lauantai 29. joulukuuta 2012

Isälle

"Minun isäni, sinua muistan.
Näen selkäsi leveän.
Kuulen laulut ja vihellyksen,
hellän huumorin keveän.
Minun isäni, sinulle laulan.
Sinä opetit laulamaan,
ja vielä vuosien jälkeen
siitä voimaa saan.

Minun isäni, katseesi lämpö
yhä tietäni valaisee
ja opettaa salaisuutta:
Pieni suurempaa tarvitsee.
Rakas isäni, minulle näytit
miten laulavat peipposet,
minne pääskynen rakentaa pesän,
ketun askelet.

Rakas isäni, sinulle laulan.
Ota sanani kätketyt.
Tahdon kaikista vuosista kiittää.
Toivon sinulle onnea nyt.
Sinä osoitat, että on täällä
syli suurempi kaikkia,
ja takana meren ja metsän on Jumala."

Anna-Mari Kaskinen
(Kirjasta: Anna-Mari Kaskinen, Sinulle laulavat linnut)

Luin runon isän hautajaisissa

perjantai 28. joulukuuta 2012

Että sellainen joulu tänä vuonna...

Kuva


Kuva

En ole hirveästi kuvia meidän kodista tänne laittanut, koska tuntuu, ettei meillä ole koskaan niin edustuskelpoista, että kehtaisi kovin kotiaan esitellä. Jouluksi kai on aina vähän pakko raivata edes enimpiä sotkuja pois. Jäin vähän itse miettimään, että miksi ihmeessä meillä palaa nuo valot keskellä päivää. Tosi ekologista. Ehkä ne oli ne jouluvalot :D Muita jouluvaloja meillä ei nyt oikein ollutkaan. Edes kynttilöitä ei poltettu. Koti saatiin siivotuksi ja osa ruuista valmiiksi kun minuun iski tauti. Aatonaatosta Tapaninpäivään oli kurkku, pää ja niska kipeä ja kuumetta 38-40. Aamuisin vähän vähemmän, mutta illaksi nousi niin rajusti, että hampaat kalisi ja koko ruumista tärisytti. Ihan hirveän väsynyt olin koko joulun ja ukko parka oli ihan burn outin partaalla kun sai hoitaa kaiken ihan yksin. Todella stressaava joulu oli kaikille. Se näyttää olevan aika iso juttu kun äiti on poissa pelistä monta päivää. Mutta oli lapsilla hauskaakin. Joulupukki toi monta mukavaa pakettia ja mummo oli mukana kuviossa jouluaattona. Ja pyhät kuluivat iskän kanssa uusia legoja rakennallessa.

Eilen kävin lääkärissä kun eilenkin oli vielä kurkku tavattoman kipeä ja vähän lämpöäkin. Ei tämä pikatestin mukaan angiinaa ainakaan ollut. Epäili adenovirusta. Ikänä kuullutkaan moisesta, mutta ärhäkkää kurkkutautia ilmeisesti voi tehdä. Tänään on ollut aika terve päivä. Tosin huomaan nyt, että kurkku ei olekaan vielä ihan kunnossa. Nieleminen sattuu. Mutta odotellaan, jospa tämä tästä.

Huomasin muuten, että minulla on facebookissa yksi tykkääjä. Kiva!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Makkaraa

Kuva

Tällainen "lelu" oli pakko ostaa syksyllä alesta. Tänään kaivelin sen varastosta tosi toimiin ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että ihan mainio vekotin! Viime syksynä jauhoimme jauhelihaa lainakoneella, jonka  olisimme toki äitiltä saaneet nytkin, mutta tässä on myös makkaran telemiseen sopivat suuttimet, jotka siitä äitin koneesta puuttuu. Jonkinlainen joulumakkara perinne meillä oli lapsuuden kodissa. Mutta se oli sellaista ohraryynimakkaraa. Onhan se ihan perinteikästä, mutta ei se nyt ihan hirveästi meikäläiseen iske. Ei ainakaan niin paljon, että välttämättä alkaisin sitä joka jouluksi valmistamaan.

Syksyllä kerroin, että kävimme Ahvenanmaalla. Sieltä ostin tuliaisiksi Michael Björklundin (mm. Strömsöstä tuttu kokki) kirjan: Lähiruokaa. Kävimme hänen ravintolassaan muuten syömässä ja tapasimme myös itse kokin. No siis joka tapauksessa, kirjassa on ohje lammasmakkaralle. Olin jo vähän katsonut ohjetta aiemmin sillä silmällä, että sitä pitää joskus kokeilla. Ja kun vielä löysin pakkasesta edelliskesäisen sianlihaa (luulin jo, että oli kaikki syöty), päätin tehdä jouluksi makkaraa.

Makkara taikinaan tulee kirjan mukaan:

400g lampaan lihaa esim. lapaa
250g porsaankareeta
80g pekonia
80 silavaa
3 valkosipulin kynttä
80 salottisipulia
1 rkl voita (sipulien kuullottamiseen)
1 pieni tuore mieto chili
1rkl sambal oelekia
1 rkl väkevää sinappia
40 g voita
suolaa
tuoreita silputtuja yrttejä, esim persiljaa ja rosmariinia
vettä

Lisäksi 2m lampaan suolta

Minun versioni:
Suuri köntti pässin lihaa niskan alueelta, poistin pilkkoessa rasoja ja kalvoja pois
Köntti sian lihaa, jossa oli silavaa kiinni
Paketti kaupan pekonia
10 valkosipulin kynttä
4 itsekasvatettua keltasipulia
(kuullotin sipulit voissa ja annoin jäähtyä)
punaista paprikaa
2 rkl sambal oelekia
pitkähkö puristus vahvaa sinappia
Voipaketin jämä, vähemmän kuin ohjeessa
suolaa näppituntumalla, sitähän tuli pekonin ja voinkin mukana
tuoretta sipulin versoa
kuivattua oreganoa ja rosmariinia
loraus vettä

9m lampaansuolta, loppui kesken, joten taikinasta tuli myös 9 lihapullaa

Jauhoin ensin lihat jauhelihaksi karkealla terällä
Sekoitin muut aineet joukkoon
Laitoin vielä taikinan lihamyllystä läpi, että tuli tasaisempaa

Liotin suolta vedessä jonkin aikaa ennen kuin laitoin sen makkara suuttimeen. Makkaran tekeminen koneella oli yllättävän helppoa.
Laitoin makkarat uunipellille.
Pistelin ne parsinneulalla, etteivät räjähtäneet paistettaessa.
Paistoin 225 asteessa 20 minuuttia.
Makkaraa tuli 3 pellistä.
Paistoin kaikki, koska liha oli jo ollut pakkasessa, eikä makkaroita voinut raakana pakastaa.
Pakastin osan makkaroista jouluksi ja uudeksi vuodeksi.
Osan söimme isännän kanssa heti. Pojat eivät tykänneet. Silkkaa ennakkoluuloa. Vauva tykkäsi. Olisi syönyt enemmän kuin uskalsimme antaa. Liikaa suolaa vauvalle kuitenkin. Vauveli näyttää tykkäävän vahvoista mauista.

Jos epäilet makkaran teon olevan vaikeaa, ihan turhaan. Jos minä osasin, kuka vaan osaa. Kannatta tehdä isompi satsi kerralla kun kerran aloittaa.


Kuva

Tässä valmista makkaraa ja raakaa makkaraa. Ei mitään maailman kaunempia, mutta todella herkullisia! En ehkä enää ikinä halua syödä halpaa kaupan lenkkiä, jos kerran makkara voi olla tällaista!


(Pakko kertoa: En ollut ikinä käyttänyt tuota sambal oelekia. Minulla oli mielikuva, että se olisi tölkissä, mutten ollut varma. Jos se olisikin joku jauhettu mausteseos? Päätin laittaa kaverille viestinja kysyä apua. Sain neuvoksi etsiä sitä maustekastike hyllystä. Ja löysinkin sitä sitten kaupasta. Tosiaan, lasitölkissä sitä myydään ja se on chilitahnaa. Hetken jo mietin sitäkin, että jos se olisi ollut vaikka jotain viinaa. Meikäläinen kun ei niistä oikein tiedä :D Näin sitä aloitteleva kokkailija oppii uusia juttuja.)

Asiasta toiseen. Olen muuten vähän harjoitellut värttinän käyttöä ja voi vitsit, että se on vaikeaa! Mutta olen minä sellaista yhtenäistä pötköä saanut aikaiseksi. Ei sitä ehkä ihan vielä langaksi voi kutsua, mutta yhtenäistä se on. Pitää vaan jatkaa harjoituksia!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Savitalo

Kohtuullisen usein tulen ostaneeksi arpoja, joiden tuotto menee johonkin hyvään tarkoitukseen ja siinä sivussa tulen voittaneeksi tosi kummallisia juttuja. Viimeismpiä on sellainen jalkapallon muotoinen vappuhattu, kaksi kerää akryylilankaa, patakinnas, jota pojat käyttää käsinukkena ja jotain kirjoja. Jokin aika sitten voitin omakustannekirjan Kalliosmäen Korpelat, joka kertoo yhden suvun tarinaa. Kirja on varmaankin tehty lähinnä suvun jäsenille. Kirjan ihmiset on ihan toiselta puolen Suomea kuin missä olen tämän saanut. Kummallinen voitto kaikkineen. Mutta siinä oli tosi mielenkiintoinen juttu. Minua kiinnostaa vähän erilaiset ratkaisut elämässä ja asumisessa ja niistä on hauska lukea. Kirjassa kerrotaan savitalosta, jonka yksi suvn mies oli tehnyt vanhalle emännälle. Malli oli saatu Itä-Karjasta sodan aikana. Tässä katkelma:



"Savesta tehty talo
...... Jonkin 1940-luvun loppupuolen suven herätessä valettiin betonista tavalliseen tapaan suorakaiteen muotoinen talon kivijalka kahdelle huoneelle ja porstualle. Anturan leveys oli noin 40 senttiä. Kun betoni oli kovettunut, laudoitusta ruvettiinkin jatkamaan ylöspäin yhtä paksuiksi seiniksi. Savea tuotiin läheisen yhteismaan kuopasta. Rakennuspaikalla tehtiin hevoskierrolla toimiva sekoitin, savirana. Naapurien pojat...... olivat läheisistä pellonojista katkoneet ja kuorineet isot kasat sormen vahvuisia pajuja. Seinälaudoituksen väliin ruvettiin lapioimaan sopivasti notkeata savimassaa ja sekaan paineltiinsiteeksi pitkiä pajunoksia. Saveen pantiin myös runsaasti poikittain jykeviä polttopuuklapeja, joka asettuivat tarkasti laudoituksen ulkoreunaan. Työn edistyessä laudoitusta rakennettiin lisää, ikkunanreiät jätettiin, lopulta päästiin tasakertaan eli välikaton kohdalle ja työ oli valun osalta valmis. Kun savi oli kuivunut, laudoitus purettiin. Seinissä näkyvien puuklapien päihin naulattiin molemmin puolin kanaverkot, joihin rappaus hyvin kiinnittyi. Sisäpuolella tehtiin niin tarkka silitys, etä seinät voitiin tapetoida. Muut rakennustyöt tehtiin perinteiseen tapaan. Vesikatto tehtiin päreistä. Sähköä ei taloon asennettu eikä vesijohtoa. ...... Rakennus purettiin 1990-luvulla, mutta vanhuutensa viimeisinä päivinä se pääsi aiheeksi lehtikirjoituksiin, kun esimerkiksi Raision asuntomessuilla esiteltiin kokeilua saviseinäisestä rakentamisesta. ( Husar Reijo 2005; 309-310)"


Yksi syy miksi savitalo kiinnostaa, on myös se, että jos oikein muistan, talomme entiset asukkaat olivat harkinneet laajennuksen tekemistä savesta. Laajensivat sitten kuitenkin vähän perinteisemmin.

