maanantai 31. maaliskuuta 2014

Saippuat eläinrasvoista


Parisen viikkoa sitten postasin saippuan teosta. Tässä seuraavana päivää otetut kuvat saippuoista, jotka ovat edelleen kypsymässä tulevaa käyttöä varten. Molempien ohjeiden eläinrasvat olen puhdistanut siten, että olen rasvaisia jämälihapalasia keittänyt vedessä isossa kattilassa. Sitten olen siivilöinyt kiinteät palaset pois ja jättänyt rasvaliemen kylmään jäähtymään. Jäähtyessään rasva kovettuu veden pinnalle, josta se on helppo kaapia talteen.


Lammassaippua (ylempi kuva), jonka ohjeen muistaakseni löysin lammasaiheiselta keskustelufoorumilta.

Talia 300g
Vettä 114g
Lipeä 39,4g

Tein tupla-annoksen ja laitoin hieman tuosuvaa eteeristä Petitgrain- öljyä mukaan.


Saippua joulukinkun rasvoista. Laskin määrät jollakin englanninkielisellä laskurilla. Nyt kokeneemmat voivat kertoa onko mitoissa järkeä? Massa ei kiisselöitynyt, kuten toivoin, mutta kovettui kuitenkin ja vaikuttaa ihan saippualta jo.

Oliiviöljyä 20g
Possun rasvaa 100g
Lipeäälle sain seuraavat vaihtoehdot:
15,75g tai 15,59g tai 15,42g tai 15,26g. (Käytin jotain arvoa noin keskeltä...)

Triplasin ohjeen. Ja tuoksautin saippuan geranium öljyllä. Tykkään kukkaistuoksuista. Miedoista sellaisista. 

Saippuan valmistus on minulle vielä lievä mysteeri. Mutta kai minulla on loppu elämä aikaa selvitellä sitäkin mysteeriä :D

Kokeilkaa ohjeitani kriittisesti, omalla vastuulla. Olen kokelija ja oppilas elämän koulussa. En opastaja tai opettaja. Usein käyn oppia kantapään kautta hermoillen....


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Uusi kukko ja viirutiput


Eilisen postauksen jälkeen kaivattiin lisää kuvia/tietoa eläinsuojasta. Talvikanala ja pikkulampola on liiterissä saunan päässä. Siellä on yksi ikkuna ja sähkövalo. Seinissa ja katossa on lasivillaan ja sisäseinät on kierrätyslevyistä ja takaseinä on sellaista voimapaperia, jolla peitetään energiapuukasoja. Loppui nimittäin ne levyt vähän kesken... Tämän talven toimi näin ja varsinkin kun oli niin lauhaa. Ensi talveksi, jos eläinten pitoa jakamme, täytyy ilman vaihtoa parantaa. Ajattelin, että pieni ilmanvaihtoputki katolle tai johonkin seinään. Kovilla pakkasilla siihen joku tuke.  Toivottavasti kesän aikana löytyy jostain lisää levyjä seiniin. Ja seinien tilkkutäkkimäisyys häviää, kun vaan saisi aikaiseksi kalkita kopperon kauniin valkeaksi. Pöpöjen poisto tietysti kuitenkin se pääasia siinä.
Tila ei ole suuren suuri. Kymmenisen neliötä, joista noin kolmannes kanoilla. Mutta koska tila on pieni, se pysyy paremmin lämpimänä. Ja lauhoilla ilmoilla suuremmat eläimet olivatkin ulkona ja kanat saivat vallata päiväsajaksi koko tilan.


 
Eilen kanaset saivat uuden ukkokullan, kauniin kiuruvetisen kukon. Kanat ovat sekarotuisia. Yksi on tehokanan jälkeläinen ja kaksi on sinisiä munia munivia sekuleita. Mahtaa tulevista tipuista tulla varsinainen sekametelisoppa. Kunhan ankat (toivottavasti) kuoriutuvat, ajattelin hautoa kanatipuja. Näiden kanojen haudonta ominaisuuksista kun ei ole mitään tietoa vielä.



Kuvassa vielä kuva lampaiden ja vuohen heinähäkkyrästä. Ulkona oleva puinen heinähäkki on vähän levahtanut talven aikana ja liian matalakin se on vuohelle, joka yleensä nukkuu siinä heinien päällä. Ajattelimme ruuvata samanlaisen metallisen ulkoskin kuin sisällä on. Alunperin tuo sisällä oleva oli korkeammalla, mutta lattian pehkukerros on noussut talven aikana. Ensitalveksi heinähäkinkin voisi siirtää ylemmäs. Koko ajan huomaa, minkäkaiken voisi laittaa paremmin. Meillä kaikki on melkein nolla budjetilla toteutettua ja laitamme uutta aina kekseliäisyyden ja tilanteen mukaan toimiviksi. Voi aloittaa pienesti ja suurentaa kun taidot ja rahat karttuvat. Jälkimmäinen ei kyllä tunnu karttuvan :D

Kanit ja viiriäiset meillä on kopperossa, joka on talon alakerrassa ja sinne mennään omasta ovesta ulkokautta. Viiriäistarinan voisin kertoa joku päivä, mitä niille on viimeaikoina kuulunut. Kanikopista olenkin laittanut juttua ja kuvaa joskus. Olen kyllä mielestäni kertonut jotain tästä kana/lammas/vuohisuojasta. Vai enkö ole. Itselle oma koti ja arki on niin itsestään selvää, ettei siitä osaa kirjoittaa erityisen kuvailevasti ja kiinnostavasti. Muutenkin tuntuu, ettei minulla ole mitään viisasta sanottavaa kun olen itsekin pelkkä oppilas omassa elämässäni näiden eläinten kanssa. Toki olen maatilalta kotoisin ja pienen ikäni ollut eläinten kanssa tekemisissä, mutta ehdottomasti olen ihan vaan oppilas. Kokemukseni on vielä oikeasti tosi vähäistä. Ei näistä ehkä oppia kannata ottaa vaan tarkistaa asioita ihmisiltä, jotka oikeasti osaa ja tietää. Ja aina kun on tekemisissä elävien olentojen kanssa, mitä vaan voi sattua ja tapahtua.

