Jostain syystä mua on viime aikoina väsyttänyt ihan hirveästi. Mieluiten vaan ehkä ottaisin nokkaunia sohvalla. Mietin jo, että pitäisikö tilata aika verikokeeseen. Tai ehkä tauti on vanhalta nimeltään ihan vaan laiskuus. Mene ja tiedä. Koska olin viime vuoden poissa töistä, ei minulle valitettavasti kertynyt oikein kesälomaakaan, joten ei voi torkkua ihan niin paljon kuin haluaisi.
Facebookin paikallinen kirppis-ryhmä on hiukan kohtalokas. Pari viikkoa sitten sen kautta meille muutti kaksi gerbiiliä. Ihan niinkuin meillä ei olisi noita eläjiä jo ihan tarpeeksi :D Mutta toisaalta ne ovat esikoisen omat lemmikit ja hän on tosi hyvin ottanut vastuuta niistä. Hän on hiukan haluton harrastamaan mitään niin harrastakoon nyt sitten gerbiilien hoitoa. Hän on pari vuotta toivonut itselleen hamsteria, mutta olen vakuuttunut, että nämä ovat helpompia hoitaa. Gerbiileissä minua hämmästyttää niiden kyky silputa ohutta pahvia mm. vessapaperirullia ja sellaista. Ne on kuin koneita siinä! Aavikkoeläiminä gerbiilit eivät paljon juo, eivätkä tietysti sitten paljon pissaakaan. Siksi ne on aikalailla hajuttomia.
Kissan pennut sen sijaan eivät ole kovin hajuttomia. Ne on nyt parin kuun ikäisiä ja asuvat sisätiloissa. Niillä on kaksi hiekkalaatikkoa, joita siivotaan päivittäin, mutta silti tuntuu, että aina haisee kissanpa*ka. Muuten ovat kyllä tosi vekkuleita otuksia. Miehellä meni kyllä hermot kun ne kipuaa joka paikkaa. Hän rakensi yhteen oveen mahtavan salpasysteemin, joten pennuilla on käytössään talossa vain yksi huone. Mutta valitettavasti nyt kulku on estynyt keskimmäisen huoneeseen ja keskimmäinen joutuu asumaan veljen huoneessa. Hirveät järjestelyt yksien kissojen takia. Nyt kyllä leikkautamme emon. Emme ehkä tarvitse kissanpentuja ihan lähivuosina, vaikka miten söpöjä ja mukavia ovatkin.
Muu eläinväki elelee aikalailla ilman sen kummempia kuulumisia.
Ihmisväki on tehnyt pieniä retkiä Lintsille, sirkukseen ja lähialueen kesätapahtumiin. Mustikassakin ollaan käyty. Isäntä eniten. On melkein joka päivä töiden jälkeen käynyt keräämässä pienen sankollisen ja niitä taitaa olla nyt parikymmentä litraa kerättynä. Kantarelleja on löytynyt syötäväksi. Ei olla säillötty niitä ainakaan vielä. Metsämansikoita ollaan pihalta syöty ja vähän pakastettukin. Isoja mansikoita ostin kylältä. Osan pakastin ja osasta tein hilloa mustikoiden kanssa. Olemme kovia syömään hilloa. Ei ehkä maailman terveellisintä, mutta hyvää.
Pinaatti-, yrtti- ja maustekasveja on olen vähän säilönyt. Ja olen myös kerännyt siemeniä hyvänheikinsavikasta ja kaurajuuresta. Jos on tarvetta sellaisille niin minulta saisi.
Tällä viikolla olemme syöneet ensimmäisiä omia perunoita. Peruna on kasvattanut massiiviset varret ja ne kukkivat, mutta mukulat on tosi pieniä vielä. Kesäkurpitsoita näyttää olevan tulossa, eikä mene edes kovin kauaa kun saadaan jo syödä. Samoin herneissä näkyy olevan palkoja. Kaikki on ihan hirveän myöhässä tänä kesänä. Onneksi ei olla oman maan varassa. Kyllä olisi nälkä tullut jo monta kertaa.
