lauantai 29. joulukuuta 2012

Isälle

"Minun isäni, sinua muistan.
Näen selkäsi leveän.
Kuulen laulut ja vihellyksen,
hellän huumorin keveän.
Minun isäni, sinulle laulan.
Sinä opetit laulamaan,
ja vielä vuosien jälkeen
siitä voimaa saan.

Minun isäni, katseesi lämpö
yhä tietäni valaisee
ja opettaa salaisuutta:
Pieni suurempaa tarvitsee.
Rakas isäni, minulle näytit
miten laulavat peipposet,
minne pääskynen rakentaa pesän,
ketun askelet.

Rakas isäni, sinulle laulan.
Ota sanani kätketyt.
Tahdon kaikista vuosista kiittää.
Toivon sinulle onnea nyt.
Sinä osoitat, että on täällä
syli suurempi kaikkia,
ja takana meren ja metsän on Jumala."

Anna-Mari Kaskinen
(Kirjasta: Anna-Mari Kaskinen, Sinulle laulavat linnut)

Luin runon isän hautajaisissa

perjantai 28. joulukuuta 2012

Että sellainen joulu tänä vuonna...

Kuva


Kuva

En ole hirveästi kuvia meidän kodista tänne laittanut, koska tuntuu, ettei meillä ole koskaan niin edustuskelpoista, että kehtaisi kovin kotiaan esitellä. Jouluksi kai on aina vähän pakko raivata edes enimpiä sotkuja pois. Jäin vähän itse miettimään, että miksi ihmeessä meillä palaa nuo valot keskellä päivää. Tosi ekologista. Ehkä ne oli ne jouluvalot :D Muita jouluvaloja meillä ei nyt oikein ollutkaan. Edes kynttilöitä ei poltettu. Koti saatiin siivotuksi ja osa ruuista valmiiksi kun minuun iski tauti. Aatonaatosta Tapaninpäivään oli kurkku, pää ja niska kipeä ja kuumetta 38-40. Aamuisin vähän vähemmän, mutta illaksi nousi niin rajusti, että hampaat kalisi ja koko ruumista tärisytti. Ihan hirveän väsynyt olin koko joulun ja ukko parka oli ihan burn outin partaalla kun sai hoitaa kaiken ihan yksin. Todella stressaava joulu oli kaikille. Se näyttää olevan aika iso juttu kun äiti on poissa pelistä monta päivää. Mutta oli lapsilla hauskaakin. Joulupukki toi monta mukavaa pakettia ja mummo oli mukana kuviossa jouluaattona. Ja pyhät kuluivat iskän kanssa uusia legoja rakennallessa.

Eilen kävin lääkärissä kun eilenkin oli vielä kurkku tavattoman kipeä ja vähän lämpöäkin. Ei tämä pikatestin mukaan angiinaa ainakaan ollut. Epäili adenovirusta. Ikänä kuullutkaan moisesta, mutta ärhäkkää kurkkutautia ilmeisesti voi tehdä. Tänään on ollut aika terve päivä. Tosin huomaan nyt, että kurkku ei olekaan vielä ihan kunnossa. Nieleminen sattuu. Mutta odotellaan, jospa tämä tästä.

Huomasin muuten, että minulla on facebookissa yksi tykkääjä. Kiva!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Makkaraa

Kuva

Tällainen "lelu" oli pakko ostaa syksyllä alesta. Tänään kaivelin sen varastosta tosi toimiin ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että ihan mainio vekotin! Viime syksynä jauhoimme jauhelihaa lainakoneella, jonka  olisimme toki äitiltä saaneet nytkin, mutta tässä on myös makkaran telemiseen sopivat suuttimet, jotka siitä äitin koneesta puuttuu. Jonkinlainen joulumakkara perinne meillä oli lapsuuden kodissa. Mutta se oli sellaista ohraryynimakkaraa. Onhan se ihan perinteikästä, mutta ei se nyt ihan hirveästi meikäläiseen iske. Ei ainakaan niin paljon, että välttämättä alkaisin sitä joka jouluksi valmistamaan.

