Yksi kesäinen lauantai

 Ukot kävi tänään kaupungissa. Isännällä oli sinne asiaa. Mehän ei kaupungilla humputella ilman asiaa. Paitsi, että huomenna olen menossa ystävän kanssa.

Ilman lapsia lähden, joten olkoon se virallinen kesälomaretkenii sitten :)

Asioiden lisäksi ukot kävivät yhdessä halpa-rompetavara-kaupassa, jonka lehtimainoksessa olin aiemmin kesällä nähnyt hedelmäpuristimen. Tällä saa siis omenoista puristettua itse mehua. Käskin isännän käydä katsomassa vieläkö näitä on. Ja olihan niitä. Toivottavasti saamme omenoita niin, että pääsemme testailemaan. Tässä vaiheessa omenapuissa näyttää hyvältä. Puristinkin näyttää hyvältä ja laadukkaalta, vaikka onkin ostettu "romukaupasta". Myönnän, tykkään ihan hirmuisesti omistaa tälläisiä tee-se-itse-kojeita :D Minä, joka en pidä itseäni materialistina, taidan olla juuri sellainen. Pahemman kerran...

Sillä aikaa kun ukot hummailivat kaupungissa, minä hengailin tytön kanssa pihalla. Sitten söimme eilistä makkarakastiketta ja uusia pottuja. Tytön käydessä päiväunille, minä kävin keräämässä sangollisen viinimarjoja. Keitin ne illemmalla mehuksi. Tämä talvivaraston kartuttaminen on aina niin palkitsevaa, vaikka usein se uuvuttaakin. Ja vähän harmittaa kun tulee sotkua ja monta muuta asiaa jää rästiin. Mutta siivota voi vaikka sitten talvella, kun ei tarvitse enää kitkeä, kastella, säilöä ja purkittaa.

Tomaatit kypsyvät. Epätieteellinen, kokemukseen perustuva tutkimukseni on osoittanut, että Tigerella ja Red pear tomaatit kypsyvät aina ensimmäisinä.

Tigerellojen kaverina tässä ensimmäiset kypsyneet mansikkakoisot (vai onko nää nyt ananaskirsokoita, pelkään sekoittaneeni taimet...?). Ihan älyttömän hyvän makuisia! Mies ei tykännyt ja lapset eivät suostuneet maistamaan. Kypsiä ovat sitten kun tuo päällinen on muuttunut vihreästä kuivakan vaaleaksi ja marja irtoaa lähes itsestään tai suorastaan tipahtaa varresta.



Romahdus

Tiedät varmaan sen tunteen kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.

Niin no, pitkästä aikaa minusta ei tunnu siltä.

Ainakaan koko aikaa.

Musta möntti rintalastan alta on sulanut pois.

En tiedä onko lääkitys kohdillaan, mutta ainakin se on tuonut jonkinlaista helpotusta.

Aurinko pilkahtelee risukasassa.

Ja armo vilahtelee lattian raoissa.

Ainakin omaan itseen kohdistuva armottomuus on lievempää.

Oon mä ihan hyvä. Riittävän.

Onneksi tämä romahdus, joka tuli, oli ihan konkreettinen. Ei henkinen.

Meinasin saada sydänhalvauksen toissa yönä, kun tuntui, että maa järisee ja kaikki kaatuu.

Kaikki ei kaatunut. Mutta untakaan se ei ollut.

Vaatekaapin sisältö vyöryi keskelle makuuhuonetta.

Liikaa ryysyjä ja liian huonot hyllyn kannakkeet.

Tiedättekö niissä amerikkalaisissa hamstraajaohjelmissa, kun kerrotaan lemmikeistä (ja jopa ihmisistä), jotka kuolevat kaatuvien tavaravuorien alle. Tuli vaan mieleen tästä, että meikäläinen taitaa olla matkalla sinne.

Pitkä matka vielä, mutta nyt on korkea aika heivata kamaa ulos.

Aloitin tästä sotkusta. pakkohan se oli siivota. Ja melkein puoleen väheni hyllyjeni sisältö.

Mikä ihme siinä on, että pitää säilöä jotain vuoden 1997 samettihametta, vaan koska se on ostettu jostain muistoja mieleen tuovalta reissulta?

No siis oikeasti. Olisi minulla ollut eilen muutakin tekemistä kuin siivota noita rättejä...