Miksi meillä on näin pienimuotoista kaikki. Siksi, että resurssit ei kertakaikkiaan anna periksi suurempaan. Pitää ottaa vaan sen verran eläimiä ja työtä kuin pystyy hoitamaan. Meillä ei ole tilaa, ei maata, ei rahaa, ei taitoa, ei tietoa, eikä aikaa yhtään tämän suurempaan omavaraisuuteen. Haaveilen maatilasta. Yritän opetella tyytymään nyt tähän. Rajat on tulleet nyt vastaan. Pidämme huolta ja hoidamme tämän. Kesällä toki eläimiä voi olla vähän enemmän kuin talvella. Talveksi voimme jättää 2-4 pupua, muutaman viiriäisen max. 5, muutaman kanan, ehkä 4 kanaa ja kukko (kolme oli kyllä aika hyvä määrä), 3 pientä märehtijää. Ja luulempa, että noissa lampaissa on pidettävä välivuosia, että lammashaka saa levähtää, tai sitten on vaihdettava niiden paikkaa pihalla. 

Viimeiseksi vielä kuva viiriäistipuista. Uskallan jo laittaa kuvan. Ovat sen verran eläväisen oloisia, että taitavat jäädä elon omiksi.



Mutta nyt unta yrittämään, vaikka sisäinen kello sanookin, ettei kello vielä niin paljon ole. Pitääkin sekoittaa ihmisten unirytmit :(

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Maistuuko puulta?


Isäntä lempipuuhansa parissa. Puita, puita ja vielä vähän lisää puita. Pitkin talvea se on hakenut tuulenkaatoja ja keloja omasta metsästä ja monesta muusta paikasta joista on kysynyt tai joistain paikoin on jopa tarjottu. Joistain puista on taidettu maksaa, jotkut on saatu. Viime keväänä hommattiin tuollanen sähköllä toimiva halkaisukone, joka nopeuttaa työtä ihan älyttömästi kirveeseen verrattuna. Yhtenä keväänä isäntä teki veljeni kanssa puita sellaisella traktoriin kiinnitettävällä klapikoneella, joka oli vuokralla jostakin. Se oli kai ihan nopeaa ja kätevää, mutta se teki kamalasti puusilppua, jota tuo sähköhärveli ei tee. Taustalla näkyy pressun alla viime vuonna tehdyt puut. Niitä ei ole paljon tarvinnut avatakaan. Ollaan poltettu noita tuolla sisällä olevia puita. Normaalina talvena tuo sisätila olisi kyllä tyhjentynyt.  


Minulla oli oma projekti. Silppusin risuja. Eläinten aitauksen vieressä oli risukasa, joka oli tullut talven aikana syödyistä tupposista ja havuista. Haketta tarvitsee aina johonkin. Katteksi tai kuivikkeeksi. Jotenkin tällä pihalla kaikki liittyy kaikkeen. Lampaiden syömät tupposet kierrätin hakkeeksi. Mutta osan isännän tuomista polttopuurangoista kierrätettiin myös eläinten kautta. Talvella eläimistä oli ilmeisen mukavaa kaluta puista kuorta. Osa päätyi kuorittuina poltopuukasaan, mutta näistä alakuvan puista askartelin portin. Ei siitä tullut sellainen kuin olin mielessäni ajatellut, mutta melko hyvä siihen nähden, että minulla on ihan täydellisesti peukalo keskellä kämmentä kaikissa raksahommissa. Mutta ajattelin, että jos kerran lapset saavat aikaa majoja ihan vaan pelkät tikkisaha, vasara ja nauloja apunaan, niin miksen minäkin edes jotain saisi kasaa kyhättyä. Rumahan tuo kyllä on ja siitä puuttu vielä saranat ja hienosäätö, mutta toivotaan, että se vielä toimii.


Portti viekin meidät ankkalaan. Tässä ollaan kyllä aika rutkasti asioiden edellä sillä ankat on vielä muna-asteella hautomakoneessa. Toisaalta saahan niitä ankkoja ostettua, jos haudonnassa menee jotain täysin pieleen. Tai sitten sinne voi laittaa jotain muuta.


Kerran talvella tajusin, että kesäkanala huussin allahan on tyhjätila. No tietysti siellä on tyhjä tila, jonne huussin tuotoksien on tarkoitus tipahtaa. Ja koska meidän huussimme on ollut käyttämättä sen lähes kymmenen vuotta, tila todellakin on tyhjä. Näin tuon tilan käyttämättömänä mahdollisuutena. Meillä on tilaa niin tavattoman vähän, että kaikkin neliön puolikkaatkin on otettava tarkasti käyttöön. Olin riemastunut keksinnöstäni. Huussissa on siis asuinneliöitä kahdessa kerroksessa!


Revin ensin kaksi pätkä lautaa irti ja isäntä sahasi loput moottorisahalla. Projekti on vielä pahasti kesken, koska tähän pitää nikkaroida vielä ovi ja hiukan seinääkin. Tarkoituksena olisi sellainen luukku, joka toimisi vähän katoksena aukiollessaan ja että sen voisi aina yöksi pistää kiinni. Pitää tuumia pitäisikö siinä olla myös ikkuna... Katsellaan tuleeko tästä yhtään mitään. Aika näyttää.


Kierrätyssätös Herra Kevätnaama toivottaa kaikille Hyvää Kesäaikaa :)

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Juurileipää ja muuta höpinää





