja on ihan tosi hyvä! Siinä on seikkaperäisesti kerrottu "kaikkien" puutarhan hyötykasvien kasvatuksesta jä käytöstä olennaisin. Lopussa on jopa ruoka- ja säilöntäohjeita. Kirja on vuodelta 1978, mutta edelleen ihan ajankohtainen ja pätevä. Ja uutta olen jo siitä oppinut, vaikka aika monta puutarhakirjaa omistankin ja olen lukenut. Toinen mainio löytö oli Elsä Ervamaan Elävä ravinto, 1983,yhdeksäs painos vuodelta 2002. En ole mitenkään kovin perehtynyt tai innostunut pelkällä elävällä ravinnolla elämiseen, mutta kyllä kirja antaa vinkkejä ja näkökulmaa syömiseen. Olisi mielenkiintoista tietää, onko joku oikeasti pitkään elänyt pelkästään tuollaisella ruokavaliolla. Minä en pystyisi. En pystyisi mihinkään muuhunkaan kovin radikaaliin ruokavalioon. Olen hyvin kaikkiruokainen ja syön mielelläni, mitä sattuu tekemään mieli. Ja voinkin sen ihan hyvin tehdä, koska minulla ei ole sen kummempia terveydellisiä ongelmia missään suhteessa. Tuon elävän ravinnon oppaan kanssa kyllä olisin hieman kriittinen ainakin sen luvun suhteen, joka käsittelee vauvojen ruokailua. Vähän kävi suorastaan pelottamaan. Juu, totta kai siinä mainitaan rintamaidon olevan lapselle parasta ja ainoaa oikeaa ravintoa. Mutta. Siinä sanotaan, että äidinmaidon korvikkeena voi käyttää siemenmaitoja ja vihermehuja. Huh huh. "Tällaisilla lapsilla voi esiintyä ajoittain puhdistumiskriisejä; kuumetta, vilustumista, ripulia tai oksentelua." Miksiköhän? Ei taida olla lapselle sopivaa ruokaa, tulkitsisin minä noista oireista... Myöhemmin samassa luvussa kielletään jyrkästi tarjoamasta vauvalle mitään keitettyä ruokaa. Siis oli kirjassa paljon hyvääkin, mutta olin ehkä vähän yllättynyt, että tässä 2000-luvun painoksessa oli noita hyvin erikoisia vauvan ruokailuohjeita. En uskaltaisi kokeilla! Kirja pisti myös miettimään sitä, että ollaan me ihmiset aika sitkeitä sissejä, kun tullaan toimeen niin monenlaisilla ruuilla. Hengissä pysytään ympäri maailmaa, vaikka ruokavaliot voivat olla ihan minkälaisia tahansa. 

 Isäntä löysi liikkeestä vaa'an. Olin joskus haaveillut tällaisesta, muttei sattunut ikinä sopivaa kohdalle ja olinkin sitten marketista muovisen. Vaakaa kun aina silloin tällöin tarvitsee. Mutta tähän isäntä kovin ihastui ja osti. Nuo kävyt on meidän pihasta. Ajattelin ottaa siemenet talteen ja kokeilla kuusen taimien kasvattamista. En minä niitä punninnut, ne nyt vaan näyttivät kivalta tuossa kuvassa.
Kävimme automarketissa syömässä ja ruokaostoksilla. Kaupungin keskustassa emme juuri käy. Jotenkin ei hermo kestä lähteä tämän koko porukan kanssa sinne pyörimään. Ja miksi mennä kun ei mitään sieltä tarvitse.
Siemen hyllyt on aina pakko katsoa ja vaikken mitään aio ostaa, niin aina jotain tarttuu mukaan. Nyt ostin ananaskirsikan ja mansikkakoison simeniä. Tänään laitoin muutaman simenen kasvamaan. En tiedä näistä kasveista sen enempää kuin pussin tekstit sanovat. Ihan yllätys tulee olemaan. Tuleeko satoa tai ei. Uutta on kiva kokeilla.

Isosta marketista löysin myös lapsille toppavaatteet ensi talveksi. Esikoiselle tosin pelkkä takki. Olen aika varma, että ovat sopivat ensi talvena. Melko hyvin sitä tietää lastensa koot ja esikoisen kasvun perusteella voi vähän ennakoida, miten ne nuo seuraavat tulevat kasvamaan. Kovin montaa uutta pukua en ole lapsille ostanut. Viime talven alesta ostin esikoiselle takin ja housut ja ne ovat olleet puolitoista talvea käytössä. Kovassa käytössä. Keskimmäinen on saanut koko neljä ja puolivuotisen elämänsä aikana yhden uuden ulkoilupuvun ja tyttönen ei vielä yhtään. Nyt sitten törsäsin ja tasapuolisuuden vuoksi kaikki saivat uutta. Rahaa näihin meni noin 75 euroa yhteensä.