Syksyllä kerroin, että kävimme Ahvenanmaalla. Sieltä ostin tuliaisiksi Michael Björklundin (mm. Strömsöstä tuttu kokki) kirjan: Lähiruokaa. Kävimme hänen ravintolassaan muuten syömässä ja tapasimme myös itse kokin. No siis joka tapauksessa, kirjassa on ohje lammasmakkaralle. Olin jo vähän katsonut ohjetta aiemmin sillä silmällä, että sitä pitää joskus kokeilla. Ja kun vielä löysin pakkasesta edelliskesäisen sianlihaa (luulin jo, että oli kaikki syöty), päätin tehdä jouluksi makkaraa.

Makkara taikinaan tulee kirjan mukaan:

400g lampaan lihaa esim. lapaa
250g porsaankareeta
80g pekonia
80 silavaa
3 valkosipulin kynttä
80 salottisipulia
1 rkl voita (sipulien kuullottamiseen)
1 pieni tuore mieto chili
1rkl sambal oelekia
1 rkl väkevää sinappia
40 g voita
suolaa
tuoreita silputtuja yrttejä, esim persiljaa ja rosmariinia
vettä

Lisäksi 2m lampaan suolta

Minun versioni:
Suuri köntti pässin lihaa niskan alueelta, poistin pilkkoessa rasoja ja kalvoja pois
Köntti sian lihaa, jossa oli silavaa kiinni
Paketti kaupan pekonia
10 valkosipulin kynttä
4 itsekasvatettua keltasipulia
(kuullotin sipulit voissa ja annoin jäähtyä)
punaista paprikaa
2 rkl sambal oelekia
pitkähkö puristus vahvaa sinappia
Voipaketin jämä, vähemmän kuin ohjeessa
suolaa näppituntumalla, sitähän tuli pekonin ja voinkin mukana
tuoretta sipulin versoa
kuivattua oreganoa ja rosmariinia
loraus vettä

9m lampaansuolta, loppui kesken, joten taikinasta tuli myös 9 lihapullaa

Jauhoin ensin lihat jauhelihaksi karkealla terällä
Sekoitin muut aineet joukkoon
Laitoin vielä taikinan lihamyllystä läpi, että tuli tasaisempaa

Liotin suolta vedessä jonkin aikaa ennen kuin laitoin sen makkara suuttimeen. Makkaran tekeminen koneella oli yllättävän helppoa.
Laitoin makkarat uunipellille.
Pistelin ne parsinneulalla, etteivät räjähtäneet paistettaessa.
Paistoin 225 asteessa 20 minuuttia.
Makkaraa tuli 3 pellistä.
Paistoin kaikki, koska liha oli jo ollut pakkasessa, eikä makkaroita voinut raakana pakastaa.
Pakastin osan makkaroista jouluksi ja uudeksi vuodeksi.
Osan söimme isännän kanssa heti. Pojat eivät tykänneet. Silkkaa ennakkoluuloa. Vauva tykkäsi. Olisi syönyt enemmän kuin uskalsimme antaa. Liikaa suolaa vauvalle kuitenkin. Vauveli näyttää tykkäävän vahvoista mauista.

Jos epäilet makkaran teon olevan vaikeaa, ihan turhaan. Jos minä osasin, kuka vaan osaa. Kannatta tehdä isompi satsi kerralla kun kerran aloittaa.


Kuva

Tässä valmista makkaraa ja raakaa makkaraa. Ei mitään maailman kaunempia, mutta todella herkullisia! En ehkä enää ikinä halua syödä halpaa kaupan lenkkiä, jos kerran makkara voi olla tällaista!


