Tämän vuoden kalenteri ja ensi vuoden kalenteri...
Eilen oli töissä puhetta kalenteritilauksesta. Ne kai saapuvat pian. Minun mustat nahkaiset kalenterin kanteni jäävät vaille sisuksia ensi vuonna.
Tänään kävin Sellerin kanssa kaupungissa ja automarketissa näin tällaisen perhepäivyrin, jonka kannessa lukee Home sweet home. Minun oli ihan pakko ostaa se. Se kuvastaa sitä helpottunutta iloa, jota olen viime päivät kokenut. Eilen tuli oikeastaan julkiseksi se, että minä jään koko ensi vuodeksi hoitovapaalle. Tuntuu tosi hullulta, että aloitin uudessa työssä tämän vuoden alussa ja vein noin kymmenkuisen vauvan hoitoon. Nyt sitten haenkin yhtäkkiä hoitovapaata. Päätös kypsyi pikkuhiljaa. Enkä tosiaankaan ole ollut varma päätökseni oikeellisuudesta. Olen ollut tavattoman epävarma. Koko tätä vuotta kuvastaa hirmuinen epävarmuus. En tiedä mikä kriisi minulle on nyt iskenyt, mutta olen käynyt omassa päässäni tänä vuonna monen monta mylläkkää läpi. Olen ihan puhki ja poikki. Nyt olen kyllä huomannut saaneeni intoani ja itsevarmuuttani takaisin kun olen ratkaisuni tehnyt. Yöunenikin ovat parantuneet.
Halusin ostaa tuon kalenterin myös siitä syystä, että siinä on jokaiselle viidelle perheenjäsenelle oma lokero kullekin päivälle, lukujärjetykset sekä mm. tilaa kauppalistalle. Entisessä kalneterissa oli vain päivät, jotka täyttyivät lähinnä omista työjutuista. Sinne väliin sitten aina sulloin muita menojani ja lasten menoja. Usein kävikin sitten niin, että vapaapäivinä en muistanut katsoa koko kalenteriin ja monta kertaa unohdin lasten neuvolaa, lääkäriä, hammashoitajaa yms. Tärkeysjärjestykseni on ollut tänä vuonna väärä. Ensi vuonna kalenterini ja aikani täyttää ensisijaisesti perhe.
-----
Pitää kai tästä lähteä nukkumaan. Huomenna on epämiellyttävä tehtävä edessä. Sain viime viikolla kanoilleni kukon, joka osoittautui vihaiseksi hirviöksi. Kukot eivät kuulemma opi kilteiksi kun ovat tuon kannan ottaneet. En pääse edes munia hakemaan kun kukko ei päästä ohitseen. Se käy heti kiinni. Hullu se on sanon minä. Huomenna otan sen kiinni ja teurastan. Pakko. Pelkään vain, että se on pahan makuinen kun se on niin täynnä vihaa :D
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Kuluttaa vai eikö kuluttaa... kas siinä pulma
Yksi lemppariohjelmistani on kakkosen hullujuttu. Useinkaan en muista sitä katsoa, mutta näkyyhän se täältä Areenasta. Tänään ohjelmassa pohdittiin kuluttamista. Aika jännä kaveri tuo saksalainen Rafael. Ei ole käyttänyt rahaa 3 vuoteen! Vähän tässä pompittiin aiheesta toiseen, mutta monenlaista tuli kyllä itse ajateltua ohjelman aikana. Katso ja mieti!
perjantai 18. lokakuuta 2013
Itsetehtyjä ihovoiteita
Tänä aamuna räntäsade ei oikein houkutellut ulkoilemaan, enkä jaksanut ruveta siivoamaankaan, kun eilen vähän raivailin. Joten tein jotain, mitä olen jo tooosi pitkään suunnitellut. Nimittäin omatekoisia ihovoiteita. Asiaan vaikutti myös se, että minulla on taas ilmojen kylmettyä ihottuma pahentunut. Olen atoopikko ja allerginen jollekin, mutten edes oikein tiedä mille. En pysty käyttämään suurinta osaa apteekin rasvoista, herkän ihon tuotteista tai luonnonkosmetiikasta, koska monesti ne sisältävät aineita jotka vain saavat kuivan ihoni kukkimaan punaisin kirvelevin läiskin. Yksi aine on alkoholi, jota en siedä. Niitä näyttää olevan erilaisia tuotteissa ja vaikuttaa siltä, etten siedä mitään alkoholeista. Niitä on säilöntäaineina etenkin luonnonkosmetiikkatuotteissa ja esim. herkän ihon hiustenpesutuotteet saattavat niitä sisältää. Ilmeisesti muitakin allergisoivia aineita ihonhoito- ja pesutuotteissa on. Epäilen myös, että minulla on myös villa-allergia ja muitakin materiaaleja epäilen... Rasvana voin käyttää kookosöljyä ja apteekin Ceridal lipogeeliä. Mutta niillä iho ei kuitenkaan parane, helpottaa vain. Tänään kävin lääkärissä tarkistuttamassa Sipulin korvat. Tyttö oli kunnossa, mutta minä sain reseptin. Minulla nimittäin on ihottumaa myös silmäluomessa, aivan ripsien ja luomenreunan yläpuolella. Sain siihen voidetta. Lääkäri vanotti, että minun olisi pakko tilata aika ihotautilääkärille kun kerroin ihostani ja näytin pahimman ihottuma-alueen...
Mutta niihin rasvoihin, joita tein. Ohjeet ovat kirjasta Erinomaista! Kotitekoista!, jota olen jo aiemmin hehkuttanut.
Galenoksen ihovoide (ohjeen uskotaan olevan n. vuodelta 200jKr.)
24g mehiläisvahaa
0,8 dl oliiviöljyä
2rkl ruusuvettä (tai tislattua vettä)
3 tippaa geraniumöljyä
1. Sulata mehiläisvaha vesi hauteessa.
2. Lämmitä öljy pienessä kattilassa matalalla lämmöllä ja lisää se sulaneeseen mehiläisvahaan. Sekoita haarukalla, kunnes ainekset sekoittuvat.
3. Lämmitä ruusuvesi pienessä kattilassa ja kaada öljy/vaha seokseen tipoittain ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Vatkaa kunnes seos on jäähtynyt ja muuttunut voidemaiseksi. Lisää joukkoon tuoksuöljy.
4. Lusikoi puulusikalla (käytin puista voiveistä) steriloituun suurisuiseen lasipurkkiin, jossa on kierrekansi. Voide säilyy kylmässä ja valolta suojassa useita kuukausia.
VINKKI: puhdista astiat talouspaperilla, ettei vahaa ja rasvaa joudu viemäriin! Heitin paperit kompostiin, koska nämähän on luonnontuotteita kaikki raaka-aineet.
Tästä voiteesta tuli valkoista, kaunista, hyvän tuoksuista ja miellyttävää.
Puutarhurin käsivoide:
3 rkl mehiläisvahaa
1,2 dl seesaminsiemenöljyä
1 rkl kookosöljyä
1tl hunajaa
2 rkl kehäkukkateetä
3 tippaa laventeliöljyä
1tl ruokasoodaa
1. Valmista kehäkukkatee: mittää 1/2 tl kuivattuja kehäkukan terälehtiä kuppiin ja kaada päälle 1,2 dl kiehuvaa vettä päälle. Anna hautua kunnes haalenee.