Sellaista tällä kertaa.
Hyvää tulevaa viikkoa sinulle lukija :)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Nuukailua ja ekoilua

Tuomikki oli blogissaan listannut omia mietteitään nuukailusta. Lista kuulosti niin kovin tutulta, että päätin vähän matkia. Hän aloitti kirjoituksen kertomalla nuukista isovanhemmista. Minulla on niin kovin vanhat vanhemmat, että oikeastaan minä voisin sanoa, että itse olen perinyt nuukuuden suoraan vanhemmiltani. He olivat molemmat pienistä maataloista suurista perheistä kotoisin ja elivät käytännössä omavaraistalouksissa lapsuutensa. Kumpikin vanhemmistani olivat nelikymppisiä perustaessaan perhettä. He ostivat autiotilan, jonka kahdessa kammarissa pystyi asumaan. Muuten talossa asui naapureina hiiret ja pääskyset. Vesi tuli ja meni sangossa. Ulkohuussi oli... kaatumaisillaan. Mutta olennaisinta kai talossa oli hyvä navetta ja sen päässä sauna, sekä hyvät pellot ja metsää. Kun olin kaksivuotias saimme pikkuveljen ja tuvan ja keittiön sekä vessan. Kun olin tokalla saimme väritelkkarin. (mustavalkoinen kärähti, ei me muuten oltais). Kun olin kymmenen saimme veljen kanssa oman (yhteisen) huoneen ja saunan, kylppärin, takkahuoneen ja terassin. Ja elin siis lapsuuteni 80-luvulla. Minusta tuli nuuka, koska meillä oltiin säästäväisiä. Minulla oli ihan hirmuisen ahkerat vanhemmat, jotka tekivät autiotilasta maatilan. Aluksi varmasti joka penni piti laskea ja työtä piti tehdä hirmuisesti. Vanhempani olivat myös kekseliäitä ja taitavia. Muistan lapsena esimerkiksi, että isä raivasi metsään yhden pellon ja lopuksi muokkasi sen risukarhilla. Hän itse teki traktorin perään puusta, oksista ja risuista äkeen.
No siis siihen listaan mitä aioin, eli missä meillä nuukaillaan tehdään itse:
* Meillä kerätään paljon, kymmeniä litroja metsämarjoja. Tai siis mies kerää. Hän tykkää siitä. Aina se metsässä olo kotiolot voittaa, kuulemma. Oma rauha. Mies on metsässä ihan kotonaan, eikä pelkää karhuja. Minä kerään kyllä vadelmat, koska niiden keruuta mies inhoaa. Vatut ja metsämansikat kasvavat niin lähellä, että niitä minäkin uskallan kerätä. Samoin omat sienipaikkani ovat ihan nurkilla. Mies ei syö sieniä, mutta kerää, jos sattuu kantarelleja vastaan.
* Meillä on myös viinimarjoja sen verran, että voin keittää useamman maijallisen mehua kellariin. Meillä juodaan melko paljon mehua, sillä miehellä on joka päivä eväänä töissä omaa mehua. Liekö siksi niin terve. Ollaan tunnettu 10 vuotta ja ukko on ollut pois töistä sairauden takia alle 10 kertaa. Ja pojilla on useamman kerran viikossa eväänä kerhossa mehua. Silloin tällöin juodaan muuten arkena mehua tai jos on vieraita. Ja aina koko vuodeksi riittää omat mehut.
*Meillä on kasvimaa. Se on ehkä 3 aaria. Olen huono arvioimaan. Perunat eivät riitä koko talveksi. Ehkä puoleksi vuodeksi riittävät. Porkkanat riittävät kauemmin. Sipulit riittävät talveksi. Loppukausi käytetään kuivattua purjoa. Kesäaikana kaupasta ei tarvitse ostaa vihanneksia. Siis noin heinäkuusta alkaen.  Aloitan jo toukokuulla villivihannessalaateilla. Ihan aikaisin keväällä on jo maa-artisokkaa. Paljon erilaista vihannesta saa toukokuusta-lokakuuhun omasta maasta. Ja rakastan säilömistä! Perheellä olisi vielä opettelua niiden syömisessä kyllä... Isäntä tykkää kovasti etikkakurkuista ja lapset hilloista. Tosin hilloja tulee aina tehtyä liikaa...
*Yrtteja kasvatan ja kuivaan itse. Minulla on penkillinen monivuotisia yrttejä ja aina vähän jotain yksivuotisia. Jotain pakastan esim. basilikaa ja persiljaa, että maku säilyy paremmin.
*Kerään myös joitain villivihanneksia.
* Kerään osan kasvien siemenistä itse. Mitkä nyt minäkin vuonna tekevät siemeniä.
* Hedelmäpuumme ovat vielä pieniä, mutta jonkin verran omenia ja kriikunoita olemme saaneet. Omenoita saa hyvänä vuonna helposti ilmaiseksi toisten puutarhoista. Hyvät talviomenat säilyvät kellarissa joulunkin yli, kun ei kohi niitä missään vaiheessa. Meillä on isoja koivuja pihassa, joista saa mahlaa ja iso kuusi, jonka kerkistä olen keittänyt siirappia.
* Pihassa on myös raparperia ja saskatoon-marjapensaita. Sekä pihlajia, joiden marjoja olen myös käyttänyt.
*Olemme kasvattaneet kesäeläimiä lihaksi. Sekä viiriäisiä munien takia. Sivutuotteena saa lannoitetta.
*Teen paljon ruokaa itse ja leivon. Yritän välttää valmisruokia. Joskus on pakko lämmittää purkkihernekeittoa, jos on kiire. Yleensä meidän pikaruokaa on paistetut kananmunat tai mannapuuro.
* Säästän tähteeksi jääneet ruuat itselle evääksi tai usein meillä on lounaaksi mitä sattuu löytymään- valikoima tähteitä.
* Tontilta emme saa polttopuita. Niitä menee ihan hirmuisesti, kun talo sekä lämmin vesi lämpiää puulla. Mies on tehnyt veljen metsässä puuhommia ja sieltä on suurin osa puistamme peräisin. Tulevaisuudessa olemme ehkä omavaraisempia, sillä olemme kohta vuoden olleet metsän omistajia. (Toistaiseksi siis velallisia...)
*Lämmitämme siis puilla, mutta rehellisyyden nimissä todettakoon, että talo on hieman hatara ja lisänä on pari liikuteltavaa patteria, ettei pissiputki ja lapset palellu. Silti kovilla pakkasilla aamuisin saattaa olla 16 astetta sisällä. Mutta eipä se haittaa. Se on pukeutumiskysymys.
* Pissiputkesta puheen ollen. Meillä on kuivakäymälä sisällä talossa.
* Korjaan vatteet, jos vaan voin. Tykkään parsimisesta. Saamme lasten vaatteet käytettyinä tutuilta. Joskus omatkin. Kierrätämme vaatteet edelleen pienemmille sukulaislapsille ja tutuille. Tai joskus kirpparille. Rikkinäiset kierrätetään "varaosiksi eli paikoiksi", räteiksi, matonkuteiksi tai lopulta poltetaan keskusuunissa.
* Meillä ei ole uusia huonekaluja juuri lainkaan. Myös esim. telkkari on toisten vanha. (Vanhoista tavaroista muuten suurimman myrkyt ovat jo haihtuneet pois, jos niitä on ollut.)
* Biojätteet kompostoidaan tai syötetään jollekin eläimelle. Joskus kesällä saattaa keittiön bioroskiksessa olla pelkästään suodatinpusseja. Tähteitä meillä tulee vähän.
* Eläinten jätökset ja käymäläjäte kompostoidaan myös.
*Lajittelen aika tarkkaan kaikki jätteet.
* Meillä on yhteinen sekajäte roskis naapureiden kanssa, joka tyhjennetään 6 viikon välein. Talvella voisi olla harvemminkin, kun silloin ei ole niitä naapureita.
* Käytämme vauvalla kestovaippoja ja vauva on käynyt potalla jo muutaman kuukauden. Vaikka on vain vuoden vanha tekee useammat pissit päivässä pottaan. Isommat hädät joskus.
* Meillä on ekosähkösopimus. Olen ymmärtänyt, että se tuotetaan osittain alueen metsätalouden sivutuotteista. Tuo vähän niinkuin osittain leipää pöytäämme, noin niinkuin välillisesti.
* Listaan voisi varmaankin vielä laittaa lisääkin asioita, mutta eipä nyt juolahda mieleen.
Haaveita:
* Lämmin tila eläimille. Kanala. Muutama lammas ja/tai vuohi.
* Mehiläisiä. (Olen ilmoittautunut kurssille.)
*Voisimme kalastaa enemmän. Pilkille emme ole selviytyneet lainkaan tänä talvena. Viime kesänä pidimme katiskaa. Ehkä, kun pojat vähän vielä kasvavat.
* Haluaisin aurinkopaneelin/keräimen tai jotain vastaavaa.
* Uusi takka-leivinuuni-hellasysteemi. Nykyinen on aika vanha. Ilmeisesti talon alkuperäinen.
*Kota/laavu metsäpalstalle. Alkuun edes nuotiopaikka. Se olisi niinkuin meidän kesäpaikka.
*Haaveilen omasta pikku maatilasta.
* Haluaisin oppia paljon asioita. Tekemään itse.
Mutta oikeastaan elämä on aika hyvää näinkin. Ainahan kaikki voisi olla paremmin, mutta aina aika, jaksaminen, resurssit eivät riitä enempään. Mitä iloa tästä perheestä, kodista, pihapiiristä, elämästä ja kaikesta on jos, uuvuttaa itsensä niin, ettei jaksa iloita siitä, että ne on. Minä olen... ja minulla on... ja olen hyvin onnellinen siitä. Minua on siunattu hyvällä elämällä.






keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kahvinkeitin puhtaaksi soodalla

Se on vissiin kevättä ilmassa kun huomaa siivota sellaisia asioita, joita ei normaalisti huomaa. Kahvinkeitin oli ihan hirvittävän pinttynyt sisältä. Mokkamasterissa on se hyvä puoli, että tuo vesisäiliö on kirkas ja siitä näkee milloin on puhdistuksen tarpeessa. Sehän ei tietysti likaantuisi niin pahasti, jos veden sinne kaataisi jollakin toisella kannulla eikä keittimen omalla, jossa voi olla jäämiä edellisestä kahvisatsista. Olen aiemmin puhditanut keittimen etikalla tai sitruunahapolla, jota saa kaupasta juuri keittimen puhdistamista varten pikkupusseissa. Ystävä kertoi puhdistavansa soodalla, joten päätin kokeilla. Laitoin soodaa vesisäiliöön, olisko ollut reilu ruokalusikallinen. Vettä päälle. Vähän hankailin tiskiharjalla ja laitoin keittimen päälle. Ja tällaista törkyvettä tuli... Oli ehkä aikakin putsata. Sietten lisäsin uudet vedet ja keitin taas päälle. Toistin niin kauan kunnes vesi oli taas kirkasta. Sitten pesin tiskiaineella kaikki irtoavat osat ja pyyhin rätillä keittimen.