(Pakko kertoa: En ollut ikinä käyttänyt tuota sambal oelekia. Minulla oli mielikuva, että se olisi tölkissä, mutten ollut varma. Jos se olisikin joku jauhettu mausteseos? Päätin laittaa kaverille viestinja kysyä apua. Sain neuvoksi etsiä sitä maustekastike hyllystä. Ja löysinkin sitä sitten kaupasta. Tosiaan, lasitölkissä sitä myydään ja se on chilitahnaa. Hetken jo mietin sitäkin, että jos se olisi ollut vaikka jotain viinaa. Meikäläinen kun ei niistä oikein tiedä :D Näin sitä aloitteleva kokkailija oppii uusia juttuja.)

Asiasta toiseen. Olen muuten vähän harjoitellut värttinän käyttöä ja voi vitsit, että se on vaikeaa! Mutta olen minä sellaista yhtenäistä pötköä saanut aikaiseksi. Ei sitä ehkä ihan vielä langaksi voi kutsua, mutta yhtenäistä se on. Pitää vaan jatkaa harjoituksia!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Savitalo

Kohtuullisen usein tulen ostaneeksi arpoja, joiden tuotto menee johonkin hyvään tarkoitukseen ja siinä sivussa tulen voittaneeksi tosi kummallisia juttuja. Viimeismpiä on sellainen jalkapallon muotoinen vappuhattu, kaksi kerää akryylilankaa, patakinnas, jota pojat käyttää käsinukkena ja jotain kirjoja. Jokin aika sitten voitin omakustannekirjan Kalliosmäen Korpelat, joka kertoo yhden suvun tarinaa. Kirja on varmaankin tehty lähinnä suvun jäsenille. Kirjan ihmiset on ihan toiselta puolen Suomea kuin missä olen tämän saanut. Kummallinen voitto kaikkineen. Mutta siinä oli tosi mielenkiintoinen juttu. Minua kiinnostaa vähän erilaiset ratkaisut elämässä ja asumisessa ja niistä on hauska lukea. Kirjassa kerrotaan savitalosta, jonka yksi suvn mies oli tehnyt vanhalle emännälle. Malli oli saatu Itä-Karjasta sodan aikana. Tässä katkelma:



"Savesta tehty talo
...... Jonkin 1940-luvun loppupuolen suven herätessä valettiin betonista tavalliseen tapaan suorakaiteen muotoinen talon kivijalka kahdelle huoneelle ja porstualle. Anturan leveys oli noin 40 senttiä. Kun betoni oli kovettunut, laudoitusta ruvettiinkin jatkamaan ylöspäin yhtä paksuiksi seiniksi. Savea tuotiin läheisen yhteismaan kuopasta. Rakennuspaikalla tehtiin hevoskierrolla toimiva sekoitin, savirana. Naapurien pojat...... olivat läheisistä pellonojista katkoneet ja kuorineet isot kasat sormen vahvuisia pajuja. Seinälaudoituksen väliin ruvettiin lapioimaan sopivasti notkeata savimassaa ja sekaan paineltiinsiteeksi pitkiä pajunoksia. Saveen pantiin myös runsaasti poikittain jykeviä polttopuuklapeja, joka asettuivat tarkasti laudoituksen ulkoreunaan. Työn edistyessä laudoitusta rakennettiin lisää, ikkunanreiät jätettiin, lopulta päästiin tasakertaan eli välikaton kohdalle ja työ oli valun osalta valmis. Kun savi oli kuivunut, laudoitus purettiin. Seinissä näkyvien puuklapien päihin naulattiin molemmin puolin kanaverkot, joihin rappaus hyvin kiinnittyi. Sisäpuolella tehtiin niin tarkka silitys, etä seinät voitiin tapetoida. Muut rakennustyöt tehtiin perinteiseen tapaan. Vesikatto tehtiin päreistä. Sähköä ei taloon asennettu eikä vesijohtoa. ...... Rakennus purettiin 1990-luvulla, mutta vanhuutensa viimeisinä päivinä se pääsi aiheeksi lehtikirjoituksiin, kun esimerkiksi Raision asuntomessuilla esiteltiin kokeilua saviseinäisestä rakentamisesta. ( Husar Reijo 2005; 309-310)"


Yksi syy miksi savitalo kiinnostaa, on myös se, että jos oikein muistan, talomme entiset asukkaat olivat harkinneet laajennuksen tekemistä savesta. Laajensivat sitten kuitenkin vähän perinteisemmin.