2. Ohjeessa käskettiin käyttää mikroa, mutta minä tein näin:
Sekoita kaikki ainekset ja laita vesihauteeseen. Sekoita kunnes mehiläisvaha on sulanut ja ainekset sekoittuneet.
3. Kaada seos suurisuiseen steriloituun kierrekantiseen lasipurkkiin. Säilytä pimeässä ja viileässä.
Tästä tuli vaalean ruskeaa ja epämiellyttävän tuoksuista. Iholla tuntuu tosi hyvältä kuitenkin. Minä luulin, että minulla laventeliöljyä, mutte ollutkaan, joten laitoin White thyme- öljyä, jossa laventeli on yksi raaka-aine.
Jännityksellä odotan paraneeko vai paheneeko iho...
Raaka-aineet:
Mehiläisvaha sekä geranium ja white thyme öljy iHerbistä. (koodilla MUK451 saa ensimmäisestä ostosta 5 dollarin alen.) Ruusuvesi ja kookosöljy Hyvivoinnintavaratalosta. Oliiviöljy, seesaminsiemenöljy ja ruokasooda paikallisesta marketista. Hunaja uudelta ystävältä. Kehäkukka omasta pihasta. Jos olisin oikeasti omavarainen niin ainakin ruusuveden, mehiläisvahan ja hunajankin voisi saada omasta pihasta...
Vielä on mielessä ainakin yksi ohje, jota aion kokeilla, mutta nyt ei ollut raaka-aineita siihen. Jos jollakin on vinkki hyvään lääkeaaloehyytelöön. Mistä voi ostaa tai tilata? Noita edellämainittuja putiikkeja meinasin, mutta olisiko muuta paikkaa. Eikö nyt ole niitä aaloekutsuja ihmisillä? Saako niistä puhdasta oikeaa aaloeta?
torstai 17. lokakuuta 2013
Aitan paikka
Tähän se aitta sitten tulisi. (Tämä on jatkoa eiliseen postaukseen.) Tässä on tasaista ja "tie" kulkee vieressä. Logistiikka paljon helpompaa...
kuin tänne, mihin oikeastaan haluaisin aitan. Kalliolle kukkulalle sen haluaisin. Mutta olen realisti ja tajuan, ettei meillä ole intoa kantaa hirsiä ja muita tarvikkeita umpimetsään.
Mutta tuon realistisen aitan paikan "takapihallakin" on hieno kallio. Näen jo lapset hyppimässä siellä. Voi olla ihan hyväkin, että "tie" on lähellä. Pääsee nopeammin terveyskeskukseen paikattavaksi :D
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Aitta ja älynväläys
Minä sain tänään omasta mielestäni niin suuren oivalluksen, että on pakko jakaa se nyt kaikille.
Kuvassa näet aitan. Se sijaitsee yhden autiotalon pihapiirissa. Lähestulkoon kaikki rakennukset ovat purkukuntoisia ja se kai niiden tuomio onkin. Jo viime keväänä (kuten kuvasta näkyy), olen varannut itselleni tämän aitan. Tai oikeastaan vain tuon keskimmäisen sillä nuo päädyt ovat lähinnä vain sellaiset lautaseinäiset kylkeiset. Ne ovat kuitenkin (sekä ehjä katto) suojanneet tuota keskimmäistä hirsikehikkoa. Tila ei ole kovin suuri noin 3x3m, eikä korkeuttakaan ihan hirveästi, mutta minusta se on jotenkin viehättävä. Hirret ovat pienehköjä, mutta kovia.
Ensin suunnitelma oli se, että kehikko tuodaan meidän pihalle ja siitä tulee kanala. Mutta sitten ajatus siitä, että näemme työtä ja vaivaa tuollaisen hienon hirsipömpelin takia ja sitten kanat laitetaan sinne p*skomaan ja sotkemaan, alkoi tuntua hullulta. Niinpä olemme koko kesän puhuneet, että siirretään tönö pihaan nukkuma-aitaksi. Puramme sen ja sitten kasaamme omassa pihassa perustuksille ja teemme katon ja lattian. Veljeni on sitä mieltä, että nostetaan kokonaisena koko kehikko lavetille ja täräytetään se pihaan kokonaisena perustuksen päälle. Noh, tänä kesänä emme siis saaneet aikaan mitään... Tai siis saimme. Teetimme taloon remontin, isäntä teki "liävän" saunan liiteriin ja kasvimaa/pihaviljelyala oli suurempi kuin ikinä, joten pelkkä ajatus ja muistutus aitasta sai varsinkin isännän hermoromahduksen partaalle.
Tänään se pasahti. Idea. Ajatus päähäni. Kun tiskikonetta täyttäessä mietin sitä edellisen postauksen HS:n artikkelia ja sitä pariskuntaa, joka asuu talvella metsässä riihessä. MINÄ HALUAN AITAN MEIDÄN METSÄPALSTALLE! Ajatus tuntui niin suurenmoisen huikealta pienissä aivoissani, että minun oli pakko soittaa ihan heti paikalla isännälle töihin. Piti hillitä intoni ja esitellä idea hyvin varovasti, koska mies on tottunut lauseeseen: "Kuule, mulla olis yks idea..." ja oikeastaan taitaa vähän pelätä koko lausetta, sillä yleensä se lupaa jotain "pikku" puuhaa myös isännälle :D Mutta kas vain. Isäntä oli heti juonessa mukana. Metsäpalsta on isännän lempipaikka ja hän käy siellä vähintään kerran viikossa. Eli "taukotupa" olisi siellä ihan paikallaan. Aitasta voisi tulla taukotupa, metsäkämppä, nukkuma-aitta, piilopirtti, kesäkoti, mitä ikinä... Soitin heti perään myös veljelle, joka on viisas mies. Tietää käytännön asioista paljon enemmän kuin minä ja hänellä on yleensä neuvo joka asiaan tiesi asiasta tai ei. (Sama juttu meikäläisellä toisinaan, sukuvika :D) Ja sieltä alkoi heti tulla myös ideoita: "Kannattaa sitten laittaa kamina sinne."- oli ehkä paras neuvo. Eli kaminoita katselemaan. Minä haluaisin myös keittokodan siihen lähelle. Tai nuotiopaikan ainakin aluksi. Saunaa sinne ei tule, koska mitään vesipistettä ei ole maillahalmeilla. Ja toisaalta alle 10km päästä voi tulla kyllä kotiin kylpemään.
Tässäpä pikku puuhaa ensi keväälle. Huomenna kaiketi mennään isännän kanssa katsomaan aitalle paikkaa, jos mummo tulee hetkeksi katsomaan lapsia.
Olen niin innoissani. En tiedä toteutuuko koko asia ikinä, mutta on huikean hienoa innostua omista haaveista!
Kuvassa näet aitan. Se sijaitsee yhden autiotalon pihapiirissa. Lähestulkoon kaikki rakennukset ovat purkukuntoisia ja se kai niiden tuomio onkin. Jo viime keväänä (kuten kuvasta näkyy), olen varannut itselleni tämän aitan. Tai oikeastaan vain tuon keskimmäisen sillä nuo päädyt ovat lähinnä vain sellaiset lautaseinäiset kylkeiset. Ne ovat kuitenkin (sekä ehjä katto) suojanneet tuota keskimmäistä hirsikehikkoa. Tila ei ole kovin suuri noin 3x3m, eikä korkeuttakaan ihan hirveästi, mutta minusta se on jotenkin viehättävä. Hirret ovat pienehköjä, mutta kovia.