Olen kauan suunnitellut kokeilevani, voiko ruisleivän juurella tehdä vaaleaa leipää. Olen saanut monelta vastauksen, että voi, miksei voisi. Mutta jotenkin olen sitä muka epäillyt. Talvisin säilytän leivän juurta puisessa taikina tiinussani, joka on toisessa kylmässä eteisessä. Mutta kylmä eteinen ei enää olekaan kylmä vaan päivin lähinnä huonosti lämmitetty sauna ja minun oli pakko ottaa juuri tiinusta pois. Laitoin sen nyt jääkappiin rasiassa. Samalla tein tätä kokeellista leipää. Laitoin ehkä parisen desiä juurta, ehkä oli enemmänkin(?), vettä ehkä litran(?). Kuten huomaatte, en ole turhan tarkka missään, vaan huiskin menemän vähän sinne päin... Sitten liottelin juurta lämpimään veteen ja lisäsin rikottuja jyviä (jotain urtekramin 4-viljan sekoitusta) ja vehnäjauhoja. Lisäilin jauhoja silloin tällöin ehkä noin tunnin ajan ja sekoittelin muodotunutta velliä. Taikina kupli ja happani hienosti. Alustin taikinan muutaman tunnin päästä, lisäsin vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita sekä suolaa. Jätin taikinan melko löysäksi. Taikina kohosi ehkä reilun tunnin ja sitten muotoilin kaksi leipää uunipellille kohoamaan. Leivät kohosi suurinpiirtein sen ajan kun uuni lämpesi. Olisivat saaneet kohota kauemminkin, mutta koska keksin aloittaa leivän teon vasta niin myöhään päivällä, minun oli pakko laittaa leivät paistumaan, ettei olisi mennyt koko yö. Paistoin n. 200 asteessa vajaan tunnin. Nämä ohjeet on kyllä niin epämääräiset, että näitä ei ehkä kannata kirjaimellisesti noudattaa. Mutta leivän teko ei toisaalta ole mitään rakettitiedettä ja sen voi kyllä saada onnistumaan ihan näin vain kokeilemalla. Leipä on hyvänmakuista, hieman happaman tuoksuista, eikä turvota vatsaa niinkuin hiivalla kohotettu. Teen tätä ehdottomasti uudelleen. Paitsi, että laitan taikinan tekeytymään illalla ja leivon sitten seuraavana aamuna, ettei mene yötöiksi :D


Meillä on kaksi kaninpoikasta. Taitaa olla noin puolitoista kuukautta ikää. Meillä on vain yksi emo ja yksi isä ja niiden jälkeläisiä laitamme pataan. Kanimme eivät ole mitään varsinaista liharotua. Isukki on tavallinen sekarotuinen ja emo on angora. Koska angorat on kookkaita, ovat kanimme olleet mielestäni ihan riittävän suuria pataan. Olen kyllä miettinyt, että etsisin paremmin lihan tuottamiseen soveltuvan pariskunnan, mutta mennään nyt näin kun sopivia ei ole sattunut tulemaan vastaan. En oikein käy juuri missään, enkä oikeastaan ole valmis ajelemaan kymmenien tai satojen kilometrien päähän hakemaan eläimiä. Tämä angoraemo sattui olemaan pari kesää sitten saatavilla tässä melkein omilla kulmilla. Ja saahan siitä myös villaa. Jos siitä vain ikinä oppisi mitään tekemään.
Takaisin näihin poikasiin. Olen teetättänyt emolla kahdet poikaset vuodessa. Eli varsin kohtuullisesti. Ainakin omasta mielestäni. Jännä juttu on nyt toistunut. Keväällä syntyneiden poikueiden koko on jäänyt aina kahteen elävään poikaseen. Mutta viime kesänä kesäpoikueen koko oli kahdeksan. Ehkä siihen vaikuttaa ruoka tai valo tai lämpötila. En tiedä...
Kun kävin poikasia kuvaamassa, ne alkuun nakottivat niin nätisti tuon matalan penkin alla poseeraamassa. Mutta kuten tyypillistä, nehän juuri sopivalla hetkellä säntäsivät kumpikin eri suuntaan. En sitten saanut niitä enää samaan kuvaan. Mutta olkoon :D

Tässä vielä lopuksi areenasta linkki hiljattain tulleeseen Suoralinja- ohjelmaan . Omavaraisuus ja nuukailu on nyt trendi :)

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Mammukan viikkokatsaus

Alkuviikosta luin loppuun Laura Honkasalon Nuukaillen- kirjan. Tykkäsin kovasti, koska olen elämäntapa nuukailija. Suosittelen etsimään kirjan kirjastosta. Ja koska nuukailua suosittelen, osta kirja sitten vasta, jos ihan älyttömän kovasti koet sitä tarvitsevasi. Minä tinkasin omani kustantajalta näytteeksi, koska olenhan vakavasti otettava median edustaja nykyään :D Ajattelin, että kirja keskittyisi vain pelkkiin nikseihin, miten elää tuhlaamatta rahaa. Kirja kuitenkin yllätti kokonaisvaltaisuudellaan. Siinä oli monenmoista kritiikkiä tähän nykyaikaiseen elämänmenoon liittyen ja kritisoi myös omia valintojaan. Nuukailuun liittyy myös oman elämän tavarapaljous, yksinkertaistaminen, blogien lukeminen, sosiaalinen media yms. Kaikki on nykyään niin runsasta ja pursuavaa. Vaikeaa oikeastaan... tuttua... huoh!

Maanantaina oli perhekerhopäivä. Siellä on kiva käydä. Olen päässyt sinuiksi itseni kanssa. Aina ennen olen tuntenut itseni täydelliseksi friikiksi kaikissa kerhoissa. Enää en. Tuskin mikään on muuttunut, paitsi oma pää. Iltapäivällä käytin neitiä 2-vuotisneuvolassa. Noin 91 cm pitkä, 14 kg painava ja terve. Touhukas, puhelias. Potkii palloa hienosti. Ei rokotteita kaksivuotiaana. 1,5v. lääkärin tarkastus oltiin unohdettu tilata, joten mennään sinne ensi viikolla. Vai oliko se sittenkin sitä seuraavalla?

Tiistaina... pitää miettiä... trimmasin lampaan vähän siistimmäksi saksilla. En halunnut säikyttää koneen surinalla. Nätisti seisoskeli seinän vieressä kun leikkasin villaa. Nyt näkee mahan paremmin oletettavasti saamme karitsoita pian. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin.

Keskiviikkona tein leipää ja siivosin.

Torstaina kävimme kirjaston satutunnilla ja esikoisella oli ollut koulukuvaus. Kirjaston jälkeen hoidimme monta asiaa kylällä. Asiat pitää niputtaa, ettei tarvitse joka päivä lähteä ja ajella.

Perjantaina piti kyllä ajella kun yhdellä lapsella oli kerho.