Kyllä taas kahvi maistuu. Maistuu vähän liiankin hyvin. Olen harkinnut jopa kahvinjuonnin lopettamista, mutta elintapojen muuttaminen on tosi vaikeaa. Olen juonut kahvia ehkä 5 vuotta, sitä ennen olin kymmenisen vuotta juomatta. Join kahvia jo lapsena. Isä opetti puolivuotiaana kahvin makuun. Fiksua toimintaa. Minun lapseni eivät kahvia saa. Eivät edes kokista. En halua heistä kofeiiniriippuvaisia jo lapsena. Itselle ainakin vaikea irroittautua siitä. Ja olen jostain lukenut, että kofeiini vaikuttaa lasten keskushermostoon.

Keittimeen vielä. Etikalla puhdistaminen tapahtuu samoin kuin soodalla. Aion kuitenkin jatkossa käyttää soodaa, koska ei haise ja tekee ihan yhtä kirkkaaksi kuin etikkakin.

Löysin muuten tämän keittimen lähes uutena fb:n kirppisryhmästä vuosi sitten. Edellinenkin oli tällainen ja sitä oli jo käytetty kodinkone huollossa kerran. Nämä on siitä hyviä keittimiä, että kestävät vuosia ja niihin saa varaosia. Halpiskeittimiä ei kannata paljon korjailla, eivätkä ne kestä. Tietyissä asioissa ei kannata nuukailla.

Puhdistin myös astianpesu koneen ja minua alkoi jotenkin turhauttaa se, että on se kumma kun aikaa tuhraantuu siihen, että täytyy huoltaa omaisuuttaan. Sama tunne tulee komeroita siivotessa. Omaisuuden, rojujen huoltaminen vie aikaani, jonka voisi käyttää jotenkin tuottavamminkin tai sitten vaikka ihmiten kanssa olemiseen. Olisi ihana omistaa mahdollisimman vähän. Mutta kun minä olen rönsyilevä tyyppi, jonka elämä, ajatukset ja tavarat rönsyilevät sinne tänne. Enkä raaski heittä kaikkea poiskaan, kun voin vielä jotakin tarvita tai kierrättää. Sisälläni asuu pieni hamsteri, jota toisaalta inhoan, toisaalta rakastan. Toivottavasti läheiseni hommaavat minut hoitoon, jos minusta uhkaa tulla himohamsteri, eikä toiminta ole enää normaalin rajoissa... No nyt tää taas vähän rönsyili...

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tarjousruokaa


Usein teen viikonloppuna suuren padallisen, kattilallisen tai vuoallisen jotakin, josta riittää myös alkuviikoksi ruokaa. Tämä ruoka ei nyt kyllä ole millään tapaa omavaraista, mutta edullista se on. Ruokalaskumme on n. 100€ viikko, joka ei mielestäni ole 5 hengen perheelle paljon. Hoksasin ihan tässä taannoin, että käyn paikkakuntamme kahdessa ruokakaupassa, mutta kolmannessa, joka ei kuulu suurketjuihin, en juuri käy. Vaikka ehdottomasti kannattaisi, koska siellä on mm. liha- ja kalatiski, jota ei muissa kaupoissa ole. Huomasin myös, että siellä myydään vihanneksia ja hedelmiä valmiiksi punnituissa tarjouspusseissa. Sellaista en ole nähnyt kuin Tuurin kyläkaupassa aiemmin. Koska, olen melkoinen tarjoushaukka, en voinut vastustaa kiusausta ostaa tarjoushevitavaraa. Mies sanoi, ettei ala mitään märännöksiä syömään, mutta ei ne mitää mädäntyneitä ollut. Jos hieman nahistuneita kyllä, mutta ainakin ruuanlaittoon ihan kelvollisia. Ja eläimille tietysti olisin voinut antaa myös. Hinta oli todella edullinen. Aiemmin eri kaupasta olin ostanut suuren kimpaleen tarjouspossunlihaa, jonka jauhoin itse jauhelihaksi uudella myllylläni. Liha ei ehkä ollut kaikkein eettisintä, mutta suomalaista ja päiväystäkin vielä mukavasti jäljellä. Ja edullista. Makaroni on kyllä luomua, mutta sekin on tarjouksesta. Puolen kilon pussi Hyvinvoinnin Tavaratalosta tilattu. Pakkasessa minulla oli pieni pussillinen omaa basilikaa ja jääkaapista löytyi yksi arkijuuston käntty ja paketti Olympia- sulatejuustoa. Sulatejuusto on ollut kuukausia jääkaapissa, en edes muista enää miksi olen sen ostanut. Leivän päällä sitä ei meillä syö kukaan. Siinä olisi ollut ensi viikolla eräpäivä.

Näistä eväistä tein sitten makaroni vuokaa:

Pussillinen keitettyä luomupastaa
Paistettua jauhelihaa, jonka seassa kypsensin sipulia, valkosipulia, keltainen paprika, kolme tomaattia, pakastettua basilikaa, mausteeksi yrttisuolaa ja pippuria sekä loraus oliiviöljyä.
Makronit ja jauheliha vuokaan. Sekoitin joukkoon vielä paketin Olympia- sulatejuustoa ja juustoraastetta.
Paistoin uunissa 200 astetta noin 45 minuuttia. Perheestä ruoka oli outoa, mutta ihan hyvää.