Ensin suunnitelma oli se, että kehikko tuodaan meidän pihalle ja siitä tulee kanala. Mutta sitten ajatus siitä, että näemme työtä ja vaivaa tuollaisen hienon hirsipömpelin takia ja sitten kanat laitetaan sinne p*skomaan ja sotkemaan, alkoi tuntua hullulta. Niinpä olemme koko kesän puhuneet, että siirretään tönö pihaan nukkuma-aitaksi. Puramme sen ja sitten kasaamme omassa pihassa perustuksille ja teemme katon ja lattian. Veljeni on sitä mieltä, että nostetaan kokonaisena koko kehikko lavetille ja täräytetään se pihaan kokonaisena perustuksen päälle. Noh, tänä kesänä emme siis saaneet aikaan mitään... Tai siis saimme. Teetimme taloon remontin, isäntä teki "liävän" saunan liiteriin ja kasvimaa/pihaviljelyala oli suurempi kuin ikinä, joten pelkkä ajatus ja muistutus aitasta sai varsinkin isännän hermoromahduksen partaalle.
Tänään se pasahti. Idea. Ajatus päähäni. Kun tiskikonetta täyttäessä mietin sitä edellisen postauksen HS:n artikkelia ja sitä pariskuntaa, joka asuu talvella metsässä riihessä. MINÄ HALUAN AITAN MEIDÄN METSÄPALSTALLE! Ajatus tuntui niin suurenmoisen huikealta pienissä aivoissani, että minun oli pakko soittaa ihan heti paikalla isännälle töihin. Piti hillitä intoni ja esitellä idea hyvin varovasti, koska mies on tottunut lauseeseen: "Kuule, mulla olis yks idea..." ja oikeastaan taitaa vähän pelätä koko lausetta, sillä yleensä se lupaa jotain "pikku" puuhaa myös isännälle :D Mutta kas vain. Isäntä oli heti juonessa mukana. Metsäpalsta on isännän lempipaikka ja hän käy siellä vähintään kerran viikossa. Eli "taukotupa" olisi siellä ihan paikallaan. Aitasta voisi tulla taukotupa, metsäkämppä, nukkuma-aitta, piilopirtti, kesäkoti, mitä ikinä... Soitin heti perään myös veljelle, joka on viisas mies. Tietää käytännön asioista paljon enemmän kuin minä ja hänellä on yleensä neuvo joka asiaan tiesi asiasta tai ei. (Sama juttu meikäläisellä toisinaan, sukuvika :D) Ja sieltä alkoi heti tulla myös ideoita: "Kannattaa sitten laittaa kamina sinne."- oli ehkä paras neuvo. Eli kaminoita katselemaan. Minä haluaisin myös keittokodan siihen lähelle. Tai nuotiopaikan ainakin aluksi. Saunaa sinne ei tule, koska mitään vesipistettä ei ole maillahalmeilla. Ja toisaalta alle 10km päästä voi tulla kyllä kotiin kylpemään.
Tässäpä pikku puuhaa ensi keväälle. Huomenna kaiketi mennään isännän kanssa katsomaan aitalle paikkaa, jos mummo tulee hetkeksi katsomaan lapsia.
Olen niin innoissani. En tiedä toteutuuko koko asia ikinä, mutta on huikean hienoa innostua omista haaveista!
maanantai 14. lokakuuta 2013
Inspiraatioksi elämään- linkki vinkki
Lukekaapa ystävät HS:n juttu Erämaan armoilla . Kovasti ihailen rohkeita ihmisiä. Kovasti omaa rohkeutta olen elämässä etsinyt. Mitään näin radikaalia en ole koskaan rohjennut. Eikä minun tarvitsekaan ihan äärimmäisyyksiin mennä. Minulle riittää melkein keskiverto. Se, että keskiverto elämän keskellä silloin tällöin huomaa tekevänsä jotain itselle rohkeaa :)
lauantai 12. lokakuuta 2013
Lapseni sähköinen elämä
Välillä tuntuu, että meidän penskat ovat varsinaisia Duracel-pupuja tai sähköjäniksiä. Mutta otsikko ei nyt viittää siihen...
Meillä lapset katsovat lasten ohjelmia, lainaavat kirjastosta ja kirjastoautosta dvd:tä, pelaavat netissä Pikku kakkosen ja Legon pelejä, huitovat Wiillä ja pelaavat isännän 10- vuotta vanhalla pleikkarilla. Musiikkia he kuuntelevat omassa huoneessa cd:ltä. Lähinnä lasten levyjä. Esikoisella on minun vanha kännykkä ja siinä dna:n liittymä, joka putkahti mainospostina, silloin kun poika aloitti ekaluokan. Puhelimeen on tallennettu 3 numeroa: äiti, isä ja mummo. Ja puhelinta tarvitaan, eipä juuri koskaan. Vielä.
Mutta nyt esikoinen on päättänyt tarvitsevansa "kosketusnäytön". Koko syksyn kestopuheenaihe on "kosketusnäyttö". Kaikilla muillakin on "kosketusnäyttö". Tokaluokkalaisilla. Vähän epäilen, että kaikilla. Mitä sillä sitten tehdään? Pelataan ja kuunnellaan musiikkia. Minä tyhmä kuvittelin, että puhelimella pääsääntöisesti soitetaan ja puhutaan... Ilmeisesti hyvin monilla alakoululaisilla maallakin on omat "kosketusnäytöt".
Nyt ollaan sitten tultu siihen pisteeseen, että lapsi saa hankkia "kosketusnäytön" sitten kun on itse säästänyt rahat. Ja kuinka ollakaan synttärisankari on saanut 8-vuotiaana rahalahjoja. Ja "kosketusnäyttö" häämöttää lähempänä kuin uskommekaan... Tässä on minusta nyt se hyvä puoli, että lapsi oppii, että tavarat eivät vain putkahtele hänen elämäänsä kun vähän pyytää tai jopa vaatii. Tavaroita pitää joskus odottaa ja niiden takia joutuu näkemään vaivaa. Ainakin säästämisen vaivan. Joutuu vastustamaan muita kiusauksia.
Asian huono puoli on se, että me vanhemmat emme ymmärrä "kosketusnäytöistä" mitään. Minulla on antiikkikännykkä ja miehellä halpiskännykkä. Jos "kosketusnäyttöön" tulee viiruksia tai haittaohjelmia. Osaako lapsi käyttää sitä, voiko sitä käyttää väärin, jos sillä eksyy johonkin väärään "paikkaan"... ? Tuleeko kännykästä haitallista säteilyä lapseen? Erittääkö uusi laite lapseen haitallisia kemikaaleja? Olenko hysteerinen asian kanssa? En voi kuitenkaan laittaa lastani tynnyriin kasvamaan. Vai voisinko? :D
Aiheuttaako kännykkä lapsessani epätoivottuja sosiaalisia ilmiöitä. Ettei hän vaan kiusaa sen avulla muita? Tai tule kiusatuksi? Etokapineesta niin paljon huolta. Eikä sitä ole vielä edes ostettu, saati rahasummaa kerätty kokoon.
