lauantai 29. marraskuuta 2014

Omavarainen kirjahyllyni

Sain viikolla siivotuksi kirjahyllyä ja samalla otin kolmesta hyllystä kuvan. Näillä hyllyillä on lähinnä ne tietokirjat, jotka sivuavat omavaraisuutta. Rakastan kirjoja. Lainaan myös kirjastosta kirjoja, mutta tiettyjä kirjoja minusta on hyödyllistä omistaa. Eikä minusta tietoa kannata jättää vain sen varaan, että ainahan sitä voi googlettaa, kun tarvitsee. Mutta ehkä se google ei aina toimikaan. Silloin se tieto pitää olla omassa päässä tai paperille painettuna. Minulla on myös jonkin verran romaaneja, mutta ole luopunut niistä, mitkä koen turhiksi. Vain kaikkein rakkaimmat haluan säilyttää ja niissäkin on sellaisia, jotka liittyvät omavaraiseen elämän tapaan. Minulla on myös leikekansio, johon olen kerännyt artikkeleita lehdistä. Se alkaa olla niin täysi, että ostin tänään kaksi uutta kansiota, että voi tehdä vaikka joillekin aiheille oman kansion.

En jaksa näpytellä kaikkien kirjojen nimiä ja tekijöitä, joten kuva puhukoon. Kysykää, jos jostain ei saa selvää. Osan kirjoista olen saanut lahjaksi, mutta useimmat on kirppislöytöjä tai vartavasten nettikaupasta tilattuja.








torstai 13. marraskuuta 2014

Omavarainen lihansyöjä


Jos aikoo kasvattaa ja teurastaa eläimiä, suosittelen hankkimaan kuvassa näkyvän englannin kielisen Adam Danforthin Butchering kirjan. Vinkin kirjaan löysin aikoja sitten Keskeneräisen blogista. Hassua, hän oli kirjoittanut samasta aiheesta tänään. Olin ottanut näitä kuvia päivällä ja meinasin jättää tämän postauksen tekemättä, kun ajattelin, että nyt kaikki luulee mun matkivan Keskeneräistä :D 

Tuota kirjaa suosittelen, vaikkei olisi kovin hyvä englannissa, koska kirjassa on ihan älyttömän hyvät kuvat teurastuksen lisäksi myös lihan leikkaamiseen. Eli, jos et itse teurasta, mutta pilkot lihaa, kirja on hyödyllinen. Kirjassa on käsitelty kaikki tavallisimmat kotieläimet nautaa lukuunottamatta, josta on tehty oma kirja. 

Mutta sen verran olisin varovainen näissä jutuissa, etten suosittelisi opettelemaan teurastusta ihan pelkän kirjan varassa. Se ei olisi eettistä. Kannattaa käydä kurssi tai olla jonkun oppilaana mukana kotiteurastuksessa. 

Itse tulen perheestä, jossa molempien vanhempien puolelta kaikki esi-isät ovat olleet maalaisia ja käytännön pakosta omavaraisviljelijöitä. Torppareita, renkejä ja pientilallisia. Myös lapsuudenkotini oli hyvin omavarainen. Ja kuten usein käy, ei lapsena ja nuorena oikein osaa arvostaa vanhempiensa arvomaailmaa ja elämää. Tai ainakaan minä en osannut. Olin enempi sellainen kapinoitsija. Ehkä noin 10-vuotta sitten havahduin siihen, että kaikki suvussa kulkenut tietotaito elämän perusasioista on valumassa minun kohdallani unholaan. Hiukan ehkä syytin vanhempia siitä, ettei minua oltu opetettu, mutta veljeä oli. Totuus oli ehkä enemminkin se, että veljeä kiinnosti, minua ei. Vuosi tai pari ennen isäni kuolemaa, sain kerran puhelinsoiton kotipaikalta. Veli soitti, että nyt tääällä isän kanssa hätäteurastetaan hiehoa, tule äkkiä katsomaan, kun olet kerran valittanut, ettei kukaan mitään opeta. Se oli ensimmäinen kosketus minulle tähän teurastusasiaan. Valitettavasti se jäi viimeiseksi, jossa isä oli opettamassa. Äiti taas neuvoi minulle linnun teurastamisen ensimmäisten viiriäisteni kanssa. Olisikohan siitä viitisen vuotta. Ensimmäisiä pässejä meillä kävi teurastamassa eräs sukulainen ja hänen apunaan opin kuinka se tapahtuu. Nyt osaan jo yksin. Sian teurastuksessa meillä käy ammattilainen, mutta lihat pilkon itse. Olen aikalailla omillani näissä jutuissa, koska mieheni ei halua liata käsiään. Häntä ällöttää. Hänen ainoat roolinsa ovat käyttää lopetusjousta ja pulttipyssyä, nostaa lampaan ruho kanssani roikkumaan ja vahtia lapsia sen aikaa kun työskentelen. Hän kyllä arvostaa tekemiäni ruokia, vaikka toisinaan sanookin, että kaupasta saisi helpommalla.


