Joku aika sitten kirjoitin Facebookiin seuraavan tekstin:
"Joku viisas on joskus sanonut: "Maata ei kannata myydä pois, koska sitä ei kasva missään lisää."
Olin vuosia haaveillut, että voisin ostaa talon jostain tästä läheltä, missä olisi enemmän maata. Voisin sitten viljellä enemmän ruokaa omiksi tarpeiksi. En ikinä sitten jostain syystä löytänyt sopivaa paikkaa tai elämän vaihe ei ole ollut sopiva. Nyt olen asunut tässä parintuhannen neliön tontilla yli 20 vuotta ja vuosi vuodelta olen pystynyt korjaamaan monipuolisempia satoja pihalta.
Joku aika sitten talomme entiset asukkaat kävivät kylässä. Halusivat nähdä, miten tämän etelärinteen tontin on saanut kasvamaan vaikka mitä ja nähdä kasvavatko heidän istuttamassa omenapuut.
Silloin kun muutin, osa pihasta oli aika kuivaa ja paikoin niukka ravinteista.
Tajusin, että maata voi kasvattaa lisää. Ei pinta-alaa, mutta ruokamultaa, jossa kasvit kasvavat hyvin.
Kun kompostoi kaiken eloperäisin, mitä oma talous tuottaa ja tekee sitä systemaattisesti yli 20 vuotta, saa aikaan ihmeitä. Lisäksi kasvimaita on tehty hyödyntämällä kateviljelyä, no-dig- ja hugelkultur-menetelmiä. Piha on vähän hoitamattoman näköinen, mutta oikeasti sen eteen tehdään aika paljon töitä. Olen myös vuosia kerännyt pihaan erilaisia monivuotisia syötäviä kasveja.
Enää en erityisesti haikaile muutosta mihinkään. Olen tosi kiintynyt tähän pieneen pihaan, jossa muista jokaisen kasvin paikan ulkoa."
Tänä vuonna mikään puutarhakasvi ei ole tehnyt mitään valtavaa satoa, mikä on tavallaan helpotuskin, koska saimme elokuun ensimmäisellä viikolla vauvan suunnitellulla sektiolla, joten mihinkään hirveän suuriin säilöntätalkoisiin minusta ei oikein ole. Mutta on mukavaa, kun voi käydä hakemassa täyden vihanneskorin päivän aterioihin. Aamupäivisin, kun vauva nukkuu, on yleensä aikaa pilkkoa vihanneksia.
Tänä kesänä meidän lempparisalaatteja on olleet tomaatti-fenkolisalaatti, tomaatti-mozzarella-basilikasalaatti, tomaatti-paksoi-cihilisalaatti, zatziki, ja waldordin salaatin tapainen sellerisalaatti. alkukesästä myös ihan tavallinen lehtisalaatti tuli omasta maasta. Kesäkurpitsoita on myös yritetty tunkea moniin eri ruokiin ja ollaan syöty paljon omia perunoita.
Sipuleita en saa koskaan kasvamaan, koska ilmeisesti se on porkkanakärpäsen toukka, joka ne vioittaa ja mädännyttää. Tänä vuonna yritin jopa harson alla kasvatusta huonolla menestyksellä. Mielestäni kaikki konstit on nyt kokeiltu ja ehkä vaan pidän useamman vuoden sipulin kasvatus tauon. Alkuvuosina sipulit kasvoivat, mutta nyt ei enää pitkään aikaan. Valkosipuli ja purjo sen sijaan menestyvät hyvin.
Porkkanat ovat kasvaneet hyvin, mutta toiselle porkkanapenkille eri puolella pihaa kävi köpelösti, sillä vesimyyrä söi kaiken siitä. ihan muutaman porkkanan sain. Sama juttu kävi osalle avomaankurkun taimista keväällä. Yhdestä penkistä vesimyyrä söi kaikki taimet. Päättelin, että se vesimyyrä koska maanalle johti iso kolo. Sitä otusta on ollut ihan mahdoton häätää ja loukkuun se ei tunnu menevän, vaikka mitä koittaisi.
Myös rastaita on tänä vuonna ihan valtava määrä. Viinimarjat hävisivät hyvin äkkiä niiden nokkiin, samoin puoliraa'at aroniat ja nyt ne hakkaavat omenoita puussa. Menisivät metsään, siellä olisi hyvät määrät mustikoita ja puolukoita. Mutta kai niidenkin pitää jossain asua.
Jatketaan nyt vielä hetki syömistä suoraan kasvimaalta ennen kuin kerätään kaikki kellariin ja säilötään viimeiset.
Palaan tuohon alun tekstiini.
Ruokamullan katoaminen ja hidas uusiutuminen on ollut FAO:n huolena jo vuosikymmeniä, mutta se ei hirveästi uutiskynnystä ylitä tai nouse poliittiseen keskusteluun. Suuret pinta-alat viljellään maailmalla enimmäkseen kemiallisten lannoitteiden turvin, mikä ei sinänsä kasvata ruokamulla paksuutta. Laajat viljelymaat, joissa kasvaa pelkästään yhtä kasvia isolla alalla ovat alttiita sään ääri-ilmiöille, kuten esimerkiksi Britannian ja Keski-Euroopan kuivuus on osoittanut. Jos vielä multaa on ohuelti, maa on tosi haavoittuva. Eroosio vaivaa monissa kuivissa maissa ja vaikeuttaa minkään kasvua aiheuttaen aavikoitumista.
Vanhoilla maatilojen ja peltojen paikoilla Suomessa ruokamulta on saattanut kertyä satojen vuosien ajan. Maasta on pidetty huolta ja sitä on lannoitettu karjanlannalla ja esimerkiksi suosta nostetulla turpeella ja mudalla. Tiedän, että omatkin esi-isät ja -äidit ovat tehneet valtavasti työtä peltojen eteen sekä omiensa, että talojen joiden mailla asuivat. Siksi minua kirpaisee aina, jos näen, että vanhaa peltomaata muutetaan asuinalueeksi, metsitetään tai siihen rakennetaan aurinkovoimaa tai nyt niitä keskustelua aiheuttavia datakeskuksia. Siinä menee se vaivalla kasvatettu multa vähän hukkaan.
Kemialliset lannoitteet ovat mullistaneet viljelyn ja ruuantuotannon ja sen avulla pystytään ruokkimaan valtavia ihmismääriä. Mutta modernissa viljelytekniikassa on haavoittuvuutensa, kuten olemme nyt huomanneet kun polttoaine ja lannoitteet ovat kalliita ja sää on mitä on.
Omavarais- ja harrasteviljelijän kannattaa olla selvillä vanhoista ja vaihtoehtoisista menetelmistä, ravinto- ja viljelykierrosta, kompostoinnista yms. Niillä voi turvata omien viljelysten sadon.
