perjantai 28. helmikuuta 2014

Murteesta vielä...



Löysin tällaisen sivun, josta voi kuunnella ääninäytteinä erilaisia murteita. Lähinnä kuuntelin näitä lähiseuden näytteitä ja ihan mahtavia juttuja. Ihan jo sisällöltäänkin sellaisia maanläheisiä, vanhan ajan maaseutuelämään liittyviä tarinoita. En nyt ihan tarkkaan tässä halua kertoa, mistä olen kotoisin, mutta noista näytteistä kaikkein tutuimmilta kuulostivat Juva, Mikkeli, Puumala ja Sulkava. Joitain muitakin alueen näytteitä kuuntelin, mutta jotain outoa niissä oli... Ja se ihan omin näyte näistä, sai kyllä melkein tipan linssiin. On se vaan oma äidinkieli merkillinen juttu. Siinä on vahvimmin tunteet mukana. Näistä näytteistä kyllä huomaa sen, että kieli ja murre on elävää. Harva enää puhuu näin. Tällaiset puhujat häviävät. Toisaalta haikeaa, mutta toisaalta... niin kai on tapahtunut aina, kautta aikojen.

torstai 27. helmikuuta 2014

Murteella

Viime viikola 21. päevä näk ollee kansaevväline äijinkielen päevä. Ja huomena on Kalevalan päevä, jollo vissii kaet muistellaa ommoo kieltä ja kulttuuria. Ja tänä uamuna ylen uamuteeveessä puhuvatte, että itämurteet meinoovat jiähä länsmurteijen jalakoihi. Senpä tautta aattelin kokkeilla ossooko sitä omalla murteela kirjottoo. Ja iha näijen muutaman lauseen perusteela jo tuntuu, että tää on iha mahottoman vaekeeta. Ei voi ku ihhailla niitä, jotka lokkoovat aena murteela. Eijoo ihan miun juttu... On hirvee vaekeeta aatella, miten paljon tullee puhuttuva murteella. Sen tiijän, että miä oon kyllä suana iha täyvellisen kasvatuksen ommaan murteeseen omassa lapsuuvenkoissa. Miun äet ja isä ovat molemmat samalta murrealuveelta kotosi. Er paekkakunnilta tosin ja sen tautta niilä ol joitai vähä er sanoja er asijoile, mutta viänsivät sanat kuitennii samallalaela. Oon vissii jollonnii kertona, että miula on vanhat vanhemmat, joten sen tautta olvat oppineet omissa koissaan vanhoo tään aluveen murretta. Kumpikaa niistä ei ou vissii millonkaa oppina sanomaa kunnolla esmerkiks f-, d- tai b-kirjaimia. Muistatteko jollonnii yheksäkytluvula ku telekkarista tul sellane sarja ku Blondi tuli taloon. Jonnii kaverin kanssa naureskeltii vanhoile immeisile, jotka sanovat aina, että lonti tuli talloo. Mutta ei tiälä semmosia hienoja kirjaimija ou osattu sanova. Eivät kuulu murteesee tiälä.

Ite oon asuna melekee koko ikän samala paikkakunnala, enkä ou ies opiskelujen tautta lähtenä muakunnan ulukopuolele ku kolomeks kuukauveks enintää. Jote näelä perustein pitäs murre olla hallussa. Mutta jotennii sitä tulloo kuitennii huastettuva sellasta ylleispuhekieltä. Äetin ja vanhempien sukulaesten kanssa sitä vissii helepommin vaehtaa levveemmälle murteele. Joskus omat penskat huomauttaavat, että käytän joetai noloja sanoja. Vaikka kyllä nekkii tätä murretta ossoovat, vaikkeivät ehkä ennee nii levveesti. Tiälä meilä päe on iha omat pesoonaronominit. Ja oekeestaa ne paljastaavat, mistä ollaa kotosi. Seuraavassa kunnassa meiltä pohjosee päe ja ittään päe sannovat mie ja sie, mutta myö sanotaa miä ja siä. Miusta ehkä meijän murteen hienoimmat sanat onkii justiisa ne, mutta kaikkein kaunein sana on kuitennii äet. Harmi, etteivät meijän penskat ou oppineet sitä sanomaa. Sannoovat nii nätisti iha selevälä suomenkielelä, että äiti. Jollonnii kyllä kuhtuuvat miua mammukaks ku isäsäkkii sannoo sillai. Ei se haettoo. Hilipeyttä herättänä jossae julukisila paekola. Mutta oekeesti se mammukka tarkottaa tiäläpäe sammoo ku vaemo. Suomeks siis vaimo. Tiälä päe yks erikoesuus on myös se, että isoissee sanotaa iha ylleisesti ukoks. Meijännii penskoila on ukko. Miu isä ol kyllä lapsile pappa, mutta miu vel sannoo vieläkii issee meijä ukoks. Tiälä kaikista vanhoista miehistä tulloo ukkoja, eikä siinä ou mittää loukkaavoo. Kunnianimitys oikeestaa. Iän tuoma arvon nousu.