Tällä viikolla on myös varattu kaksi possua kesäksi, korjattu lasten vaatteita. Tai oikeastaan harsittu kaikki osat paikoilleen, mutta en ole jaksanut vielä viritellä ompelukonetta. Se on operaatio sinänsä, kun pitää tuoda tuohon ruokapöydälle. Kaikki pitää saada kerralla valmiiksi, kun ei voi jäädä lojumaan päiväkausiksi. Koulin myös taimia tällä viikolla. Kaikki tarvitsemani tomaatit ja osan purjoista. Niin ja paprikat ja chilit. Ne näyttää kyllä aika huonoilta.

Laiska töitänsä luettelee, eiks ni? Oikeastaan aina tuntuu, että ei ehdi mitään. Taidan vaan ottaa liikaa tavoitteita.

Tänään kävin vähän hiljentymässä ja hoitamassa sielua naapuriseurakunnassa. Nukahdin nojatuoliin alttarille. Eikö kuulosta rennon mukavalta? Siinä kyllä sielun lisäksi lepäsi ruumiskin :D

Osa lapsista on mummolla yötä. Menemme huomenna porukalla yhden seurakunnan lasten tapahtumaan ja iltapäivällä olisi vaatekutsut, joihin ajattelin mennä ihan uteliaisuuttani. Ja koska hyvä ystäväni on alkanut sellaiseksi edustajaksi. Eikö ystävät käy toisen tärkeissä jutuissa, vaikkei se ihan oma juttu olisikaan. Jos ei muuta niin tietää ainakin, mistä toinen puhuu :)

Mutta nyt menen nukkumaan. Elämä käy taas vaihteeksi ylikierroksilla ja olisi kai viisainta tajuta edes levätä.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Saippuamuijan päivän asu


Tein jotain, mitä en ole aiemmin uskaltanut kotona tehdä. Tai kerran yritin, mutta jotain meni pahasti pieleen ja luovutin. Tein saippuaa. Koska olin marraskuussa saippuakurssilla, nyt rohkeus riitti. Ja taito. Eikä tuo nyt niin vaikeaa ole, kunhan on vaan sen lipeän kanssa varovainen. Kurssin opettaja antoi neuvon. Että lipeään kannattaa suhtautua vähän kuin kiehuvaan veteen. Sitäkin on pakko varoa, ettei tee vahinkoa. Mutta sitä harvempi ihan pelkäämällä pelkää. Eikä kannata lipeääkään pelätä, mutta varovainen pitää olla. Se mikä sai minut saippuan tekoon ryhtymään oli rasvat joille oli pakko tehdä jotain. Kerroin, että teurastimme pässin taannoin. Lihaa pilkkoessa leikkasin ylimääräiset näkyvät rasvat pois ja laitoin pussiin. Yhtenä iltana kun ulkona oli melkein 10 astetta lämmintä, vein keittolevyn pihapöydälle ja keittelin rasvapaloista enimmät rasvat irti. Kylmässä eteisessä olin säilyttänyt joulusta asti keitettyjä joulukinkun rasvoja. Niistäkin oli pakko nyt tehdä saippuaa, koska kylmä eteinen ei ollutkaan enää ihan niin kylmä. Ja jattelin, että rasva vain unohtuisi pakastimen perukoille, jos olisin sen sinne tallettanut. Aiemmin saippuantekointoani on välventänyt myös se, ettei meillä ole liesituuletinta tai kunnon tuuletusta keittiössä, enkä siksi halua siellä mitään rasvoja tai lipeöitä käsitellä. Nyt tajusin, että minullahan on tällainen kiva apukeittiö juuri tällaisiin hommiin. Viime kesänä nimittäin rakennutimme tällaisen lasikuistin. Ja sain joululahjaksi mieheltä tällaisen kuvassa näkyvän vanhan keittiön tiskipöydän. Haaveilen 50-luvun keittiöstä, mutta en tiedä toteutuuko se ikinä. Tiskikaappi on nyt lasieteisessä. Sen päällinen on peltiä ja ajattelin, että tuossa voi mainiosti tehdä myös taimihommia. Tuuletus hoitui niin, että pidin ovea raollaan. Kuten huomaat, kuvasta niittasin saippuanohjeet suoraan seinään kiinni ja siellä ne ovat vieläkin, enkä jaksa niitä nyt millään hakea. Tähän postaukseen ei siis tule mitään reseptejä nyt. (Ei muuten ollut fiksua niitata ohjeita kiinni. Pitää varata nastoja vastaisen varalle tuonne kaappiin :D) Tein kahta saippuaa. Toisessa oli kinkunrasvaa ja oliiviöljyä sekä tuoksuna geranium-öljyä. Toisessa oli vain lampaanrasvaa ja tuoksuna petitgrain-öljyä. Niin ja tietysti molemmissa oli ne vesi ja lipeä. Lipeänä käytin Bilteman viemärirakeita, kun sitä sattui olemaan, mutta lipeää ei. Lipeää se kai tuokin pakosti on kun kerran rasvaan reagoi, muodostaen saippuaa. Jostain luin, että se ei välttämättä liukene veteen hyvin, mutta minusta onnistui ihan hyvin. Possusaippua ei kiisselöitynyt ihan niin kuin olisin toivonut. Katsotaan tuleeko siitä mitään. Jos ei tule, en laita ohjettakaan tänne, ettei kukaan muu kokeile epäonnistuneita viritelmiäni. Olin itse laskenut jollain netin laskurilla määrät ja voi olla, että jotain meni tosi pieleen. Lammassaippuan ohjeen löysin yhdeltä keskustelupalstalta. Nyt saippuat ovat lepäämässä huomiseen muoteissaan ja pyyhkeisiin kiedottuina. Sitten irrotan ne muoteista ja laitan muutamaksi kuukaudeksi kypsymään. Joten jos ehdin palaan tähän aiheeseen huomenna lisää. Kuten huomaat saippuani ovat melkoisia nuukailusätöksiä :D 


Kun kuvailin alakerrassa, en voinut vastustaa kiusausta ottaa itsestäni kuvan, kun peili oli sopivasti hollilla. Tässä siis päivän asu. Tai oikeammin koko talven asu. Olen käyttänyt koko talven tätä samaa villatakkia ja pipoa. Ja useimmiten aluspaitana tuollaista pappakalsaripaitaa, joka on kuin toinen iho :D (no joo, on niitä välillä pakko toki pestä...) Löysin tuon Voglian villatakin joskus kierrätyskeskuksesta ja siinä on niin hyvät värit. Siinä oli olkatoppaukset, eikä se hartioista istunut lainkaan. Hyvä ystäväni kuitenkin pienensi takkia hartioista ja laittoi vihreät resorit, koska siinä samallahan hihat lyhenivät. Itse vaihdoin vielä napit vähän pirteämpiin. Ja tämä takki on kyllä ihan paras. Veikkaanpa, että keväällä ja kesällä se muuttuu ulkotakiksi viileilllä ilmoilla. 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Linkkivinkki: Talo kukkivalla kalliolla