Pelkään hiukan kertoa ihmisille tästä taidostani, koska monet kammoavat aihetta. Ja vähän pelkään, että pitävät minua ihan hulluna. Minusta tämä on asia, joka on ollut varmasti osa ihmisen työtä ja ruuan hankintaa kautta ihmiskunnan historian. Vähän pelkään, millaisena äitinä, minua pidetään kun hankin lapsille ruuan tappamalla eläimiä, enkä kaupan kylmäaltaasta vakuumiin pakattuna. Täällä meidän korkeuksilla ihmiset ovat vielä aika lähellä näitä asioita, mutta en ihan joka seurueessa uskalla sanoa mitään. Kuten huomaatte, mietin ihan liikaa muiden mielipiteitä...


Olen törmännyt monesti siihen luuloon, että lihan leikkaaminen on erityisen vaikeaa ja että sen voisi tehdä jotenkin ihan totaalisen väärin. Tavallaanhan se riittää, että lihan saa niin pieneksi, että se mahtuu uuniin tai astiaan kyspymään. Minulla ei ole taitoa tehdä kaikkea ihan prikulleen oikein eikä ole ollut oikein aikaakaan perehtyä oikeaoppiseen paloitteluun. Kanin ja kanan kanssa kyllä näkee ihan maalaisjärjellä miten se kannattaa leikata. Ruho on pieni ja eri osat helposti erotettavissa. Lampaankin kanssa on melko helppoa. Siasta meidän perheelle tärkeimmät palat ovat kinkut, potkat, sisä- ja ulkofileet ja kylkiluut. Muut osat saavat pilkkoontua miten pilkkoontuvat. Luut, lihakset, nivelet yms. antavat vähän osviittaa. Minusta kannattaa pilkkoa siten, miten tykkää palasia valmistaa ja syödä. Tuossa kirjassakin on esitelty useampi eri "oppi" eli vain ja ainoastaan yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole. Hyvät välineet on tärkeät. Ainakin lihasaha, kunnon veitsi ja lihamylly.


Tässä luultavasti ihan vääräoppisesti leikattu lampaan lihapala, joka oli kyllä ihan äärettömän herkullista. Pilkkominenhan ei vaikuta makuun. Maustaminen vaikuttaa.
Tänään söimme siis lampaan selkää. Siinä oli pätkä rankaa ja fileet kiinni kylkiluissa. 
Paistoin hiukan palasta joka kulmalta kuumalla kuivalla valurauta pannulla. Laitoin palan uunivuokaan. Huuhtelin maut pannusta vuokaan. Eli laitoin vettä kiuhumaan pannulle ja kaadoin ne lihan ympärille. Mausteena pari sipulia, oliiveja, laakerin lehtiä, maustepippuria, karkeaa suolaa, pari omaa mietoa chiliä. Paistoin ehkä noin 3 tuntia. Käänsin puolessa välissä aikaa palasen vuokassa toisinpäin. Kun laitoin perunat kiehumaan otin kypsän lihan uunista, irrotin fileet luusta ja viipaloin fileet. Valelin lientä lihan päälle. Perheen mielestä oli taivaallista.

Nyt on mentävä nukkumaan.

p.s. elämä on hiukan kirkastunut edellisestä postauksesta :)

tiistai 11. marraskuuta 2014

Älä lue. Tää on masentava postaus.