 




Tiistain Länkkärissä (alueemme sanomalehti) on aina ruokaohjeita. Viimeksi siinä oli tällainen punajuuri-suklaakakun ohje. Ilahduin, koska olin huomannut kellarissa käydessäni, että minullahan on vielä muutama ihan kelvollinen punajuuri. Osan vain keitin ruuan lisukkeeksi, mutta osan käytin tähän kakkuun. Ihan hyvää kakkua, koska lapsetkin söivät. Ehkä kuitenkin enemmän aikuiseen makuun on. Olisi pitänyt jättää mantelit pois, koska Sellerillä tuli suu kipeäksi. Olen aika varma, että allerginen reaktio manttelista. Pitäisi olla varovainen näitten juttujen kanssa.


Punajuuri-suklaakakku

200g tummaa suklaata
3 munaa
1,5dl sokeria
1dl fariinisokeria
Lehden ohjeesta puuttui vehnäjauhojen määrä, laitoin 5d, mutta oli hieman liikaa
2tl leivinjauhetta
1dl voisulaa
3dl hienoksi raastettua punajuurta

Kuorrute:
100g tummaa suklaata
0,5 dl tomusokeria
purkki ranskankermaa
pinnalle mantelirouhetta

Sulata suklaa vesihauteessa.
Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Kääntele jauhot muna-sokerivaahtoon.
Lisää joukkoon voisula, raaste ja hieman jäähtynyt suklaa.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan.
Paista 175 asteessa 35 min. Saa jäädä sisältä meheväksi. (Minun kakustani tuli kuivahko, oli joko liian pitkään uunissa tai sitten jauhoja oli liikaa...)

Valmista kuorrute. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää tomusokeri ja ranskan kerma. Levitä jäähtyneelle kakulle. Ripottele pinnalle mantelirouhe.

Nyt on sitten sekä pää- että jälkiruoka alkuviikoksi.


Punajuurten hieman itäneet päät laitoin veteen lautaselle. Katsotaan saanko kasvatettua niistä syötäviä versoja. En ole aiemmin kokeillut. Laitoin myös kolme porkkanan päätä. Porkkanan naattia ei kyllä minua houkuttele, mutta jos vaikka linnuille tai pupuille maistiaisia. Herneen verost virahtivat ihan tämän päivän aikana huimasti. Krassia jo sain leikata leivälle. Tuo yksi kasvi on juurtumassa oleva bougainvillea, jonka sain töistä. Näyttää nuutuneelta. Odotukset sen suhteen on aika minimaaliset. Se ei ole siis syötävää, jos joku nyt jäi miettimään...

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hyvä päivä

Aamu alkoi tänään hyvin. Olin jo odottanut hieman jotain merkkiä siitä, onko tämä meidän ensimmäinen itse haudottu viiriäisemme kana vai kukko. Toivoin hartaasti sen olevan kukko. Ja aamulla kun ennen töihin lähtöä ruokin lintuja tämä uusin tulokas kirota täräytti! Eli eiköhän se kukko ole. Viiriäiskukot eivät ääntele kiekumalla, kuten kanojen kukot vaan pitävät sellaista omalaatuista meteliään. Sitä on aika vaikea kuvailla, se pitä itse kuulla. Minulla on kaksi rouvaa odottamassa, että tämä sulho hieman vielä miehistyy. Elelen siinä toivossa, että saan kohta omien viiriäisten  munia haudottavaksi. Tästä herra tipusesta kerroin jokunen viikko sitten tässä postauksessa. Herra on asustellut jonkin aikaa tulevien rouviensa naapurissa omassa (hamsterin)häkissään. Kuvassa näyttää siltä kuin häkissä olisi verkkopohja, mutta häkin päädyssä tuollainen verkkotasanne. Se on sellaisella korkeudella, että lintu mahtuu pujahtamaan sen alle ikäänkuin piiloon tai sitten se hypähtää tasanteen päälle tähystelemään.

Aamukahvia juodessa lueskelin eilistä paikallislehteä. Oikeastaan naapurikunnan sellaista ja huomasin, että kansalaisopisto järjestää mehiläiskurssin! Toisessa naapurikunnassa, mutta sopivan lähellä kuitenkin. Olen mehiläiskurssia tähyillyt edellisestä keväästä saakka. Tai hyvänen aika sehän oli jo sitäkin edellinen vuosi. Tuskin minä viime keväänä vastasyntyneen äitinä mitään kursseja katselin. Vuodet kuluvat nykyään nopeammin kuin ennnen.... Valitettavasti sopivaa kurssia, sopivan läheltä ei löytynyt. Tai yhden löysin netistä, mutta se oli jo ehtinyt mennä. Kyllä harmitti.
Heti samantien ilmoittauduin netissä kurssille. Kahvikin jäi puoliksi juomatta. Nyt vain toivon, että kurssi toteutuu. Kovasti sitä odotan. Voihan se olla, etteivät mehiläiset ole ollenkaan minun juttuni, mutta ei voi tietää, jos ei ota selvää.