Tässä myös yksi kertomus savitalosta.

Emme todellakaan harkitse minkään rakentamista, koska meillä on vähän peukalo keskellä kämmentä näissä nikkarihommissa. Isäntä vähän osaisi, jos paneutuisi, mutta ei sitä kiinosta. Sen elämä on metsä. Mutta tämä oli aiheena jotenkin hirmu mielenkiintoinen.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ruisleivän juuri




Olin jo aiemmin ottanut kuvan leivän juurestani ja aikonut kirjoittaa siitä, mutten saanut aikaiseksi ennen kuin nyt kun asia tuli esille edellisen postauksen kommenteissa.
En ole valmistanut juurta itse enkä oikeastaan edes tiedä miten se tapahtuisi. Muistelisin, että joku tuttu liotteli ruisleipää ja hapatti juuren siitä. En ole varma. Muistelin, että tämä olisi äidin leivän juuri, mutta eipäs taida ollakaan. Sain joskus sellaisen terveysleivän juuren, joka on myös ruisleipää, mutta siihen tulee paljon auringonkukan ja pellavan siemeniä ja leivät paistetaan vuoissa. Pari kertaa sitä leipää teinkin ja se oli tosi hyvää, mutta perhe ei oikein niistä siemenistä innostunut. Juu niin se taisi olla, että sillä samalla juurella aloitin oman ruisleivän teon. Aluksi taikinoissa pyöri muutamia siemeniä juuren peruina, mutta ovat aikojen saatossa hävinneet. En käytä ruisleipääni ollenkaan hiivaa. Myöskään lapsuudenkodissani ei käytetty leipään hiivaa. Ruisleipätaikina ei tarvitse hiivaa, vaikka moni sitä tuntuu lisäävänkin. Turhaa minusta, mutta kukin tyylillään ja perinteillään. Ja oman lapsuudenkodin leipä maistuu aina parhaalta ja sitä varmasti pyrkii tekemään leivästä samanmakuista.
Olen säilyttänyt juurta jääkaapissa rasiassa. Parikin kuukautta on säilynyt. Joskus pinnassa on ollut epämiellyttävä kerros, mutta kun alla on ollut ihan elävää juurta olen vain kaapinut huonon ensin pois. Kerran kyllä juureni pääsi kuolemaan. Koko jääkaappi alkoi haista ihan kammottavalta ja arvasin, mikä siellä mätäni. Silloin harmitti, että nyt pitäisi etsiä uusi alku leivälle jostakin, mutta eipä tarvinnutkaan, koska tein kuten yksi ystävä tekee. Laitoin taikinatiinuun kadenlämpöistä vettä ja annoin reunoissa olevien kuivuneiden taikinan jämien liota veteen. Siitä alkoi uusi juuri ja taikina happanemaan. Sillä kertaa leivätä ei tullut kovin hapanta, mutta riittävän, että nousi kuitenkin. Ihan hyviä leipiä tuli. Ystäväni oli samalla tapaa liottanut itselleen taikinan kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Kuten tästä nyt kävi ilmi, puista taikina tiinua ei pestä leivonnan päätteeksi vaan astian annetaan vaan kuivua. Varmasti näin on ollut tapana tehdä tuon juuren vuoksi, mutta ehkä myös siksi, että astia on varmemmin vesitiivis kun taikinan jämät tukkivat mahdolliset raot. En varmasti tiedä, arvelen.
Nyt säilytän tuota juurta tiinun sisällä ja tiinua kylmässä eteisessä. Nyt juuri oli jäätynyt, mutta elossa se silti oli ja toimi hyvin. Kesällä taas aion pitää juureni jääkaapissa. Myös siksi, että tiinu kuivuu eteisessä kesällä niin paljon, että metalliset vanteet tippuvat, jos ei tiinu ole ylöalaisin. Ylöslaisin olevassa astiassa olisi aika huono säilyttää mitään. Eikä se juurikaan kyllä lämpimässä säilyisi kesäaikana.
Olen ihan vastaalkaja näissä leipäasioissa, mutta tämän verran minulle on selvinnyt.