En nyt aloittaessa vielä ihan tiedä mihin tämä kirjoitus vie, mutta katsotaan :)

Olen nyt taas törmännyt syksyn tullen siihen, että alkaa väsyttää ja vetää mielen matalaksi. Väsyttää siitä huolimatta, että syön säännöllisesti D-vitamiinia ja joitain muitakin. Toisinaan muistan ottaa nokkosen siemeniäkin puhtia antamaan. Viime yönä vetäisin unta lähes 12 tuntia, mutta eipä se sanottavasti virkistänyt. Lievää masentuneisuutta haaittavissa myös. Se tunne taas, että on huonompi kuin muut. Tekee mitä tahansa niin rima ei ylity. Kenties olen asettanut riman liian korkealle. Pitäisi saada juttuja aikaiseksi, mutta väsyttää ja ajatus harhailee enkä saa. Mitä pitäisi saada aikaiseksi. No kaikkia juttuja, en ehkä edes muista mitä kaikkea. Yleensä teen listoja, että muistan ja pää pysyy kasassa, mutta ei sekään nyt auta. Päivät menee jotenkin kelluen sellaisessa petollisen suoloisessa laiskassa aikaansaamattomuudessa. Tai luulen niin. Luulen, että minulle ei tee ollenkaan hyvää roikkua netissä. Blogien lukemisen olen jättänyt minimiin, mutta Feisbuukissa tulee lueskeltua kaikenlaisia viestiketjuja ja linkkejä. Luulen, että muut tekee ihan hirveästi kaikenlaisia juttuja ja ovat tosi hyviä niissä jutuissaan mitä tekevät. Minä vaan tarvon täällä suossa olematta tai tekemättä mitään tärkeää ja merkittävää. Tai jos teen samankaltaisia asiota, ainakin teen pienemmin ja huonommin. Huoh. Minä en yleensä kommentoi mihinkään mitään, koska aina joku on sanonut ja tiennyt kaiken paljon fiksummin. Minulla on vaan opittavaa, ei mitään annettavaa. Ja miten ihmiset ehtivät istua koneensä, ruutunsa, älyvehkeensä ääressä ja raportoida siitä, mitä ne tekee ja miten hienosti. Milloin ne tekee ne juttunsa kun tuntuvat aina olevan sen päätteen ääressä? Minulla on selkeästi vähemmän tunteja käytössäni tai en ainakaan osaa käyttää niitä tuntejani tehokkaasti. Järkyttävää itsesääliä :D

Olen joissain FB-ryhmissä törmännyt linkkeihin, jotka johtavat tänne minun blogiini. Niitä on ollut useampia. Olen ollut suunnattoman hämmästynyt. Onko ihan oikeasti joku saanut jotain apua tai inspiraatiota täältä? Minun kirjoituksistani? Minulla on ihan epärealistinen käsitys siitä, että en osaa mitään. Luultavasti osaan ja tiedän. Ainakin ihan vähän. Pidän itseäni alisuoriutujana, joka on mennyt siitä missä aita on ollut matalin. Luulen, että olisin voinut opiskella vaikka mitä jos olisin uskonut itseeni. Olen kenties oppinut monia käytännöntaitoja esimerkin kautta oppimalla sukulaisilta ja itse kantapään kautta kokeilemalla. Mutta taitoni tuntuvat olevan melko turhia valtavirran mielestä. Enkä ole niissäkään omasta mielestäni riittävän pitkäjänteinen ja hyvä. Aliarvioin itseäni jatkuvasti.

Tässä kotona ollessa olen usein ihan tyytyväinen tähän kaikkeen, mutta tuolla ulkomaailmassa käydessä aina huomaan häpeäväni sitä, että puitteni ovat nykymittapuun mukaan, etten sanoisi jopa, köyhät. Ihan tietoisesti yritän olla ostamatta uusia juttuja ja kaikki tavarat käytetään meillä loppuun. Mutta silti jotenkin kolahtaa pahasti, jos minua tai lapsiani arvioidaan vaikkapa vaatetuksen perusteella. Olen yrittänyt ajatella, että köyhyys ei ole minussa vaan arvioijan korvien välissä. Olen miettinyt paljon köyhyyttä tänä syksynä. Se on ollut omavalinta. Kun ei ole rahaa, ei voi ostaa turhaa. Mutta niissä tilanteissa kun joutuu ruokakaupassa miettimään litra- tai kilohintaa joissa on kyse senteistä, ei ole kivaa. Tai silloin kun puolessa kuussa rahaa loppukuuksi on jäljellä 20 euroa. Tai silloin ei ole kivaa, kun ei voi ostaa sukkia, joiden tuotto menisi lapsen harrastuksen hyväksi. Onneksi en ole oikeasti köyhä vaan tilapäisesti vaan vähissä rahoissa. Jos tätä jatkuisi kuukausi- tai vuositolkulla elämä voisi muuttua sietämättömäksi. Sen olen kyllä huomannut, että kun tuntee itsensä köyhäksi, se laskee itsetuntoa. Vaatii suunnatonta vahvuutta elää vaatimattomasti nykypäivänä kulutusyhteiskunnassa lapsiperheenä. Vaatii suunnattoman hyvää itsetuntoa, ettei ala tuntea alemmuutta.