Kun olin laittanut lapset nukkumaan näin vilaukselta lopun dokumentista Seportaasi: Talo kukkivalla kalliolla
Oli pakko katsoa se heti Areenasta, koska olen lukenut jonkun Maryn kirjoittaman kasvikirjan ja muutamassa lehdessä on ollut hänestä juttua. Lehtijuttujen perusteella olen kovasti ihaillut tätä kasveja rakastavaa naista. Oi, tullapa hänenkaltaisekseen vielä. Taitavaksi kasvien kasvattajaksi. Tuo talo on ihana ja elämäntapa ihalitava. Ja hän vei miehelleen aamupalan vuoteeseen. Minulla olisi asenteessa oppimista. Pitäisi kai oppia hieman enemmän kunnioittamaan tuota omaa ukkokultaa :) Jotenkin tuossa dokumentissa oli paljon sellaista, missä löysin yhtäläisyyksiä meidän elämään. Ehkä meistä tulee tuollaisia :) Tai sitten ihan omanlaisiamme...

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kasveja, kursseja ja kierrätystä



Tähän mennessä mulla on ollut aika kiva viikko. Toivottavasti loppuviikko jatkuu samoilla linjoilla.

Maanantaiaamu alkoi sillä, että kävin kahden nuorimman kanssa sellokonsertissa. Lapset tykkäsivät, vaikkei musiikki ollut likimainkaan sellaista, mitä ovat tottuneet kuulemaan. On ihan hyvä avartaa kokemusmaailmaa erilaisilla kulttuurielämyksillä. Maanataina törmäsin myös ihan vahingossa dyykkauskohteeseen, josta tein varsinaisia aarrelöytöjä. Dyykkaus on hauskaa ja olen harrastanut sitä silloin tällöin ja aina tilaisuuden tullen, mutta koska se on pienellä paikkakunnalla hieman omituista ja pahennusta herättävää en halua asiasta juuri sen enempää avautua :) Minusta on häpeällistä heittää tavaraa roskiin sen sijaan, että ne kierrättäisi asianmukaisesti oikeisiin paikkoihin. Toki joskus elämäntilanne voi olla sellainen, ettei kertakaikkia kykene muuhun kuin poisheittämiseen, mutta noin pääsääntöisesti. Minusta sen sietäisi hävetä, joka heittää hukkaan, ei sen joka kaivaa ne roskiksesta takaisin hyötykäyttöön. Vuosienvarrella olen dyykkaillut eläimille ruokaa, pihalle huonekaluja ja kasvitukia yms., kirjoja, lehtiä, kukka-astioita (ruukkuja, lautasia, kippoja, kattiloita...), rakentelumateriaalia, ostoskärryt pihaleluille, joitain vaatteita jne. Asiaa vaan rajoittaa tuo loiskammoni, josta mainitsin edellisessä ostauksessa. Siksi olen dyykkini sijoittanut lähinnä pihalle kun pelkään esimerkiksi sitä, että tuon samalla kotiin jotain ötököitä kuten luteita. Tottakai pesen tavarat, joita olen löytänyt, mutta kuitenkin... En dyykkaa siksi, että olisin rahapulassa. Motiivini ovat ekologisuus, kierrättäminen ja aarteen etsintä. Monesti kierrätyspisteessä käydessä takapenkiltä kuuluukin iloinen: "Äiti, mitä löysit?"
Maanantaipäivääni ilostutti myös se, että eräät ystäväni kävivät kylässä. Maanataina myös ilmoittauduin yrttineuvojakoulutukseen. Rakastan kasveja ja ehkä hieman tekisi mieli opiskella oikeasti jotain kasveihin liittyvää. Puutarhan hoidon ja pienimuotoisen viljelyn haluan pitää harrastuksena ja elämäntapana, mutta kasveista voisin opiskella ihan biologiaa ja kirjaviisautta.

Tiistaini liittyi myös kasveihin. Kävin koko päivän kestäneessä seminariissa (olikohan se sellainen...), jossa oli monta luentoa Suomen luontoon tulleista vieraslajeista. Enimmäkseen puhuttiin kasveista, mutta myös ötököitä ja eläimiä sivuttiin. Aikamoisia eläjiä ihmisen toimesta tänne on tullut.. huh huh. Siinä olisi ihan oma aiheensa johonkin postaukseen. Lounastaukoa en ehtinyt pitää, sillä sen aikana kävin viemässä pässin nahkan jalostettavaksi. meinasin ensin heittää sen pois, mutta ei se ollutkaan niin reikäinen kuin olin kuvitellut, joten suolasin sen ja toimitin muokkaamoon. Luentojen jälkeen minulla oli ihan hirveä päänsärky syömättömyydestä johtuen. Sulkaapatukka ja omena päivän aikana eivät oikein korvanneet lounasta... Mutta särystä huolimatta käväisin nopeasti kirppiksellä, josta löysin mm. punamustaruudullisen canadapaidan isännälle. Olin ajatellut ostaa sellaisen hänelle joululahjaksi, mutta en saanut aikaiseksi. Nyt löysin ihan uudenveroisen 6€:lla. SE on sellainen vuorellinen flanellipaita, joista tulee amerikkalainen metsuri mieleen. Löysin myös Toivo Rautavaaran Teveyttä luonnonkasveista kirjan. Se oli minulle the Löytö. Sitten olikin pakko käydä roskaruokailemassa pikaisesti ja nopeasti ruokakaupassa ja äkkiä kotiin vapauttamaan mummo lapsenvahtitehtävistä. 