Tää viikko on olluna aeka mukava. Alakuviikosta käytii linja-autoretkelä poikien kanssa. Nuorimmaine ol mummon luona ja isukka ol töessä. Käytii Vatserin karkkitehtaala ja Heurekassa. Muina päevinä oun siivona aeka paljon ku Sipuli täöttää kaksvuotta lauvantaina. Joetai sukulaisija on tulossa juhlimaa. Oun samalla siivotessa tuas yrittänä vähentee tätä tavaran paljoutta. Tännää vein tuas ison pussin tavarata kirppiksele ja jottai oun suana myytyvä netissä. Niitä kans postittelin tännää ja vein immeisile tuohon kirkole samala ku kävin kaupassa. Meleko vappauttavalta tuntuu ku piäsöö romuloista ja rättilöistä erroo. Sitä miä en vua ymmärrä, että miten se ei näy tään enempee tässä huushollissa. Meilä on täytynä olla iha hirveesti roinova. Isäntäkkii innostu tännää ja siivos kuapin, jossa myös säilytettään keikkee tarpeellista, joka ei sua hävitä. Mutta ol sinne tulluna laitteuva kaikellaista sellastakkii mikä pit nyt kyllä hävittee. Viimeyön pojat olvat mummon luona yökylässä. Hyvä, että niile kelepoo lomala tuollaset aika pienet reissut. Välilä on aika mukavata olla kotona iha pienelä porukala. Toisinaa käyp nii hermoo, ku pennut huutaavat ja tappeloovat keskenää, eivätkä usko mittää. Jos niistä yks tai kaks on yhen yön muuvala ni se on jo iha hermolommoo. Huomena isätäki taitaa pittee vappaapäivän ja se uhkas viiä pojat johonnii. Ehkä kaupunkii uimaa ja syömää rillile roskaruokoo. Voip olla, että miä en lähe mukkaa ku pitäs kait leipova niille Sipulin syntymäpäivile jottai. Ja tuo siivoominennii ressoo. Iha turhoo kait sitä hermoiloo vieraijen tulova. Kaikki ovat iha tuttuja immeisiä ja kaikki ne tietäävät, että miä en oo siinä mielessä mikkää koin hengetär, että ossoisin pittee kaiken kiiltävän puhtaana ja raiveena. Miula on noita romuja ja kasoja vähä sielä tiälä. Kai miun pitäs enemmä ite hyväksyvä, että tällane miä oun, eikä ressata turhanpäite.

No nyt se tuo kello on tuas jo noin paljo. Pittää lähtee tästä makkoomaa. Öetä :)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kanin nahkoja