Edellisellä leivontakerralla piti paikata leipälapiota. Sitä edellisellä kerralla olin hakenut lapion kylmästä ja kun työnsin sen uuniin, se halkesi. Vahingosta viisastuneena olen pitänyt lapion keittiössä. Paikkasin lapioni metallilevyllä ja ruuveillä, jotka löytyivät isännän jemmasta. Puu oli niin pehmeää, että sain ruuvit kiinni ihan vain ruuvaamalla meisselillä. Kätevää, eikö? Hirmuisen tukeva tämä ei ole, mutta auttaa asiansa. Paikka jää tietenkin alapuolelle ja leipä yläpuolelle.


(Tuon kuvatilan loppuessa, tein blogille sivun facebookiin ja kuvat tulevat sitä kautta. Toivottavasti pelittää näin. Saa käydä tykkäämässä, jos huvittaa. En tiedä alkaako blogi elää myös siellä. Katsotaan.)

torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukuiset pikakuulumiset

Nyt alkaa ankeus vähän helpottaa kun tuli vihdoin lunta. Lumi ja kuutamo toi elämään kauan kaivattua valoa. Pitkään on ollut tunne, ettei oikein huvita. Joulumieli on kyllä vielä vähän hukassa. Toivotaan, että sekin vielä löytyy.

Elämään kuuluu arkisia asioita.

Meillä on esikoisen kanssa uusi harrastus. Istumme kerran viikossa terveyskeskuksessa. Monta viikkoa on takana ja monta edessä. Saamme molemmat koivuallergiaan siedätystä. Pienellä piikillä pistävät ja sitten odotellaan ettei tule mitään pahempia reaktioita. Toivotaan että ensi keväänä on jo helpompi hengitellä.

Kuopus istuksii potalla ja syö paljolti itse. Hän täytti juuri 9 kuukautta. Tosi hyvää sörsseliä pitää olla, että huolii lusikan suuhunsa. Lautaselta itse napsii keitettyjä vihanneksia, lihaa, kalaa ja viiriäisen munia sopiviksi pilkottuna. Puuro on pahaa. Marjakiisseli hyvää. Parasta on kun isi antaa salaa Oltermannia. Ei kerrota neuvolassa. Potalla tykkää istua. Välillä on tuuria. Seisomaankin pitäisi päästä. Vaan ei jalat kanna. Mutta käsivoimilla voi jo roikkua penkin reunassa. Yhden tuolinkin kaatoi. Ei sattunut paljon.

Keskimmäisestä on kehkeytynyt perheen stand up- koomikko. Nelivuotiaan huumori on hurmaavaa. Painelee kylillä punaisessa Valmetin työtakissä ja ruskeassa karvahatussa korvaläpät heiluen. Vanhan ajan konemies se on.

Isännälle ei mitään uutta. Polttopuita. Puita. Metsää. Elämäntyö.

Täällä tuoksuu hapan. Taikinan hapate. Jospa tästä tulisi rutiini. Puolentoista - parin viikon välein ruisleipää. Veljen rukiista. Toi jauhoja 60kg. Niistä leipoo monta leipää. Ja lihaakin on taas. 40kg pässin lihaa. Selvää pässin lihaa.

Ihan onnellista elämää.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...