----------
Tunnen harvoja blogiystäviä tosielämässä, mutta yksi niistä harvoista Viola-mamma on pohtinut myös sähköistä lapsuutta omassa blogissaan, mutta eri näkökulmasta. Hän viittaa siinä uusimpaan Meidän Perhe-lehteen, jossa oli aiheesta juttu. Minäkin sen luin, kun lehti minulle vielä tulee. Juttu sai minutkin havahtumaan. Taas. Heti kävin mielessäni läpi, onko täällä kuvia lapsista tai olenko jakanut heidän yksityisiä asioitaan täällä vastuuttomasti. Tulin siihen tulokseen, että en. Te lukijat saatte kyllä huomauttaa, jos havaitsette, että vahingossa lipsun tästä! Mutta mutta... Facebook on huonompi juttu tältä osalta. Olen jakanut siellä kuvia perheestäni ja lapsistani. Sekä lasten hauskoja sutkauksia päivityksissä. Ja lasten hupsutteluvideoita. Kaikki tuntuu hauskalta ja harmittomalta, mutta mitä, jos joku käyttää sitä kaikkea väärin. Olenkohan ollut liian sinisilmäinen. Olen kyllä jakanut kaverini läheisempiin ja kaukaisempiin ja kaikki ei näe kaikkea. Luulen, mutta asetukset on joskus niin muuttuvaisen sekavia, etten voi olla ihan varma. Epäilen myös sitä, mitä ne näkevät, jotka eivät ole kavereitani. Heidän ei pitäisi nähdä mitään, mutta voinko olla varma. En tiedä. Olen kyllä ajatellut, että koska olen fb:ssä omalla nimellä ja naamalla, voin sanoa kaiken sen, mitä voisin sanoa julkisesti muutenkin elämässä, kylillä, turuilla ja toreilla. Mutta, jospa fb systeeminä kerää tiedon ja lopulta käyttää sitä jotenkin väärin, minua vastaan, vaikka kaikki on tuntunut viattomalta. Minä, salaliittoteorioiden suuri ystävä, näen fb:ssä suuren salaliiton. Isoveli valvoo. Pitäisikö erota koko touhusta... Mutta myönnän, olen vähän koukussa siihen. Niin kuin tähän blogimaailmaankin. Ja siihen samaan koukkuun näyttää kasvavan seuraavakin sukupolvi. Ehkä fb:t sun muut ovat sitten menneen talven lumia, mutta tekniikkakoukkuun ainakin. Kaikki tämä suuri muutos ja kehitys ahdistaa. On enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. On liikaa vauhtia, että edes ehtisi kunnolla kysyä kysymyksiä. Mikä vaikuttaa mihinkin? Mihin tämä kaikki johtaa? Onko kehitys pelkästään hyvä asia?
-----------
MAINOS:
Liittyen tuohon Meidän Perhe -lehti nyt todella edullisesti, 5kk vain 25,90! Saat tilaajalahjana Iittalan Muumi-mukin!.
Nyt kun, tilaa saa viiden kuukauden lehdet hintaan 25,90 ja uusimman Muumi- mukin kaupan päälle.
Itse tykkään kovasti kyseisestä lehdestä, koska se kertoo niin monipuolisesti erilaisten perheiden elämästä ja jotenkin tukee omaakin vanhempana olemista. Mainoksista ja tuote-esittelyistä en niin kovasti perusta, mutta sellaiset on helppo skipata. Nyt vaan näyttää siltä että minun on pakko rahasyistä karsia esim. lehtitilaukset pois, kun jään kotiin. Voisi ehkä harkita lehtien kanssa kimppatilauksia lähipiirin kanssa. Jos vaan ketään kiinnostaa. Paljon lehtiä haen kirppiksen ilmaiskorista ja sitten vien sinne myös omiani. Välillä kyllä tulee tehtyä löytöjä myös paperin keräyspisteellä :D Ja äidin lehdet käyn myös lukemassa.
Meillä lapset katsovat lasten ohjelmia, lainaavat kirjastosta ja kirjastoautosta dvd:tä, pelaavat netissä Pikku kakkosen ja Legon pelejä, huitovat Wiillä ja pelaavat isännän 10- vuotta vanhalla pleikkarilla. Musiikkia he kuuntelevat omassa huoneessa cd:ltä. Lähinnä lasten levyjä. Esikoisella on minun vanha kännykkä ja siinä dna:n liittymä, joka putkahti mainospostina, silloin kun poika aloitti ekaluokan. Puhelimeen on tallennettu 3 numeroa: äiti, isä ja mummo. Ja puhelinta tarvitaan, eipä juuri koskaan. Vielä.
Mutta nyt esikoinen on päättänyt tarvitsevansa "kosketusnäytön". Koko syksyn kestopuheenaihe on "kosketusnäyttö". Kaikilla muillakin on "kosketusnäyttö". Tokaluokkalaisilla. Vähän epäilen, että kaikilla. Mitä sillä sitten tehdään? Pelataan ja kuunnellaan musiikkia. Minä tyhmä kuvittelin, että puhelimella pääsääntöisesti soitetaan ja puhutaan... Ilmeisesti hyvin monilla alakoululaisilla maallakin on omat "kosketusnäytöt".
Nyt ollaan sitten tultu siihen pisteeseen, että lapsi saa hankkia "kosketusnäytön" sitten kun on itse säästänyt rahat. Ja kuinka ollakaan synttärisankari on saanut 8-vuotiaana rahalahjoja. Ja "kosketusnäyttö" häämöttää lähempänä kuin uskommekaan... Tässä on minusta nyt se hyvä puoli, että lapsi oppii, että tavarat eivät vain putkahtele hänen elämäänsä kun vähän pyytää tai jopa vaatii. Tavaroita pitää joskus odottaa ja niiden takia joutuu näkemään vaivaa. Ainakin säästämisen vaivan. Joutuu vastustamaan muita kiusauksia.
Asian huono puoli on se, että me vanhemmat emme ymmärrä "kosketusnäytöistä" mitään. Minulla on antiikkikännykkä ja miehellä halpiskännykkä. Jos "kosketusnäyttöön" tulee viiruksia tai haittaohjelmia. Osaako lapsi käyttää sitä, voiko sitä käyttää väärin, jos sillä eksyy johonkin väärään "paikkaan"... ? Tuleeko kännykästä haitallista säteilyä lapseen? Erittääkö uusi laite lapseen haitallisia kemikaaleja? Olenko hysteerinen asian kanssa? En voi kuitenkaan laittaa lastani tynnyriin kasvamaan. Vai voisinko? :D
Aiheuttaako kännykkä lapsessani epätoivottuja sosiaalisia ilmiöitä. Ettei hän vaan kiusaa sen avulla muita? Tai tule kiusatuksi? Etokapineesta niin paljon huolta. Eikä sitä ole vielä edes ostettu, saati rahasummaa kerätty kokoon.