Tässä viime kesän kanin kasvatuksen tulosta. Tiedän, että tämä on aihe, joka ei ihan kaikkia miellytä, mutta meillä kani nähdään enemmän ruokana kuin lemmikkinä nykyään. Emokani ja isikani on lemmikkejä viroistaan huolimatta. Niitä emme popsi. Ja kahdelle viime kesän poikaselle kävi niin, että jotenkin kiinnyin niihin... eli lemmikkej on nyt neljä. Nämä hyödynnetyt kanit ovat risteytyksiä. Emo on angora ja isä pieni sekaroituinen taviskani. Ja nahkojen koosta voi päätellä, että kovin erikokoisia oli tämä jälkikasvu. Suurimmilla oli angoramainen karva, joka ei oikein näköjään kestä muokkausta. Niihin on tullut karvattomia laikkuja. Villiväriset nahkat ovat ehkä karvaltaan parhaita, mutta kooltaan pienimpiä. Kaikki nämä ovat aivan erilaisia ja uniikkeja.
En tiedä mitä näistä tekisin. Olen vähän ajatellut somistaa mahdollisesti neuleita ja ulkovaatteita näillä. Kenties tehdä sellaisen vanhanaikaisen muhvin. Ihan oikealla käsityöläisellä voisi teetättää jotain. Kun vaan tietäisi jonkun tässä kohtuullisen lähellä. Nämä ovat lähituotantoa. Kasvaneet takapihalla ja käyneet muokattavana noin 50 km päässä. Viety muokkaamoon ja haettu sieltä samalla reissulla kun on hoidettu joitain muita asioita siellä päin. Ekologista väittäisin... Taljat on muokkautettu nahkajalostamolla Mikkelissä. Minusta siellä on hyvä palvelu ja työn jälki erinomainen. Kesäpässien taljoja teetimme siellä myös ja nyt siellä on valmistumassa yksi hiehon nahka, jonka pelastin viime keväänä teurasjätekasasta.
Aiemmin kokeilin muokata paria kanin nahkaa kotona, mutta totesin sen olevan tässä elämän vaiheessa liian aikaa ja hermoja vievää, joten ihan mielelläni maksan kunnon työstä niille, jotka tietävät mitä tehdä.
Äsken vähän haeskelin tietoa, mitä teksi nahkoista, mutta ei oikein hyviä linkkejä löytynyt. Paitsi kanssabloggaaja Kikkailijan blogista. Jos jollakulla on tiedossa vaikka jotain linkkejä turkiskäsityöohjeisiin, mielelläni niitä ottaisin vastaan. Tai jos tiedät jotain muuta aiheeseen liittyen, kerro ihmeessä :)

lauantai 22. helmikuuta 2014

Foliohattutäti puuhailee


Mun mies sano tänään, että mun ei kannata pyytää lähiaikoina vieraita. Kysyin, miksei. No kun on kuulemma noloa teippailla foliota seiniin ja huonekaluihin. Mä kyllä uhkasin, että näiden foliosisustushommien lisäksi mä teen itelleni myös foliohatun, jota mä käytän mikrouunia ja kännykkää käyttäessä. Mulla nimittäin tuntuu aina oudolta päässä kun olen käynnissä olevan mikron läheisyydessä ja liiasta puhelimessa puhumisesta tulee pääkipeäksi.. Se foliohattu vois estää säteilyä. Mies kehotti käyttämään sitä myös kesällä kasvimaalla ja ulkona muutenkin. Saan kuulemma satasen, jos koko kesän käytän.

No, jos te haluatte tietää näistä mun oudoista foliosta niin tässä olis linkki. Mä en heijasta näillä avaruussäteilyä ulos vaan heijastan valoa taimilleni. Ylemmässä kuvassa on paprikoita ja chilejä, joista osa on jo pienellä taimella. Näillä on myös kasvivalo ja ikkuna on tuossa heti oikealla.

Alemmassa kuvassa on hylly, jossa folion takana on pienellä taimella olevat basilikat ja purjot. Tomaateista myös osa on jo taimella. Hylly huutavat vielä tyhjyyttään, mutta kunhan koulinta alkaa hyllyiltä loppuu varmasti tila.



tiistai 18. helmikuuta 2014

Lääkekaappi ajantasalle


Meillä on ihan katonrajassa keittiössä tällanen hyvinkin retrohenkinen vanha vessankaappi(?) lääkekaappina. Se on niin ylhäällä, että lapset ei yletä siihen edes jakkaran kanssa. Siellä on kaikenlaista yleishyödyllistä. Suurin piirtein nämä asiat, mitä tässä löytämässäni listassa on.