Tässä myös yksi kertomus savitalosta.

Emme todellakaan harkitse minkään rakentamista, koska meillä on vähän peukalo keskellä kämmentä näissä nikkarihommissa. Isäntä vähän osaisi, jos paneutuisi, mutta ei sitä kiinosta. Sen elämä on metsä. Mutta tämä oli aiheena jotenkin hirmu mielenkiintoinen.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ruisleivän juuri




Olin jo aiemmin ottanut kuvan leivän juurestani ja aikonut kirjoittaa siitä, mutten saanut aikaiseksi ennen kuin nyt kun asia tuli esille edellisen postauksen kommenteissa.
En ole valmistanut juurta itse enkä oikeastaan edes tiedä miten se tapahtuisi. Muistelisin, että joku tuttu liotteli ruisleipää ja hapatti juuren siitä. En ole varma. Muistelin, että tämä olisi äidin leivän juuri, mutta eipäs taida ollakaan. Sain joskus sellaisen terveysleivän juuren, joka on myös ruisleipää, mutta siihen tulee paljon auringonkukan ja pellavan siemeniä ja leivät paistetaan vuoissa. Pari kertaa sitä leipää teinkin ja se oli tosi hyvää, mutta perhe ei oikein niistä siemenistä innostunut. Juu niin se taisi olla, että sillä samalla juurella aloitin oman ruisleivän teon. Aluksi taikinoissa pyöri muutamia siemeniä juuren peruina, mutta ovat aikojen saatossa hävinneet. En käytä ruisleipääni ollenkaan hiivaa. Myöskään lapsuudenkodissani ei käytetty leipään hiivaa. Ruisleipätaikina ei tarvitse hiivaa, vaikka moni sitä tuntuu lisäävänkin. Turhaa minusta, mutta kukin tyylillään ja perinteillään. Ja oman lapsuudenkodin leipä maistuu aina parhaalta ja sitä varmasti pyrkii tekemään leivästä samanmakuista.
Olen säilyttänyt juurta jääkaapissa rasiassa. Parikin kuukautta on säilynyt. Joskus pinnassa on ollut epämiellyttävä kerros, mutta kun alla on ollut ihan elävää juurta olen vain kaapinut huonon ensin pois. Kerran kyllä juureni pääsi kuolemaan. Koko jääkaappi alkoi haista ihan kammottavalta ja arvasin, mikä siellä mätäni. Silloin harmitti, että nyt pitäisi etsiä uusi alku leivälle jostakin, mutta eipä tarvinnutkaan, koska tein kuten yksi ystävä tekee. Laitoin taikinatiinuun kadenlämpöistä vettä ja annoin reunoissa olevien kuivuneiden taikinan jämien liota veteen. Siitä alkoi uusi juuri ja taikina happanemaan. Sillä kertaa leivätä ei tullut kovin hapanta, mutta riittävän, että nousi kuitenkin. Ihan hyviä leipiä tuli. Ystäväni oli samalla tapaa liottanut itselleen taikinan kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Kuten tästä nyt kävi ilmi, puista taikina tiinua ei pestä leivonnan päätteeksi vaan astian annetaan vaan kuivua. Varmasti näin on ollut tapana tehdä tuon juuren vuoksi, mutta ehkä myös siksi, että astia on varmemmin vesitiivis kun taikinan jämät tukkivat mahdolliset raot. En varmasti tiedä, arvelen.
Nyt säilytän tuota juurta tiinun sisällä ja tiinua kylmässä eteisessä. Nyt juuri oli jäätynyt, mutta elossa se silti oli ja toimi hyvin. Kesällä taas aion pitää juureni jääkaapissa. Myös siksi, että tiinu kuivuu eteisessä kesällä niin paljon, että metalliset vanteet tippuvat, jos ei tiinu ole ylöalaisin. Ylöslaisin olevassa astiassa olisi aika huono säilyttää mitään. Eikä se juurikaan kyllä lämpimässä säilyisi kesäaikana.
Olen ihan vastaalkaja näissä leipäasioissa, mutta tämän verran minulle on selvinnyt.

Edellisellä leivontakerralla piti paikata leipälapiota. Sitä edellisellä kerralla olin hakenut lapion kylmästä ja kun työnsin sen uuniin, se halkesi. Vahingosta viisastuneena olen pitänyt lapion keittiössä. Paikkasin lapioni metallilevyllä ja ruuveillä, jotka löytyivät isännän jemmasta. Puu oli niin pehmeää, että sain ruuvit kiinni ihan vain ruuvaamalla meisselillä. Kätevää, eikö? Hirmuisen tukeva tämä ei ole, mutta auttaa asiansa. Paikka jää tietenkin alapuolelle ja leipä yläpuolelle.


(Tuon kuvatilan loppuessa, tein blogille sivun facebookiin ja kuvat tulevat sitä kautta. Toivottavasti pelittää näin. Saa käydä tykkäämässä, jos huvittaa. En tiedä alkaako blogi elää myös siellä. Katsotaan.)

torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukuiset pikakuulumiset

Nyt alkaa ankeus vähän helpottaa kun tuli vihdoin lunta. Lumi ja kuutamo toi elämään kauan kaivattua valoa. Pitkään on ollut tunne, ettei oikein huvita. Joulumieli on kyllä vielä vähän hukassa. Toivotaan, että sekin vielä löytyy.

Elämään kuuluu arkisia asioita.

Meillä on esikoisen kanssa uusi harrastus. Istumme kerran viikossa terveyskeskuksessa. Monta viikkoa on takana ja monta edessä. Saamme molemmat koivuallergiaan siedätystä. Pienellä piikillä pistävät ja sitten odotellaan ettei tule mitään pahempia reaktioita. Toivotaan että ensi keväänä on jo helpompi hengitellä.

Kuopus istuksii potalla ja syö paljolti itse. Hän täytti juuri 9 kuukautta. Tosi hyvää sörsseliä pitää olla, että huolii lusikan suuhunsa. Lautaselta itse napsii keitettyjä vihanneksia, lihaa, kalaa ja viiriäisen munia sopiviksi pilkottuna. Puuro on pahaa. Marjakiisseli hyvää. Parasta on kun isi antaa salaa Oltermannia. Ei kerrota neuvolassa. Potalla tykkää istua. Välillä on tuuria. Seisomaankin pitäisi päästä. Vaan ei jalat kanna. Mutta käsivoimilla voi jo roikkua penkin reunassa. Yhden tuolinkin kaatoi. Ei sattunut paljon.

Keskimmäisestä on kehkeytynyt perheen stand up- koomikko. Nelivuotiaan huumori on hurmaavaa. Painelee kylillä punaisessa Valmetin työtakissä ja ruskeassa karvahatussa korvaläpät heiluen. Vanhan ajan konemies se on.

Isännälle ei mitään uutta. Polttopuita. Puita. Metsää. Elämäntyö.

Täällä tuoksuu hapan. Taikinan hapate. Jospa tästä tulisi rutiini. Puolentoista - parin viikon välein ruisleipää. Veljen rukiista. Toi jauhoja 60kg. Niistä leipoo monta leipää. Ja lihaakin on taas. 40kg pässin lihaa. Selvää pässin lihaa.

Ihan onnellista elämää.



tiistai 27. marraskuuta 2012

Liebster Blog

Photobucket

Sain tunnustuksen Nuhaiselta blogista Tapahtui tarkoituksella .
Nuhainen on minulle ihan uusi tuttavuus. Hauska "tavata" :)

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.

1) Kiitä antajaa ja ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivon, että annat eteenpäin viidelle seuraavalle suosikkiblogillesi tämän.
En nyt jaksa jakaa. Katsotaan palaanko asiaan ehkä myöhemmin. Ehkä en.
Olen jotenkin väsähtänyt tähän blogin pitoon. Ja siksi tuntui ihan hyvältä saada tunnustus. Kiitos! 
 Antoi toivoa, että ehkä tässä bloggaamisessa saattaa olla jotain järkeä. Ehkä joku jossakin lukee.
Katsotaan kuinka tälle blogille nyt käy. En osaa kuvankäsittelyä juuri minkään vertaa. En osaa käyttää netin ilmaispalveluja hyvin. Ehkä olet huomannut, että blogini ei ole teknisesti hyvin tehty. Se on kotikutoinen niinkuin elämäni. Ja se saa olla niin. Mutta nyt kun en voi noita kuvia lisäillä niin bloggaaminen ei tunnu mielekkäältä.
Kyllä minä täällä kotona puuhailen, vaikka onkin pimeää ja väsyttää. Tänään tein omena-siideri-kaneli-vaniljahilloa. Mielelläni olisin jakanut. Monta muutakin asiaa olisi kerrottavana, mutta joku tässä kuitenkin tökkii.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ei mennyt ihan niinkuin piti

Oikeastaan ei monikaan asia ihan onnistunut suunnitelmien mukaan. Mutta nämä asiat eivät ole onneksi vakavia. Ja virheistä oppii.

Ensimmäinen, ei voi sanoa epäonnistunut, vaan enemmänkin keskenjäänyt liittyy kesällä kaadettuun pihakoivuun. Koivun tyvi on lojunut sijoillaan kaadosta asti. Koska se on oksaton, suora ja paksu, ajattelimme, että ehkä sen voisi sahauttaa suuriksi tuppeensahatuiksi lankuiksi. Joo, voisi. Mutta ei taida olla järkeä viedä sahalle yhtä pölliä. Luovuimme siitä ajatuksesta. Päätimme kokeilla sen halkaisua kiiloilla ja lekalla. Isäntä aloitti puuhan eilen aamulla. Työ alkoi hyvin. Puu varmasti halkeaisi, mutta koska se on niin pitkä kiiloja tarvittaisiin monta enemmän kuin meillä on. Intoa puukiilojen veistelyyn, ei nyt ainakaan siinä hetkessä sitten ollut, eikä kiiloja juuri sillä hetkellä ehtinyt lähteä ostamaan tai lainaamaan. Joten pölli makaa edelleen pihassa sisällään muutama kiila. Mutta eiköhän se siitä. Nyt voi jo sanoa, ettei puu halkea ihan lankun tasaisesti, mutta ei se haittaa. Ajattelimme isännän kanssa, että jos sen saisi edes jotenkin halki ja puolikkaista tekisimme ulos jykevät pihapenkit. Ja jos projekti ihan tyystin epäonnistuu, ei se puu sinänsä pilalle tai hukkaan mene, koska siitä tulee ihan loistavaa polttopuuta.

Toinen eilinen kesken jäänyt projekti ei myöskään mennyt ihan niin kuin piti. Tai osittain meni. Juttu liittyy villoihin. Olen hankkinut rukin ja karstat. Minulla oli eilen täällä kaksi innostunutta opettajaa. Täti, 80 ja risat sekä äiti, 70 ja risat. Äidillä on ainakin 35 siitä kun on viimeksi karstannut ja kehrännyt. Tädistä en tiedä, ehkä vähemmän aikaa. Pyysin katsomaan onko rukista enää mihinkään. Sitä on nyt huollettu ja periaatteessa se toimii. Paisti, että yksi metalliosa, jonka pitäisi irrota, on ruostunut kiinni. Siksi kehrääminen ei täysin vielä onnistu. Katsotaan saako osan irti vai ei. Rukin liikkuvat osat kaipaavat putsausta ja rasvausta vielä lisää, koska se on seissyt vuosia jossakin. Mummot yrittivät karstata. Karstat on kuulemma huonot. Nykyajan uusilla karstoilla ei tee mitään. Ei osata tehdä. Ja villa on huonoa. Ei tule lepereitä tästä villasta. On pehmeää karitsan villaa ja liian hienoa. Ja onkohan edes kuivaakaan. No, minusta pitäisi kyllä olla. Muuhun en osaa sanoa tuleeko villasta mitään vai ei. Kun ei ole omaa kokemusta ja näkemystä. Mutta vähän kävi mielessä, että olisivatko mummotkin olleet pikkuisen ruosteessa näissä hommissa :D En uskaltanut ääneen sanoa...

Jos villasta ei mitään muuta tule, niin saadaan me poikain kanssa monta palloa niistä huovutettua. Sen minä varmasti osaan :D En aio vielä luovuttaa. Kunhan saan niskani parempaan jamaan, aion vielä jatkaa villan käsittely harjoituksia. Oli mummojen opeista se hyöty, että perustekniikoista ja -välineistä on joku käsitys.  Oikeastaan minun ei pitäisi istua tässä koneella, koska se on myös niskoilleni pahasta. Minulla on ollut tänään oikea tajunnanräjäyttävä päänsärky ja uni voisi olla kohta paikallaan.

Näistä villahommista vielä sen verran, että jotenkin takkuiselta on tuntunut tuo välineiden hankitakin. Minulla oli tosi vanhat karstat, mutta ne ovat niin vanhat, että ne eivät kestä enää työtä vaan hajoavat käsiin tositoimissa, siksi hankin nämä "mittääntekemättömät" uudet hollantilaiset. Äiti olisi mielellään opettanut minua kehräämään sillä rukilla, jolla on viimeksi kehrännyt eli oman äitinsä vokilla, joka on kotipaikalla. Se ei ole kovin vanha eikä kulunut ja äidillä olisi luultavasti ollut paras tuntuma juuri siihen kyseiseen yksilöön. Mutta sitäpä ei saanutkaan. Kävi ilmeisesti niin kuin käy usein tarpeettomille tavaroille. Ne lojuvat vuosia, vuosikymmeniä jossakin varastossa, mutta kun joku muu niitä haluaisi, nousee tavaran arvostus arvoon arvaamattomaan. En tiedä miksi kyselyyn suhtauduttiin niin nihkeästi. Oikeasti otin itseeni. Minun on yleensä tavattoman vaikea pyytää apua tai kysyä jotain asiaa lainaksi, ostaakseni tai muuten vaan. Pelkään juuri sitä kieltävää vastausta. Koska minua alkaa sitten hävettää, että ylipäätään kysyin. Nyt minua hävettää, että kysyin. Että kysyin vielä useamman kerran. Ja hävettää, että otin itseeni. Jonkin tavaran takia. Noloa. Mutta siitä mummon rukista meinasi tulla minulle melkein elämää suurempi kysymys. Luulin, että olin päässyt asian yli, mutta tässä minä nyt siitä jauruan. Elämä on.

Ja kyllä. Tässä postauksessa piti olla kuvia. Mutta tämä plokspotti päättikin, että nyt on mammukka laitellut ihan riittävästi kuvia ilmaiseksi ja nyt olisi aika ruveta maksamaan kuukausimaksua, jos haluaa kuviaan edelleen julki. Auttakee hyvät immeiset. Onhan tässä pakko olla olemassa joku ilmainen konsti asian kiertämiseksi. Onhan?

Että ei männä nää hommat sitte niinku Römssössä.

Mutta pieni loppukevennyt. Eilen täti kertoi hyvän tarinan äidistään eli isäni puoleisesta mummosta. Mummolla ei mennyt sormi suuhun oli tilanne mikä tahansa. Kerran oli kana muuttunut syömättömäksi. Tarkempi tutkimus osoitti, että kuvussa oli jotain kovaa ja törröttävää, joka tuntui ihan ihon läpi. Mummo suoritti kirurgisen toimenpiteen ja poisti kanan sisältä ison lasin sirun. Niin ison, että oli ihme, että kana oli pystynyt sen nielemään. Mummo ompeli haavan rihmalangalla kiinni ja kana jatkoi elämäänsä. Aluksi kanan juodessa, haavasta valui vettä. Lapset nauroivat, että huono lääkäri, kun teki liian harvan ompeleen. Mutta kana selvisi ja jatkoi jopa munimista. Tämä tapahtui kauan sitten. Se oli ihan toinen aika se.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ei oikein mitään sanottavaa

Ei mitään uutta Sinisentuvan punaisen konesaumatun peltikaton alla. Blogiväsymys on iskenyt tähän mammukkaan.

Ja väsymys vähän kaikkeen. Liekö syynä pimeys vaiko muutaman viikon flunssa-aalto tässä perheessä. Minä ja tyttö olemme olleet antibioottikuurilla. Minulla poskiontelot ja tytöllä korvat. Sekin väsyttää.

Eikä jotenkin jaksa keksiä uutta kirjoitettavaa tänne. Ei ole järkevää sanottavaa. Eikä mitään uutta ja inspiroivaa.

Pitäisiköhän vetäytyä talviunille... ZZZZZ....

maanantai 12. marraskuuta 2012

Isänpäivä







Tänä vuonna ensimmäistä kertaa muistin omaa isääni isänpäivänä hautakynttilällä.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kettupaisti, totta vai tarua?

Löysin kirpputorilta vuonna 1990 ilmestyneen kirjan: Peter Mayle, Vuosi Provencessa. Tykkään kovasti lukea kirjoja ihmisistä, jotka muuttavat jotain suurta elämässään. Ne voivat olla elämänkertoja, matkakuvausia, muistelmia jne. En ole lukenut vielä loppuun tätä kyseistä kirjaa, mutta kirja on tosi hauska kertomus brittipariskunnasta, jotka ovat hankkineet talon Provencesta. Haluan kertoa katkelman kirjasta:

Civet de renard á la facon Massot
(Kettuhöystö Massotin tapaan)

Etsi nuori kettu ja pidä varasi että ammut sitä siististi päähän, koska sillä ruumiinosalla ei ole kulinaarista merkitystä. Karkeat haulit ketun syötävissä osissa aiheuttavat hammassärkyä- Massot näytti harvahampaitaan- ja tulehduksia.
Nylje kettu ja leikkaa pois sen "parties". Tässä kohdassa Massotin sormet tekivät leikkaavaa liikettä haarojen välissä ja sitä seurasi muutamia taidokkaasti koko kädellä suoritettuja vääntöliikkeitä ja nykäyksiä, jotka kuvasivat sisälmysten kaapimista mahasta.
Jätä puhdistettu ruho kylmään juoksevaan veteen vuorokaudeksi, jotta siitä häipyy riistan maku (goût sauvage). Kuivaa kettu, pane säkkiin ja riiputa ulkona yli yön, mieluummin pakkasessa jos mahdollista.
Aseta seuraavana aamuna kettu valurautapataan ja peitä se veren ja viinin seoksella. Lisää yrttejä, sipulia, valkosipulinkynsiä ja anna muhia päivän tai kaksi. (Massot pyyteli anteeksi epätarkkuuttaan, mutta selitti että ajoitus vaihteli ketun koosta ja iästä riipuen.)
Ennen vanhaan tämä ruoka syötiin leivän ja keitettyjen perunoiden kanssa, mutta nykyään, kiitos edistyksen ja syvien rasvakattiloiden, siitä saa nauttia "avec pommes frites".


Kirjassa ohjeen kertoi vanha maalaismies nimeltä Massot. Tuli mieleeni, että ehkäpä provencelaiset ja savolaiset maalaisukot ovat vähän samaa sorttia. Vastuu jää kuulijalle. Etenkin, jos vastapuolella on joku yhteisön ulkopuolinen, jota voi vähän naruttaa (ihan hyvässä hengessä kuitenkin). Nyt pyhäinpäivän alla kuluneella viikolla olen ajatellut paljon isääni, joka kuoli viime joulun ja uudenvuoden välissä. Isäni olisi voinut aivan hyvin kertoa tällaisen reseptin tai jonkin hyvän vinkin tai elämän ohjeen, josta kuulija ei todellakaan olisi voinut olla varma, että oliko juttu ihan totta vai ei. Ja isä olisi silmät loistaen ja naureskellen vihellellyt loppupäivän siitä ilosta, että tulipa taas hyvä juttu keksityksi. Suvulla ja kyläläisillä olisi varmasti monta tarinaa...

Huomasin, että blogini on linkitetty johonkin ruokablogilistaan. Tässäpä kaikille herkkusuille hyvä riistaohje ;)
Kokeilkoon se kenen kantti kestää :D

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Chilit ja chutney

 Tein eilen illalla pakastimessa olleista pihlajanmarjoista chutney'a ja chileistä etikkasäilykettä. En ole koskaan onnistunut kasvattamaan näin montaa chiliä ja vielä suurimmaksi osaksi kypsäksi asti. Nämä olisi voinut kuivata, mutta meillä ei oikein tule käytetyksi chilijauhetta juuri mihinkään, joten säilöin ne näin. Saatan ehkä itse syödä näitä näin, mutta muuten tulevat lihan marinaadiin tai liharuokiin muuten. Liemenä on aika perusetikkaliemi, missä on vettä, suolaa, sokeria, etikkaa, valkopippuria ja sinapin siemeniä, valkosipulia ei meiltä nyt löytynyt. Lisäksi lorautin vähän valkoviinietikkaa.

Pihlajanmarjachutney:

noin puolilitraa pihlajanmarjoja
pussi kuivattuja aprikooseja pilkottuina
(olisi ollut ehkä parempi käyttää omia omppuja...)
kaksi chiliä pilkottuna, toinen tulinen ja toinen makea
kaksi sipulia pilkottuna
(valkosipulia, mutta sitä nyt siis ei ollut...)
raastettua inkivääriä
3 tl sinapin siemeniä
3tl curryä
1dl omenaviinietikkaa
2 dl sokeria
2 rkl hunajaa
desi-pari vettä

Kaikki kattilaan noin puoleksi tunniksi porisemaan hiljalleen.
Purkita kuumana kuumennettuihin purkkeihin.


Minulla ei ole tästä aiempaa kokemusta. Raparperichutneysta on. Olen syönyt niiden ruokien kanssa mihin lapset laittaisivat ketsuppia tai esim. pihvin kanssa. Olen myös käyttänyt marinointiin.



tiistai 30. lokakuuta 2012

Villaiset housut ja slipoveri pienelle miehelle


Olen tosiaan nyt taas innostunut niskojeni kustannuksella neulomaan. Olen ihastunut Novitan Puro-lankaan. Olen miettinyt, että josko osaisin neuloa vaatteita. Olen aiemmin täällä kertonut, että neuleohjeet ovat minulle jotain käsittämätöntä koodikieltä, joka ei aukea. En ymmärrä, enkä osaa seurata, eikä kärsivällisyys riitä. Olen alkanut neuloa ihan vaan vapaalla kädellä. Katson vähän mallia jostain olemassaolevasta vaatteesta ja laskeskelen montako silmukkaa pitää luoda. Joskus onnistuu heti,  joskus kokeilemalla. (joskus tuskastun ja puran koko aloittamani työn...) Nämä n. 80cm kokoiset villahousut ja slipoveri onnistuivat mielestäni hyvin. Tuo lanka on hauskaa, kun lopputulosta ei voi ennalta tietää. Langan menekki molempiin oli noin kaksi kerää. Slipoveri on neulottu kokonaan pyöröpuikoilla yhdessä osassa (resorit toki erikseen hihansuihin ja kaulaan), housut kahdessa osassa ensin sukkapuikoilla ja lopuksi pitkillä puikoilla. Nyt vaan pitää miettiä kuka nämä saa...

Hmm. Mitähän seuraavaksi?

Tein tänään vähän säilykkeitä, jos jaksan ja muistan, huomenna kerron niistä.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Monta pientä ajatusta

Tänään isäntä kävi postista (hah, meillä mitään postia oikeasti tässä kunnassa ole enää... ollut moneen vuoteen) pienen paketin jonka olin tilannut. Paketistahan tietenkin paljatui John Seymorin kirja The new complete book of self-sufficiency. Sama kirja josta tanskalainen maajussi aina puhuu. On ollut mielessä etsiä se, mutta tästä blogista oikeastaan sain vinkin mistä sen löytää. Kiitos vaan Tessalle! Tuntuu ensi silmäyksellä, että kaikki muut kirjani ovat iiihan turhia tämän jälkeen. No ehkä ei aivan, mutta kattava teos omavaraisuusaiheeseen tämä on. Jos haaveilet omavaraisuudesta, HANKI SE!

Kuvassa myös chili satoni, jonka kävin ehkä vartti sitten poimimassa tuosta "kylmästä eteisestä". Eteinen saattaisi olla ensi yönä vahan liiankin kylmä. Siirsin chilit kaikkine ruukuineen eteiseen jokin aika sitten ja hienosti oli sato kypsynyt. Osasta teen sitä chutney'a ja jos löytyisi hyvä etikkaliemiohje, voisin säilöä loput siihen. Kuivattuna ei näitä luultavasti tulisi käytettyä ja vihreät menisi hyvin myös siihen säilykkeeseen. Yhtenä syksynä säilöin vihreät chilit viimeisteen pienenpienten avomaankurkkujen kanssa ja ne oli hyviä esim. lihapaistissa.

Oli pakko ottaa kuva joulukaktuksesta, joka on aloittanut kukkimaan ihan vallan vimmatusti ja nupuista päätellen jatkaa vielä jonkin aikaa. Tämä oli kesän ulkona ja taisi olla mieleinen kesä kun on nuppuja noin paljon.

Noista neuleista lupasin kirjoittaa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi.

Tämä viikko mennä hujahti ihan hurjan nopeasti. Pojilla oli koulusta ja kerhoista lomaa ja muutenkin oli aika erilainen viikko. Mukava viikko, paitsi että räkätauti kiusaa melkein jokaista. Ei kuumetta onneksi kellään. Vauvalla on tainnut olla kaikkein tukalinta kun ei osaa niistää. On vaikea nukkua ja syödä tukkoisella nenällä.

Pojat viettivät lomaa pari yötä mummon luona. Taisi olla mummo loman tarpeessa sen jälkeen :D oli kyllä jo toipunut, koska kävi tänään jo kylässä meillä. Kiva, että kävi. Sain siivotuksi, kun mummo leikitti lapsia. Itse kävin vauvan ja ystävän kanssa bussimatkalla Tuurissa. Olihan siinä istumista ja kyllä se shoppailu sellaisessa hallissa ihan työstä käy, mutta hauskaa oli. Hauskinta oli, että sai jutella paljon ja siinä sivussa myös viljellä huonoa huumoria. Tapasin tällä viikolla myös muutaman muunkin "vanhan" ystävän. Ihan hirmuisen mukavaa sekin. Olen ihan tavattoman huono pitämään yhteyttä kenenkään kanssa ja tämä viikko oli kyllä ihana. En oikein osaa soitella kenenkään kanssa, koska jotenkin pelkään häiritseväni. Enkä oikein osaa sopia tapaamisia tai kyläillä tai pyytää kylään. Arki vie jotenkin niin mennessään, että ei muka ehdi. Ja sitten olen taipuvainen ajattelemaan, etten ole tarpeeksi mukava tai kiinostava, että kukaan edes haluaisikaan tavata. Joo, kuulostaa aika säälittävältä, eikä varmasti ole tottakaan. Pitäisi varmaan keksiä jokin tapa kohottaa itsetuntoaan. Mutta menipä tämä nyt turhan syvälliseksi. Seuraavassa postauksessa palataan sitten takaisin kevyelle hömppälinjalle, eikä surkutella olemattomia :D Jospa sitten vaikka niistä neulomuksista...

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Daikon, japanin retikka

Kylvin heinäkuussa kasvimaalle daikonia eli japanin retikkaa. Sitä ei kannata kylvää ennen juhannusta, koska se on lyhyen päivän kasvi ja käy vain kukkimaan liian valoisaan aikaan eikä tee juurta. En ole koskaan ennen viljellyt kyseistä juuresta, mutta nyt laitoin kun kasvimaalla oli aukkopaikkoja, koska monia taimia kuoli tai siemeniä ei itänyt kylmän sään takia. Daikonit saattaisivat kasvaa jopa puolimetrisiksi, mutta tämä suurin vain puolet siitä. Raakana maistui retiisimäiseltä, vähän sinappiselta. Ei mikään uusi suosikkikasvi, eikä mikään huikea makuelämys, mutta kaikki syötävä sinänsä on minusta arvokasta.

Tein uunijuureksiä, joissa oli daikonia, palsternakkaa ja yksi purjo, joka oli unohtunut vielä kasvamaan. Mausteena maalta nippu persiljaa, karkeaa ruususuolaa ja päälle loraus oliiviöljyä. Ihan jees.

Ja juuresten kanssa yli 2 kilon kukkopaisti (meillä ei siis enää ole kukkoja). Oli yön yli marinoitumassa jääkaapissa. Tässä paisti raakana.
Mausteena kurkumaa, paprikajauhetta, currya, suolaa ja viimeinen purkin pohja  raparperi chutneyt'a. Pilkottuna paprikaa, omenaa, sipulia ja pari omaa pientä kokonaista chiliä.
Nesteenä vettä, sitruunamehua, omenaviinietikkaa, hunajaa ja öljyä.
Lisäsin kermaa kun olin jonkin aikaa paistanut leivinuunissa ja laitoin folion päälle ja annoin hautua kypsäksi.
Oli kuulemma hyvää. Paitsi, ettei muut uskaltaneet maistaa kastiketta. Niin tyypillistä.

