Juurileipää ja muuta höpinää

Olen kauan suunnitellut kokeilevani, voiko ruisleivän juurella tehdä vaaleaa leipää. Olen saanut monelta vastauksen, että voi, miksei voisi. Mutta jotenkin olen sitä muka epäillyt. Talvisin säilytän leivän juurta puisessa taikina tiinussani, joka on toisessa kylmässä eteisessä. Mutta kylmä eteinen ei enää olekaan kylmä vaan päivin lähinnä huonosti lämmitetty sauna ja minun oli pakko ottaa juuri tiinusta pois. Laitoin sen nyt jääkappiin rasiassa. Samalla tein tätä kokeellista leipää. Laitoin ehkä parisen desiä juurta, ehkä oli enemmänkin(?), vettä ehkä litran(?). Kuten huomaatte, en ole turhan tarkka missään, vaan huiskin menemän vähän sinne päin... Sitten liottelin juurta lämpimään veteen ja lisäsin rikottuja jyviä (jotain urtekramin 4-viljan sekoitusta) ja vehnäjauhoja. Lisäilin jauhoja silloin tällöin ehkä noin tunnin ajan ja sekoittelin muodotunutta velliä. Taikina kupli ja happani hienosti. Alustin taikinan muutaman tunnin päästä, lisäsin vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita sekä suolaa. Jätin taikinan melko löysäksi. Taikina kohosi ehkä reilun tunnin ja sitten muotoilin kaksi leipää uunipellille kohoamaan. Leivät kohosi suurinpiirtein sen ajan kun uuni lämpesi. Olisivat saaneet kohota kauemminkin, mutta koska keksin aloittaa leivän teon vasta niin myöhään päivällä, minun oli pakko laittaa leivät paistumaan, ettei olisi mennyt koko yö. Paistoin n. 200 asteessa vajaan tunnin. Nämä ohjeet on kyllä niin epämääräiset, että näitä ei ehkä kannata kirjaimellisesti noudattaa. Mutta leivän teko ei toisaalta ole mitään rakettitiedettä ja sen voi kyllä saada onnistumaan ihan näin vain kokeilemalla. Leipä on hyvänmakuista, hieman happaman tuoksuista, eikä turvota vatsaa niinkuin hiivalla kohotettu. Teen tätä ehdottomasti uudelleen. Paitsi, että laitan taikinan tekeytymään illalla ja leivon sitten seuraavana aamuna, ettei mene yötöiksi :D



Meillä on kaksi kaninpoikasta. Taitaa olla noin puolitoista kuukautta ikää. Meillä on vain yksi emo ja yksi isä ja niiden jälkeläisiä laitamme pataan. Kanimme eivät ole mitään varsinaista liharotua. Isukki on tavallinen sekarotuinen ja emo on angora. Koska angorat on kookkaita, ovat kanimme olleet mielestäni ihan riittävän suuria pataan. Olen kyllä miettinyt, että etsisin paremmin lihan tuottamiseen soveltuvan pariskunnan, mutta mennään nyt näin kun sopivia ei ole sattunut tulemaan vastaan. En oikein käy juuri missään, enkä oikeastaan ole valmis ajelemaan kymmenien tai satojen kilometrien päähän hakemaan eläimiä. Tämä angoraemo sattui olemaan pari kesää sitten saatavilla tässä melkein omilla kulmilla. Ja saahan siitä myös villaa. Jos siitä vain ikinä oppisi mitään tekemään.

Takaisin näihin poikasiin. Olen teetättänyt emolla kahdet poikaset vuodessa. Eli varsin kohtuullisesti. Ainakin omasta mielestäni. Jännä juttu on nyt toistunut. Keväällä syntyneiden poikueiden koko on jäänyt aina kahteen elävään poikaseen. Mutta viime kesänä kesäpoikueen koko oli kahdeksan. Ehkä siihen vaikuttaa ruoka tai valo tai lämpötila. En tiedä...

Kun kävin poikasia kuvaamassa, ne alkuun nakottivat niin nätisti tuon matalan penkin alla poseeraamassa. Mutta kuten tyypillistä, nehän juuri sopivalla hetkellä säntäsivät kumpikin eri suuntaan. En sitten saanut niitä enää samaan kuvaan. Mutta olkoon :D

Tässä vielä lopuksi areenasta linkki hiljattain tulleeseen Suoralinja- ohjelmaan . Omavaraisuus ja nuukailu on nyt trendi :)