  • särky- ja kuumelääke lapsille :   Parasetamoli-valmisteet  sopivin vaihtoehto; oraaliliuos, peräpuikot  tai suussa liukenevat  tabletit lapsen iästä/koosta riippuen.
  • särky- ja kuumelääke aikuisille: Ibuprofeeni- tai parasetamolivalmisteet.
  • lääkehiili: tabletteina tai jauheena; nieltyjen myrkyllisten aineiden tai kasvien ensiapuun.
  • antihistamiinitabletit:  Setiritsiini-, loratadiini tai ebastiini-valmisteet.
  • hydrokortisonivoide: 1% emulsiovoide.
  • ripulilääke: Loperamidi-valmisteet hillitsevät ripulointia; suola- ja nestemenetys on hyvä korjata esim. Osmosal-valmisteella ja muilla juomilla sen ohessa.
  • ummetuslääke:  Laktuloosi-valmisteet pehmittävät kovaa vatsaa, mikroperäruiskeilla saa nopean vasteen, jos tarpeen.
  • närästyslääke: Happoa neutraloivat tabletit (esim. Rennie) tai vatsalaukun suolahaponeritystä vähentävät  omepratsoli- tai pantopratsolivalmisteet 
  • joditabletit: Jodix tabletti
  • kuumemittari: perinteinen tai elektroninen kuumemittari
  • sidetarpeita: sideharsorullia ja kiinnityslaastaria; steriilejä haavasidoksia tai -taitoksia
  • laastaria:  leikattavaa haavalaastaria,  valmiita laastaripalasia
  • haavanpuhdistusneste: Septidin liuos
  • pinsetit
  • kertakäyttöinen kylmäpakkaus: Pharmacare kylmä/kuumapakkaus
Paitsi, että kylmäpakkaus on pakastimessa, koska se ei ole kertakayttöinen. Sen voisi myös lämmittää mikrossa halutessaan, mutta siihen käyttöön meillä on kaurapusseja.
Sidetarpeita meille kertyy joka kerta kun isäntä käy verenluovutuksessa. Rullaamme ne jemmaan. Eihän tietysti mitään steriilejä ole, mutta kyllä niillä saa jonkun steriilin lapun pysymään paikallaan. Artisokka meillä niitä on eniten tarvinnut. Jos meillä sattuu, niin aina sattuu Artisokkaan. Se on kovan onnen kaveri. Onneksi ei mitään oikeasti vakavaa. Selleriä varten taas täytyy olla allergialääkettä ja Epipen. Toki itsekin niitä saattaisin tarvita. Isännällä täytyy olla aina Findrexiniä, kun sillä kuulemma paranee kaikki flunssan alut. Sipuli ei onneksi tarvitse mitään varuilta, sen kummemmin kuin ihmiset yleensä. Niin ja punkkipihdit on myös kaapissa. Niitäkin Artisokka on tarvinnut eniten... Meillä on sitten yhdessä keittiön kaapissa D-vitamiinit, joita kaikki perheenjäsenet syövät päivittäin. Niitä varten ei jaksaisi kiivetä aina tuolille.

Muokattu 19.2.
 Kiitos tarkkasilmäinen ja fiksu lukijani marrasthetics kommentistasi. Unohdin mainita, että lääkekaapissamme on pari kyypakkausta. Meillä lähimetsä vilisee kyitä ja viime kasänä ensimmäisen kerran näimme ihan omassa pihassakin yhden. Myös ampiaisen piston varalta ne on ihan hyvä ensiapu, jos pistoja tulee useita tai pisto on vaikkapa kasvoissa tai kaulalla. Ja, jos tuo minun mehiläisharrastus lähtee sujumaan, niin voihan se olla, että joku saa vahingossa mehiläiset peräänsä.

Se mitä meiltä on aina puuttunut on joditabletit. Ajatus jostain ydinonnettomuudesta tuntuu aika kaukaiselta, mutta nyt ostin niitäkin. Samoin tuollaisen lääkehiilipullon, jos lapsista joku sattuisi jostain syömään jotain myrkyllistä. Hiilitabletteja meillä on aina. Niillä saa vatsataudin poikasen tai muun vatsan väänteen nopeasti helpottumaan.

Kysymys kuuluu: Onko sinulla kotonasi joditabletteja? Oletko ajatellut edes, että pitäisi olla? En minäkään ole ajatellut. Enkä jotenkin ilennyt mennä ostamaan niitä omasta apteekista. Älä kysy, mitä noloa siinä on. En tiedä. Joskus minua vaan ujostuttaa oudot asiat. Kai minä ajattelin, että pitääkö ne minua jonakin hulluna maailman lopun odottajana. No ehkä vähän sellainen olenkin, mutta olen ominaisuuteni kanssa ihan hissukseen vaan täällä mökissä :D Niinpä tilasin nuo kuvan lääkkeet täältä. Tuolla Yliopiston verkkoapteekissa on muuten, joku synttärikampanja. Kuponki koodilla 5vuotta saa 10%:n alennuksen kaikista ei-lääkkeistä ja tarjous on voimassa 28.2.2014 asti. Eli noista en saanut, mutta jos vaikka jotain sidetarpeita tilaisi niin ilmeisesti saisi? Ja tämä ei ollut maksettu mainos. Huvikseen mainostin, jos siellä lukijoissa on vaikka joitakin tarjoushaukkoja.

