Esittely
Olen Aila ja asuttanut pientä sinistä taloa tänä vuonna 20 vuotta. Asumme maalla, mutta emme maalaistalossa. Talomme on pienehkö mökki noin 2000 neliön tontilla. Meillä on melkein samankokoinen rantatontti puolen kilometrin päässä, joka vähän laajentaa reviiriä, vaikkei siellä mitään rakennuksia olekaan. Pienellä pihalla on hedelmäpuita, kasvimaa, kasvihuone ja kanala. Kasvimaita on rakennettu hügelkultur- penkeillä ja kompostilla melkein se koko 20 vuotta, mitä olen tontilla asunut. Mihinkään täydelliseen omavaraisuuteen kasvimaiden kanssa ei pääse, mutta yllättävän paljon voi viljellä myös pienellä pihalla. Ja vielä suurempaan pääsee, kun hyödyntää myös luonnon ruokaa eli sieniä, marjoja, yrttejä ja kalaa.
Talossamme asuu minun lisäksi uusperhe, johon kuuluu minun 18-, 15- ja 11-vuotiaat lapset sekä mieheni ja yhteinen yksivuotias lapsi. Isommat lapset ovat isällään noin puolen kilometrin päässä joka toinen viikko. Heidän toinen kotinsa on linnun tietä niin lähellä, että he vaihtavat kotia jalkaisin oikopolkua pitkin ja pääsevät lähtemään kouluun aina samalta pysäkiltä.
Omavaraistelu on enimmäkseen harrastus ja elämäntapa ja käymme puolison kanssa molemmat päivätöissä. Itse olen seurakunnassa pitkälti toimistotöissä ja puolison työmaat vaihtuvat, koska tekee raksahommia. Ja hänellä on välillä pitkiä pätkiä, ettei töitä ole, mutta silloin hän mm. tekee kotihommia, polttopuita ja kalastaa.
Toiveet ja suunnitelmat tälle vuodelle
Tälle vuodelle ei ole mitään erityisiä viljelysuunnitelmia tai tavoitteita uusien taitojen oppimisen suhteen. Tarkoituksena on elellä niin kuin ennenkin. Kevättalvella, jos pääsisimme taas perheen kanssa mahdollisimman paljon jäälle kalalle. Parin kuukauden päästä laiteltaisiin taimia kasvamaan; tomaattia, paprikaa ja jotakin uutta. Ja sitten vähän myöhemmin keväällä kurpitsat ja kurkut. Niin ja ehkä jotain kukkia. Eilen jo vähän katselin Prismassa siemen hyllyjä, mutta en vielä ostanut mitään. Ostan siemeniä ihan marketeista ja tilaan yleensä Exotic Gardenista jotakin. Olen välillä tilannut siemeniä myös Seemnemaailmasta ja Maatiaiselta.
En suunnittele kasvimaita kovin paljon aikaisemmin. suunnitelma alkaa muotoutua päässä sitten kasvimaata tehdessä. Joskus piirrän suunnitelmia vihkoon, mutta enimmäkseen ne ovat päässä. Vihkoon yleensä merkitsen mitä olen kylvänyt mihinkin, mutten ihan kaikkea ei muista.
Ensi keväänä pitää perustaa pari uutta hügelpenkkiä ja/tai kompostipenkkiä esim. kurpitsoille ja avomaan tomaatille. Ja ehkä joku vanha penkki levitetään tavalliseksi kasvimaaksi. Ainakin vanhoista penkeistä, joissa kasvaa herkkusieniä, pitää yrittää levittää rihmastoa uusiin paikkoihin.
Uutta perunamaata pitää ainakin perustaa, koska viime kesänä perunoihin iski pahasti rutto. Samoin avomaantomaatit pitää laittaa ihan uusiin paikkoihin, koska ne kasvustot menivät myös perunaruton myötä. Kasvihuoneessa tai ruukkutomaateissa ei ollut ruttoa. Mutta on varmasti viisainta putsata keväällä kasvihuone ja kasvatusastiat huolella, eikä nyt kyllä kasvateta perunaa kellariin jääneistä syömättömistä perunoista. Tosin eipä niitä taida tähteeksi jäädäkään sen verran pieni sato viime kesänä oli.
Tälle vuodelle tavoitteena on maksaa ihan kaikki velat pois.
Kesällä pitäisi vähän kohennella sekä kesä- että talvikanalaa. Ja sisällä talossa pitäisi tehdä jonkinlainen lattiaremontti, koska lautalattiat ovat niin kuluneet, että niistä saa tikkuja jalkapohjiin.
Vähän haaveilen, että saisimme lisää aurinkopaneeleja. Sellaisia, jotka olisivat maassa tai seinässä. Nyt olevat ovat katolla ja niitä on ihan mahdotonta putsata lumesta.