Tänään olen ollut lasten kanssa muutamaan otteeseen pihalla kun siellä on ollut tosi lämmintä ja aurinkoista. Ja tosi tuulista. Ulkoilutimme kanoja tänään. Kuivasin ulkona pyykkiä. Paitsi, että leppä taitaa kukkia ja se tarttuu pyykkeihin :( Vähän yritin raivailla pihalla ja miettiä kevättä ja kasvimaata. Laitoin tänään myös uusia taimia tulemaan. Lähinnä liittyen kasvimaakerhoon ja 4H-juttuihin. Katsoin, että tomaatteja pitäisi alkaa koulia, mutta minulla ei ole multaa. Ajattaa kauppaan huomenna tai ylihuomenna. Askartelin tänään yhden onnittelukortin ja tuollaisen taulun. Taulu on oikeasti rikkinäinen, järkyttävän ruma kasari/ysärihalpiskello. Meinasin laittaa roskiin, mutta sain ajatuksen kokeilla irtoaako lasi(muovia se on...). Ja sehän irtosi. Irrotin koneiston elektroniikkajätteeseen, viisarit pienmetalliin ja taustataperin paperinkeräykseen. Taustapaperin tilalle laitoin askartelupaperia ja uusimmat lasten kerhokuvat. Ja liimailin vähän hilpetööriä päälle. Kunhan esikoisella on koulukuvaus, lisään tauluun vielä hänen tarrakuvansa. Minusta tuo ei enää ole ollenkaan niin järkyttävän ruma kun sitä koristaa omat mukulat. Olen oikein tyytyväinen kierrätysideaani :) 

Nyt lähden pötkölleen lukemaan vielä hetkeksi Honkasalon Nuukaillen kirjaa ja sitten unta palloon. Öitä! 

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Mut on haastettu

Kolmas kerta toden sanoo. Vai sanooko en tiedä. Luulen, että vastaan tähän 11. kohdan haasteeseen nyt komatta kertaa, mutta minusta tämä on ihan mukavaa :) Kiitos kysymyksistä Harmaan torpan emäntä.

11. asiaa minusta:

Matkin harmaan torpan emäntää ja kerron faktoja eläimiin liittyen.

1. Minulla oli lapsena kissa nimeltä Vappu, joka teki ensimmäiset pennut sänkyyni minun nukkuessa.
2. Meillä oli lapsuuden kodissa yhtenä kesänä kesäpossut nimeltä Mortti ja Vertti. Ne erotti silmistä. Toisella oli ruskeat silmät ja toisella siniset.
3. Minulla oli lapsena oma lemmikki lammas Pilkku. Se eli vanhaksi, sai paljon karitsoita ja oli lauman johtaja. Se oli mustavalkoinen.
4. Minulla oli myös 4H-ketjulammas, mutta en kiintynyt siihen yhtä paljon kuin pilkkuun, joka oli superkesy.
5. Kesäisin oli minun tehtäväni hoitaa lampaille jauhot ja vedet. Tosin aamuruokinnan taisi hoitaa jompikumpi vanhempi. Mutta en minä välttämättä aamulla nukkunut. Ainakin mansikka-aikaan olin töissä naapurin mansikkatilalla. Aloitin kesätyöläisenä ollessani ala-asteella.
6. Pelkään käärmeitä. Sellaista alkukantaista fobiaa.
7. Pelkään myös ihan neuroottisesti loisia. Inhoan ajatusta, että minussa, lapsessani, lemmikissäni, ruuassani tai talossani asuisi jotain öttiäisiä. Tämäkin on melkolailla fobian tasolla.
8. Pelkään lehmiä ja hevosia. Ne vain ovat liian isoja.
9. En ole ollenkaan sinut koirien kanssa. Olen niille allerginen ja pelkään niitä. En ottaisi koiraa, en pidä niistä.
10. Mutta, jos ottaisin koiran, ottaisin suomen pystykorvan. Se on minusta oikea koira. Kaunis ja koiran näköinen ja oloinen.
11. Jossakin juuri nyt pörrää kärpänen ja minua häiritsee, etten näe sitä. Haluaisin lätkäistä sitä.

Ja nyt vastaan harmaan torpan emännän kysymyksiin:

1. Mitä haluaisit tehdä isona? Minusta tulee isona lähetysmummo. Ennen sitä toivoisin olevani jotain kasveihin liittyvää. Pojat ehdottivat, että alkaisin Hemuliksi, joka kerää kasveja on kasvitieteilijä.
2. Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt? Hyväntoivonniemi, Cape of Good Hope, Etelä-Afrikka.
3. Mikä on hyödyllisin taito, jonka osaat? Kuulostaa karulta, mutta luulisin, että teurastus.
4. Mikä on turhin taito, jonka osaat? Öööö, onpa vaikea kysymys... saan kielen rullalle.
5. Mikä on mieluisin tapasi viettää sunnuntaiaamua? Ehkä vähän haluaisin vastata, että istun kirkossa jumalanpalveluksessa. Mutta oikeasti istun pitkään kahvikupin ääressä ja luen jotain samalla kun lapset katsovat Pikku Kakkosta.
6. Mitä haluaisit saavuttaa viiden vuoden sisään? Minulla ei nyt oikein ole mitään suurempia tavoitteita. Haluaisin sen oikean maatilan, mutta pelkäänpä pahasti, että se on saavuttamaton unelma.
7. Mikä tekee sinut iloiseksi juuri nyt? Oli tosi kiva päivä tänään.
8. Kenen luo haluaisit mennä talkoilemaan? Kuka tarviis talkooapua? Ihan kenen luo vaan.
9. Ketä haluaisit kiittää tänään? Entisiä työkavereita, jotka kävivät kylässä. Oli mukavaa, että vielä muistavat minua.
10.Mikä on tärkein tavarasi? Tosi vaikea sanoa...
11.Hyötyliikunta vai kuntosali? Hyötyliikunta.

En nyt(kään) haasta ketään, kun en jaksa keksiä itse kysymyksiä....