Eipähän tässä tämän ihmeempiä. Palataan asiaan (tai asian viereen) taas toisella kertaa :)


lauantai 15. helmikuuta 2014

Suoritettu arvonta


Tässä postauksessa on ehkä huonoimmat kuvat ikinä, mutta vannon, että arvonta suoritettiin rehellisesti ja huijaamatta :D
Tämän postauksen kommenteista voit katsoa ketkä osallistuivat. Heidän nimensä on kirjoitettu lapuille, joista meidän pojat sitten arpoivat kaksi lappua. Nyt on siis kaksi voittajaa ihan siksi, että kumpikin poika halusi arpoa. Toiselle olisi tullut paha mieli...


Selleri arpoo...


Sirpale voittaa...


Artisokka arpoo...


Rasa voittaa...

Pyytäisin, että kyseiset henkilöt laittaisivat minulle sähköpostia osoitteeseen sininentupa@hotmail.fi. Laita osoite ja kerro, jos on jotain allergiaa. Minulla on mielessä, mitä lähetän voittajille, mutta jos palkinto aiheuttaa allergiaa, keksin jotain muuta :) Palkinto on ylläri, mutta lupaan, ettei se ole kuitenkaan sika säkissä :D

Lupasin arpoa ystävänpäivänä ja niin teimmekin, mutta nukahdin eilen sohvalle heti kun olin saanut lapset sänkyihinsä noin 20.15. Siitä sitten kömmin puolen yhdentoistamaissa oman peiton alle. Heräsin kun isäntä heitteli jotain posttopuita auton lavalta siihen aikaan. Piti nousta kurkkimaan ikkunasta, että varkaita siellä on vai mitä. Isukki vaan tuli töistä. Sillä on välillä vähän eri ryhtmi kuin muulla perheellä... 

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Arkista elämää


Me ollaan ulkoitu nyt paljon kun sää on lauha. Lapset tykkää kun voi tehdä lumipalloja ja elukat näyttää tykkäävän kun on lauhaa. Joku tuolla aiemmin toivoi, että kirjoittaisin meidän vuohesta. En ole jotenkin muistanut kirjoittaa eläimistä mitään. Eilen laskin kanatkin hetkeksi ulos, mutta ei siitä mitään tullut kun ovat olleet viimeksi pihalla noin kuukausi sitten ennen lunta. Pelkäsivät raukat ja kököttivät vain pöllien päällä seinän vieressä. No saivatpahan ehkä 20 minuutin ajan auringonvalohoitoa ja raitista ilmaa. Ne kun ovat niin arkirutiinia ja osa päivää, ettei osaa ajatella niitä mitenkään ihmeellisyyksinä. Tai välillä sitä kyllä pysähtyy vain tuijattamaan ja seurailemaan niitä pitkiksi ajoiksi ja miettii, että onko nää oikeasti minun. Minä kun luulin, etten voi ottaa eläimiä kun minulla ei ole oikeaa maatilaa. Usein asiat on omasta asennoitumisesta kiinni.
En voi. En pysty. En osaa. En saa.
Asiat ovat useimmiten näin vain omassa päässä. Joko itse ei usko asiaansa tai sitten lähipiiri on onnistunut iskostamaan epäilevät ajatukset. Jos en ole muuta oppinut, niin ainakin sen, että kannattaa ainakin yrittää toteuttaa haaveita, joita kovasti tahtoo. Myönnän kyllä epäileväni monia asioita edelleen. On juttuja, joiden kanssa en ole vielä ylittänyt mahdollisuuden kynnystä. En ole riskin ottaja. Mikä voi olla ajoittain aika hyväkin juttu.  