----------
Tunnen harvoja blogiystäviä tosielämässä, mutta yksi niistä harvoista Viola-mamma on pohtinut myös sähköistä lapsuutta omassa blogissaan, mutta eri näkökulmasta. Hän viittaa siinä uusimpaan Meidän Perhe-lehteen, jossa oli aiheesta juttu. Minäkin sen luin, kun lehti minulle vielä tulee. Juttu sai minutkin havahtumaan. Taas. Heti kävin mielessäni läpi, onko täällä kuvia lapsista tai olenko jakanut heidän yksityisiä asioitaan täällä vastuuttomasti. Tulin siihen tulokseen, että en. Te lukijat saatte kyllä huomauttaa, jos havaitsette, että vahingossa lipsun tästä! Mutta mutta... Facebook on huonompi juttu tältä osalta. Olen jakanut siellä kuvia perheestäni ja lapsistani. Sekä lasten hauskoja sutkauksia päivityksissä. Ja lasten hupsutteluvideoita. Kaikki tuntuu hauskalta ja harmittomalta, mutta mitä, jos joku käyttää sitä kaikkea väärin. Olenkohan ollut liian sinisilmäinen. Olen kyllä jakanut kaverini läheisempiin ja kaukaisempiin ja kaikki ei näe kaikkea. Luulen, mutta asetukset on joskus niin muuttuvaisen sekavia, etten voi olla ihan varma. Epäilen myös sitä, mitä ne näkevät, jotka eivät ole kavereitani. Heidän ei pitäisi nähdä mitään, mutta voinko olla varma. En tiedä. Olen kyllä ajatellut, että koska olen fb:ssä omalla nimellä ja naamalla, voin sanoa kaiken sen, mitä voisin sanoa julkisesti muutenkin elämässä, kylillä, turuilla ja toreilla. Mutta, jospa fb systeeminä kerää tiedon ja lopulta käyttää sitä jotenkin väärin, minua vastaan, vaikka kaikki on tuntunut viattomalta. Minä, salaliittoteorioiden suuri ystävä, näen fb:ssä suuren salaliiton. Isoveli valvoo. Pitäisikö erota koko touhusta... Mutta myönnän, olen vähän koukussa siihen. Niin kuin tähän blogimaailmaankin. Ja siihen samaan koukkuun näyttää kasvavan seuraavakin sukupolvi. Ehkä fb:t sun muut ovat sitten menneen talven lumia, mutta tekniikkakoukkuun ainakin. Kaikki tämä suuri muutos ja kehitys ahdistaa. On enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. On liikaa vauhtia, että edes ehtisi kunnolla kysyä kysymyksiä. Mikä vaikuttaa mihinkin? Mihin tämä kaikki johtaa? Onko kehitys pelkästään hyvä asia?
-----------
MAINOS:
Liittyen tuohon Meidän Perhe -lehti nyt todella edullisesti, 5kk vain 25,90! Saat tilaajalahjana Iittalan Muumi-mukin!.
Nyt kun, tilaa saa viiden kuukauden lehdet hintaan 25,90 ja uusimman Muumi- mukin kaupan päälle.
Itse tykkään kovasti kyseisestä lehdestä, koska se kertoo niin monipuolisesti erilaisten perheiden elämästä ja jotenkin tukee omaakin vanhempana olemista. Mainoksista ja tuote-esittelyistä en niin kovasti perusta, mutta sellaiset on helppo skipata. Nyt vaan näyttää siltä että minun on pakko rahasyistä karsia esim. lehtitilaukset pois, kun jään kotiin. Voisi ehkä harkita lehtien kanssa kimppatilauksia lähipiirin kanssa. Jos vaan ketään kiinnostaa. Paljon lehtiä haen kirppiksen ilmaiskorista ja sitten vien sinne myös omiani. Välillä kyllä tulee tehtyä löytöjä myös paperin keräyspisteellä :D Ja äidin lehdet käyn myös lukemassa.
perjantai 11. lokakuuta 2013
Aikalisä
Arjessa ei toisinaan vaikuta olevan mitään päätä ei häntää.
Olen hiukan täällä avautunut elämäni iloista ja suruista. Hassua, mutta ne avautumistekstit ovat saaneet kaikkein eniten lukijoita. Epäilen, että niitä lukevat kaikki sukulaiset ja tutut ja heidän tuttujen kummin kaiman serkun naapurit... Olen yrittänyt aika nimettömänä pitää blogiani, enkä ole tätä kovinkaan monelle mainostanut, mutta luultavasti useampi osaa yhdistää oikean minäni ja blogiminäni. Useampi kuin osaan ehkä aavistaakaan. En ole varma, mitä ajattelen asiasta. Jatkaako samoilla linjoilla vai kenties sulkea blogi salasanan taakse? Mutta takaisin siihen arjen päättömyyteen ja hännättömyyteen...
Olen ollut vuoden alusta puolikkaissa töissä. Lapseni 1,5v. ja 5v. käyvät hoidossa. Tokaluokkalainen koulussa ja iltsissä. Mies vuorotöissä. Olen töissä miten sattuu. Yksi päivä on aina vakio, sama viikonpäivä ja lähes sama kellon aika. Muulloin voin olla töissä minä päivänä ja mihin aikaan hyvänsä. Paitsi yöllä. Työtilaisuuksista tiedän joskus vuotta ennen, joskus viikkoa ennen. Lasten hoitopäivät olisi hyvä tietää ainakin pari viikkoa aikaisemmin. Olisi tietenkin helppoa, jos lapset olisivat joka päivä hoidossa, voisin hoitaa kotihommat ja repaleiset työpäivät kätevästi. Mutta eihän puolikkaasta palkasta ole mitään järkeä maksaa kokonaisia hoitomaksuja. Kun minua pyydetään iltatöihin, on minun ensin plärättävä tietenkin oma kalenterini ja sen lisäksi isännän kalenteri, että mikä vuoro hänellä on. Jos isännällä on iltavuoro, pitää soittaa mummolle. Jos mummolla on menoja, täytyy kauniisti ja kohteliaasti sanoa, etten voi tulla työtilaisuuteen, kiitos kutsusta. Tunnen syyllisyyttä näistä tilanteista. Jos päivätöitä tulee yllättäin, on ensin kysyttävä onko erään toisen perheen lapsille varattu siksi päiväksi hoitopaikka vai voinko minä viedä. Paitsi, etten usein kysy, koska en halua olla vaivaksi. Kysyn useimmiten mummolta, mutta vähän pelkään, että rasitan häntä liikaa. Joskus saatan olla töissä aamusta, kun isäntä on kotona ja tulen kotiin puolen päivän jälkeen. Viikonlopputöissä ollessani isäntä vahtii lapsia. Mutta motkottaa, kun olen poissa. On ihan hirveän rasittavaa kun aina tuntee olevansa väärässä paikassa, pitää miettiä monen monta palasta kohdalleen, lukea monen ihmisen aikataulut oman lisäksi. On hirveästi muistettavia asioita. On paljon muistilappuja, listoja ja kalenteri merkintöjä. Siitä huolimatta unohtelen asioita. Teen huolimattomuusvirheitä. Stressaan ja ahdistun. En ole kovin pahasti unohtanut työasioita, mutta lasten neuvola, lääkäri ja hammashoitaja aikoja olen unohtanut. Vaikka ne on kalenterissa. Jos on vapaapäivä, olen niin helpottunut vapaasta, etten muista katsoa kalenteriin. Olen hirveän väsynyt, mutta iltaisin on vaikea saada unta ja yöllä heräilen monta kertaa. Ahdistus on vähän helpottunut, mustaa puristavaa möykkyä rinnassa ei ole enää. Mutta pinna on tiukalla. En jaksa kuunnella lasten äksyilyä, riitelyä, huutoa, kova äänistä leikkiä, riemun kiljahduksia, hassuttelua. En jaksa neuvoa läksyissä. En siedä, jos lapsi ei ymmärrä tai osaa tai jos mehu kaatuu pöydälle. En jaksa innostua omista harrastuksista, ennen iloa tuottaneet jutut saattavat tuntua taakalta. En jaksa nähdä ihmisiä. En halua lähteä kotoa mihinkään. Elämässä tuntuu olevan pelkkiä pakkoja. Kaikki on tosi sekavaa.
Ja nyt minulla tuli mitta täyteen.