Perhettä muuten vaivaa parhaillaan räkätauti. Se iskee aina kun loma alkaa. Ei ole oikein pienille räkänokille maistunut mikään.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kaurajuuri

Nämä muutamat kaurajuuret olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, että pääsin maistelemaan uutta herkkua. En tiedä mistä moinen nimi tulee. Ei maistu kauralle, eikä tee mitään tähkää. Ehkä nuo lehdet saattavat jonkun mielstä muistuttaa alkukesän nuorta kauraa. En oikeasti tiedä. Kukka olisi sellainen sininen, jos  nämä olisivat sattuneet kukkimaan. Tilasin siemenet Exotic Gardenista ja siellä näköjään sanotaan, että kasvi on yksivuotinen. Jotenkin kummallisesti minulla on muistikuva, että olisi kaksivuotinen ja kukkisi ensi kesänä. En tiedä sitäkään. Katsotaan kasvavatko maahan jääneet pienet yksilöt keväällä vai eivät. Ja maku... luin, että maistuu osterilta. Enpä pysty tuohon paljon sanomaan, kun en ole eläissäni edes nähnyt osteria. Siis jos tv:ssä näkemistä ei lasketa. Ja vaikka tulisi tilaisuus maistaa, noh, taidan olla niin ennakkoluuloinen juntti, että en uskaltaisi maistaa. Paitsi, jos se kerran maistuu kaurajuurelle, niin ihan hyväähän se olisi sitten! Joku vertasi kaurajuuren makua tankoparsaan. Ehkäpä joo. Minusta tuoksu oli imelän makea, samoin maku aluksi. Tuli ihan ensin mieleen kesän ensimmäiset pienet porkkanat, mutta kuitenkin maku oli omanlaisensa. Ihan hyvä juures. Keitin kuorineen, kun luin, että sotkee, tahmaa ja tummuu. Kuorin vasta kypsänä ja säilyivät kauniin vaaleina. Voi olla, että tein väärin. Mene ja tiedä nyt näistä sitten.

Blue congo- muussia, lihapullia ja kaurajuurta.
Tällainen juntin tee-se-itse-gurmee-annos :) Eikä siinä paljon salaatti koreile!

Huomasin muuten, että tosi moni on tullut blogiini googlaamalla neuleohjeita. Hassua. En pidä itseäni kummoisenakaan neulojana ja varmaankin blogiin tulijat kokevat tulevansa huijatuiksi kun eihän tämä ole mikään neuleblogi. Pelkkää sillisalaatti-sekamelskaa-mitä-mieleen-juolahtaa-blogi vain :D
Mutta neulojille tiedoksi. Neulonta-addiktio on herännyt taas (ja tuhonnut niskani ja yöuneni sitä myöten) ja niinpä seuraava postaus (mahdollisesti huomenna) on varmasti neuleaiheinen... Sitä uotellessa.

tiistai 16. lokakuuta 2012

To do-haaste

Sain haasteen Sauvajyväseltä. Tässä pitäisi listata 8 ruokaan liittyvää asiaa, joita haluaisi tehdä. Näin ymmärsin ainakin. Jotenkin mulla nyt päässä ajatus jumittaa, mutta yritetään...


Haasteen ohjeet ovat mukavan simppelit:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste eteenpäin , vaikka 4:lle
3. Ilmoita näille haasteista
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-listasi

1. Siis kiitokset Sauvajyvänen. Mukava, että ilmeisesti vierailet blogissani joskus. Minäkin käyn vesikielellä vastavierailuilla. Sauvajyväsen blogissa on ihan mahtavan herkullisia reseptejä oikeista ruoka-aineista!

2. Jaa haaste eteenpäin 4:lle. Hmm... tiedänköhän 4 ruokabloggaajaa joille voisin laittaa eteenpäin. Olen vähän ujo jakamaan tällaisia, vaikka varmasti kuka tahansa olisi otettu huomiosta. Minä itse ainakin olen. Mutta estyneisyyteni estää minua nyt. Heitän haasteen ilmaan. Ota koppi, jos kolahti. Anyone?

3. Meni jo.

4.

1. Minulla on valurautapata, joka on vanhempieni häälahja. Olen koko kesän aikonut rasvapolttaa ja kunnostaa sen, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt kun laivinuuni alkaa lämmitä useammin, tulisi padalle tarvetta.

2. Minun pitäisi tehdä pikimmiten ruisleipää. Oikea, kotona leivottu, mutta kaupasta ostettu tulee hirveän kalliiksi tällä leivän kulutuksella.

3. Pitäisi tehdä kukkopaistia. Kukot ovat vielä hengissä.

4. Sama homma pässien kanssa.

5. Pitäisi tilata puolikas sika, että saisi oikean, hyvän makuisen kinkun suolaan. (Jos jostain löytäisikin...ensi keväänä aiomme ottaa kinkun kasvamaan. Oli virhe olla ottamatta tänä kesänä.)

6. Pitäisi tehdä omenahilloa.

7. Pitäsi säilöä kurpitsaa.

8. Pitäisi tehdä pihlajanmarja chutney:a, koska olen sitä varten pakastanut marjoja ja ostanut aprikooseja ja chilit ovat kypsyneet.

Voisin jatkaa listaa vielä vaikka kuinka pitkälle!

Pari pitkän tähtäimen haavetta vielä:

Haluaisin pari mehiläispesää ja opetella niiden hoitoa. Haluaisin opetella ravustamaan. Olen alkanut haaveilla parista vuohesta. Ja haluan hankkia hautomakoneen. Liittyväthän nämäkin ruokaan, eikö? Ja ovat periaatteessa ihan mahdollisia. Ainakin pitkällä aikavälillä. Ei kaikkea tarvitse tehdä ja hankkia heti huomenna tai edes vielä ensi vuonna.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sadonkorjuuta ja synttäritunnelmia

Tässä on yksi litteistä valkoisista buureistani. Afrikan tuliaissiemenistä. Ajatelkaa, että voin kasvattaa täällä pohjolassa etelä-afrikkalaista kurpitsalajiketta Flat White Boer- kurpitsaa! Tämä on tosi kovaa, mutta soseena herkullista. Tein sosetta vauvalle, pakkaseen ja kurpitsapiirakkaan, josta kuva alhaalla. Siemeniä kuivasin ensi vuodeksi ja kaneille ja loput roippeet meni pässeille.

Pojan huomisille sukulaissynttäreille leivoin omenapiirakkaa ja kurpitsapiirakkaa.
Kurpitsapiirakasta ja kurpitsasta kirjoitin myös viime vuonna. Silloin lupailin ohjetta, mutta en koskaan saanut aikaiseksi. Tuo viime vuoden ohjeen pohja oli vähän mauton ja nyt löysin paremman, jossa myös pohjaan tulee kanelia ja sokeria. Minun oli pakko maistaa piirakkaa äsken ja se oli tavattoman hyvää, vaikka itse sanonkin.

Kurpitsapiirakka:

Pohja:
200g voita
3 dl jauhoja
1dl sokeria
2 tl kanelia
2 rkl vettä

Nypi kuivat aineet voin kanssa sekaisin, lisää vesi. Painele piirakka vuokaan. Pistele haarukalla ja paista 10 min 200 astetta.

Täyte:

2 munaa, yksi keltuainen
1 ja puoli dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
puoli tl neilikkaa
puoli tl muskottipähkinää
2 dl kermaa
sopiva määrä kurpitsa sosetta.
Älä laita liikaa niinkuin minä. Koska siinä käy sitten niin, että täytteet kaatuu uunin pohjalle ja luukulle ja saat istua ikkunat ja ovet auki loppu illan ja tuuletella savuja pois.

(Ihan ensin ennen kuin edes ajattelet esim. taikinaa tee tämä: Höyrytä tai hauduta tosi pienessä määrässä vettä kurpitsa kuutiot, että saat jäykähköä sosetta. Ylimääräisen soseen voi pakastaa seuraavaa piirasta varten)

Vatkaa munat ja keltuainen. Lisää sokeri, mausteet, kerma ja viimeisenä kurpitsasose. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista 175 astetta 30-40 minuuttia.

Tosi hyvää sellaisenaa, mutta vielä parempaa esim. vaniljajäätelön tai kastikkeen kanssa.


Näissä ohjeissa minua aina hämmentää tuo, jos tarvitaan vain keltuainen tai valkuiainen. Mitä minä sille toiselle osalle sitten teen? Nuukana ihmisenä viitsi käydä sitä viemäriinkään tai kompostiin kaatamaan.
Tässä tapauksessa lisäsin ylimääräisen valkuaisen tuon omenapiirakan pohjataikinaan.

Tosi helppo omenapiirakka:

1 muna (ja yksi valkuainen)
3 dl sokeria
3,5 dl kermamaitoa
6dl jauhoja
3tl leivinjauhetta
100 g sulaa voita

Vatkaa munat ja sokeri. Lisää kerma. Lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää voi. Laita taikina uunipellille, jossa on leivinpaperi. Laita omenalohkoja taikinan päälle ja ripottele kanelia päälle. Paista 200 asteessa puoli tuntia.


Ja sitten ihan toisenlaisiin tunnelmiin. Aamupäivällä ulkoilimme. Pojat ulkoilivat metallinpaljastimen kanssa, jonka tämä meidän synttärisankari sai lahjaksi. (Niitä saa täältä) Poika on ihan kuin muumien Nipsu. Kovasti kaiken kiiltävän ja aarteiden perään sekä herkkujen. Mutta, jos jossain joku vähän rapsahtaa on ihan vapisten pelkäämässä ja ulisemassa. Meidän oma Nipsu!
 Melko pian poika löysikin pihalta metallisen kohdan ja siitä sitten innolla pikkuveljen kanssa kaivamaan. Vähän piti mammukan auttaa kun paljastui, että esine onkin suurehko. Voi sitä riemua, kun maasta putkati tämä:

Ilmeisesti pakoputken osa. Mitä ihmettä se teki meidän takapihalla. Ei aavistustakaan, mutta iloa se tänään tuotti!