Luulin jokunen vuosi sitten, että en voi ottaa kanoja, koska meillä ei ole kanalaa. Luulin myös samaa lampaiden ja vuohien suhteen. Otimme toissa kesänä neljä pässiä. Kaksi teurastettiin syksyllä, mutta kaksi jäi aikaansaamattomuuden vuoksi talveksi meille. Niillä oli kylmä sisätila naapurilta vuokratussa liiterissä ja pääsivät sen edustalle ulkoilemaan. Hyvin pärjäsivät. Aiemmin meillä oli ollut samassa aitauksessa kesäsika. Pässeille aluetta vain hiukan laajennettiin. Minua alkoi tympäistä se, että elukat olivat naapurin puolella, vaikkakin oikeastaan meidän pihapiirissä. Mutta tuntui, että meistä on vaivaa, vaikka naapurit eivät vakituiseen asukaan tilallaan. Liiteriksi tilaa edelleen vuokraamme, mutta tuntui nololta sonnata toisten tiloja. Oikeasti meillä on maailman ihanimmat naapurit, eivätkä he koskaan valittaneet eläimistä. Oikeastaan ihalivat niitä ja kävivät aina katsomassa. 
Olin jo muutaman vuoden painostanut isäntää ja rankuttanut, saisinko saunan liiterin kanalaksi. Useamman vuoden taivuttelun jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen. Liiteristä ei ole varsinaisesti hyötyä puiden kannalta, sillä siihen mahtuu noin parin kuukauden puut ja se on aika vähän. Meillä on noin puolentoista-parin vuoden puut tuossa naapurin tontilla ja liiterissä. Siihen pääsee kärryn kanssa toisin kuin tähän omaan pihaan. 
Saunan liiterissä on pieni ikkuna, ovi ja sähkövalo. Siinä oli pelkät lautaseinät ja rako seinän ja maan välissä. Haveilimme muuntavamme liiterin kanalaksi melkein nolla budjetilla. Ihan niin vähällä ei päästy. Siihen meni noin 200 euroa. Ihan aluksi isäntä purki peltikaton, koska se oli vuotanut. Hän vaihtoi katon alle uusia lautoja ja naulasi kattopellit takaisin. Seinät eristettiin lasivillalla ja kivijalaksi muurattiin lekaharkkoja. Tilaan jäi maalattia. Sisäseinillä eristeen päällä on monenlaisista levynpaloista tilkkutäkkinä koottu seinä. Siksi siitä ei ole kuvaa, kun isännän mielestä se on niin ruma. Ei saa näyttää kellekään. Sisätilan suuruus on noin 9 neliötä. Tila on jaettu niin, että noin 1/3 tilasta on kanoilla. Maalattiaan on rautakangen avulla lyöty muutama kuusinen aitatolppa, joihin on nidottu kanaverkko kiinni. Ovena on vaneri levy, jossa on saranat. Kanakopissa on luonnon oksista tehty orsi ja munintapesä, joka on vanha puinen ruokapöydän tuoli, johon on kiinnitetty puinen hedelmä kori. Tuolin alapinnoihin on kiinnitetty muovinen kori.
Lampaiden ja vuohen puolella on metallinen heinähäkki seinässä ja toinen samanlainen puinen tuoli, jossa vuohi tykkää seisoskella. 
Millä tila lämpiää? Ei millään. 
Isommat eläimet tuottavat lämmön ja nyt kestopehkukin on käynnistynyt viimein.
Kovilla pakkasilla, noin -15 ja yli, en päästänyt lampaita ja vuohta ulos ollenkaan, koska vältin oven turhaa availua ja tila olisi kylmennyt kanoille liikaa. Varjelin, ettei vesikään jäätyisi. Kaikkein kylmimmilläkään ilmoilla koppi ei jäähtynyt alle +5 asteen. Silloin kun on lauhempaa päästän isot elukat ulos ja kanoille avaan niiden kopin oven, jolloin saavat koko eläinsuojan käyttöönsä. 
En tiedä, miltä kuulostaa, mutta minä olen erittäin tyytyväinen tuohon kopperoon. Mies kyllä noitui ja sadatteli useamman kerran kesällä koppiprojektin kanssa, mutta minusta hän suoriutui erityisen hyvin. Hän ei ole koskaan pahemmin rakentanut mitään ja epäili kykyjään suuresti. 
Tuosta vuohesta vielä. Se on ihan vain lemmikki. Sellainen kääpiövuohi. En oikein tiedä pystyisikö sitä lypsämään, jos sillä teettäisi kilejä. Jostain lueskelin, että ne voisivat joitakin desejä maitoa antaa. En tiedä olisiko vaivan arvoista kokeilla. Tämä on tällaine harjoittelu vuohi, matkalla kohti "oikean" vuohen hankintaa :D
Tuossa kuvassa voit huomata, että tuo lammas on turhan paksussa villassa... En ole uskaltanut ihan vielä keritä sitä, kun ehkä vähän elättelen toiveita, että se voisi olla tiineenä. Pelottaa, että satuttaisin sitä jotenkin.  


