tiistai 30. kesäkuuta 2015

Elämästä

Viikonloppuna olin hautajaisissa. Sunnuntai-iltana olin tosi poikki ja tuntui, että itkettää vaan ihan hirveästi. Kun hanat avaa, ne eivät meinaa millään sulkeutua. Olen surrut kaikenlaisia asioita. Tuntuu toisinaan, että olen syntynyt ihan värään aikaan. Tunnen oloni tosi vanhaksi. Sukupuussakin olen ihan väärällä oksalla. Minun olisi kuulunut syntyä 60-luvulla. Myöhästyin 20 vuotta. Elämän rajallisuus pysäyttää. Kohtako ei ole enää yhtään sukupolvea minun ennen? Omat vanhemmat ja heidän sisaruksensa vievät pois myös linkin omiin isovanhempiini ja heidän isovanhempiinsa. Esivanhempia ei muista kohta kukaan. Onneksi olen perillä juuristani. Jos en tietäisi, mistä tulen, en tietäisi minne olen menossa.

Kävin kuukausi sitten psykologilla. Itse, yksin, vaikka käynti oikeastaan liittyi lapsen oppimisvaikeuksiin. Psykologi kyseli elämästäni, perheestäni, suvustani. Millaisia olemme? Monet traumat, kokemukset, elämän kolhut kuulemma jättävät merkin geeniperimäämme. Se miksi, olen tällainen voi olla seurausta monien ihmisten kokemuksista. Psykologi sanoi, että asiat periytyy jopa kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Raamatullista, mutta silti tieteellistä.

Olen menettänyt tosi monta sukulaista viime vuosina. Nyt näiden hautajaisten aikoihin itkin taas jokaista. Itkin sukuni muistoja. Hyviä asioita, pahoja asioita. Asioita joita muistan ja asioita joita en ole kokenut, kuullut vain. Tuntenut ikävää, tuskaa ja kipua. Rakkauttakin. Geeneistä astiko se kaikki kumpuaa?

Oli tosi vahva kokemus saattaa rakasta sukulaista paikkakuntamme hautausmaalle. Hautausmaan pääkäytävää pitkin. Portista kiviaidan sisälle. Heti kohta oikealla on isovanhempieni hauta. Jonkin matkaa eteenpäin vasemmalla isäni ja pienen veljeni hauta. Siitä vähän matkaa jatkoimme, käännyimme, tätini hauta ja melkein siihen viereen laskettiin tämä rakas arkku. Melkein siskonsa haudan viereen.

Sinne minäkin tahtoisin aikanaan. Pääkäytävän varteen. Siellä kaikki muutkin sukulaiset tuntuvat olevan. Tavalliset ihmiset. Takapenkin ihmiset. Ei merkkihenkilöitä, mutta pääkäytävällä. Viimeiset tulevat ensimmäisiksi.

Siitäkö se johtuu, geeneistä? Että ostin rantatontin, mutta en ilkeä mennä sinne. Mitä ne naapuritkin ajattelevat. Köyhä ihminen meni ja osti. Varakkaampi oli sen itselleen ajatellut. Mitä minä oikein luulin. Torpparien jälkeläinen. Köyhien perillinen. Luulin, että tulen onnelliseksi kun omistan. En tullut. Häpeän omistan. Ylihintaisen häpeän.

Ja kaikesta nyt huomasin, että olen maassa kiinni. Tämän paikkakunnan maassa. Omistin tai en. Identiteettini on olla juuri täältä kotoisin. Joku pari viikkoa sitten kysyi, millaista siellä on asua. Oletteko tykänneet olla. Hämmennyin. Vastasin, että en osaa sanoa. Olen viidennen polven paikkakuntalainen. Lapseni kuudennen. Ollaan kai tykätty. Ei olla ymmärretty lähteä. Seuraan epäuskoisena keskustelua, että ihmiset pitäisi saada muuttamaan paikkakuntaa työpaikan perässä. Ei ihmistä pidä juuriltaan repiä, jos ei se itse halua.