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Nuukaillen

Strada-ohjelmassa oli tällainen tosi extreme nuukailija ja kuluttamaton ihminen. Tähän en ikinä pystyisi, mutta ajattelemisen aihetta kumminkin. Ohjelmassa vilahti kirja, josta en ollut vielä kuullutkaan, mutta ajattelin ehdottomasti tutustua :) eli Laura Honkasalon Nuukaillen.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Länkkäripotteja, tee-se-itse-taimiruukut sanomalehdistä


Minun on tehnyt jo kauan hankkia tällainen vekotin. Mutta jotenkin olen nuukuuksissai jättänyt tilaamatta. Nyt kuitenkin surffailin sattumalta Coolstuff- nimisen verkkokaupan sivuille. Alunalkaen halusin tilata jotain ihan muuta ja tilasinkin. Mutta törmäsin tähän vekottimeen, kun oli pakko kurkata, mitä mahtaa olla otsikon koti ja puutarha alla. Tämä koje ei ole kovin suuri ja taimipottien koko on halkaisijaltaan samaa kokoluokkaa kuin vessapaperirullan halkaisija. Oli hirveän rentouttavaa väsäillä näitä purkkeja. Niitä tulee ihan liukuhihnalta, eikä tarvitse ajatella mitään. Tomaatteja tai mitään niin suureksi kasvavaa en näihin kouli, mutta esim. purjon taimille ovat ihan onnen omiaan. Pääsee paperi uusiokäyttöön ja potit ovat maatuvia. En yleensä raaski ostaa niitä turvepotteja. Nyt ostin tarjouskorista niitä muutaman paketin. En silloin vielä ollut ehtinyt tätä kojetta ostaa. Kierrätän kyllä keväisin tehokkaasti kaiken maailman purkit ja purnukat kasveille, mutta tuntuu, ettei niitä ikinä ole tarpeeksi. Mitä muuta tilasin tuolta kaupasta. No sellaisen triopsien kasvatuspaketin. Kunhan huonelämpötila kokoaa tarpeeksi lämpimäksi ja tasaiseksi niin laitetaan lasten kanssa kolmisilmäiset muinaiseliöt kasvamaan. Jos projekti onnistuu hyvin niin eiköhän siitäkin tule sitten kerrottua :) Olemme uteliaita ja kokeilunhaluisia yksilöitä, me Sinisen tuvan asukkaat. Elämä ilman puuhailua on tylsää.



Juuri sopivasti kun oli kamera käsillä potteja kuvatessa, Paavo ilmestyi keskelle lattiaa. Paavo on parisenttinen hämähäkki. Paavo ei ole lemmikki. Paavo on villieläin. Tapasimme Paavon kanssa ensimmäistä kertaa iltapäivällä. Artisokka tykkää Paavosta. He leikkivät yhdessä. Konttasivat ja telmivät pöydän alla yhdessä. Artisokka varjeli Paavoa äidiltä ja pikkusiskolta, koska Paavo olisi voinut päästä hengestään. Sitten Paavo hävisi jonnekin lattian rakoon. Harmi, että Artisokka oli jo nukkumassa kun Paavo taas ilmaantui. Artisokka on meidän perheen hyönteismies :)

P.S. Jos mietit mikä on länkkäripotti... tässä vastaus.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Extreme kitupiikit

Olen parina iltana naureskellut tällaisen tositvohjelman sivulla videoklipeille. Tämä ohjelma on ehkä(?) tullut Suomessakin, en tiedä. Mikä mua näissä sitten naurattaa? Se, että mä tunnistan itteni näistä, mutta en ole mennyt ihan näin äärimmäisyyksiin nuukuuksissani. Ja kai mua sekin naurattaa, että näistä moniin klippeihin liittyy vessahuumoria ja mikäpä ihmisestä sen naurattavampaa on kuin vessahuumori. Tai ainakin meidän perhe on sen verran yksinkertaista porukkaa :D Kyllä mä vessapaperia ostan, enkä mä pissi pulloon... mutta talouspaperia mä en haluais ostaa, kun on pyyhkeitä, rattejä ja olen ommellut sellaisia "kestotalouspapereita" ohuesta puuvillaharsokankaasta. Mutta on meillä sitä paperiakin, kun joissain tilanteissa perhe sitä kaipaa. Ja vessana meillä on kuivakäymälä, kun on ihan tyhmää tehdä tarpeensa puhtaaseen juomaveteen. Lasten pottapissalla olen sulatellut ja herätellyt keväällä kompostia ja se toimii. Noissa klipeissä yksi perheenäiti käytti makaronin ja riisin keitto veden useampaan kertaan uudelleen... yyyh... aika ällöä. Mutta kyllä mä silti keitinvesiä säästän. Esim. vihannesten ja makaronin keitinvedet mä vien lampailla ja kananmunien keittoveden jäähdytän kukille. Silloin kun meillä oli possu vein sille ruoka-astioiden esihuuhteluvedet ja maito- ja piimäpurkit huuhtelin sille myös. Kastelukannuun mä kippaan lasten laseihin jääneet juomavedet. Mekään emme ole ostaneet juurikaan uusia huonekaluja, niinkuin ei moni noista klippien ihmisistäkään. Olemme kalustaneet tuttujen ja sukulaisten entisillä tavaroilla. Viime viikolla dyykkasimme läheiseltä levikkeeltä roskiksen vierestä kaksi yöpöytää, joista väsäsin kesäkanalaan muninta pesät. Ruokaa en dyykkaa, koska pienellä paikkakunnalla on hankala alkaa dyykkariksi, noin niin kuin henkisesti. Ja roskikset on aika hyvin lukossakin nykyään. Mutta saan tutuilta leiväntahteitä yms. jämäruokaa eläimille. Kyllä mä saatan muista kierrätysastioista ja roskiksista dyykata, jos on sopivaa tavaraa. Mutta mä pelkään tosi paljon loisia ja pelkään tuovani kotiin jotain luteita tai vastaavia, joten olen ehkä vähän vainoharhaisen epäluuloinen dyykkaamaan mitä vaan. Tarjoukset ja alennetut hinnat käytän kyllä, kierrän kirppiksillä, etsin edullisia vaihtoehtoja, säästän, korjaan, käytän tarkkaan, yritän olla hukkaamatta, keksin uutta käyttöä tarpeettomalle tavaralle... No tässä taas yksi pöhkö piirre minussa, joka saa lähipiirin naureskelemaan ja minut tuntemaan itseni pieneksi kylähulluksi. Mutta säästäminen on iloinen asia :D Ja lukioaikana olen näytellyt musikaalissa hahmoa nimeltä Meeri Seiveri, joka oli erittäin nuuka pankkivirkailija. Hey, That's me! :D Jäi rooli pahemman kerran päälle...