Aamu sujui rauhallisissa merkeissä sillä armas-Artisokka-poikanen oli mummon luona yökylässä. On se vaan jännä, että on paljon hiljaisempaa kun yksi puuttuu joukosta. Päivä töissä sujui hyvin. Oikein erityisen hyvin. Monella tapaa kiitollinen mieli jäi tämän päivän työstä. Siellä oli tänään nimittäin jotain erityistä, jota olin hieman jännittänyt etukäteen.

Kun tulin kotiin minua odotti munapaketti. Sain tuttavalta Alhon kannan maatiaiskanan munia haudottavaksi. Huomenna laitan koneeseen ja jännityksellä jäämme odottelemaan onnistunko hautomaan ensimmäiet kanatipuni.

Kohta kotiin tultuamme saapui myös lasten täti kylään. Meillä käy aika harvoin vieraita ja se on mukavaa ja jotenkin erityistä kun joku tulee.

Eli monia mukavia asioita tapahtui tänään. Siitä kiitollisena.


Vielä muutaman päivän takainen asia. Katson aina myös ruokakaupan siemen hyllyn. Tänä vuonna sinne oli ilmestynyt myös luomusiemeniä. Tosin vain näistä kahdesta vihanneksesta; kesäkurpitsasta ja porkkanasta. Ostin ihan vain siksi, että olivat ottaneet nämä luomut valikoimaan.

En ole kylläkään mikään ihan fanaattinen luomun kannattaja. Osittain ihmisille myydään pelkkää mielikuvaa ja hyvää omaatuntoa. Minusta järjen käyttö on sallittua näissäkin asioissa.

Syksyllä suututti ruokakaupan mainos: Italialaisia luomuomenoita! Samaan aikaan kun kotimaisella omenalla oli paras sesonki! Ja ainakin täällä maalla monien puut olivat täynnä omenoita. Niin täynnä, että niitä vietiin suoraan kompostiin kun satoa oli liikaa. Olisinko ostanut niitä ulkolaisia luomuomenoita, no en varmasti.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Voihan markkinat ja huomenna toripäivät

Niin, annoin pikkusormeni markkinavoimille. Eli ihan kokeilumielessä liityin mainossivustolle, jolla saa itse valikoituja mainoksia blogiin. Aiheesta oli Kuningaskuluttaja-ohjelmassa reilu viikko sitten. Olin siitä noin viikkoa aiemmin laittanut tuonne TradeTrackeriin hakemuksen ja saanut juuri tuon tv-ohjelman aikoihin hyväksynnynän sieltä. Mietin pitkään liittyäkö mihinkään tällaiseen vai ei. Ohjelmasta sain sen kuvan, että aihetta ei tarvitse suorastaan pelätä, mitä olen vähän tehnyt. En tiedä osaanko tätä mainontajuttua hyödyntää vai en, mutta kokeilen. En halua tuputtaa kenellekään mitään, enkä mainostaa mitään sellaista mihin en itse usko. Joitakin kauppoja ja tuotteita olen aiemminkin nimeltä maininnut blogissa, jos olen niistä tykännyt. Ja olen tehnyt sen ilmaiseksi. Miksen siis yrittäisi myös tienata muutaman lantin, jos mahdollista. Voihan se olla, että mitään tuloja ei sen suuremmin tule, mutta yrittänyttä ei lasketa. Olen edelleenkin turhaa kuluttamista ja kaupallisuutta vastaan. Karu totuus nyt kuitenkin on se, että on asioita joita ostan kaupasta ja on kauppoja, joissa asioin. Ihan täyteen omavaraisuuteen en näillä eväillä pysty. Ja koska olen puolipalkkainen, en niin kovin hyvä palkkaisella alalla, pieni lisätulon mahdollisuus toki houkuttelee.

Siis ihan käytännössä. Mitä mainostaisin? Ensimmäisenä tuli mieleen Hyvinvoinnin tavaratalo, josta ihan oikeasti tilaan aika usein. Kerran tai jopa kaksi kuukaudessa. Minusta tämän nettikaupan palvelu pelaa tosi hyvin ja nopeasti ja samasta osoitteesta saa monenlaisia tuotteita. Katson kaupasta aina tarjoustuotteet ja usein löydän sieltä mieleisiä Luomu-elintarvikkeita edullisesti. Myös pesuaineita ja vähän kosmetiikkaa olen tilannut, sekä vitamiineja.

TradeTrackerin kautta törmäsin mielenkiintoiseen nettikauppaan, jota voisin harkita. Viherpeukalot, näyttäisi olevan täynnä mielenkiintoisia puutarhakasveja! Vielä en ole tilannut ja nähtäväksi jää tilaanko vai en. Meillä on lähestulkoon naapurissa puutarhamyymälä eli ehkä kuitenkin käyn ensin siellä livenä katsomassa, tarvitsenko joitain kasveja vai en. Sitten saatan palata näihin oman paikkakunnan ulkopuolisiin kauppoihin. Nettikaupat on siitä käteviä, että voi tilata sellaista mitä en omasta pikkukunnasta saa. Kaupunkeihin meillä on matkaa n. 50 km. Vaikka se ei ole ihan mahdoton matka niin silti käymme kaupunkiasioilla todella harvoin. Pitää kyllä olla useampi käyntikohde tai sitten yksi painava syy.

Eli, jos nyt jäi epäselväksi vielä niin tämä postaus todellakin sisälsi tuotesijoittelua ja mainoksia.