Mutta juuriani en häpeä. En häpeä geenejäni. Minusta on tullut juuri tällainen. Olen oppinut ihmisenä olemisesta paljon. Sain elämää kokeneet geenit ja vanhan sielun. Sain paikan ja tehtävän tässä maassa. Maasta tullut ja aikanaan maaksi jälleen.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Lintumaisia juttuja


Tipuista kerroin joskus aiemmin keväällä. Seitsemän tipua silloin kuoriutui ja kolme niistä lähti maailmalle. Tai no ei kovin etäs, melkein naapuriin. Se oli hiukan ennen kanojen mykoplasmakohua. Nyt en uskaltaisi lintuja kaupatakaan kenellekään tai ostaa ennen kuin tauti laantuu. Yritän pitää tämän eläintenpidon muutenkin sellaisena, etten kovin myisi mitään. Kasvattaisin vain omiksi tarpeiksi. Joskus on toki tarpeen ostaa joitain munia tai yksilöitä, ettei mene ihan sukurutsaamiseksi. 
Neljä kananpoikaa on siis kotona. Nuo kolme valkoista ovat kukkoja. Ja kävi aivan kuten olin toivonutkin, nyt minulla on musta kana <3 Minulla oli tavoitteena lisätä kanojani yhdellä tänä vuonna ja se toteutuu. Kuvassa poikaset ulkoilee sen aikaa kun siivoan sisällä häkkiä. Kauniina päivinä ovat saaneet ulkoilla muutenkin. Mutta ihan vapaaksi en ole uskaltanut päästää.


Viirutkin ulkoilee. 


Meillä on monta linnunpönttöä pihassa. Tässä asuu kirjosieppoperhe.


Ja tässä leppälintuperhe.


Ja tässä... hm.. jonkilainen uusperhe kai. Sain ystävältä 6 ankan munaa, jotka laitoin hautomakoneeseen kananmunien kanssa. Kananmunia laitoin mukaan siksi, että olen huomannut, että hautomatulos on parempi täydellä koneella kuin vajaalla. Ilmeisesti siten siellä pysyy lämpö ja kosteus paremmin kohdillaan. Ankanmunista vain yksi oli hedelmöitynyt ja siitä ainoasta hedelmöityneestä munasta kuoriutui poikanen. Ja olipa hyvä, että oli näitä kuoriutuneita tipuja, jotka adoptoivat ankan perheeseensä. Näistä on todella tullut perhe. Kukaan ei tunnu välittävän siitä, että yksi on erilainen. Ankkaa ei ole nokittu tai kohdeltu pahasti. Jos ankka olisi ihan yksin, se olisi tosi orpo. Katsotaan millainen porukka tästä kehkeytyy. Mutta kaipa minun pitää etsiä jostain ankalle kaveri. Näistä kananpojista toivoisin ehkä vähän patakukkoja, koska kanaa en tarvitsisi ja nyt en uskalla mitään myydä. Tuolla yhdellä tipulla on harmaat harjan ja heltan alut. Minkähän väriset niistä tulee?



Kasvihommat ei näytä kovinkaan hyvältä tänä vuonna. Vain peruna näyttää kasvavan hyvin ja tämä yksi chili taitaa ehtiä tehdä satoa. Muutama tomaatti kukkii, mutta ei ne kovin hyviltä näytä. Pavut eivät ole itäneet ollenkaan. Ei mitkään pavut, lukuunottamatta härkäpapua. Hernekin oli pitkään itämättä, mutta nyt se on venähtänyt ihan tällä viikolla. Avomaankurkuista ensin istuttamani kuolivat kaikki. Nyt viikko sitten istutetut näyttävät olevan hengissä, mutta en tiedä ehtiikö ne tehdä yhtään kurkkua. Kaalit eivät onnistu tänä(kään) vuonna. Kurpitsat ovat elossa kompostikasassa, mutta ne eivät ole oikein kasvaneet. Porkkana saattaa menestyä. Punajuuri ei ole oikeastaan itänyt. 
Lämpöä, sitä tarvittaisiin.



"Traktori" ja heinäkuorma. (Älä kiinnitä huomiota vinksahtaneeseen huussiin taustalla :D )



Viime vuonna kasvatimme menestyksekkäästi perunaa pehkukatteen alla. Tänä vuonna saimme tosi vanhan pehkupaalin, jolla katamme perunamaata. Paalia ei vaan pysty mitenkään viemään tarpeeksi lähelle kasvimaata niin se pitää purkaa yläpihalla pikkukärryyn.



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Luomusiemeniä tarjouksessa

En ehkä olisi tarvinnut lisää siemeniä, mutta huomasin Hyvinvoinnin tavaratalossa olevan Nelsonin luomusiemeniä tarjouksessa. En mielestäni ole kova shoppailemaan, mutta kaikilla on heikkoutensa ja minulle heikkoja kohtia on siemenet ja kirjat. Tilasin mm. mangoldia, steviaa, timjamia, pinaattia, joita minulla ei ollut keväällä lainkaan kylvettäväksi.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kissoja ja kursseja