Asiasta hiukka toisalle. Mutta ärsytyksessä pysyn silti. Olen ollut tämän kesän aika sinut sen asian kanssa, että meillä ei ole sitä maatilaa. Mutta nyt taas. Minua turhauttaa ihan hirveästi asua tässä. Meidän talo on ihan juuri sellainen kuin haluankin (paitsi, etten onnitu pitämään sitä siistinä, mutta se ei ole talosta kiinni). Mutta tuo piha. Se on kertakaikkiaan liian pieni. Ärsytys sai alkunsa siitä nyt ,että näin unta, jossa naapurit myivät talonsa pois ja siihen muutti jotain toisia ihmisiä. Minusta on täysin kestämätöntä, että meillä on puulämmitys, mutta polttopuumme ei mahdu omaan pihaan vaan tilaa on vuokrattu naapurista. Samoin automme ei mahdu parkkiin omaan pihaan. Ja omenapuutarhamme on naapurin maalla. Vuokrattu 50 vuodeksi (osa on jo kulunut) Jos tuohon joskus muuttaisi joku ei yhtä kiva, elämästä tulisi hankalaa. Tunnen hirveää alemmuuden tunnetta ja häpeää siitä, että loisimme toisten mailla. Miksi en ymmärtänyt sitä tähän muuttaessa. Olemme asuneet tässä 10 vuotta ja mieheni ei halua muuttaa. Hän tyrmää ihan täysin kaikki talohaaveeni. Olen elämässäni surkeassa umpikujassa, josta en pääse pois.

Koko elämä on ihan paska elämä. Ja luultavasti ei ole kuitenkaan vaan tämä on tuon pimeän paska syksyn vika, joka aina masentaa minut! Ei mulla muuta. Toivottavasti sulla oli parempi päivä :)

torstai 6. marraskuuta 2014

Arktinen puolustaja säästi minut flunssalta?


Meillä oli pari viikkoa räkätauti. Minuun se ei oikein iskenyt. Vähän meinasi olla kurkkukipeä, mutta otin pari tällaista, joita oli saanut näytteinä. Ehkä se auttoi. Ihan huikea maku tässä Puolustajassa! Vähän epäillen maistelin.  Maku oli todella tuju, muttei paha ollenkaan. Hiukan makea ja tosi yrttinen. Joku lapsuuden tuoksumuisto tuli tästä. Helteisenä päivänä vastaniitetty heinä suopellolla tai jotain. Ehdottomasti hyvä muisto.

Vähän vierastan tällaisia yksittäispakkauksia, mutta mieluummin kuitenkin tällainen kuin apteekin "vinreksin", jota mieheni kittaa laatikkotolkulla kipeänä. Itse enempi olen yrttiteetyyppi, mutta kenties nämä pussit voisivat olla jossain tapauksessa helppoja ja käteviä. Tosin roskaahan näistä tulee. Mutta yrttiteesekoitusta olisi vaikeampi kuljettaa varuilta mukana käsilaukussa. Ja tämän nauttimiseen ei tarvitse vettä. Välttämättä. 

Pakkauksen kuvamaailma oli lapsiin vetoava. Lapset luulivat, että nämä on jotain karkkeja. Toisaalta huono juttu, mutta sikäli hyvä, jos tarvitsisi lapsille tarjota.

Sarjaan kuuluu kaksi muutakin yrttituotetta. Ihan hyvä innovaatio. Näitä puolustajia saatan jopa hankkia lisää. 