Arkeen kuuluu vahvasti noiden elukoiden lisäksi keittiöhommat. Olen alkanut taas pitkästä aikaa leipoa viikottain. Noin kahden viikon välein teen ruisleipää ja muita leivonnasia keskiviikkona tai torstaina. Tänään tein sämpylöitä. Olen nyt raivannut keittiön kaappeja. Töissä käydessä ruuanlaittoni ei tainnut olla kovin suunnitelmallista, vaikken joka päivä töissä käynytkään. Niinpä olen löytänyt monia avattuja ja avaamattomia jauhopusseja, joissa päiväykset paukkuu. Niitä nyt sitten leivon pois. Välillä on hyvä tehdä inventaariota. Näissä sämpylöissä on kaura- ja vehnäleseitä sekä orhra- ja vehnäjauhoja ja vuoden vanhaa kuivahiivaa. Hiiva toimi moitteettomasti. Huomenna paistan ruisleipää.
Mietin toisinaan, pitäisikö karpata tai jättää jauhot pois. Mutta eipä se taida onnistua. Olen niin leipä- ja puuroihminen, että mieluummin en jättäisi. Paranisiko ihottuma tai pää viljattomuudella. Jossain vaiheessa olin ilman viljaa ja perunaa muutaman kuukauden ja olo oli kyllä parempi. Paitsi ensimmäisen kuukauden oli pinna ihan tolkuttoman kireä. Sikälikin on parempi, että syön, mitä muutkin, koska perheessämme on pari hyvin nirsoa tyyppiä. Ei voi mennä siihen, että kaikki syö eri ruokia. Kun kerran mitään pakottava terveydellinen seikka ei sitä vaadi.

No, tulipas taas vävän siellä täällä hypittyä näissä aiheissa.

Kiitos kaikille, jotka olette viime aikoina kommentoineet blogissani. En oikein ole saanut niihin vastatuksi, kun kone jumittaa. En tiedä, mitkä asetukset ovat taas ihan päin mäntyä.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Velttoilu viikko




Olen ollut viime päivät poissa koneelta, joten eipä ole tullut paljon kirjoiteltua tai kommentoitua mitään. Olen ollut viime päivät aika poissa kaikesta. Joku tauti iski ja kolme päivää meni peiton alla pötkötellessä. Ei ollut kuumetta, mutta joka paikkaan koski, väsytti ihan tolkuttomasti ja oli tosi huono olo. Pahimpana sairauspäivänä nukuin 13 tunnun yöunet yhteen putkeen ja otin vielä päivällä muutamat nokoset. Just ja just hätäseen sain eläimet ruokittua ja päivällä lapsille keitettyä makaronia tai kaurapuuroa ja iltaruuista huolehti isi. Noutopitsaa, pakaste ranskalaisia, munia... Ja lapset tykkää, kun isin ruuat on niin hyviä, parempia kuin äitin... Onneksi olin lainannut kirjoja pitkästä aikaa ja käynyt kirppikseltä ilmaisia lehtiä, joten luettavaa riitti. Tosin sinä kaikkein pahimpana päivänä en voinut edes lukea.

 

 Luin mm. Jennifer Worthin Hakekaa kätilö, kaupungin varjoissa ja itkeä vollotin. Siinä oli niin liikuttavia kertomuksia. Kun isäntä tuli kotiin, pojat kertoivat: "Iskä, äiti itkee kun se lukee jotain surullista kirjaa. Onko järkee kirjottaa sellasia." Ja miesväki tuli siihen tulokseen, että ei ole. En ole tv-sarjaa katsonut kuin ehkä yhden jakson, mutta ajattelin käydä etsimässä kirjastosta sen ykkös osankin ja selvittää montako näitä on. Tuossa kirjassa muuten ärsytti se, että siihen oli jäänyt tosi monta kirjoitusvirhettä. Vähän naurattaa se, että minä, joka kirjoitan toisinaan niin väärin täällä, enkä edes vaivaudu korjaamaan virheitäni, ärsyynnyn kirjoitusvirheistä! Että, antteksi vaan kaikille, joita olen virheillä ärsyttänyt :D Mutta toisaalta mä oon vaan amatööri ja olettaisi, että kirjoja kääntäisi ja oikolukisi ammattilaiset... Sairastamisessa taisi olla se hyvä puoli, että pääsin taas lukemisen makuun.