Nyt pitää mennä nukkumaan kun huomenna on työpäivä.
perjantai 31. heinäkuuta 2015
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Vihasta
Kun olin lapsi ja nuori, äitini ei antanut sanoa: "Minä vihaan sinua." tai "Minä vihaan sitä henkilöä." Minusta se oli jotenkin pikkumaista, että piti tarttua toisen sanomisiin. Mitäpä tuosta, yksi lause. Onko se nyt niin vakavaa? Nyt ymmärrän, että äitini on hyvin viisas ihminen. Hän ei myöskään suvainnut pilkkaamista, ivaamista tai kiusaamista. Hän edelleen sanoa napauttaa vakiolauseensa ihmisille, jotka pilkkaavat jotakin henkilöä rotunsa, vammansa tai minkä tahansa ominaisuutensa perusteella. Hänen kommenttinsa sellaiseen on aina sama: "Ihmisiä ne on nekkii." tai "Ihminen se on sekkii." Tuon tokaisun lisäksi hänen ei yleensä tarvitse sanoa mitään selittelyjä tai perusteluja. Se riittää. Ihmisyys. Ihminen on arvokas siksi, että on ihminen. Pulinat pois. Kukaan ei ole toista ylempi, eikä alempi. Asia on hänelle iskostettu selkäytimeen omassa lapsuudenkodissaan. Ymmärtääkseni heillä oli aina ovet auki sukulaisille, naapureille ja satunnaisille kulkijoille. Heillä oli myös tuttu romaniperhe, joka siihen aikaan vielä eli liikkuvaa elämää. Perhe tuli aina tietyin väliajoin yöpymään ja luultavasti saivat jotain matkaevästäkin mukaansa ja hevoselle heiniä. Kaikki talot eivät liikkuvia romaneja hyväksyneet. Myös minun kotini oli avoinna erilaisille ihmisille. Meillä kävi tosi paljon vieraita ja kodissamme asui erilaisia pätkiä myös muita kuin ydinperheemme jäseniä. Kukaan ei päässyt ilman kahvia tai ruokaa pois, jos sattui taloon tulemaan. Muistan, että vanhempani tutustuivat esimerkiksi yhteen vanhaan jehovantodistaja mieheen, jolle aina keitettiin kahvit ja rupateltiin niitä näitä, vaikka kotini oli tunnustava luterilainen koti.
Olen ollut kovin surullinen huomatessani, että rakkaassa kotimaassani on niin kovin paljon vihaa. Surullinen siitä, että kaikki ihmiset eivät halua pitää kaikkia ihmisiä vertaisinaan ihmisinä. Enkä ole ainoastaan surullinen. Ehkä jopa pelkään.
Jostain syystä teininä luin kaikki mahdolliset kirjastomme juutalaisvainoja käsittelevät omaelämänkerrat. Se alkoi kaiketi Anne Frankin päiväkirjasta. Erityisesti minua puhutteli ne ihmiset, jotka piilottivat juutalaisia, vaikka tiesivät olevansa myös itse vaarassa toimintansa takia. Päätin silloin, että minä olisin sellainen ihminen. Pahaa pitää vastustaa ja täytyy olla ihmisyyden puolella. Siksi kirjoitan tätä. Siksi olen valinnut sen uran minkä olen valinnut. Siksi teen vapaaehtoistyötä. Pitää olla ihmisen puolella. Lähimmäisen. Ihminen on lähimmäiseni.
Olen saanut mahdollisuuden käydä useassa museossa Johannesburgissa ja Kapkaupungissa, joissa on käsitelty apartheidin aikaa. En voinut käsittää, miten sellainen on voinut olla mahdollista. Miten minun elinaikanani maailmassa on ollut sellaista. En ollut erityisen ylpeä valkoisuudestani. Myös Jerusalemin Yad Vashem on todella pysäyttävä paikka. Sieltä ei voi selviytyä itkemättä pois. Eikä voi käsittää, miten ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle mitään sellaista. Mutta niin kauan kuin ihminen vihaa toista ihmistä, niin kauan kuin ihminen kuvittelee olevansa toista perempi, sellainen voi olla mahdollista. Ei anneta vihalle mahdollisutta, eihän?