PS. Minulla on oikeasti huomenna ihan oikeassa elämässä toripäivät. Työn puolesta.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tähteistä tuunatut


Otsikko on lainattu tästä blogista, joka liittyy Ekopaasto-kampanjaan. En nyt jaksa käydä asiaa sen enempää analysoimaan, lukekaa itse, jos kiinnostaa. Tai no sen verran sanon, että minulle ekoilu ja paasto eivät liity toisiinsa. Ekoilu on kokonaisvaltainen omakohtainen elämäntapa, jota en toteuta mitenkään kampanjaluonteisesti vaan aina. Ainakin yritän kovasti. Ja paasto taas... Minulle se olisi hengellistä hiljentymistä, johon liittyisi asioiden yksinkertaistaminen siten, että jäisi aikaa miettiä elämän perusasioita ja henkisiä juttuja. Mutta ihan rehelliyyden nimissä on todettava, että tässä elämän tilanteessa ei ihan hirveästi hiljennytä. Reilut kaksi vuotta sitten olin hiljaisuuden retriitissä ja voi elämä sitä hiljaisuuden autuutta! Aluksi vähän pelkäsin, jos ahdistaa kun kerrankin voi kuunnella omia ajatuksiaan, mutta kyllä siinä oikeasti pää ja sielu lepäsi. Sellaista olisi minulle paasto, mutta se vaatisi hieman erityisjärjestelyjä. No kylläpä minä taas hairahduin taas siitä asiasta mistä ajattelin kirjoittaa...

Tuo otsikko tuli vaan mieleen näistä minun kuvistani, joista aioin kirjoittaa. Olen taas nuukuuksissani tuunaillut tähteitä. Roskia oikeastaan, biojätteitä.

Jokin aika sitten kerroin kanin nahasta, jonka muokkasin. Sitä siistiessä, minulle jäi kasa takkuista karvaa. En hennonnut heittää sitä roskiin, vaikka se ei ollutkaan ihan sellaista, että sitä olisi voinut säästää kehrättäväksi. Kokeilin, voiko sitä märkä huovuttaa. Huovutin siitä pallon saippuaa, kylmää ja kuumaa vettä käyttäen. Lampaan villasta olen tehnyt joskus palloja.
Ja tällainen pallo siitä tuli. Toinen puoli huopui ihan hyvin, mutta toiselle puolelle jäi rako. En osannut asetella villoja tarpeeksi nätisti ja koska villoissa oli pieniä nahan riekaleita myös mukana, se ei ihan huopunut kunnolla. Mutta ompelin ne huonot kohdat valkealla rihmalangalla tasaiseksi. Ja tosi hyvä tuli. Ja pehmoisen tuntuinen.

Pallon tekeminen tuntuu muuten olevan lasten perusjuttu aikaa tai paikkaa katsomatta. Materiaalia aina löytyy. Tätini kertoi, että he lapsena tekivät palloja tällä tavoin lehmän karvoista. Miksei lampaan villoista? No siksi, että sodan aikana ja heti sen jälkeen lampaan villat olivat aivan liian kallisarvoisia pallojen tekoon.
Työharjoitelussa Afrikassa leikimme lasten kanssa palloilla, jotka olivat muovipusseista tehtyjä. Lapset itse olivat ne tehneet niin taitavasti, että pallot tosiaan pysyivät kasassa vaikka niitä myös heiteltiin ja potkittiin.

Se palloista.




Yhtenä päivänä söimme uunissa paistettua lohta. Leikkasin kalasta pään ja pyrtön sekä osan evistä, että mahtui nätisti vuokaan. Olin jo heittämässä niitä pois, kun mieleeni juolahti keittää jämistä kalalientä. Liemessä oli vettä, sitruunamehua, valkoviiniä (joka jäi kanipaistista), purjoa, vähän lanttua, suolaa, tilliä, maustepippuria ja vähän valkopippuria. Mielestäni liemestä tuli ihan hyvän makuista ja se käytetään sitten kalakeittoon sitten kun seuraavan kerran sitä teen. liemi on nyt siis pakastimessa. Tarjosin keitettyjä kalanjämiä kissoille, mutta ovat oppineet niin nirsoiksi, ettei kelvannut.


Näin keväämmällä sitä aina havahtuu siihen, että pakastimessa on vielä vaikka mitä. Tänään käytin sieltä pois yhden pussin keitettyä maa-artisokkaa ja kurpitsasosetta. Tein niistä sosekeittoa. Lisäksi valkosipulia murskattuna, loraus sitä samaista valkoviiniä, josta äsken jo mainitsin, loraus kermaa, suolaa ja pippuria. Päälle mung pavun ituja ja lisäksi teeleipää.

Teeleipä:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl speltjauhoja
1 dl kauraleseitä
puoli tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 rl öljyä
2 dl vettä

Sekoita ensin kuivat aineet. Sekoita niihin nesteet.
Muotoile pellille, pistele haarukalla.
Paista 225 asteessa 15 min.
Jos epäonnistuit, voi olla, että muistin ohjeen väärin :) Anteeksi jo etukäteen.