Mammukkakin kaiveli pihalla. Maasta löytyi muutama ISO palsternakka ja vähän enemmän ihan tavallisia. Punajuuriakin löytyi. Pieniä ovat. Ja masentaa tehdä niistä mitään, kun kukaan muu ei tykkää kuin minä. Olen itselleni keittänyt ja ne ovat herkullisia. Etikkasäilykettä en tee. Närästää pahalaiset.
Nuo naatilliset juurekset ovat kaurajuuria. Ihan uusi tuttavuus. Vähän kuin mustajuuria, mutta vaaleita. Voisi äkkiseltään vaikka palsternakaksi luulla, mutta naatti on erilainen. Vähän kuin mustajuuren, mutta kapeampi. En ole vielä maistanut, mutta jostain luin niiden maistuvan osterilta. Miltä osterit maistuvat, sitä en tiedä. Näitä on muutama. Muutama jäi maahan, koska olivat niin pieniä. Jos muistan oikein on monivuotinen, joten jos ovat sieltähän ne sitten keväällä löytyvät.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Moni kakku päältä kaunis, nämä ei

Ainakaan, jos vertaa kakkuihin, joita on oikeissa kakkublogeissa. Mutta en ole mikään mestarileipoja, enkä aio sellaiseksi tullakaan. Kakun koristelu ei sinänsä kiinnosta. Kiinnostaa lähinnä omien lasten ilahduttaminen. Eikä siihen oikeastaan paljon tarvita. Heille riittää ainakin toistaiseksi kotikutoinen.
Meillä vietetään syksyllä kahdet synttärit ja yleensä niihin liittyy aina jokin kakku toive. Nuorempi pyysi dinosaurussuklaakakkua ja vanhempi John Deere-suklaakakkua. Olisi ollut lukuisia tapoja toteuttaa toiveet, mutta ratkaisin asian näin. Tein pätkiskakkuja. En täyttänyt niitä mitenkään, eli nämä eivät ole täytekakkuja. Päällystin suklaalla ja koristelin matsipaanilla. Marsipaania jää aina yli, ainakin meillä. Paitsi tällä kertaa, kun molemmissa kakuissa on samat värit. Synttärit ovat sen verran lähekkäin, että samat pötköt säilyivät jälkimmäisiinkiin juhliin. Kakuissa on myös se hyvä puoli, että näitä ei tarvitse pitää jääkaapissa, johon ei yleensä kakkua kupuineen oikein mahdukaan. Nämä kakut on myös sikäli hyviä, että meillä lapset ei kovin tykkää kermakakuista. Näistä taas tykätään, eli mammukan ei tarvitse syödä kakkujämiä aamupaloiksi koko seuraavaa viikkoa :D


Pätkiskakku:

5dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
3rkl kaakaojauhetta (unohdin jälkimääisestä kakusta, ei haitannut :D)
150g sulatettua voita
2 dl maustamatonta (luomu)jugurttia
4 pätkistä (voi korvata muilla karkeilla tai vaikka keksimuruilla)
3 munaa

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää paloitellut pätkikset sulatettuun voihin.
Lisää rasvan joukkoon jugurtti ja munat.
Lisää kuivat aineet.
Sekoita hyvin. Ei tarvitse vatkata. Eikä tarvita konetta.
Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 astetta 45 min.

Kuorrutus:

Sulata liedellä tai vesihauteessa varovasti 100g voita ja 170g suklaata. Lisään joskus pari pätkistä mukaan.
Kaada kuorrute jäähtyneen kakun päälle.

Olen joskus käyttänyt myös täytekakun pohjana. Toimii siinäkin. Resepti on tullut joltain nettitutulta joskus kauan sitten.




lauantai 6. lokakuuta 2012

Huikea dokumentti, viikko aikaa katsoa

Kivisen pellon kyntäjät, sieluani ja sydäntäni kosketti katsoa tämä dokumentti. Suosittelen lämpimästi.
Kiitos Anne-Mari, kun jaoit tämän huikean elämyksen. Muuten en olisi tiennyt.


perjantai 5. lokakuuta 2012

Focacciaa sadepäiväksi

Sataa vaan. Tuntuu ankealta. Loppu kasvimaa pitäisi nostaa ja kääntää. Tosin sen kääntämisen kanssa saattaa olla niin ja näin. En edes suostu ottamaan siitä mitään paineita. Ja kasvien pois keräämisenkään kanssa ei ole hoppu, koska jos sataa, ei siellä ainakaan hallaa tai pakkasta ole. Eli ei hätää. Mutta ulos on pakko mennä ainakin kahdesta syystä. Esikoinen pitää saattaa koulukyytiin ja sieltä pois sekä eläimet pitää hoitaa. Kanit ja viiriäiset ovat tietenkin kokonaan katon alla. Kukoilla ja pässeillä on mahdollisuus olla katoksessa sekä ulkona. Usein ovat ulkona, mutta ahdistaa kun on niin märkää. Ei ihan vielä pahaa kuravelliä ole, mutta ahdistaa kuitenkin. Kukoilla ei liene elinpäiviä kovin montaa. Mutta mieluiten poutapäivänä päästäisin ne päiviltä, en ala missään sisällä niitä kynimään.
Kasvimaalla on vielä punajuuret, porkkanat, palsternakat, joitain kaaleja ja purjot. Purjot ovat ihan jättisuuria, suurempia en ole ikinä kasvattanut. Maa-artisokat ovat myös maassa, mutta niillä ei ole mikään kiire, eikä niillä parilla pikkuruisella lehtikaalillakaan, joista en ensin uskonut mitään satoa saavanikaan.
Viimeisistä kesäkurpitsoista tein focacciaa ja vauvan sosetta. Focaccia oli niin ihanaa! Mutta onhan tämä melkoista pullaa. Näin tein:

puoli litraa vettä
1 tl suolaa
1rkl hunajaa
50g hiivaa
vehnäjauhoja sopivasti
loraus rypsiöljyä

1. Alusta taikina

2. Anna nousta

3. Jaa neljään osaa ja tee litteiksi leiviksi

4. Sivele öliiviöljyllä

5. Pistele haarukalla

6. Laita päälle juustohöylällä siivutettu kesäkurpitsa ja juustoraastetta (tai mitä muuta keksit laittaa)

7. Paista 200 astetta puoli tuntia





Tässä huominen salaatti.
Savoijin kaali. Koska tämä kaali on etanaton ja puolet perheestäni ei pidä kypsistä kaaliruuista, aion tehdä tästä raakasalaattia ehkä porkkanan kanssa. Keräkaalini jäivät hyvin pieniksi ja ovat täynnä etanan reikiä. Yhden parsakaalin sain ja pari näitä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Ihana ohjelma

Olen mielenkiinnolla katsonut Grand Design- ohjelmaa, silloin kun olen muistanut ja sattunut oikealle kanavalle. Nyt oli ihana jakso. Kertomus omavaraisesta perheestä ja heidän talon rakentamisestaan.
Viehättävä perhe ja elämän tapa. Mahtoikohan talo tulla asuttavaan kuntoon lopulta?

torstai 27. syyskuuta 2012

Latva-artisokka ja syksyisiä juttuja

Minulla on kaksi latva-artisokkakasvia kasvimaalla. Esikasvatin ne ja istutin hyvin lannoitettuun kohtaan. Kasvit ovat kasvaneet ehkä noin puolimetriä korkeiksi ja tuuheiksi, mutta kylmä kesä ei ole saanut niitä tekemään nuppuja. Paitsi toiseen nämä kaksi. Minun oli ihan pakko keittää isompi nuppu ja maistaa. Ja se maistui aivan taivaalliselta! Onnistukoon tai ei, mutta aion jatkossakin yrittää tämän kasvatusta. Nämähän saattaisivat mennä myös talven yli. Mutta sen näkee vasta keväällä.

On tämä kukkamykerö muuten aika kaunis myös!


Minulla oli aikomus tehdä sellainen postaus, missä kerron kuinka iso kasvimaani on neliöissä ja paljonko olen saanut satoa kiloissa ja litroissa. Mutta mutta... Arvatkaa riittäkö aika ihan oikeasti mittailla. Aika eikä jaksaminen ei meinaa oikein aina riittää edes täällä kirjoitteluunkaan. Tai yleensä edes joka pävä tietokoneen avaamiseenkaan. Ja oikeastaan mahtaisikohan ketään oikeastaan edes kiinnostaa.

Toissapäivänä tyhjensin kasvin huoneen. Toin chiliruukut eteiseen, sekä viherkasvit. Chileissä on jo monta kypsääkin. Ahvenanmaan reissun aikana isäntä oli tuonut ulkoa viherkasvit sisälle.
Keräsin kaikki tomaatit pois myös kasvihuoneesta ja toin sisälle kypsymään. Sato on tosi pieni. Jotain meni pahasti vikaan. Mutta ensi vuonna uudelleen.

Kurpitsat keräsin eilen ja tässä näitä on takapihan pöydällä. Ihan kohtuu sato. Tuo iso painoi aika mukavasti. Pitää siirtää kellariin odottamaan valmistusta. En nyt oikein tiedä mitähän tekisi. Etikkasäilykettä en ainakaan. Pitäsi keksiä jokin keino saada upotettua ruokaan niin, ettei ukkelit huomaa syövänsä kurpitsaa.

Viimeiset kesäkurpitsat keräsin myös eilen. Niitä oli vielä puoli sangollista. Osa ihan pieniä avomaankurkun kokoisia. Laitoin niitä eilen sämpylätaikinaan raasteena. Tänään paistoin voissa sipulin kanssa ja olen syöttänyt vauvalle kaurapuuron seassa. Ja vielä niitä muutama jäi.

Perunan olemme myös kuokkineet. Paljon oli ruton mädättämiä ja vihreitä, kun sade oli piiskannut mullat päältä. Perunoita tuli kottikärryllinen kellariin ja lasten kottikärryllinen "napuloita" (pieniä siis), jotka keitin pässeille. Perunakauppaan joutuu siis varmasti keväämmällä menemään.

Sipulit nostin myös jo aiemmin. Niissäkin melko huono sato, mutta luulen pääseväni kevääseen niillä. Purjot on vielä maassa. Aion taas kuivata ne ja käyttää esim. keitoissa ja sitten jos/kun tavalliset sipulit loppuvat.


Kriikunoita oli pari litraa puissa. Viime vuonna tekivät ensimmäisen sadon ja silloin oli paljon enemmän.
Ovat kuin miniluumuja. Nämä kun kypsyvät aina melkein samaan aikaan ja säilyvät aika huonosti, ne pitää käyttää ja syödä heti. Tein vähän niistä kiisseliä. Keitin kriikunat melko vähässä vedessä, siivilöin suuri reikäisellä siivilällä kivet pois, lisäsin sokeria ja suurustin perunajauholla. Oli vauvan herkkua!


Ilta-atreriani: Kaikki omasta pihasta voita, pippuria, suolaa ja laakerinlehteä lukuunottamatta.
Jospa aina olisi näin!


Isäntä ja keskimmäinen keräsivät omat omenat tänään puusta kellariin. Yksi ainoa puu teki satoa, mutta eipä hullummin kuitenkaan. Ahvenanmaan tulaisina toimme 12 kiloa omenia ja sain jätesäkillisen omenia eläimille, joten omena-asiat kunnossa!

Tällainen satopäivitys. Jatkoa seurannee. Jos jaksan innostua.