Nyt lopuksi ihan asiaa... Tällä viikolla ollaan oltu aika perusasioiden äärellä taas. Jokapäiväisen leivän. Maanantaina pamautimme puskuripässin päiviltä. Sain lainaksi pulttipyssyn ja miehen kanssa kotiteurastimme pässin. Eilen paloittelin ja pakastin. Tänään jauhoin jauhelihaa ja pakastin ne. Aamulla käytin veljen viljelemiä rukiita myllyssä. Nyt on taas ruisjauhoja. Tämä on lähiruokaa. Pässi on kotoisin noin 12 kilometrin päästä ja kasvanut meidän pihapiirissä. Rukiit on noin 20 kilometrin päästä ja ja jauhatettu noin 10 km päässä. Leiväksi leivotaan itse. Mä olen niin ylpeä itsestäni :) Tällä viikolla on vissiin joku itsensä kehumisen viikko ja nyt mulla on aihetta siihen :) Tekee aika hyvää mun kroonisesti huonolle itsetunnolle.  

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lapsuuden kuvahaaste



Sain Maijalta haasteen :)
Piti siis laittaa omia lapsuuskuvia. Mä en nyt tiiä kenet haastaisin, joten en taida haastaa ketään.
En ole koskaan laittanut naamakuvaani tänne ja nytkin hieman arvelutti. Mä en ole varma haluanko tulla tunnistetuksi blogissa. Jos joku tuntee mun lapset niin nyt mä jäin kiinni. Mun lapset on kuulemma ihan mun näkösiä. No tuollanen pötkö mä olin vauvana ja tuossa toisessa kuvassa olen ehkä 5v. 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Loman loppu juhlatunnelmissa



Hiihtoloma on koululaisen osalta ohi. Muilla nyt sen kummempaa lomaa ollutkaan. Tai keskimmäisen kerhot olivat lomalla, mutta ne eivät arkeemme niin radikaalisti vaikuta. Perjantaina isäntä otti vapaapäivän ja käväisimme kaupungissa ihan muuten vaan. Reissun kohokohta oli nuorimmaisen mielestä "ankkojen kurkkiminen". Sipuli tykästyi kovasti linnan edustalla uiviin sorsiin. Ei olisi millään malttanut lähteä pois. Sorsien äkilliset sukellukset, ääntelyt ja pärskähtelyt saivat tytön nauramaan röhönaurua. Minun olisi ehkä pitänyt jäädä kotiin valmistelemaan synttäreitä, mutta päätin olla sitten kuitenkin stressaamatta.
Leivoin sitten kakkua kaupunkireissun jälkeen.


Launataina ja sunnuntaina kävi vieraita juhlistamassa neitokaisen kaksivuotissynttäreitä. Metsämansikka-omenahillokakusta ei jäänyt muruakaan tähteeksi ensi viikkoon, mutta onneksi se ei loppunut keskenkään. Joskus olen saanut syödä montapäivää kakkua itsekseni synttäreiden jälkeen, mutta nyt on alkanut myös lapsille maistua kakku. Poikien synttäreille sitä ei ole aina edes tehty, kun eivät muka ole tykänneet.
Lauantaina meillä kävi kolmet vieraat. Ketkään eivät sattuneet yhtaikaa. Mikä oli sikäli kiva, että kaikkien kanssa sai rauhassa jutella. Tänään sunnuntaina kävi myös kolmet vieraat ja vilskettä riitti mukavasti. Aamulla ehdimme myös tehdä koko perheen voimin pienen metsäretken. Veimme telkän pöntön järven rantaan. Vähän epäilen, että siellä mitään telkkiä pesi, mutta onpahan annettu mahdollisuus. Pönttö on talon entisen asukkaan tekemä (oletettavasti) yli kymmenen vuotta sitten. Useamman vuoden mekin olemme sitä jo olleet viemässä, mutta tänään onnisti. Vähän raskasta meinasi olla Sipulin kantaminen metsässä, mutta onneksi lunta oli enää nimeksi. Kyllä tyttö vähän itsekin käveli, mutta oli vähän väliä mahallaan, eikä päässyt ylös. Mutta kyllä siitä vielä kunnon metsänneito kehkeytyy.

Ensi viikoksi olen tehnyt tavoitteita. Rukiin jyvistä pitäisi saada jauhoa ja pässi pitäisi saada lihoiksi. Autolle pitäisi varata aika sisäpesuun. Mutta ehkä minun pitäisi vilkaista myös kalenteriin, onko ensi viikolle jotain varattuja menoja... jotenkin hämärästi epäilen, että ensi viikolla oli jotain. Ehkä kurkkaan ennen kuin käyn nukkumaan. Tämä kotona olo muuttuu helposti sellaiseksi aikaansaamattomaksi kellumiseksi, jos ei ota itselleen tavoitteita. Hoitovapaasta on jo/vasta kaksi kuukautta ohi. Ristiriitaisin tuntein. Vielä on paljon aikaa. Mutta miten kaksi kuukautta on voinut sujahtaa ohi näin äkkiä. Eilen illalla ennen nukahtamista ajatus käväisi töissä. Työt puristaa rinnassa. Työt pelottaa. Minulla on 10 kuukautta aikaa selättää pelko. Tai jos käy huonosti, kehittää siitä pelosta vielä 10 kertaa suurempi.
Pojat katsovat usein digiboksilta jotain legoukkoninjaohjelmaa, jossa nuoret ninjasoturit etsivät omaa sisäistä, salaista potentiaaliaan. Omaa voimaansa ja taitoansa. Omaa elementtiänsä. Minusta tuntuu, että etsin omaa potentiaaliani, jota ei tunnu löytyvän. Löydänkö ikinä sitä omaa juttuani, jossa voin ehdottomasti sanoa olevani hyvä. Onko minulla joku merkitys, kutsumus, tarkoitus. Vai onko tämä elämä vaan tätä pelkkää ajassa kellumista? Minulla on hämärä aavistus siitä kuka olen. Mutta mistä löytää rohkeus olla se joka on. Tehdä sitä, mitä osaa ja mitä sydän sanoo. Kynnyskysymys on luultavasti se, että miten kelvata itselleen.  


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...