En ole tainnut kertoa, että meille syntyi noin kolmisen viikkoa sitten neljä kissan pentua. Tässä kuvassa ovat vielä niin pieniä, etteivät silmät ole auenneet. Osasimme odottaa pentuja ja olimme niitä toivoneetkin. Viimeksi minulla on ollut kissan pentuja lapsuuden kodissani noin parikymmentä vuotta sitten. Näistä pennuista yksi on kenties vielä ilman kotia. Pennut ovat jo melkoisia killisilmiä ja kasvaneet hurjasti, mutta eivät vielä tule laatikosta itse pois. Emo on laihtunut tosi paljon imetyksen myötä, mutta yritämme ruokkia sitä hyvin ja antaa extraherkkuja. Kissamme on todella hyvä emo. Olin varannut kisulle laatikon, joka oli vuorattu vanhalla lakanalla, muttei se tietenkään sille kelvannut. Se kävi kokeilemassa laatikkoani monta kertaa ja hävisi sitten kokonaan. Pelkäsin, että se oli päässyt karkaamaan ulos. Olisi ollut kamalaa, jos se olisi pyöräyttänyt piilopennut jonnekin pihalle. Ne olisi sitten villiintyneet ja olisimme olleet todella pulassa. Mutta kissa olikin löytänyt mukavan pesän lasten lelulaatikosta pehmolelujen seasta. Olin tosi helpottunut, vaikka minusta ihmisen näkökulmasta paikka ei ihan paras olekaan. Näistä otuksista täytynee ottaa lisää kuvia myöhemmin. 

Viime viikolla pidin muutamille ystäville villiyrttikurssin kotona, koska opiston kautta kurssi peruuntui. Ei ollut riittävästi ilmoittautuneita. Oikeastaan oli hauskempaa pitää kurssia kotona. Toivottavasti kurssilaisillakin oli mukavaa.

Tämän viikonlopun vietin itse kana- ja lammaskurssilla. Siellä oli mukavaa ja taisin jotain uuttakin oppia, vaikka paljon oli tuttuakin. Vieralukohteet oli kivoja ja aina on mukavaa tutustua uusiin ihmisiin.



P.s. Toinen mehiläispesä on saanut vielä olla rauhassa. Ja kyllä. Pesän tuhoaja oli todella karhu.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Levällään kuin Jokisen eväät

Paitsi, ettei nää oo Jokisen eväät vaan toinen mun mehiläispesistä, jota karhu näköjään piti omina eväinään. Varmuudella voin sanoa, että sunnuntai-iltana se oli vielä paikoillaan ja ehjä. Ja luultavasti olisin eilenkin huomannut tämän tuolla omenapuutarhassa melkein omenapuiden välissä ruohikolla. Tänään olin mehiläispuku päällä menossa pesille kun tajusin, että joku oli ehtinyt ensin! Toinen on vielä toistaiseksi ehjä. Se pitäisi kai laittaa johonkin turvaan, mutta mihinpä sen nyt äkkiseltään laitat. Aamulla sitä ei varmaan enää ole. Tuon tuhotun pesän osia oli riepoteltu pitkin lähimetsää. Tuhon tekijä on varmasti karhu. Pienempi eläin ei tuota tuhoa olisi saanut aikaan, eikä tuuli. Täällä on tuullut tosi paljon, mutta tuuli ei kyllä syö hunajaa, vahaa ja sikiöitä/toukkia. Eikä tee isoa p*skakasaa kymmenen metrin päähän. Pelkään, että seuraavaksi häviää kani, kana tai karitsa. 
Ei miulla muuta tällä kertaa. Ärsyttää.




Edit. Jäin ikkunasta valvomaan, mitä pihassa tapahtuu ja äsken pesän rippeillä ruokaili supikoira. Haluan uskoa, että se on syyllinen tähän tuhoon. Ihmeellisen paljon voimaa niin pienellä eläimellä, jos on jaksanut kaikki nuo roinat levitellä.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kukkia


Siperian kärhö, jonka istutin viime keväänä. 



Ahomansikka. Näitä kukkia on pihassa PALJON!


Omena aloittee. Neljästä isommasta puusta kahdessa on nuppuja.


Viinimarjapensaissa on tosi paljon kukkia. Enemmän kuin ikinä.


Marjatuomipihlaja.

Myös tuomi kukki, joten peruna tuli tehtyä. Se on meidän merkki. 

Voikukista olen tehnyt hyytelöä. Ja nuppuja säilönyt omenaviinietikkaan. Niistä tuli mieleen oliivit. 

Sipuli-neitonen rakastaa poimulehden kukkia. Jostain syystä himoitsee syödä niitä pihalla.

Orvokkeja olen kerännyt salaattiin. 

Ja monta muutakin kukkaa olisi pihalla ihailtavana, kun vaan ehtisi ihailla.

Kaikki asiat on ihan rempallaan ja tekemättä. Mutta katsellaan me kedon kukkia vaan :)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...