Yritän tyhjentää myös jauhokaappia, koska siellä on joitain pusseja, joiden päiväykset eivät oikein enää siedä säilytystä. Ja muutenkin on kiva, että tavarat kaapissa vaihtuvat säännöllisesti.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Synttärihulinoita

Olemme olleet synttäri tunnelmissa neljänä viikonloppuna peräkkäin. Kahdet ensimmäiset synttärit olivat kummipoikieni, joilla on sama synttäripäivä, jotka eivät kuitenkaan ole kaksosia eivätkä edes samaa sukua. Onneksi he juhlivat eri viikonloppuina, joten pääsimme molempiin bileisiin. Viime viikonloppuna oli omat synttärini, joita ei kyllä olisi juhlitti, mutta yksi kummitäti perheineen tuli vähän ennakkoon meidän vauvan 1-vuotissynttäreille. Eilen ja tänään juhlimme sitten vielä vähän lisää pikku-Sipulin synttäreitä. (Päätin muuten, että lapsemme saavat bloginimet. Ne on yhdessä lasten kanssa mietitty. Siitä on oikeastaan jo aikaa, eikä sinänsä liittynyt bloggaamiseen vaan johonkin hömpötyshupsutteluun. Eli lapsemme ovat Selleri, Artisokka ja Sipuli.)

Pikku-Sipuli on isin tyttö ja isi hakisi vaikka kuun taivaalta prinsessalleen. Ei sentään sitä kuuta tällä kertaa hakenut, mutta kävi kaupungin lelukaupassa ihan vartavasten keittiö ostoksilla. Kovasti on mieleinen lelu. Myös isoveljet olivat innoissaan. Veljet olivat niin ihmeissään ja riemuissaan, että Sipuli osaa jo leikkiä. Ja kyllä. Kyllä 1-vuotias osaa jo leikkiä. Nyt voimme yhdessä tehdä ruokaa, kummallakin emännällä on oma sininen keittiönsä :)

Tänään yksi suuri iloa tuottanut hetki oli kun katsoimme synttärivieraiden kanssa Sipulin ja kissan kohtaamista. Kumpikin pyöri vuoron perään toisen ympärillä. Kissa kiehnäsi ja lapsi silitti. Yhtäkkiä Sipuli keksi, että voi istua kissan päälle. Monta kertaa mallasi itseään istumaan, mutta aina meni huti tai kissa karkasi alta. Lopulta, monen yrityksen jälkeen onnisti. Tyttö istui kissan päälle kuin jakkaralle ja kissa ei ollut moksiskaan! Olemme hieman miettineet kissan pennun ottamista keväämmällä. Vanhin kissoistamme nimittäin katosi viime kesänä. Pitää ehkä vielä miettiä onkohan se ihan fiksua. Joutuisi pentuparka melkoisen nujuuttamisen uhriksi.



Ihan pakko laittaa kuva kummitätien tekemistä lahjoista. Itse tehdyt lahjat vaan on niin ihania. Tänään vieraillut kummi oli neulonut mekon ja villatakin. Ovat ihan reilun kokoisia, mutta ihan hyvä niin, sillä neulekelit saattavat olla melko pian ohitse. (Tosin kahtena viime yönä on ollut pakkasta -15 molemminpuolin...) Eilen vieraillut kummitäti oli ommellut kaksi mekkoa ja kesähatun. Kukalliseen mekkoon on käytetty omaa vanhaa intialaista mekkoani ja kukallinen on ilmeisesti kierrätettyä verhoa tai liinaa. Ihan mahtavia lahjoja ja ihan mahtavan taitavia tätejä!

Mutta mitäpä tarjosi tee-se-itse-omavaraistavoittelija-mammukka vierailleen?
Raakapakastepiirakoita ja kaupan kakkua. Yllättävää eikö totta. Noloakin hieman. Tai ei sittenkään. Eilen minulla oli luultavasti migreenikohtaus. Aivan kauhea päätauti ja toinen puoli naamaa ihan puutuneen oloinen. Miksi kiusata itseään jollain leivonnaisstressillä, jos on muutenkin huono olla. Siksipä isäntä lähti reippaanan miehenä kauppaostoksille ja toi leivonnaisia. Ja ihan kelvollisilta maistuivat. Sen verran olin ollut kaukaa viisas, että laskiaispullia leipoessa olin paistanut samasta taikinasta bostonkakun. Pakastin sen juuri tätä päivää ajatellen. Eli jotain omatekoista sentään oli.
Päänsärkyni osittain johtuu siitä, että puren hampaita öisin. Narskutan. Minulla on yökisko, mutta leuat ovat silti ihan jumissa. Sressi aiheuttaa huonoa unta ja narskutusta ja narskutus päänsärkyä. Ja päänsärky aiheutta stressiä, ärtymystä ja huonoa nukkumista. Joka taas aiheuttaa... Niinpä niin. Mikä sitten on se syy ja mikä seuraus. Sitä en aina tiedä.
Mietin, jos löytäisin jonkun joka tekee intialaista päähierontaa.
Miltähän se tuntuisi? Auttaisikohan se?
Narskutus näyttää periytyvän meidän perheessä. Toinen pojista narskuttaa melkein joka yö. Välillä kuulemma koskee hampaisiin. Mutta ei lapselle voi tehdä kiskoa. Suu kasvaa ja muuttuu niin paljon, ettei ole järkeä. Hammashoitolassa eivät oikein osanneet antaa mitään neuvoja lapsen narskutukseen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...