Minulla on kolme lasta, mutta en ole koskaan ollut hoitovapaalla. Minulla on kolme vauvaa, jotka ovat kaikki vuorollaan aloittaneet päivähoidon 10 kk:n ikäisinä. Minulla on kutsumus, joka on ajanut minua töihin. Minulla on ollut työ, josta olen pitänyt niin paljon, että olen aina halunnut palata aikaisin töihin. Olen luullut, etten ole kotiäitiainesta. Etten jaksaisi olla päivät pitkät täällä metsässä. Paitsi, että nyt en halua mitään muuta. Haluan olla kotona. En halua lähteä mihinkään. Haluan pitää lapsistani huolta ilman, että pinna on koko ajan tiukalla. Haluan olla välittämättä muiden aikatauluista, paitsi oman perheen. Haluan toteuttaa kutsumustani äitinä. Muut velvollisuudet voivat odottaa. Minä olen ilmoittanut jääväni hoitovapaalle 1.1.2014.
Olen saanut tukea ja kannustusta päätökselleni. Olen saanut ymmärrystä. Pahoin pelkään, että tulen saamaan vielä myös kuraa niskaani tästä. Mutta ihan se ja sama. Tämä on minun elämä ja minun perhe. Kukaan ei puolusta sitä, jos en minä itse sitä tee. Vähän minulla on epäonnistunut olo. En selvinnyt tästä. En pärjännyt. Mutta minulla on rohkea olo, minä uskallan jäädä pois. Keskittyä tärkeimpään. Lasteni elämään.
Olen hiukan täällä avautunut elämäni iloista ja suruista. Hassua, mutta ne avautumistekstit ovat saaneet kaikkein eniten lukijoita. Epäilen, että niitä lukevat kaikki sukulaiset ja tutut ja heidän tuttujen kummin kaiman serkun naapurit... Olen yrittänyt aika nimettömänä pitää blogiani, enkä ole tätä kovinkaan monelle mainostanut, mutta luultavasti useampi osaa yhdistää oikean minäni ja blogiminäni. Useampi kuin osaan ehkä aavistaakaan. En ole varma, mitä ajattelen asiasta. Jatkaako samoilla linjoilla vai kenties sulkea blogi salasanan taakse? Mutta takaisin siihen arjen päättömyyteen ja hännättömyyteen...
Olen ollut vuoden alusta puolikkaissa töissä. Lapseni 1,5v. ja 5v. käyvät hoidossa. Tokaluokkalainen koulussa ja iltsissä. Mies vuorotöissä. Olen töissä miten sattuu. Yksi päivä on aina vakio, sama viikonpäivä ja lähes sama kellon aika. Muulloin voin olla töissä minä päivänä ja mihin aikaan hyvänsä. Paitsi yöllä. Työtilaisuuksista tiedän joskus vuotta ennen, joskus viikkoa ennen. Lasten hoitopäivät olisi hyvä tietää ainakin pari viikkoa aikaisemmin. Olisi tietenkin helppoa, jos lapset olisivat joka päivä hoidossa, voisin hoitaa kotihommat ja repaleiset työpäivät kätevästi. Mutta eihän puolikkaasta palkasta ole mitään järkeä maksaa kokonaisia hoitomaksuja. Kun minua pyydetään iltatöihin, on minun ensin plärättävä tietenkin oma kalenterini ja sen lisäksi isännän kalenteri, että mikä vuoro hänellä on. Jos isännällä on iltavuoro, pitää soittaa mummolle. Jos mummolla on menoja, täytyy kauniisti ja kohteliaasti sanoa, etten voi tulla työtilaisuuteen, kiitos kutsusta. Tunnen syyllisyyttä näistä tilanteista. Jos päivätöitä tulee yllättäin, on ensin kysyttävä onko erään toisen perheen lapsille varattu siksi päiväksi hoitopaikka vai voinko minä viedä. Paitsi, etten usein kysy, koska en halua olla vaivaksi. Kysyn useimmiten mummolta, mutta vähän pelkään, että rasitan häntä liikaa. Joskus saatan olla töissä aamusta, kun isäntä on kotona ja tulen kotiin puolen päivän jälkeen. Viikonlopputöissä ollessani isäntä vahtii lapsia. Mutta motkottaa, kun olen poissa. On ihan hirveän rasittavaa kun aina tuntee olevansa väärässä paikassa, pitää miettiä monen monta palasta kohdalleen, lukea monen ihmisen aikataulut oman lisäksi. On hirveästi muistettavia asioita. On paljon muistilappuja, listoja ja kalenteri merkintöjä. Siitä huolimatta unohtelen asioita. Teen huolimattomuusvirheitä. Stressaan ja ahdistun. En ole kovin pahasti unohtanut työasioita, mutta lasten neuvola, lääkäri ja hammashoitaja aikoja olen unohtanut. Vaikka ne on kalenterissa. Jos on vapaapäivä, olen niin helpottunut vapaasta, etten muista katsoa kalenteriin. Olen hirveän väsynyt, mutta iltaisin on vaikea saada unta ja yöllä heräilen monta kertaa. Ahdistus on vähän helpottunut, mustaa puristavaa möykkyä rinnassa ei ole enää. Mutta pinna on tiukalla. En jaksa kuunnella lasten äksyilyä, riitelyä, huutoa, kova äänistä leikkiä, riemun kiljahduksia, hassuttelua. En jaksa neuvoa läksyissä. En siedä, jos lapsi ei ymmärrä tai osaa tai jos mehu kaatuu pöydälle. En jaksa innostua omista harrastuksista, ennen iloa tuottaneet jutut saattavat tuntua taakalta. En jaksa nähdä ihmisiä. En halua lähteä kotoa mihinkään. Elämässä tuntuu olevan pelkkiä pakkoja. Kaikki on tosi sekavaa.
Ja nyt minulla tuli mitta täyteen.
Minulla on kolme lasta, mutta en ole koskaan ollut hoitovapaalla. Minulla on kolme vauvaa, jotka ovat kaikki vuorollaan aloittaneet päivähoidon 10 kk:n ikäisinä. Minulla on kutsumus, joka on ajanut minua töihin. Minulla on ollut työ, josta olen pitänyt niin paljon, että olen aina halunnut palata aikaisin töihin. Olen luullut, etten ole kotiäitiainesta. Etten jaksaisi olla päivät pitkät täällä metsässä. Paitsi, että nyt en halua mitään muuta. Haluan olla kotona. En halua lähteä mihinkään. Haluan pitää lapsistani huolta ilman, että pinna on koko ajan tiukalla. Haluan olla välittämättä muiden aikatauluista, paitsi oman perheen. Haluan toteuttaa kutsumustani äitinä. Muut velvollisuudet voivat odottaa. Minä olen ilmoittanut jääväni hoitovapaalle 1.1.2014.