Kasvimaalla olisi ihan hirveesti rikkaruohoja. Marjoja pitäisi kerätä. Ja pakko on tehdä näitä jokapäiväisiä arkijuttuja. Mutta mähän oon lomalla. Onhan mulla nyt aikaa :) Mulla on 7 päivää kesälomaa tänä vuonna.

Tänään keräsin vattuja ja keitin muutaman litran punaviinimarjamehua.

Söimme omia pottuja, porkkanoita ja kantarelleja. Tomaatit kypsyy. Elämme hienoa aikaa :)

Vähän nyt menee ajatusten virtana tämä kirjoitus tällä kertaa... Ajatuksetkin alkoivat vaan vyörymään :D

Siemenpenkki-siemenpankki

Perunamaan laidalla on tällainen pieni sekava viidakko. Siinä kohtaa oli viime vuonna palsternakkapenkki. Keväällä nostin vielä muutaman syksyllä unohtuneen palsternakan kattilaan ja pari jätin maahan. Palsternakkojen seuraksi istutin kellarista viime kesäsiä nahistuneita, versoneita porkkanoita ja punajuuria. Toisesta kohtaa kasvimaalta siirsin vielä mustajuuren ja kaurajuuren. Nyt penkissä kukkii palsternakka ja porkkana, punajuuri kukkii ihan kohta ja kaurajuuresta olen jo kerännyt siemeniä talteen.

Tämä on siemenpenkki.

Olen joskus jättänyt porkkanoita kukkimaan, mutten tällätavalla ihan suunnitellusti, enkä ole ikinä onnistunut saamaan yhtään siementä. Jännittää kuinka nyt käy. Punajuuren siemeniä en ole aiemmin edes yrittänyt. Sekin jännittää. Palsternakasta minulla on jo kokemusta, sekä mustajuuresta. Kaurajuuresta nyt sain sen kokemuksen, että siihen on helppo kasvattaa toisena vuonna siemeniä kerättäväksi. Itävyyden voin kokeilla sitten ensi keväänä. Lanttujakin kellarista istutin penkkiini, mutta ne kai näivettyivät pois.

Siemenomavaraisuus kuulostaisi mukavalta, eikö?

Minulla on kenkälaatikossa siemenpankki :)

Sohvasurffaaja mainostus, inspiraatiota omavaraistukseen

Sohvasurffaajat on mukava matkaohjelma, joka tulee kakkoselta sellaiseen aikaan, että joskus osun näkemään siitä pätkän. Nyt pisti silmään pätkä Bulgariajaksoa ja siinä perheen puutarhaan ja ruokakellariin. Tässä pientä inspiraatiota pihaan ja omavaraisuuteen.

Sinisen tönön uusi (keskeneräinen) ilme

Tässä kuva vertailun vuoksi tuohon otsikkokuvaan, joka on viime talvelta. Pitäisi uusia tuo taustakuva, mutta kun en oikein jaksa näperrellä noitten ulkoasujuttujen kanssa.

"Alakerran" tyhjästä tilasta tuli siis nyt varastoa ja lasiseinäistä huonetta. Ihan täällä päässä on koppero, jossa on pieni ikkuna. Kopperoon on oma sisäänkäynti ulkoa, eikä sillä ole yhteyttä talon sisätiloihin lainkaan. Ajattelin pitää siinä ainakin kaneja, mahdollisesti kanojakin talvella. Hieman jännitän onko tarpeeksi lämmin kanoille, mutta toisaalta ihmiset tekevät kanaloita parakkeihin, ulkosaunoihin, leikkimökkeihin yms. joten ei tämä voi olla sen kylmempi. Tässä on villat seinissä ja laipiossa.Ja on kiinni talossa. Lämmitys on vähän mietinnässä vielä. Pitäsi olla 100% paloturvallinen (liekö mikään elämässä 100% varmaa...)  Älkää kysykö, onko laillista pitää kanoja talossa. En ole keneltäkään kysynyt, enkä kysy. Se kai on ihan oma asia, vaikka nukkuisi niiden vieressä. Ja tuo tila on kylmän eteisen alla, ei esim. makuuhuoneen tai keittiön alla.