Olen ollut kovin surullinen huomatessani, että rakkaassa kotimaassani on niin kovin paljon vihaa. Surullinen siitä, että kaikki ihmiset eivät halua pitää kaikkia ihmisiä vertaisinaan ihmisinä. Enkä ole ainoastaan surullinen. Ehkä jopa pelkään.
Jostain syystä teininä luin kaikki mahdolliset kirjastomme juutalaisvainoja käsittelevät omaelämänkerrat. Se alkoi kaiketi Anne Frankin päiväkirjasta. Erityisesti minua puhutteli ne ihmiset, jotka piilottivat juutalaisia, vaikka tiesivät olevansa myös itse vaarassa toimintansa takia. Päätin silloin, että minä olisin sellainen ihminen. Pahaa pitää vastustaa ja täytyy olla ihmisyyden puolella. Siksi kirjoitan tätä. Siksi olen valinnut sen uran minkä olen valinnut. Siksi teen vapaaehtoistyötä. Pitää olla ihmisen puolella. Lähimmäisen. Ihminen on lähimmäiseni.
Olen saanut mahdollisuuden käydä useassa museossa Johannesburgissa ja Kapkaupungissa, joissa on käsitelty apartheidin aikaa. En voinut käsittää, miten sellainen on voinut olla mahdollista. Miten minun elinaikanani maailmassa on ollut sellaista. En ollut erityisen ylpeä valkoisuudestani. Myös Jerusalemin Yad Vashem on todella pysäyttävä paikka. Sieltä ei voi selviytyä itkemättä pois. Eikä voi käsittää, miten ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle mitään sellaista. Mutta niin kauan kuin ihminen vihaa toista ihmistä, niin kauan kuin ihminen kuvittelee olevansa toista perempi, sellainen voi olla mahdollista. Ei anneta vihalle mahdollisutta, eihän?
torstai 23. heinäkuuta 2015
Etikkamunat
Olen jo pitkään halunnut kokeilla etikkamunien tekemistä viiriäisenmunista. Joskus se on tyssännyt huonoon munantuotantoon tai sitten siihen, etten löydä oikeanlaista etikkaa. Oikeaa etikkaa en löytänyt nytkään. Ohjeissa, joita löysin, kehotettiin käyttämään mallasviinietikkaa tai siiderietikkaa. Kumpaakaan en löytänyt oman kunnan, enkä lähikaupunginkaan ruokakaupoista. Jossain amerikkalaisohjeessa oli ihan laimennettu väkiviinaetikka, mutta se tuntui aika ankealta. Käytin hunajaviinietikkaa ja omenaviinietikkaa sekaisin tässä liemessä sekä perussäilöntämausteita. Näistä saattaa tulla ihan äärettömän hyviä tai sitten ihan järkyttävän pahoja. En ole vielä maistanut. Antaa tekeytyä. joku ohje kehotti odottamaan kuukauden. Jos nämä on hyviä kerron reseptin, mutta jos nämä on tosi pahoja, mitäpä sitä kertomaan kellekään. Munanetin keskustelupalstalta löysin vinkin, että jos haluaa välttää keitettyjen viiriäisten munien kuorimisen, joka on hiukka työläämpää kuin kananmunien, niin voi laittaa munat yöksi etikkaan. Sitten poistetaan vain kalvo. Pakko oli kokeilla. Etikan makuhan ei tässä kohtaa haittaa mitään kun munat joutuvat etikkakylpyyn jokatapauksessa. Huomasin, että munia ei tarvitse pitää edes yön yli väkiviinaetikassa kuoren sulatusta varten, muutama tunti riittää. Ja niiden katseleminen oli muuten varsin hauskaa puuhaa. Otin ihan videon siitä:
lauantai 18. heinäkuuta 2015
Kasvimaakierros
Amatöörikuvaajan amatööripuutarha.
Viime kesänä olisi saanut kivemman videon, mutta nyt tuli tällainen. Ihan kaikkea ei ehdi tässä selittää, mutta jonkinlaisen käsityksen tässä saanee meidän kasvimaasta.
Pari virhettä huomasin, väitän mm. yhtä kasvia ohraksi vaikka se on vehnä. Ja en aio säilöä kurkkuyrttiä vaikka sellaisen käsityksen voi saada.
tiistai 14. heinäkuuta 2015
Vertailun vuoksi
Viime vuonna.
Tänä vuonna.Rastaita on ihan hirveästi ja ne meinaa syödä viinimarjan raakileet. Koskaan aiemmin emme ole käyttäneet verkkoja. Nyt ostimme sellaisia. Tosin osaan pensaista rastaan on osanneet verkon allekin. Pitäisi laittaa ihan maahan asti aukottomasti ja siinä verkkoa laittaessa tuntuu jo osa raakileista karisevan kun tertut tarttuvat verkkoon. Hankalaa. Luonnon kasvien kasvu on ollut tosi runsasta, rehevää ja elin voimaista tänä vuonna, mutta kasvimaa ei niinkään. Perunaa näyttäisi tulevan, jos ei mikään tauti iske. Samoin porkkana näyttää ihan hyvältä, mutta ne pavut ja herneet ei vaan menesty nyt. Härkäpavunkin kasvu on huonompaa. Tuo mun kasvimaa näyttää ihan kamalan sekavalta ja sotkuiselta kun vertaa moniin ihaniin kasvimaakuviin, mitä blogeista löytyy. Perustelen itselleni, että tää on nyt sellainen permakulttuuripuutarha ja siksi tän kuuluukin näyttää tällaiselta. En tiedä kuuluuko oikeasti, mutta se kuulostaa paremmalta kuin sekasotku :D Ja kyllä mä tuolla paljon käyn hoitamassa vaikkei se ehkä ihan siltä näytä... Pitää ottaa lähikuvia kunhan kasveissa olisi edes jotain kuvattavaa. Ainoa, mitä olen kasvimaalta jo käyttänyt on salaatti- ja yrttikasveja. Ja metsämansikoita sekä pari puutarhamansikkaa ollaan maisteltu. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu. Muuttuhan?
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Jämiä
Välillä meillä syödään tosi huonosti, jos olen töissä tai ollaan paljon pihalla. Tai toisinaan ei vaan jaksa ajatella ruuanlaittoa. Silloin kun ruuanlaitto ei innosta meillä syödään lähinnä paistettuja munia, grillattua makkaraa tai mannapuuroa hillolla. Nyt ollaan yritetty syödä pakastimesta ruokaa pois, että kesän ja syksyn aikana voi taas säilöä uutta. Toisinaan myös se kaupassa käynti jää vähän retuperälle, joten sitten syödään mitä kaapeista ja pakkasesta löytyy. Menneellä viikolla parina sateisena päivänä tein ruokaa löytämistäni aineista.
Lammaslihapullat
noin puoli kiloa omaa karitsan jauhelihaa pakkasesta
kaksi palaa tarjous paahtoleipää
yksi oman kanan muna
itse kuivattua purjoa sopivasti
valkosipulijauhetta (kaupan)
suolaa
Arlan lasitölkissä olevien fetajuustokuutioden mausteöljy
Ehkä noin desi omatekoista ketsuppia
Paistoajan voit tarkistaa jostain :)
Söimme ruskean kastikkeen, keitettyjen perunoiden ja työsuhdesalaatin kanssa.
Jääkaapin uumenista löytyi kuohukerma, jonka päiväys oli 5.6. Se oli ihan takana ja hiukan jäähileessä. Tein kermasta kakun. Ohje täällä.
Loput tarjous paahtoleivät laitoin uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja tuolla alakuvan kojeella jauhoin ne korppujauhoiksi.
Kojeella tein aiemmin yrttisuolaa, josta kerroin edellisessä postauksessa. Jauhoin yhtenä päivänä myös viimeiset joulusuklaakonvehdit, joista tuli ihan sairaan hyviä muffineja!
Nyt alkaa tulla pihalta hiukan syötävääkin. Ei tarvitse pelkkiä jämiä syödä ;)
Kasvimaasta tekisi mieli kertoa, mutta eipä siinä kovin kertomista ole :( Katsotaan ilkeäisinkö ottaa siitä kuvia ensi viikolla.