Lisätietoa: Arctic Warriors

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Paluu syyslomalle


Syysloma oli ja meni jo aikoja sitten, mutta muutama kuva vielä "loman kivoimmasta päivästä", kuten lapset asian ilmaisivat. 

Meillä ei ole nyt ollut varaa matkustella yhtään mihinkään. Eikä me oikein muutenkaan olla kovia matkustamaan. Ja lapset kärsivät kaikki enemmän tai vähemmän matkapahoinvoinnista, joten sekin tekee ainakin autoilusta vähän inhottavaa.

Ajoimme yhtenä päivänä lomalla omaan metsään vajaan 10 kilometrin päähän. Minä löysin kassillisen jäisiä suppiksia ja muut tekivät sillä aikaa nuotion.



Esikoinen sai synttärilahjaksi vesurin ja hän pääsi sitä ensi kertaa kokeilemaan tositoimissa. Poika oli tosi innoissaan.


Keskimmäinen "sisusti" nuotiopaikaa ja pehmusti penkkejä veljen karsimilla havuilla.


Pojat on joskus aiemmin tehneet sillan metsäojaan.

 

Metsurit töissä.

Paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja. Mukana oli termareissa kahvia ja kaakaota.
Näitä retkiä pitäisi tehdä enemmän :) Hyvät muistot syntyvät pienistä asioista.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Hempan ja Pekan täkit ja tyynyt


Olen taas vaihteeksi kaivellut kaappeja ja vienyt tavaraa kierrätykseen. Olen tänä vuonna heittänyt ihan tosi paljon tavaraa pois ja osan myynyt. Minun ongelmani ei ole shoppailu. En tykkää siitä, eikä minulla ole siihen varaakaan. Oikeasti tänä vuonna minulla ei ole ollut oikeastaan varaa edes kirppisshoppailuun. Jos tulot on noin 370+lapsilisät kuussa, niillä saa juuri ja juuri ostettua ruokaa ja maksettua yhden tai kaksi laskua. Minun nurkkiini tavaraa kerryttää se, että säilön kaikenlaista, jota voi vielä joskus tarvita johonkin. Ja myös tuttavani tietävät, että "tarvitsen" kaikenlaista, koska olen elämäntapakierrättäjä ja niinpä he hyvää hyvyyttään antavat minulle kaikenlaista tarpeellista. Älkää ymmärtäkö väärin, olen oikeasti äärimmäisen kiitollinen kaikista saamistani lahjoituksista ja olen pääosin vaatettanut lapseni näillä lahjoituksilla. Ja osin itsenikin. Mutta se mitä minun pitäisi opetella on se, että paljonko vaikkapa vaatteita on tarpeeksi yhdelle muksulle ja laittaa HETI kirtoon se, mitä emme tarvitse. Osa ongelmaani on se, etten aina osaa heittää pois edes kaikkea rikkinäistä, koska kuvittelen joskus korjaavani tai käyttäväni rikkinäisiä juttuja johonkin. Olen heittänyt paljon sellaistakin nyt pois ja oikeasti on helpottanut huomata, että en minä pian edes muista niitä kamoja enää. 

Nyt oli taas aika kaivella lasten talvivaatevarastot. Sieltä löytyi parit rikkinäiset toppahousut. Niitä ei oikein voi materiaalinsa puolesta leikata matonkuteiksi. Ainakaan tällainen kangaspuuton, joka tekee virkkaamalla mattoja. Otin housuista vetskarit ja napit talteen ja toisista housuista säästin muutaman palasen paikoiksi. Housujen toppavanulliset vuoret oli minusta jotenkin ihanat ja sainkin niistä idean. Tein pari tyynyä ja täkkiä Sipulin nukeille. Nyt on Hempalla ja Pekalla lämmin nukkua. Tyttö on muuten itse nimennyt nuo nukkensa. Kaalimaan kakara on Hemppa. Sipuli ei osannut edes vielä muuta puhuakaan kun alkoi kutsua nukkeaan nimellä HHHMMMPPA. Ja poikapeippari on Pekka. Nimetty Farmi-ohjelman Pekan mukaan. En tiedä, miksi pari vuotias kiinnitti niin huomiota ohjelman vanhaan setään :D tai ainakin hänen nimeensä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...