Tuo rinne on aika hirveän näköinen kaivurin jäljiltä. Siitä kaivettiin viemäriputkea pois ja uusittiin se. Olen lähes sattumanvaraisesti läiskinyt sinne taimimyyjäisten jämätaimia. Siis perennoja. Sekä heitellyt ylivuotisia, itse kerättyjä kehäkukan siemeniä, sekä pellavan ja tattarin siemeniä. Muitakin kukan simeniä tuli laitettua, mutta eivät oikein jaksa kasvaa tässä paahteisella huonomultaisella etelärinteellä. Mehiläisten linnakekin näkyy kuvassa.

Siirsin rinteeseen tämän ison perennan. Se oli liian lähellä kasvimaata ja olisi kai kohta vallannut liian ison alan. En tiedä sen nimeä. Muistaako joku? Kimalaiset ja muut pörriäiset rakastavat tätä kukkaa! Olen ostanut kukan Mari Möröltä Mörönperältä pari vuotta sitten. 

Sadon perässä

Ei nämä mustikat nyt ihan niin kypsiä ole kuin saisivat olla, koska joukossa on vielä vähän raakileita. Mutta kun isännällä loppuu loma niin sille tuli hätä, että pitää päästä mustikkaan, ettei ihan ilman jäädä. 6 litraa keräsi ja lapset olivat tietysti heti innolla sankon kimpussa. 

Minä lasten kanssa kävin myös sillä aikaa marjassa. Keräsimme oman tien laidasta viimeisiä metsämansikoita ja mustikoitakin vähän. Ja mikä ehkä parasta, löysimme kesän ensimmäiset kantarellit ja yhden pinehkön tatin. Pojilla meinasi tulla riitaa sienistä, niin kovasti tykkäävät. Sipuli ei oikein pitänyt kantarelleja minään. Samalla reisulla Selleri katkoi myös vähän pihlajia lampaille ja vuohelle.

Ja näimme vaskitsan tiellä. Ensin kyllä käikähdimme, että käärme. Mutta luikertelutavasta ja väristä onneksi pian huomasin, että vaskitsahan tämä. Se jäi ihan näytille siihen keskelle tietä ja saimme lasten kanssa sitä ihailla. Olisi saanut hyvän kuvan, mutta ei minulla ollut minkäänlaista kuvausvälinettä mukana. Niin käy aina kun näkee jotain erikoista...

Tänä vuonna ihan tässä pihapiirissä ja sen läheisyydessä olemme tehneet monia uusia luontohavaintoja ja se on kyllä mukavaa.

Lakkoja ja kissan kakkoja

Runollista eikö :D

Isäntä kävi Sellerin kanssa lakkasuolla. Ei missään Lapissa vaan ihan tässä omilla nurkilla. Kuulemma hyvä lakkavuosi täällä(kin?). Keskellä Etelä-Savoa. Aina ajatellut, että lakka on joku Pohjois-Suomen harvinaisuus, mutta on niitä näköjään muuallakin. Sellerikin oli kerännyt noin puoli litraa ja jaksanut olla noin puolitoista tuntia suolla isänsä kanssa. Isäntä kävi jo lauantaina vähän katselemassa löytyykö niitä ja löysi lakkapaikan silloin. Niitä on meillä nyt ehkä 3 litraa ja ne saavat riittää, koska isännällä loppuu loma ja koska meillä ei oikein tykätä edes koko marjasta. Minä syön niitä ja makukin on kyllä ihan miellyttävä, mutta ei tämä minusta paras marjamme ole. Kyllä esim. metsämansikka päihittää lakan ihan kevyesti. Ja mustikkakin. Ja vattu tuoreena.

Lakasta ja vatusta tuli mieleeni niiden sukulaiset mesimarja ja karhunvatukka. Molempia olen siirtänyt pihallemme. Mesimarjaa kasvaa luonnostaan tässä kotimäellä sekä lähistöllä muutenkin. Olemme siirtäneet vähän eri puolilta muutamia kasveja pihaan, koska kasvien täytyy olla eri kantaa tehdäkseen marjoja. Tänä kesänä saimme isännän kanssa ensimmäiset maistiaiset, siis 2 marjaa. Ensimmäistä kertaa maistoin mokomaa herkkua ja herkkuahan se oli. Jospa se alkaisi pihalla levitä tai omalla metsäpalstalla, sielläkin sitä kasvaa. Täytyy hoitaa ja vaalia. On kuulemma maamme harvinaisin ja herkullisin marja, näin olen kuullut.