Olen saanut tukea ja kannustusta päätökselleni. Olen saanut ymmärrystä. Pahoin pelkään, että tulen saamaan vielä myös kuraa niskaani tästä. Mutta ihan se ja sama. Tämä on minun elämä ja minun perhe. Kukaan ei puolusta sitä, jos en minä itse sitä tee. Vähän minulla on epäonnistunut olo. En selvinnyt tästä. En pärjännyt. Mutta minulla on rohkea olo, minä uskallan jäädä pois. Keskittyä tärkeimpään. Lasteni elämään.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Jiäkuappi ja sen sisältö
Sain Maijalta haasteen paljastaa jääkaappini julkisesti. Kiitosta vaan. Ja koska Maija kirjoittaa omalla murteellaan, en malttanut olla otsikoimatta tätä omalla murteellani. Minusta jiäkuappi on yksi parhaita savolaisia sanoja. Kaunein savon kielen sanahan on tietysti äet. Minulla on äet. Mutta minun lapsillani on mammukka. Oikeasti nimimerkkini tulee siitä, että perheeni kutsuu minua oikeasti mammukaksi. Täälläpäin mammukka merkitsee vaimoa, mutta koska sana on meidän perheessä tarttunut myös lapsiin, meillä se merkitsee äitiä. Eksyinkö aiheesta. Ehkä hiukan :D
Tässä tämä meidän rohjo on. Etumus kerää tärkeitä papereita. Ehkä joitain turhiakin... Siinä on hammashoitaja kutsuja, koulun ruokalista, lukujärjestys, magneettitaustainen muovitasku laskuille. Magneetteja, jotka on ihan Sipulin suosikkileluja tällä hetkellä. Älä kiinnitä erityistä huomiota jääkaapin viereiseen kasaan pöydällä... Olen kova kasauttamaan tavaraa. Noloa.
Ylähyllyllä hilloja ja säilykkeitä. Säilytän täysiä tietysti kellarissa, mutta käytössä olevat avatut on täällä. Pikkelssiä, suolakurkkuja, mustikkahilloa, ketsuppia ja oisko tuo yksi kuusenkerkkäsiirappia tai minttuhyytelöä, josta ei tullut hyytelöä. Seuraavalla hyllyllä juustoa ja Oivariinia sekä puurokattila. Puuro on menossa kanoille. Luulin, että syön tähteet, mutten syönytkään. Sitten on hyllyllinen maitoa ja piimää. Maitoa menee melkein 3 litraa päivässä ja piimää noin yksi litra. Maitojen päällä lautasella keitettyjä papuja.
Pullohyllyllä omenasiideriä, josta tykkään, mutta koska siinä on prosentteja, en juo sitä. Tykkään mausta, mutta en tykkää siitä tunteesta kun nousee päähän. En voi juoda niin vähää, ettei tunnu päässä. No ehkä ruokalusikallinen illassa :D mutta sitä vauhtia siideri kyllä menee pahaksi, joten en avaa sitä. Miksi ostin sen? Elä ees kysy... Sarjassamme hulluja heräteostoksia. Pullon alla isännän lounas iltavuoro viikolle: paketti grillimakkaraa. Lokeroissa: puolikas kesäkurpitsa ja puolikas kaali. Toisessa lokerossa kaaliraastetta tuoresalaatiksi ja paistettuja suppilovahveroita.
Ovessa ylimpänä: myyjäisistä ostettu omena-tyrnihillo. Seuraavaksi näkyy olevan poisheitettävää: liian kauan avattuna seisoneet valkosipulimurskapurkki ja sambal oelek- purkki. Ja jotain niiden välissä, en jaksa mennä keittiöön tarkistamaan, mikä se on. Purkki makeaa kurpitsahilloa ja hunajaa. Kuulemma aikaisin lingottua ja varminta säilyttää viileässä, ettei mene pahaksi. (Asiasta kymmenenteen tässä välissä: Kaikki mun mehiläiset kuoli! Katsoin eilen pesään ja siellä on tapahtunut joukkokuolema! En ymmärrä. Pitää ehkä lähettää näyte eviraan?) Seuraavaksi. Miksi ihmeessä meillä on kaksi avattua maitotölkkiä. Tätä mä en tajuu. Nuo on kyllä molemmat maidot ihan juotavia. Maustamattoman jugurtin ja violajuuston olen ostanut leivontaan, mutta kun se sähköuuni ei toimi, nuo jäi käyttämättä. En muistanut tehdä niistä muuta. Ehkä tuon violan vielä voi syödä leivällä. Violan yläpuolella pihlajanmarjahilloa ja itse tehtyä huulirasvaa, jota joutuu nyt ilmojen kylmetessä höväämään esikoisen naamaan iltaisin. Ei suostu laittamaan muuta kuin mammukan huulirasvaa :) Alahyllyllä maito, piimä ja iskän jugurtti, kuten kaikki tölkkijugurttia meillä nimittävät. Eläkä taaskaan kysy miks :D
Sellasta siellä on, joitain takarivin aarteita jäi ehkä mainitsematta, kuten ainakin leivän juuri ja ehkä jotain tosi outoa ja tosi vanhaa... en uskalla edes mennä katsomaan mitä ylähyllyn perukoilla on... Kuvittelen aina, että minulla ei ole hävikkiä. Ei paljon yleensä olekaan. Nyt ehkä vähän hävettää tuo jugurtti ja tuorejuusto... Ja jos mietit missä munat, niin meillä munat on pöydällä :D kuulumme siihen koulukuntaan muna-asiassa.
Haasteen taidan heittää nyt vaikkapa Nannukalle, Keskeneräiselle, Viola-mammalle ja Anulle Linnanpuistoon. Anteeksi, mun kone jotenkin pätkii, enkä nyt saa kunnolla teitä linkitettyä :( Yritän ehkä myöhemmin uudelleen.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Ötököitä ja ennakkoluuloja
Karppaus ja perhe- blogissa sekä muutamassa muussa yhteydessä olen tänä syksynä törmännyt siihen, että ihmiset kasvattavat kanoille sekä vähän eksoottisemmillekin lemmikeille matoja, toukkia, torakoita, koppakuoriaisia ja ties mitä ruuaksi. Minulla on melkoinen ötökkä- ja loiskammo. En pelkää ötököitä luonnossa, mutta minulla on joku käsittämätön kammo siitä, että kotiini tai kehooni muuttaisi tuho- tai loiseliöitä. Kammoni ei ehkä ole edes kovin realistinen, mutta aika ajoin pelkään kovasti esim. täitä tai syyhypunkkeja. Ja koska olen herkkäihoinen atoopikko, minähän kutisen usein. Ja hyvin usein saan kehiteltyä luulosairauden, että minussa on joku loinen. Outoa eikö? Ihan oikeasti torakkaan, noin 4 cm pitään, olen saanut ihan oikeasti kosketustakin ensimmäisellä Afrikan reissullani. Se otus kiipesi säärtäni pitkin farkun lahkeen sisäpuolella. Ja koska olimme paikallisessa kodissa vieraana, en uskaltant käydä kirkumaan vaan meni aivan kalpeaksi ja lähestulkoon menetin tajuntani. Näistä lähtökohdista, minun on äärimmäisen vaikea kuvitella, että kasvattaisin sisällä asuintiloissa mitään hyönteisiä. Varsinkaan noita jauhomatoja, koska en enää uskaltaisi käyttää jauhoja mihinkään. Pelkäisin toukkien valtaavan joka ainoa ruokakaapin.
Mutta toisaalta minua kuitenkin kiinnostaisi. Äärimmäisen mielenkiintoinen artikkeli on uusimmassa ulkoministeriön Kehitys- lehdessä. Näköislehden voit lukea täältä. Ötökkäjuttu alkaa sivulta 19. Tämä jutun pariskunta syö hyönteisiä ja jopa itse kasvattamiaan hyönteisiä. Suuri osa maailman ihmisistähän todella syö ötököitä ja ne ovat tärkeä osa ruokavaliota monissa maailman kolkissa. Namibiassa käydessä näimme torilla monenlaisia kuivattuja toukkia myynnissä. Sain jopa valmistusvinkkejä, mutta en uskaltanut kokeilla. Toisaalta olisi ehkä pitänyt... Hyönteiset olisivat todellakin terveellinen ja ekologinen ruoka ja ehkä tulevaisuudessa meidänkin on pakko opetella niitä käyttämään. Kukapa tietää. Mutta aikamoinen kynnys ainakin minun on ylitettävä.
