Loman loppu juhlatunnelmissa

Hiihtoloma on koululaisen osalta ohi. Muilla nyt sen kummempaa lomaa ollutkaan. Tai keskimmäisen kerhot olivat lomalla, mutta ne eivät arkeemme niin radikaalisti vaikuta. Perjantaina isäntä otti vapaapäivän ja käväisimme kaupungissa ihan muuten vaan. Reissun kohokohta oli nuorimmaisen mielestä "ankkojen kurkkiminen". Sipuli tykästyi kovasti linnan edustalla uiviin sorsiin. Ei olisi millään malttanut lähteä pois. Sorsien äkilliset sukellukset, ääntelyt ja pärskähtelyt saivat tytön nauramaan röhönaurua. Minun olisi ehkä pitänyt jäädä kotiin valmistelemaan synttäreitä, mutta päätin olla sitten kuitenkin stressaamatta.

Leivoin sitten kakkua kaupunkireissun jälkeen.

Launataina ja sunnuntaina kävi vieraita juhlistamassa neitokaisen kaksivuotissynttäreitä. Metsämansikka-omenahillokakusta ei jäänyt muruakaan tähteeksi ensi viikkoon, mutta onneksi se ei loppunut keskenkään. Joskus olen saanut syödä montapäivää kakkua itsekseni synttäreiden jälkeen, mutta nyt on alkanut myös lapsille maistua kakku. Poikien synttäreille sitä ei ole aina edes tehty, kun eivät muka ole tykänneet.

Lauantaina meillä kävi kolmet vieraat. Ketkään eivät sattuneet yhtaikaa. Mikä oli sikäli kiva, että kaikkien kanssa sai rauhassa jutella. Tänään sunnuntaina kävi myös kolmet vieraat ja vilskettä riitti mukavasti. Aamulla ehdimme myös tehdä koko perheen voimin pienen metsäretken. Veimme telkän pöntön järven rantaan. Vähän epäilen, että siellä mitään telkkiä pesi, mutta onpahan annettu mahdollisuus. Pönttö on talon entisen asukkaan tekemä (oletettavasti) yli kymmenen vuotta sitten. Useamman vuoden mekin olemme sitä jo olleet viemässä, mutta tänään onnisti. Vähän raskasta meinasi olla Sipulin kantaminen metsässä, mutta onneksi lunta oli enää nimeksi. Kyllä tyttö vähän itsekin käveli, mutta oli vähän väliä mahallaan, eikä päässyt ylös. Mutta kyllä siitä vielä kunnon metsänneito kehkeytyy.

Ensi viikoksi olen tehnyt tavoitteita. Rukiin jyvistä pitäisi saada jauhoa ja pässi pitäisi saada lihoiksi. Autolle pitäisi varata aika sisäpesuun. Mutta ehkä minun pitäisi vilkaista myös kalenteriin, onko ensi viikolle jotain varattuja menoja... jotenkin hämärästi epäilen, että ensi viikolla oli jotain. Ehkä kurkkaan ennen kuin käyn nukkumaan. Tämä kotona olo muuttuu helposti sellaiseksi aikaansaamattomaksi kellumiseksi, jos ei ota itselleen tavoitteita. Hoitovapaasta on jo/vasta kaksi kuukautta ohi. Ristiriitaisin tuntein. Vielä on paljon aikaa. Mutta miten kaksi kuukautta on voinut sujahtaa ohi näin äkkiä. Eilen illalla ennen nukahtamista ajatus käväisi töissä. Työt puristaa rinnassa. Työt pelottaa. Minulla on 10 kuukautta aikaa selättää pelko. Tai jos käy huonosti, kehittää siitä pelosta vielä 10 kertaa suurempi.

Pojat katsovat usein digiboksilta jotain legoukkoninjaohjelmaa, jossa nuoret ninjasoturit etsivät omaa sisäistä, salaista potentiaaliaan. Omaa voimaansa ja taitoansa. Omaa elementtiänsä. Minusta tuntuu, että etsin omaa potentiaaliani, jota ei tunnu löytyvän. Löydänkö ikinä sitä omaa juttuani, jossa voin ehdottomasti sanoa olevani hyvä. Onko minulla joku merkitys, kutsumus, tarkoitus. Vai onko tämä elämä vaan tätä pelkkää ajassa kellumista? Minulla on hämärä aavistus siitä kuka olen. Mutta mistä löytää rohkeus olla se joka on. Tehdä sitä, mitä osaa ja mitä sydän sanoo. Kynnyskysymys on luultavasti se, että miten kelvata itselleen.