Karhunvatukkaa ostin työpaikan taimimyyjäisistä. Toivon, että menestyisi pihassamme. Ihmiset joiden pihalta alut olivat sanoivat sen leviävän ja tekevän marjoja. Asuvat melko lähellä, joten ehkä se meilläkin sitten menestyy. Pihassamme talvehtii myös aika talven arkoja yrttejäkin, joten ehkä karhunvatukallakin on toivoa. 

Marjoita kissoihin... Kerroin ehkä aiemmin, että meillä on vuoden aikana hävinnyt kaksi kissaa. Viime viikolla haimme yhdestä maalaistalosta pienen tyttökissan. Sen nimeksi tuli Milli. Piti keksiä nimi, jossa ei ole ärrää, eikä ässää, koska Artisokka ei niitä vielä osaa sanoa. Kissa on siis Mirri ilman ärrää :D

(Arvatkaa onko tällä Artisokka-pojalla kivaa, kun kaikkien meidän lasten nimissä on R tai S, tai molemmat... mutta kyllä se vielä oppii ne. Osaa pärryyttää sekä sihistä, mutta ei osaa laittaa niitä sanoihin.)

Sipuli on tosi ihastunut kissaan. Hänellä on ihan selvästi sellainen tyttömäinen hoivavietti.

Kissan pennun kanssa haasteena on nyt hiekkalaatikolle oppiminen. Aiemmat kissamme ovat olleet omakotitaloista kotoisin ja ne ovat olleet ilmeisesti emon opettamina sisäsiistejä. Epäilen, että tämä kissa on saattanut olla navetassa tai sitten sen emo on käynyt tarpeillaan ulkona eikä laatikolla. Tai molempia. Tämä pentu on haastavampi nyt kyllä tässä asiassa kuin aiemmat kissamme.

Ai niin... melkein jo kadotimme tämän kisun. Tai ainakin luulimme niin. Haimme pennun perjantaina ja se asettui heti taloksi ja oli tosi kesy. Jopa lapsille. Lauantai aamuna se kiehnäili ja touhusi kuin kotonaan. Sitten Selleri vähän imuroi ja isäntä käytti porakonetta ja kissa hävisi. Sitä ei löytynyt mistään. Kaksi tuntia huhuilimme ja etsimme. Sitten meidän oli pakko lähteä syntymäpäiville. Olimme päivän pois kotoa ja kun tulimme kotiin aloimme heti etsiä. Tuntiin emme löytäneet. Kunnes sitten kissa alkoi naukua ja tuli esiin sängyn alta. En tiedä missä kolosessa oli piilossa. Mutta sehän on niin pieni, että mahtuu melkein mihin vain. Olimme jo säikähtäneet, että kisu on päässyt livahtamaan ovesta ulos. Oli ehkä säikähtänyt koneita, mennyt piiloon ja nukahtanut. Meidän poissa olessa ehkä touhuillut jotain ja mennyt takaisin nukkumaan. Olimme suunnattoman helppottuneita kun Milli löytyi!

Tämmöstä tännään :)


P.S. Mun lempi nettikaupassa, Hyvinvoinnin tavaratalossa, on ilmaiset toimituskulut just nyt, jos valitsee SmartPost toimituksen!

Mehiläisiä :) ja elämän ilottomuutta

Ihan pikaisesti vaan kerron teille nyt sen, että nyt minulla on yksi mehiläispesä :) Tai sellaisen alku tai miten sen nyt sanoisi. Siis jaokkeen ostin ja olen kyllä ihan kuutamolla sen kanssa :D

Keväällä selvitin ensin voisinko saada mehiläisiä 4H-yhdistyksen kautta, mutta se homma oli lopahtanut jo kaiketi vuosia sitten. Sitten soitin yhdelle miehelle, mutta sen puhelun jälkeen en tiennyt sovimmmeko mitään tai emme. Tai palaammeko vielä asiaan tai ei. Minulle käy usein näin, etten ymmärrä. Tarvitsen selkeän kyllän tai ein. Olen yksinkertainen savolainen, joka ei tajua, jos vastuu jää kuulijalle eli minulle. Itse melko varmasti annan savolaisia vastauksia, mutta jos toinen tekee niin, olen ihan ulalla :D

Myöhemmin keväällä huomasin, että lasten hoitopaikan naapurissa joku setä puuhailee joka päivä pihalla mehiläistarvikkeiden kanssa. Kerran sitten lapsia hakiessa rohkaisin mieleni ja kysyin voisinko ostaa jaokkeen ja kerroin olleeni lyhyellä mehiläiskurssilla. Pelkäsin, että naapurin mies vähättelisi tai tytöttelisi tai jotain muuta ikävää, mutta ei. Suhtautui hyvin kaikin puolin. Kertoi, että myy vain terveitä pesiä ja täytyy ensin odotella Eviran vastaukset, että pesät on varmasti terveitä. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja jäin odottelemaan kesäkuun puoliväliä, milloin Eviran pitäsi antaa tulokset.