Tällä hetkellä seuraavien viikkojen suunnitelma on syödä vanhoja varastoja pois. Kellarissa on perunaa ja porkkanaa sekä erilaisia säilykkeitä. Viime kesän säilykekurkkusato oli tosi iso ja hilloja on monenlaisia. Suolattuja ja kuivattuja sieniä on paljon. Pakastimessa on paljon marjoja ja jotakin kasviksia kuten esim. papuja ja kurpitsaa. Myös kaupasta ostettua kotivaraa on hyvä kierrättää. Ja kananmunia meillä on paljon, vaikka onkin talvi. loppukesästä luulin, että moni kana ei muni, koska ovat niin vanhoja. Oli joillain syksyllä myös sulkasato, mutta luulen, että orava oli oppinut käymään munavarkaissa kanalassa ja sen takia munia jäi aika vähän meille syötäväksi. Nyt kun kanat ovat tiiviisti talvikanalassa ja kaikki räppänät ovat kiinni, mikään ei pääse kanalaan varkaisiin. Kesäkanala on suuren kuusen juurella ja siinä näkyy usein oravia. Oravan jäljet kiersivät pitkään talvikanalan seinän viertä, mutta nyt niitä ei enää ole näkynyt, joten ehkä luovuttivat, että kanalan herkkupöytään ei enää pääse.
Onnistumisen hetkiä
Iso osa viljelyn mielenkiintoa ja jännitystä on se, että ikinä ei etukäteen tiedä, mikä onnistuu ja mikä ei. Mistä tulee hyvä sato ja mistä ei. Viime vuosi oli niin erinomainen sienivuosi, etten edes osaa odottaa, että ensi vuonna kasvaisi paljon sieniä. Onneksi niitä on kuivattuna paljon ja ne myös säilyy kuivattuna tosi hyvin. Samoin avomaakurkkuja tuli niin runsaasti, että sillä sadolla pärjäisi vielä seuraavankin talven. Myös porkkana onnistui tosi hyvin ja ne ovat säilyneet kellarissa yllättävän hyvin. Meidän kellarin ongelma on, ettei se viilene tarpeeksi aikaisin ja juurekset meinaavat nahistua.
Viime syksynä laitoimme paljon valkosipulin kynsiä maahan ja tietenkin odotus on, että ensi kesänä korjataan iso sato. Edellinenkin sato onnistui oikein hyvin ja ainoa, mikä haritti oli se, että ei tullut istutettua enempää kynsiä. Toivottavasti kynnet talvehtivat hyvin.
Keväällä odotan lumien sulettua, että saamme maalta palsternakkaa ja maa-artisokkaa. Niitä jäi melko paljon odottamaan kevätsadonkorjuuta. Toivottavasti myyrä ei syö satoa.
Kaikkein tärkein työvaihe on, että kylvää. Jos e jää tekemättä, ei ainakaan saa mitään satoa. Kun kylvää mahdollisimman paljon ja monenlaista, niin aina jokin kasvi onnistuu hyvin ja joku jopa äärimmäisen hyvin. Ja sitä, mitä saa paljon ja yli oman tarpeen, voi sitten lahjoittaa myös muiden iloksi tai vaihtaa johonkin, mikä ei itsellä onnistunut niin hyvin. Minä vaihtelen satoa mm. kasikymppisen äitini kanssa, jolla on ihana pieni kasvimaa rivitalon takapihalla.
Viljely pitää viljelijän mielen ja kehon terveenä, oli viljelijä, minkä ikäinen hyvänsä <3 Ja parhaimmillaan se on ylisukupolvinen yhteinen harrastus ja elämäntapa.
Muut #suuntanaomavaraisuu2024 tammikuun postaukseen osallistuvat:
Kasvuvyöhyke 1
Krutbacken https://www.krutbacken.fi/vuosisuunnitelma-omavaraisuuteen-suuntana-omavaraisuus-tammikuu-2024
Tillintilananna https://www.tillintilananna.fi/suunnitelmia-vuodelle-2024/
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2024/
Kasvuvyöhyke 2
Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/01/suuntanaomavaraisuus-tammikuu-2024.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/01/tammikuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/01/puutarhakauden-2024-suunnittelu-alkaa.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/01/katse-tulevaan.html
Finland urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-yhteiskirjoitus-1.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-1-vuosi-2024.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-1
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18079
Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/vuodelleni-2024
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-1-suuret.html
Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisempi-elama-2024.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2024/01/uuden-vuoden-haaveet-2024.html
Myco2quota https://myco2quota.wordpress.com/2024/01/07/puutarhasuunnitelmia/
Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/01/tervetuloa-vuosi-2024.html
Kasvuvyöhyke 4
Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-aloitus-ja-esittely-2024/
Kasvuvyöhyke 6
Farm escape https://farmescape.fi/suunnitelmia-ja-haaveita-vuodelle-2024/
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/01/07/tammikuu-24-uuteen-vuoteen/