Nyt nukkumaan. Mutta ensin yritän lukea vielä hieman nimipäivälahjaksi saatua kirjaa, joka on yllätys yllätys Kun kyyhkyset katosivat. En kyllä oikein ole kärryillä. Olen illalla niin väsynyt, etten oikeastaan tajua siitä mitään... Ehkä aloitan sen uudelleen sitten talvemmalla...

lauantai 22. syyskuuta 2012

Reissussa



Minusta on mukavaa olla kotona ja tehdä omia hommia, mutta välillä on kiva päästä myös vähän pois arkirutiineista. Jos aion lähteä reissuun tarkoittaa se yleensä sitä, että lapste tulevat mukaan. On vähän hankalaa lähteä yksin. Ja tytteli on kyllä niin pienikin vielä. Tällä viikolla kävimme Ahvenanmaalla. Se oli sellainen bussilla tehtävä seuramatka ja lähes kaikki muut matkalaiset taisivat olla eläkeläisiä. Olen ollut lasten kanssa vastaavilla matkoilla aiemminkin ja näissä on se hyvä puoli, että kaikki on valmiiksi suunniteltu ja järjestetty, eikä kukaan pääse lähtemään omille teilleen. Yksin liikuessa menisin kyllä mielellään omia polkuja, mutta lasten kanssa tämä toimii hyvin. Meillä oli mummo mukana, mutta isukin piti jäädä kotiin hoitamaan kotia ja käymään töissä. Menimme Ahvenanmaalle Kustavin ja Brändön kautta. Matkalla oli losseja ja lauttoja. Pois tulimme laivalla Maarianhaminasta Turkuun. Olimme matkalla kaksi yötä, ensimmäisen Brändössä ja toisen Maarianhaminassa. Tämä kuva on Kastelholman linnasta, jossa tytteli nukkui kantoliinassa melkein koko opastetun kierroksen ajan. Lopussa heräsi. Pojista linna oli elämys ja hienosti he selvisivät jyrkissä rappusissa. Pienempi piti oman mummon kädestä ja isompi "lainamummon" kädestä. Saaristo ja Ahvenanmaa kyllä tekivät vaikutuksen koko ikänsä etelä-savon metsiin tottuneeseen mieleeni. Tuliaisksi ostimme eräältä omenatilalta 12 kg omenia ja 5 litraa omenatuoremehua sekä Ahvenanmaan mustaa leipää. Matkasta olisi monta mukavaa juttua, mutta jätetään ne kuitenkin ihan vaan lähipiirille.

Matka oli kyllä omalla tavallaan ihan rankkaakin noitten mukuloitten kanssa, mutta tänään huomasin miten mukava on taas puuhailla kotona. Kasvimaata vähän tyhjentelin. Herneet ja pavut keräsin pois. Ne viimeiset. Ei niitä tänä vuonna ollut kovin paljon. Herneitä oli vielä yhden aterian lisukkeeksi ja papuja yhdelle aterialle ja kaksi pussia pakkaseen. Muhkeimmat palot eri lajikkeista jätin siemeniksi ensi kevättä varten. Herneen varret joissa vielä oli vihreitä lehtiä, vein pässeille. Ruusupapu jäi vielä kauniisti kukkimaan. Perunaa kaivoimme pois tänään myös. Oli ihan uusi maa ja huono vuosi. Ei mikään hyvä sato. Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan. Kasvimaalla on vielä vähän lisää, pitää huomenna katsoa mitä sieltä löytyy. Kurpitsat pitäsi käydä hakemassa pois. Juurekset ja kaalit saavat vielä olla. Juurekset joutuvat odottamaan kellarin jäähtymistä.

torstai 13. syyskuuta 2012

Tanskis-DVD

Tämä on minun lempisarja telkkarissa. Ja yksi harvoja sarjoja, joita katsomme miehen kanssa yhdessä. Meillä on tallennettu digiboxille tosi tosi monta jaksoa Tanskalaista maajussia, mutta ne eivät oikein ole missään järjestyksessä ja välistä puuttu jaksoja ja osa on ehkä moneenkin kertaan. Jaksoja kun on nauhoitettu sekä kakkoselta että femmalta. Loppukesästä kaikki jaksot tulivat ilmeisesti järjestyksessä arki-iltapäivisin, mutta kuka jaksaa tai ehtii katsoa telkkaria kesällä, kun on muutakin puuhaa. Jos olisin tajunnut olisin nauhoittanut kaikki jaksot vhs:lle, kun digiboxi alkaa olla aika täynnä. Pitäisi kai yrittää lukea boxin käyttöohjetta, jos ne saisi vaikka tikulle tallennuta, enpä tiedä. Pienellä hakemisella löysin kuitenkin DVD:llä kolme ensimmäistä kautta Tanskiksesta. Tilasin tämän CDON.COM:sta. Yksi pikku "vika" tässä on, jaksot on vain taskaksi tai tekstitettynä tanskaksi. Onneksi jaksot on moneenkertaan nähty, eli aika hyvin on kärryille siitä mitä tapahtuu. Sieltä täältä ymmärtää jonkun sanan.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Villaa ylle


Ylpeänä kirjoitan 200. postaukseni villasta.
Meillä on siis asustellut 4 pässiä "kesäpoikina". Tänään oli se jännittävä päivä, kun keritsimme ne. En ole koskaan ennen moista puuhaa tehnyt. Viime yön unet siinä vähän kärsi kun niin armottomasti jännitti. Mutta ei ikinä kannata menettää uniaan asian takia, joka on vasta edessäpäin. Ihan turhaan jännitin. Viisas ihana äitini lupautui tulemaan opettamaan ja toi tullessaan sähkökeritsimen, joka on ollut varastossa ehkä viitisentoista vuotta. Onneksi se on ollut varastoituna teroitettuna ja huollettuna. Kiitos edesmenneelle isälle, joka oli tarkka ja huolellinen mies.
Ensin haravoin aitauksen puhtaimman nurkan muutamista papanoista ja levitin siihen pressun. Vedimme jatkojohdon aitaukseen. Rasvasimme teräketjuöljyllä koneen terän. Äiti näytti miten lampaan saa hyvin ja rauhallisesti kiinni ja kyljelleen. Äiti ja mieheni olivat apuna pitämästä pässejä paikoillaan ja minä ajaa huristelin koneella villat pois. Äiti neuvoi järjestyksen. Niskasta häntää kohti selkä ensin ja siitä sitten kohti mahan alusta. Kun ensimmäinen kylki oli valmis, pässi toiselle kyljelle.
Aloitimme työn isoimmasta pässistä ja viimeisenä keritsimme pienen. Kaksi keskimmäistä ovat siisteimmän näköiset. Isoimpaan jäi pisin villa, kun en uskaltanut ottaa tarpeeksi läheltä ihoa, kun pelkäsin puhkaisevani nahkan. Keskimmäisiin olen jopa ihan tyytyväinen. Pienimmästä tuli myös vähän hapsikka, kun vauva huusi vaunuissa jo tuossa vaiheessa ja minä vähän jo kiirehdin, joten lopputulos ei ole kovin huoliteltu. Yhtään havaa ei tullut. Puuhaan meni noin tunti. Minä luulin isommaksikin operaatioksi.
Tämä oli ehdottomasti hyvä kokemus ja olen yllättynyt siitä, miten rauhallisina pässit pysyivät. Villoja tuli reilut 2 kiloa ja oi, se on niin pehmeää ja hyvän tuoksuista. Tosiaan, minusta se tuoksuu ihan vauvalta. Mielleyhtymä johtuu ehdottomasti siitä, että meillä on ollut kolme villahousuvaippavauvaa, jotka ovat haisseet lampaalta!
Minulla on uusi toiveammatti, minusta tulee isona lampaankasvattaja ;)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Lapsuusmuistoja


Kävin tänään äitin luona. Äiti oli käynyt kotipaikalla etsimässä minun ja veljeni vanhoja leluja. Hän oli pessyt niitä seuraavalle sukupolvelle. Yhdellä räsynukella oli päällä tämä ihana mekko, joka on ilmeisesti ollut minun vauva-ajan mekko. Niin äiti muisteli. Sitä ei muistanut keneltä olen saanut sen. Mekko on itse ommeltu. Siitä on jo nappeja irronnut ja pitsi on repeillyt. Kokeilin vaatetta tytöllemme ja se oli ihan sopiva. Tuskin mekko kuitenkaan käyttöön tulee. Vähän ehkä fiilistellään vaan. Pikku Aapista pyysin äitiä etsimään. Se on yksi harvoista kirjoista, joita muistan lapsuudesta. Hassua, sillä kirja on vain pehmeäkantinen vihkonen ja meillä oli melkein hyllymetreittäin muitakin lasten kirjoja. Kuuluimme johonkin kirjakerhoon. Ne kaikki kirjat on tallessa. Tähän kirjaan liittyy sikäli hauska tarina, että olen saanut sen tädiltäni, joka on dyykannut sen roskiksesta.

torstai 6. syyskuuta 2012

Lisää paikkauksia


Virkkasin marimekon haalarin reikäisiin polviin ja toiseen varpaan kärkeen paikat. Niin kovasti innostuin edellisestä paikkuksesta. Joku ehkä miettii siellä, että miksi olen edes vaivautunut säästämään rikkinäisiä vauvan vaatteita. Niinpä. Joitain tavaroita ei vaan raaski heittää pois. Ja hei, eihän nämä enää ole rikki! Ja sitten kun nämä vaatteet ovat ihan totaalisen rikki, voin irrottaa nuo virkatut paikat ja laittaa ne nukkekodin matoiksi :D Niin, minulla tosiaan on oma nukkekoti ja sillä ei saa lapset leikkiä. Olen kerännyt siihen pikkuhiljaa tavaroita lähinnä kirppiksltä ja itse tehden ja tuunaten. Ehkä kerron siitä joskus. Nyt kyseinen harrastus on paljolti tauolla, kun minulla on muuta minielämää, jota pitää hoitaa.

Minusta tavaroita pitää korjata, jos vain suinkin. Tämä maailma ei voi kestää tätä nykyistä menoa. Eikä kestäkään. Uusimmassa Meidän perhe- lehdessä oli juttu lasten vaatteita hamstraavista äideistä. Toisaalta jotenkin luulen ymmärtäväni, että ovat koukussa lastensa pukemiseen. Voisin kuvitella koukuttuvani myös itse johonkin melko älyttömään.  Ehkä niin on jossain ihan muussa asiassa itselle käynytkin. Tunsin kuitenkin suurta helpotusta siitä juttua lukiessani, että minun ei tarvitse ostella lapsille hirveitä kasoja uusia vaatteita. Onneksi en tunne tarvetta määrittää itseäni ja perhettäni vaatteiden kautta. Ne jutun äidit eivät varmaan tajuaisi näitä meidän lasten ryysyjä. Surullisinta minusta kaikessa tässä ylenpalttisessa kulutushuumassa on se, että firmat keksivät näitä ihan mahtavia tuotteita, joita ihmisten on pakko saada. Ihmiset saadaan uskomaan tuotteen tuovan onnea ja autuutta ja kun sitä käyttää näyttää jotenkin varakkaalta ja fiksulta. Tai mitä ikinä. Eihän ostamisen pitäisi määrittää kenenkään olemassaoloa tai onnellisuutta. Eihän ne oikeastaan anna sille kuluttajalle mitään muuta kuin tyhjiä mielikuvia. Firma tuotteen takana pyörittää vaan bisnestä ja ne hykertelevät siellä karvaisia käsiään kun kassakoneet kilisee.