Yhtenä päivänä tässä mietin, että onpa hyvä, ettei se mies ole soittanut, koska olen jotenkin tosi väsynyt ja puhditon. Pääsenpä helpommalla, ettei tule lisähommaa enää mehiläisistä. No eilen se mies sitten soitti, että nyt olisi mehiläisiä, tule hakemaan 9:n jälkeen illalla. Silloin mehiläiset ovat takaisin pesässä. Mitäpä siinä, kävin mehiläiset. Näin oli varmasti tarkoitettu käyvän :) Alan vähän varomaan, mitä elämältä toivoa, koska toiveilla on ollut taipumus toteutua viime aikoina :) Siitä onnellisena ja kiitollisena!

(Mutta rehellisesti sanoen. Elämästäni on kadonnut ilo. Kaikki on tosi hyvin. Hyviä asioita tapahtuu. Olemme pääsääntöisesti onnellisia. Ei mitään kriisejä tai isoja ongelmia millään elämän alueella. En ole suunnattoman väsynyt, vaikka puuhaa onkin. Tämä on mun päässä. Ja minä tunnistan tämän. Tämä on ollut ennenkin. Silloin kun pojat oli pieniä, mutta silloin oli muitakin murheita, joten ne meni niiden piikkiin ja pahensivat vielä kaikkea. Epäilen, että tämä liittyy siihen, että imetän pitkään. Voiko joku hormoonijuttu vaikuttaa. Tietääkö joku? Menisin lääkäriin, mutta ne kuitenkin pistää vaan puhumaan jollekin. Mutta kun ei tämä puhumalla lähde, ei minulla ole mitään puhumista. Ei mitään anlysoitavaa. Ei kaivelemista. Ehä ne voisivat ottaa verikokeen ja todeta, että: "Kyllä vain tätä ainetta-X on elimistössäsi liian vähän/liikaa. Otapa tästä lääkettä kyllä se siitä." Voisiko se olla näin yksinkertaista? Vai pitäisikö vain lopettaa se imettäminen. Mutta kun Sipuli on "vasta" 1v4kk. Mammukan vauva <3)

Luonto lähellä, joskus liiankin

Mansikkakausi. En tiedä parhaimmillaanko, ehkä se meni jo. Reilu viikko sitten aloimme vähitellen keräillä metsämansikoita ja olisiko niitä nyt sitten kerätty vajaa 10l. Osa ollaan syöty ja osa pakastettu. Meinasin, ettei osteta isoja mansikoita ollenkaan, mutta naapurin luomutilan täti soitti, että masikat kyspsyy kaikki yhtäaikaa ja äkkiä pitäisi saada kaikki kerätyksi. Kolme ämpärillistä sitten sieltä ostimme. Kaksi pakkaseen ja yksi kellariin hillona. Hyviä ovat :)

Osa pihasta, omenapuutarha, on ollut vailla nurmen leikkuta alkukesän, koska siellä kasvaa metsämansikkaa. Osassa pihaa on ollut ajamatonta nurmea, koska siellä on ollut kaadettu puu vähän vaiheessa ja sen vieressä pätkittyjä, halottuja polttupuita odottamassa liiteriin kärräystä. Muutenkin, jotenkin olin ajatellut nurmikotonta pihaa... Ollaan myös säästetty heinää niitettäväksi eläimille. Vaan mönkään meni. Tästedespäin nurmikko ajetaan. Ehdottomasti. Ainakin tontin reunat vähintään kahden leikkurin verran.

Miksi?