Telkkariakin tuli vähän katseltua, mutta ei olympialaisia. En ole ikinä oppinut katsomaan urheilua. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja toisaalta... kaikki kohut liittyen näihin kyseisiin kisoihin liittyen. Eipä taida olla niin väliksikään kannattaa koko kisoja. Ja vaikka kisat olisivat jossain muuallakin. Minusta on ihan tolkutonta rahan, energian, luonnonvarojen yms. tuhlausta koko touhu. Hyvää ja harmitonta viihdettä kenties jonkun mielestä. Tervehenkistä kisailua. Kansallista itsetuntoa nostatattavaa ja kansoja yhdistävää. No diiba daaba. Ihan keinotekoista höttöä niinkuin taitaa olla kohta kaikki mitä ympärillämme näemme. Raha siellä jyllää, eikä muulla väliä. Ihmisellä, luonnolla, oikeudenmukaisuudella, reiluudella. Siinä touhussa ole mitään tervehenkistä. Mutta eipä kannata vetää hernareita nenään kenenkään tästä. Minun on tosi helppo sanoa näin, koska minulta puuttuu kokonaan kaikki mielenkiinto mitä tahansa urheilua kohtaan. En ole ikinä koskaan ollut kiinnostunut mistään siihen liittyvästä. Paitsi joskus teininä. Ihan vaan siksi, ettei erottuisi joukosta...
Että eipä tässä kummempia tällä kertaa :)

maanantai 3. helmikuuta 2014

Sotkuinen naapuri

Muokkaus 4.2.
Mä oon tällanen hömelö... En muistanu laittaa mitään viimeistä osallistumispäivää tuohon arvontaan. Sovitaan, että se päättyy ystävänpäivänä 14.2. Ja sovitaan, että arvottava ylläri on jotain paikallista, mikä ei kasvata voittajan kodin tavaramäärää. Tai ainakin tekee sen melko ekologisesti :)


Tässä näkymä kotirappusilta viime perjantaina. Naapuri on tullut taas sotkemaan. Välillä se oli jossain kauempana, mutta on nyt taas palannut pihallemme. Syksyllä katselin usein keittiön ikkunasta sen (tai sen kollegan, mistä niitä erottaa...) vipellystä vaahterassa. Alemmassa kuvassa näet naapurin. Sen syömistä on hauska katselle. On kuin katsoisi pikakelauksella. Niin nopeasti se syömäpuuhansa hoitaa.
Ei haittaa sotkeminen. Sotkekoon ihan rauhassa.

Olen vähän samanlainen itsekin. Näkee missä olen liikkunut. Kaikki tarvikkeeni ja tavarani jäävät lojumaan. Siihen, missä olen niitä käyttänyt. Myös pihalla. Onneksi meillä on suuri sydämiset naapurit. Sietävät tällaista sotkuista naapuria, jonka pihalla pursuaa kaikkea kummallista...


P.S. Joskus aiemmin mainitsin, että pitäisiköhän arpoa jotain sen kunniaksi, että blogini vierailijoiden lukumäärä on lähes sama kuin postinumeroni. Jätä kommenttia ja kerro jotakin niin olet mukana arvonnassa. Arvon jonkun kivan pienen yllärin :) Kerro vaikka tunnetaanko oikeasti vai miksi vierailet täällä?

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Appelsiinin kuoret sytykkeenä


Luin jostakin Valittujen Palojen niksikirjasta, että kuivatut appelsiinin kuoret toimivat sytykkeinä. Ja koska appelsiinit ovat olleet halpoja, olemme syöneet niitä kiloittain ja lämpökompostori on aika täynnä, olemme kuivanneet kuoret saunassa. Sauna on aina lämmin, koska saunan uuni ja lämmityskattila ovat sama asia meillä. Ja on se vieläpä lämminvesivaraajakin. Kuoret noin kuivuvat päivässä. Ja kuoria tarvitaan saunan sytyttämiseen. Kuoret eivät syty kovin helposti, mutta kun ne saa ( esim. paperin avulla) syttymään ne palavat tosi hyvin leimahtamalla ja melko pitkään, koska niissä on öljyä Joten kyllä ne sytyttämisen apuna toimivat. Eivät toki tuohen veroisia ole. Mutta esim. kananmunakenno-steariini sytykeruusuihin verrattuna, nämä ovat nopeampia tehdä. Mietin tuossa... jos näitä tuoreena leikkaisi kukan terälehden muotoon ja langalla yhdistäisi kukkasiksi, saisi ihan uudenlaisia sytykekukkia... hmm...

Tässä vielä blogini eka video:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...