Mutta ainakin uteliaisuus asiaan on nyt herätetty :)
Mutta toisaalta minua kuitenkin kiinnostaisi. Äärimmäisen mielenkiintoinen artikkeli on uusimmassa ulkoministeriön Kehitys- lehdessä. Näköislehden voit lukea täältä. Ötökkäjuttu alkaa sivulta 19. Tämä jutun pariskunta syö hyönteisiä ja jopa itse kasvattamiaan hyönteisiä. Suuri osa maailman ihmisistähän todella syö ötököitä ja ne ovat tärkeä osa ruokavaliota monissa maailman kolkissa. Namibiassa käydessä näimme torilla monenlaisia kuivattuja toukkia myynnissä. Sain jopa valmistusvinkkejä, mutta en uskaltanut kokeilla. Toisaalta olisi ehkä pitänyt... Hyönteiset olisivat todellakin terveellinen ja ekologinen ruoka ja ehkä tulevaisuudessa meidänkin on pakko opetella niitä käyttämään. Kukapa tietää. Mutta aikamoinen kynnys ainakin minun on ylitettävä.
Mutta ainakin uteliaisuus asiaan on nyt herätetty :)
lauantai 5. lokakuuta 2013
Syksyisiä puuhia
Minulla kasvoi takapihalla kaivurin keväällä mylläämässä rinteessä kaikenlaista sekalaista. Kylvin siihen vähän mitä sattui. Ihan vaan siksi, että edes jotain kasvaisi, ettei tulisi pelkkää rikkaruohoa. Tänään keräsin rinteestä nipun pellavaa. Kuivaan ne, ehkä niistä tulee kivoja "kuivakukkia" koristeeksi. Minusta olisi kiva joskus kasvattaa pellavaa kuidun takia ja opetella pellavan käsittelyä langaksi ja kankaaksi asti. Nyt sellaiset haaveet eivät kyllä ole realistisia kun lapset ovat pieniä, mutta ehkä joskus. Sen täytyy olla mahdollista, koska jos äitini ja mummoni ovat osanneet, on taito varmasti minunkin opeteltavissa. Toinen mitä rinteestä keräsin on sinappi. Jokin kaalikasvien tuholainen söi sinappini melkein kokonaan keskikesällä. Loppukesästä sinappihalme kuitenkin elpyi, mutta kypsältä nämä eivät vaikuta vielä. Ajattelin kuitenkin korjata talteen ennen talven tuloa, kun nyt kerran oli aikaa ja innostusta. Kokeilen kypsyvätkö siemenet, jos kuivatan kasvit varsineen kaikkineen tyynyliinan sisällä. Tyynyliinan sisällä siksi, etteivät siemenet pksahtele ympäriinsä vaan jäävät talteen pussin pohjalle. Muistin tänään myös, että kaktukseni ovat vielä kasvihuoneessa ja hain ne pois.
Tässä uusimmat höpsähdykseni. Kaksi ankkaa, jotka sain. Nämä päätyvät paistiksi kun ilmat muuttuvat liian kylmiksi ulkoilla. Päivät nämä vaakkuvat pihalla aitauksessa ja yön nukkuvat pienessä kopissa, jossa aiemmin asusteli kaksi kania. Nämä on kyllä sellaisia veiktikoita ja etanan tappajia, että aion luultavasti hankkia näitä ensi kesäksi. Tai no ehkä se myös vaikuttaa, miltä maistuvat ja onko kyniminen työlästä.
Latva-artisokat. Koko tämän vuoden sato. Kannattaako vaiva? KYLLÄ! Maku on taivaallinen! Ja sitäpaitsi olen kehittynyt näiden viljelyssä. Ensimmäisenä kesänä, toissa vuonna, kun ensimmäistä kertaa laitoin kasvamaan, en saanut satoa lainkaan. Viime kesänä sain yhden mykerön syödäkseni ja toinen pienempi ei ehtinyt kasvaa isoksi. Nyt sain nämä kaksi syötävää ja kaksi jää keskenkasvuisiksi. Ehkä sato ensi vuonna taas kaksinkertaistuu ;) Toivossa on hyvä elää.
Laitoin tänään kuivumaan kehäkukan terälehtiä ja maurinmalvan kukkia. Idea lähti siitä kun olin eilen ja tänään saippuakurssilla. Tänään vein kurssille mukanani toissakesäisen kesäpossun rasvan, jota olin pakkasessa säästänyt. Lisäksi vein kuivattua nokkosta, kuivattuja kamomillan ja maurinmalvan kukkia sekä omia eteerisiä öljyjä. Olin aikeissa viedä kehäkukan terälehtiä, mutten löytänyt niitä. Ehkä en kuivannut niitä viime vuonna tai sitten olen käyttänyt ne kaikki johonkin. Nyt laitoin siis uusia kuivumaan vastaisen varalle. Täytyy myöhemmin postata uudestaan siitä saippuakurssista. Tosi mukavaa puuhaa. Eikä niin vaikeaa ja vaarallista kuin luulin ja pelkäsin.
Omenasato. Ehkä saman verran syöty. Nämä on talvilajikkeita. Hieman raakoja vielä nuo pienemmät ainakin.
Kellari. Olen jo parina syksynä aikonut laittaa tänne blogiin satomme kilomäärät. Mutta oikeasti, ei minulla ole aikaa eikä intoa alkaa kaikkea punnitsemaan. Ihan mielenkiintoista olisi tietysti tietää itsekin paljonko ruokaa saamme tästä pieneltä pihalta, mutta kaikkea ei vaan ehdi tekemään. Mehuja, hilloja ja säilykkeitä on ainakin koko vuodeksi, vaikka kuvassa näyttää jotenkin vähältä. Ylähylly puuttuu kuvasta. Perunoita ei ole kovin paljon. Kaksi melassipyttyä ja kaksi tavallista sankoa. Porkkanoita on ehkä enemmän. Ne ainakin riittävät ensi kesään. Niitä on tuo pyykkikorillinen ja melassipytty. Lanttuja on ovenpielessä pahvilaatikossa. Niitä kasvatin nyt ensimmäistä kertaa. Yleensä olen ostanut pussillisen. Nämä kyllä riittävät meille. Tosin näistä lantuista ei tullut pyöreitä vaan kummallisia pitkulaisia. Punajuuria on ollut kahtena kesänä tosi paljon. Nyt niitä tuli ehkä kilo. Eivät oikein edes itäneet ja uusinta kylvökset eivät oikein kasvaneet. Purjosato myös jäi pinemmäksi kuin viime kesänä. Parikymmentä pinetä rimppanaa. Täytyy huomenna pakastaa ne. Kuivattua purjoa minulla on vielä viime vuodesta. Aika hyvin on vielä aromitkin tallella.
Kaalit minulla on vielä maassa ja maa-artisokat sekä palsternakat. Tomaattejakin on vielä tulossa kasvihuoneessa. Jos ei tule kunnon pakkaset. Pieni halla ei huoneeseen mene.
Tällaista tänään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)