Joskus joidenkin vanhempien ihmisten luona käydessä on tullut sellainen olo, että voi kun kaikki olisivat eläneet näin niin maailma olisi paljon parempi paikka. Tiedätkö? Sellaiset ihmiset, joiden kodissa kaikista tavaroista näkee, että ne on hankittu vain tarpeeseen. Niitä on korjattu tai ne kulutetaan ihan loppuun. Kalusteet ja kodin tarvikkeet voivat olla vuosikymmeniä vanhoja. Usein sellaiselle elämäntyylille naureskellaan ja hymähdellään. Pidetään vanhoja vähän hassuina. Minusta siinä ei ole mitään hassua tai hupsua. Minusta se on ihailtavaa. Minulla olisi vielä paljon oppimista.

Asiasta kolmanteen. Pojan mielestä äitiäkin on paikattu. Epäili, että äidissä on reikiä. Minulla on nimittäin monta teippiä selässä ja vatsassa. Hieroja laittoi niitä kokeeksi, koska minulla on ollut selkäkipuja. Ne on niitä sellaisia teippejä kuin oli urheilijoilla olympialasissa. Tiedätkö? Minä en tiennyt. En katosnut koko kisoja. Minulta puuttuu kokonaan se aivolohko, joka käsittelee urheilua. Tai ehkä siinä osastossa minun päässäni käsitellään jotain hörhöaiheita ;) Taidan lähteä nyt lepuuttamaan molempia aivopuoliskoitani. Öitä!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

"Kesäpojat"

Näistä pienistä kanapojista tulikin sitten tooosi isoja kukkoja, jotka kiekuvat aamusisin komeasti. Onneksi aamulla on jo kohtuullisen pitkään pimeää, etteivät ihan neljän jälkeen kie'u, niinkuin ihan aluksi tekivät. Kukot saavat asustella huussissansa ja tarhassansa kunnes tulee liian kylmä. Vielä yötkin ovat olleet melko lämpimiä. Mikä on ollut helpotus kasvimaallekin. Kun ilmat käyvät liian kylmiksi kukot päätyvät paisteiksi. Jos olisivat olleet kanoja, olisin saanut niille talvipaikan, mutta nytpä sitä ei sitten tarvitakaan.

Ja tässä nämä suuremmat paistit. Neljä pässiämme. Pässit ovat alkaneet jo puskea toisiansa, joten niidenkin kohtaloa pitää alkaa kohta miettiä. Kaikkein ärhäkin puskija on kaikkein pienin pässi, joka on tuo vaalea. Ilmojen puolesta pässeillä ei kyllä ihan niin hätä ole. Ennen teurastusta pässit pitäisi vielä keritä. Äiti lupasi tulla auttamaan. Hänellä on vuosikymmenten lammaskokemus, joten eiköhän me selvitä. Hienoa villaa on tulossa, joten katsotaan mitä siitä sitten myöhemmin saadaan aikaan.

Vaikka näitä eläimiä on vain vähän ja ovat vähän niinkuin lemmikkejä myös, on ne ilmoitettu viranomaisille. Kotieläinten pitämiseen nykyisin on omat niksinsä ja sääntönsä, vaikka olisi vain harrastaja. Niitä pitää itsekunkin kysyä oman kunnan maataloustoimistosta. Enempää en nyt ala niitä tässä selvittää kun en ole mikään asiantuntija, enkä myöskään mikään varsinainen eläinbloggari. Olen vähän arastellen näistä eläinasioista kirjoitellut, koska koen olevani niin paljon opettelun puolella vielä. Hassua sinänsä, maatilalla kasvaneena...

tiistai 4. syyskuuta 2012

Parsitaan ja paikataan!


Yksi lempi puuhistani on parsiminen ja paikkaaminen. Siihen ei ole kovin usein aikaa, eikä se taida olla kovin muodikastakaan, mutta mukavaa se on! Jos löytää hyvän ja mieluisan vaatteen, se käytetään kyllä tässä huushollissa ihan loppuun. Nämä ihanaiset vauvan housut on keskimmäinen lapsi saanut ystävältäni lahjaksi. Ovat mainiot housut, koska mahtuvat pitkään, ovat ihanan väriset ja ihanaa materiaalia; joustofroteeta. Meidän pojan jälkeen ystävän lapsi käytti näitä ja nyt ovat palautuneet taas meille. Oikeastaan ystävä aikoi heittää nämä roskiin, koska housuissa on pienen pieni reikä polvessa. Minä parsin ja virkkasin ohuesta langasta pienellä koukulla isoäidin neliön (taisin tehdä sen väärin...) päälle peittämään parsitun kohdan. Ja taas mennään, ainakin kotioloissa, näillä pöksäreillä. Jolla on paikka paikan päällä, on markka markan päällä. Tai euro...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kesän väri

Tämän kesän väri ei ollut ruohon vihreä tai kukkasten keltainen. Kesän teemaväri oli tummanpuhuvan violetti. Ei mitenkään suunnitellusti. Jotenkin olin tullut hankkineeksi sellaisia siemeniä. On kiva kokeilla tavallisten vihannesten lisäksi aina jotain uuttakin.
Kuvassa vasemmalla ihan tuikitavallinen punajuuri. Kavereineen punajuurella punasipuli, blue congo- peruna, blauwschokker- herne, violettipapu (nimeä en muista) ja black cherry- tomaatti. Maalle jäi pulleutta kasvamaan muutama punakaali ja pari violettia kyssäkaalia. Violetit lehtikaalit kuolivat alkukesästä.


Blue congot maistuvat hyvältä. Tässä eilisen tähteeksi jääneet keitetyt perunat paistumassa punasipulin kanssa. Näinkin arkinen ja tylsä ruoka tuntuu ihan uudelta. Maku on tuttu ja turvallinen vaikka ulkonäkö onkin aika hurja. Perunat olivat kasvaneet ihan mukavasti, mutta tuntuu, että mukuloita on vähemmän kuin tavis lajikkeissa. Mutta katsotaan onko todella näin kunhan kaikki on kaivettu ylös sitten myöhemmin.

perjantai 31. elokuuta 2012

Toukkapipoja

Vakkariruokakaupassani oli tarjouksessa valikoimista poistuvia lankoja. Ostin muutaman kerän Novitan Veera lankaa. Se on akryylia. Periaatteessa mieluummin käytän luonnon materiaaleja, mutta nyt haksahdin noihin ihanan vauvamaisiin väreihin. Tie ...?...:n on kivetty hyvillä aikomuksilla. En tiedä mihin se tie minut lopulta vie, mutta huomaan usein tekeväni sitten kuitenkin periaatteitteni ja arvojeni vastaisia valintoja. Anyway, tein langoista kaksi vauvan pipoa ja kahdet peukalottomat lapaset. Toiset on omalle vauvalle ja toiset kummilapselle. Nimesin pipot toukkapipoiksi, koska niissä on tuntosarvet.

perjantai 24. elokuuta 2012

Tomaatteja


Ei mikään maailman paras kuva, mutta siis tomaatteja alkaa nyt kysyä joka päivälle. Äsken illan pihakierroksella keräsin nämä huomiseksi. Suippo on nimeltään Roma, sen yläpuolella Tigerella (raidat eivät erotu kovin selvästi), Red Pear, Black Cherry ja keskellä St. Pierre. Näitä on tulossa monta monta lisää. Pari häränsydänraakiletta on, mutta epäilen niiden kypsäksi ehtimistä. Pari muuta lajiketta epäonnistuivat myös tänä kesänä. Viime kesänä eniten kypsyi keltaisia Golden sunriseja, mutta nyt ei yhtä ainutta. Nuo päärynät eivät menestyneet viime kesänä lainkaan. Näköjään kannattaa laittaa muutamaa erilaista lajia, niin varmemmin saa edes jostakin satoa.

maanantai 20. elokuuta 2012

Pihlajanmarjoja

Meillä on monta pihapihlajaa, mutta vain yhdestä ylettyy keräämään marjoja. Tänä vuonna marjoja on paljon ja ne ovat parempia kuin moneen vuoteen. Usein tertuissa on huonoja marjoja enemmän kuin hyviä, nyt lähes kaikki marjat ovat käyttökelpoisia. Osa marjoista on alkanut jo varista maahan. Ihme kyllä linnut eivät ole vielä tehneet joukkoryntäystä pihlajiin. Ilmeiseti niille on jotain makoisampia marjoja tarjolla. Ehkä nämä olisivat voineet olla vielä hieman kypsempiä, mutta nyt kun kerran oli aikaa ja inspiratita keräsin.

Puhdistettuna marjoja oli 600g. Keitin niistä hilloa. Ihan tosi perushilloa ilman mausteita tai lisukkeita. Enkä edes siivilöinyt kuoria pois. Silloin tästä olisi tullut vähän hienompaa hyytelöä.
Tein näin:
Keitin marjoja noin klmessa desissä vettä niin kauan, että pehmenivät. Aikaa en katsonut, mutta ihan hyvän tovin saivat kiehua. Lisäsin joukkoon vähitellen sekoittaen 400g taloussokeria. Keitiin hiljalleen puolisen tuntia.

Kaksi tölkkiä kellariin ja vajaa tölkki heti käytettäväksi jääkaappiin. Söin aamupalaksi paahtoleivän päällä. Paahdettu leipä, voita ja hilloa. Oli hyvää ja kirpeää.
Olen tehnyt tätä aiemminkin ja käyttänyt samoin kuin käyttäisin puolukkahilloa tai -sosetta.

Tein siis hillon eilen. Tänä aamuna keräsin vielä puolisen litraa marjoja, jotka pakastin. Aion tehdä niistä chutney'a, kunhan ( tai jos) omat chilit kypsyvät. Monelta sivulta löysin aprikoosi-pihlajanmarjachutneyn ohjeen. Ehkä teen sitä. Katsotaan. Raparperichutneyt alkaa olla syöty joten pihlajanmarjaversiota tilalle.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...