Siksi, että kasvimaallani oli kyy. Ja minä ja käärme emme vain yksinkertaisesti mahdu samalle tontille. Sorry vaan. Olin suihkuttamassa mäntysuopaliuosta kaaleille ja lantuille, kun silmäkulmasta näin kuinka jotain liikkuu sipulipenkistä kohti kasvinmaan vieressä olevaa puukasaa. Näin sahalaitaisen selän kulkevan noin metrin päässä. Sain ihan järkyttävän kirkumiskohtauksen. Jähmetyin kirkumaan paikalleni moneksi minuutiksi. En saanut ensin edes sanottua perheelle mikä on. Lopulta sain sanottua lapsille, että älkää tulko ja lähdin juoksemaan yläpihalle ihan vauhkona. Mies kävi etsimässä käärmeen puukasasta ja poisti sen pihasta. Tämä oli toinen elävä kyy jonka tapaan ja ensimmäinen omassa pihassa. En tiennyt pelkääväni noin paljon. Se yllätti minut täydellisesti MINUN reviirilläni. Toivon todella, etten kohtaa kyytä ihan äkkiä uudelleen. Olen saanut olla niiltä rauhassa koko ikäni vaikka olen asunut maalla ja liikkunut luonnossa. Minulla on ehkä ollut tosi hyvä tuuri tähän asti. Ja kyllä. Tiedän järjellä, että todennäköisyys, että kyy puree, on tosi pieni. Se pitäisi tulla yllätetyksi tai ahdistetuksi. Mutta kun pelolle ei näköjään voi mitään. Olen tapauksen jälkeen kavahtanut maassa olevia keppejä, loikkaavaa sammakkoa, hameen helmani suhinaa...

Pihallamme on paljon sammakoita ja rupikonnia, sisiliskoja sekä vaskitsojakin. Luulen, että käärme on tullut niitä saalistamaan. Juuri kasvimaalla on tänä vuonna loikkinut poikkeuksellisen paljon sammakoita ja pieniä rupikonnia. Ajattelen sammakoita lämmöllä kasvimaalla, koska syövät hyönteisiä ja toki ymmärään myös kyyn paikan ravintoketjussa, mutta sympatiseeraan niitä konnasia enempi :) Mutta toisaalta kyy syö myös jyrsijöitä, joita en sitten pihaan myöskään halua.

Toinen yllätävä vieras oli toissailtana supikoira, joka kulki ihan pihanurmen poikki. Livahti nopeasti pois. Ilmeisesti vaistosi, että katsoin ikkunassa. Kävimme miehen kanssa vielä pihassa hätyyttelemässä ja katsomassa näkyykö vielä. Se taitaa haistaa meidän kanat ja kanit. Lampaille tuskin mahtaisi mitään, mutta mistäpä noista tietää.  Aiemmin keväällä isäntä oli nähnyt ketun lähipellolla. Väkisin miettii, että söiköhän joku meidän kadonneet kissat. Viime kesänä katosi yksi ja tänä keväänä toinen. Nyt meillä on vain yksi kissa: Kukkanen. Yhdeksänvuotias leikattu tyttökissa. Oravan metsästäjä.

Eilen illalla veimme edesmenneen isäni kotipaikan lampeen katiskan siinä toivossa, että saisimme ruutanoita. Haluaisin ruutanat lätäkkööni, jota aloin kaivaa keväällä. Lopulta sen kyllä kaivoi kaivuri, joka kävi pihassa kaivamassa likakaivon putken auki. Lampi, josta ruutanoita toivoimme on hyvin matala ja rehevöitynyt. En usko, että sille on tapahtunut mitään kummempaa katastrofia, vaan se on aina ollut sellainen matala suoreunainen potero. Joku on siihen aikoinaan siirtänyt ruutanoita toisesta lammesta (tarina kertoo...) ja nyt siinä ei uskota paljon muuta olevankaan. Ukot kävivät tänään katsomassa katiskan. Ei ruutanan ruutanaa. Mutta kaksi ahventa kyllä. Suurimmat ahvenet, joita olen nähnyt. Meidän lähijärven ahvenet on ihan kääpiöitä näihin verrattuna. Suurempi painoi 230g. Huomenna syömme nämä. Saa nähdä maistuvatko miten mudalta. Huomenna sitten taas ruutana jahtiin :) Se oli lapsena ainoa kala, jonka tunsin. Kävimme siis aina kalassa tuolla mainitsemallani lammella. Ei me niitä koskaan syöty. Veljen kanssa seurasimme vain kauanko ne elää ämpärissä. Vedessä ja ilman. Sitkeitä olivat. Kuivalla maallakin sinnittelivät päiviä. Voi olla, että muistan väärin. Ihan eläinrääkkäystä, kun nyt aikuisen järjellä ajattelee.