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Omituisia otuksia
Kissanpentumme ovat jo yli kuukauden vanhoja. Viime viikolla niitä piti käydä näyttämässä lääkärille, kun niiden silmät rähmivät ja nenät vuotivat. Pakkasimme koko perheen kantokoppaan ja kävimme vastaanotolla. Kaikki oli muuten kunnossa ja silmätkin ovat nyt parantuneet hienosti silmätipoilla, jotka on ihan samoja, mitä olen meille ihmisillekin joskus taannoin tiputellut. Nenäoireetkin häipyivät. Samalla apteekkireisuulla ostimme myös matolääkityksen koko katraalle. Emokissa on ihan täydellinen äiti. Se puunaa ja pesee, imettää ja välillä vähän komentaakin. Ja sitten se on ihan uskomattoman siisti. Jos se huomaa, että pentu on pissannut lattialle jonnekin nurkkaan, se käy nuolemassa lattian puhtaaksi. Koko lapsuuteni ajan kodissamme oli aina kesällä kissanpentuja, mutta en muista yhdenkään emon olleen ikinä näin huolellinen siivooja. Pennut osaavat jo käyttää hiekkalaatikkoa, mutta vahinkoja sattuu niinkuin lapsille toisinaan. Tänään emo oli tuonut hiiren pennuilleen. Mieheni vei sen ulos, mutta tunnin päästä se sama hiiri oli tuotu takaisin. Toisella kertaa ukkokulta vei hiiren suosiolla hiukan parempaan piiloon.
Viime kuussa pidin kotonamme villiyrttikurssin. Ilmoitin facebookissa, että maksuksi kurssista voi tuoda jotain, jos arvelee minun jotain tarvitsevan, mutta voi olla ihan hyvin tuomattakin mitään. Yksi ystävä toi kolme akaattikotiloa. Sitähän minulta tästä vielä puuttuikin. Aika hauskoja otuksia. Hiljaisia tyyppejä. Ne elelee sellaisessa muovisessa "terraariossa". Wikipedia kertoo, että näitä syödään jossakin. Ei tee mieli maistaa. Ajatus on aika etova. Vaikka toisaalta, nämä on tosi isoja ja kuulemma lisääntyvät paljon. (Sitä kauhulla odottaen...pitää yrittää hävittää munat hyvissä ajoin.) Nämä ovat kuulemma monin paikoin trooppisissa maissa todella haitallinen vieraslaji . Toimisikohan siihen ongelmaan syömällä hävittäminen.
Monenkokoista munaa on löytynyt viimeaikoina. Vasemmalta alkaen tavallinen kananmuna, kanantekemä minimuna, jättikokoinen viiriäisenmuna, tavallinen viiriäisenmuna ja viiriäisenmuna, josta on unohtunut pilkut.
Jättiläisviirunmunassa oli kaksi keltuaista. Tällaisia kananmunia on joskus tullut, mutta tämä oli ensimmäinen tätä laatua. Herkullinen oli kyllä.
Näiden eläinjuttujen lisäksi ollaan tehty vähän tupposia eläimille talveksi ja puuhailtu sellaisia perusjuttuja pihalla. Sisähommat on jääneet vähän retuperälle. Eilen tein yrttisuolaa. Keräsin lipstikkaa, ruohosipulia, pari pillisipulin vartta, jotka katkaisin vahingossa, oreganoa ja ihan hiukan siankärsämöä. Silppusin ne pellille, laitoin karkeaa merisuolaa sekaan ja pistin uuniin 150 asteeseen joksikin aikaa. Tänään jauhoin ne blenderillä hienoksi ja pistin purkkiin. Päihittää lihaliemikuutiot ihan 6-0. Kun se blederi oli kerran esillä hurautin myös viimeiset joulusuklaat sillä hienoksi. Ne vihonviimeiset konvehtit, mitkä oli kaikkien mielestä pahoja. Laitoin konvehtijauheen muffineihin ja lastenkin mielestä ne parhaimpia muffineja ikinä.
Tämmöstä täällä. Mitäs teille?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)