Löysin kirpputorilta vuonna 1990 ilmestyneen kirjan: Peter Mayle, Vuosi Provencessa. Tykkään kovasti lukea kirjoja ihmisistä, jotka muuttavat jotain suurta elämässään. Ne voivat olla elämänkertoja, matkakuvausia, muistelmia jne. En ole lukenut vielä loppuun tätä kyseistä kirjaa, mutta kirja on tosi hauska kertomus brittipariskunnasta, jotka ovat hankkineet talon Provencesta. Haluan kertoa katkelman kirjasta:
Civet de renard á la facon Massot
(Kettuhöystö Massotin tapaan)
Etsi nuori kettu ja pidä varasi että ammut sitä siististi päähän, koska sillä ruumiinosalla ei ole kulinaarista merkitystä. Karkeat haulit ketun syötävissä osissa aiheuttavat hammassärkyä- Massot näytti harvahampaitaan- ja tulehduksia.
Nylje kettu ja leikkaa pois sen "parties". Tässä kohdassa Massotin sormet tekivät leikkaavaa liikettä haarojen välissä ja sitä seurasi muutamia taidokkaasti koko kädellä suoritettuja vääntöliikkeitä ja nykäyksiä, jotka kuvasivat sisälmysten kaapimista mahasta.
Jätä puhdistettu ruho kylmään juoksevaan veteen vuorokaudeksi, jotta siitä häipyy riistan maku (goût sauvage). Kuivaa kettu, pane säkkiin ja riiputa ulkona yli yön, mieluummin pakkasessa jos mahdollista.
Aseta seuraavana aamuna kettu valurautapataan ja peitä se veren ja viinin seoksella. Lisää yrttejä, sipulia, valkosipulinkynsiä ja anna muhia päivän tai kaksi. (Massot pyyteli anteeksi epätarkkuuttaan, mutta selitti että ajoitus vaihteli ketun koosta ja iästä riipuen.)
Ennen vanhaan tämä ruoka syötiin leivän ja keitettyjen perunoiden kanssa, mutta nykyään, kiitos edistyksen ja syvien rasvakattiloiden, siitä saa nauttia "avec pommes frites".
Kirjassa ohjeen kertoi vanha maalaismies nimeltä Massot. Tuli mieleeni, että ehkäpä provencelaiset ja savolaiset maalaisukot ovat vähän samaa sorttia. Vastuu jää kuulijalle. Etenkin, jos vastapuolella on joku yhteisön ulkopuolinen, jota voi vähän naruttaa (ihan hyvässä hengessä kuitenkin). Nyt pyhäinpäivän alla kuluneella viikolla olen ajatellut paljon isääni, joka kuoli viime joulun ja uudenvuoden välissä. Isäni olisi voinut aivan hyvin kertoa tällaisen reseptin tai jonkin hyvän vinkin tai elämän ohjeen, josta kuulija ei todellakaan olisi voinut olla varma, että oliko juttu ihan totta vai ei. Ja isä olisi silmät loistaen ja naureskellen vihellellyt loppupäivän siitä ilosta, että tulipa taas hyvä juttu keksityksi. Suvulla ja kyläläisillä olisi varmasti monta tarinaa...
Huomasin, että blogini on linkitetty johonkin ruokablogilistaan. Tässäpä kaikille herkkusuille hyvä riistaohje ;)
Kokeilkoon se kenen kantti kestää :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti